Mestarien liigan kauden 2018–2019 lohkovaihe

Mestarien liigan kauden 2018–2019 lohkovaihe alkoi 18. syyskuuta ja päättyy 12. joulukuuta 2018.

JoukkueetMuokkaa

Lohkovaiheen arvontatilaisuus pidettiin 30. elokuuta 2018 Monacossa.[1] Joukkueet oli jaettu neljään samansuuruiseen arvontakoriin seuraavin perustein:

  • Ensimmäiseen koriin oli sijoitettu UEFA:n maapisterankingin mukaan seitsemän kärkimaan kansallisen sarjan mestarit sekä hallitseva mestari Real Madrid.
  • Koreihin kaksi, kolme ja neljä joukkueet olivat jaoteltu seurajoukkuerankingpisteiden mukaan.[2]

Samoista maista olevia joukkueita ei voi arpoa samaan lohkoon. Yhdellä ottelukierroksella on kaksi ottelupäivää, joista toisena pelaavat lohkojen A–D joukkueet ja toisena lohkojen E–H joukkueet. 17. heinäkuuta 2014 UEFA:n hätäpaneelin pitämässä kokouksessa päätettiin, että venäläisiä eikä ukrainalaisia joukkueita voida arpoa samaan alkulohkoon maiden välisen poliittisesti epävakaan tilanteen johdosta.[3]

Seuraavat 32 joukkuetta selviytyivät lohkovaiheeseen:

Väriselite
Lohkovoittajat ja toiseksi tulleet etenevät pudotuspeleihin
Kolmanneksi tulleet siirtyvät Eurooppa-liigan pudotuspeleihin
Kori 1 (jalkapalloliiton perusteella)
Joukkue Pisteet
  Real Madrid 162.000
  Atlético Madrid 140.000
  Barcelona 132.000
  Bayern München 135.000
  Manchester City 100.000
  Juventus 126.000
  Paris Saint-Germain 109.000
  Lokomotiv Moskova 22.500
Kori 2
Joukkue Pisteet
  Borussia Dortmund 89.000
  Porto 86.000
  Manchester United 82.000
  Šah’tar Donetsk 81.000
  Benfica 80.000
  Napoli 78.000
  Tottenham Hotspur 67.000
  Roma 64.000
Kori 3
Joukkue Pisteet
  Liverpool 62.000
  Schalke 04 62.000
  Lyon 59.500
  Monaco 57.000
  Ajax 53.500
  TsSKA Moskova 45.000
  PSV Eindhoven 36.000
  Valencia 36.000
Kori 4
Joukkue Pisteet
  Viktoria Plzeň 33.000
  Club Brugge 29.500
  Galatasaray 29.500
  Young Boys 20.500
  Internazionale 16.000
  1899 Hoffenheim 14.285
  Belgradin Punainen tähti 10.750
  AEK Ateena 10.000

LohkotMuokkaa

Joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon, joissa lohkojen joukkueet pelaavat toisiaan vastaan koti- ja vierasottelun. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsevät pudotuspelien neljännesvälieriin. Lohkon kolmanneksi sijoittuvat pääsevät Eurooppa-liigan kauden 2018–2019 ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle ja neljänneksi sijoittuvat putoavat pois.

Jos lohkoissa päädytään tasapisteisiin, lohkosijoitukset ratkaistaan seuraavasti:

  1. joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteet
  2. joukkueiden keskinäisten otteluiden maaliero
  3. joukkueiden keskinäisten otteluiden tehdyt maalit
  4. joukkueiden keskinäisten otteluiden vierasmaalit
  5. joukkueiden kaikkien otteluiden maaliero
  6. joukkueiden kaikkien otteluiden tehdyt maalit
  7. joukkueiden kaikkien otteluiden vierasmaalit
  8. joukkueiden kaikkien otteluiden voitot
  9. joukkueiden kaikkien otteluiden vierasvoitot
  10. vähiten kurinpidollisia pisteistä kaikista otteluista (keltainen kortti = 1 ja punainen kortti = 3)
  11. UEFA:n oma rankinglista

Lohko AMuokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta DOR ATL BRU MON
1   Borussia Dortmund 6 4 1 1 10 2 +8 13[a] Etenee pudotuspelivaiheeseen 4–0 0–0 3–0
2   Atlético Madrid 6 4 1 1 9 6 +3 13[a] 2–0 3–1 2–0
3   Club Brugge 6 1 3 2 6 5 +1 6 Siirtyy Eurooppa-liigaan 0–1 0–0 1–1
4   Monaco 6 0 1 5 2 14 −12 1 0–2 1–2 0–4
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
Huomautukset:
  1. a b Keskinäisten ottelujen maaliero: Borussia Dortmund +2, Atlético Madrid –2.

18. syyskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Club Brugge   0–1   Borussia Dortmund
Raportti
Jan Breydel Stadium, Brugge
Yleisömäärä: 25 181[4]
Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

18. syyskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Monaco   1–2   Atlético Madrid
Raportti
Stade Louis II, Monaco
Yleisömäärä: 10 575[4]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)

3. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Atlético Madrid   3–1   Club Brugge
Raportti
Wanda Metropolitano, Madrid
Yleisömäärä: 55 742[5]
Tuomari: Ivan Kružliak (Slovakia)

3. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Borussia Dortmund   3–0   Monaco
Raportti
Westfalenstadion, Dortmund
Yleisömäärä: 66 099[5]
Tuomari: Aljaksei Kulbakou (Venäjä)

24. lokakuuta 2018
18.55 CEST (UTC+2)
Club Brugge   v   Monaco

6. marraskuuta 2018
18.55 CEST (UTC+2)
Monaco   v   Club Brugge

28. marraskuuta 2018
18.55 CEST (UTC+2)
Atlético Madrid   v   Monaco

11. joulukuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Monaco   v   Borussia Dortmund

Lohko BMuokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta BAR TOT INT PSV
1   Barcelona 6 4 2 0 14 5 +9 14 Etenee pudotuspelivaiheeseen 1–1 2–0 4–0
2   Tottenham Hotspur 6 2 2 2 9 10 −1 8[a] 2–4 1–0 2–1
3   Internazionale 6 2 2 2 6 7 −1 8[a] Siirtyy Eurooppa-liigaan 1–1 2–1 1–1
4   PSV Eindhoven 6 0 2 4 6 13 −7 2 1–2 2–2 1–2
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
Huomautukset:
  1. a b Keskinäisten ottelujen vierasmaalit: Tottenham Hotspur 1, Internazionale 0.

18. syyskuuta 2018
18.55 CEST (UTC+2)
Barcelona   4–0   PSV Eindhoven
Raportti
Camp Nou, Barcelona
Yleisömäärä: 73 462[4]
Tuomari: Anastásios Sidirópoulos (Kreikka)

18. syyskuuta 2018
18.55 CEST (UTC+2)
Internazionale   2–1   Tottenham Hotspur
Raportti
Stadio Giuseppe Meazza, Milano
Yleisömäärä: 64 123[4]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

3. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Tottenham Hotspur   2–4   Barcelona
Raportti
Wembley Stadium, Lontoo
Yleisömäärä: 82 137[5]
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)

3. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
PSV Eindhoven   1–2   Internazionale
Raportti
Philips Stadion, Eindhoven
Yleisömäärä: 34 750[5]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

24. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Barcelona     Internazionale


28. marraskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
PSV Eindhoven     Barcelona

11. joulukuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Barcelona     Tottenham Hotspur

Lohko CMuokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta PAR LIV NAP ZVE
1   Paris Saint-Germain 6 3 2 1 17 9 +8 11 Etenee pudotuspelivaiheeseen 2–1 2–2 6–1
2   Liverpool 6 3 0 3 9 7 +2 9[a] 3–2 1–0 4–0
3   Napoli 6 2 3 1 7 5 +2 9[a] Siirtyy Eurooppa-liigaan 1–1 1–0 3–1
4   Belgradin Punainen tähti 6 1 1 4 5 17 −12 4 1–4 2–0 0–0
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
Huomautukset:
  1. a b Maalit kaikissa lohkon otteluissa: Liverpool 9, Napoli 7.

18. syyskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Liverpool   3–2   Paris Saint-Germain
Raportti
Anfield, Liverpool
Yleisömäärä: 52 478[4]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

18. syyskuuta 2018
18.55 CEST (UTC+2)
Belgradin Punainen tähti   0–0   Napoli
Raportti
Punaisen tähden stadion, Belgrad
Yleisömäärä: 49 112[4]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)

3. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Paris Saint-Germain   6–1   Belgradin Punainen tähti
Raportti
Parc des Princes, Pariisi
Yleisömäärä: 39 979[5]
Tuomari: Artur Soares Dias (Portugali)

3. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Napoli   1–0   Liverpool
Raportti
Stadio San Paolo, Napoli
Yleisömäärä: 37 057[5]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)


6. marraskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Napoli     Paris Saint-Germain


11. joulukuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
Liverpool     Napoli

Lohko DMuokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta POR SCH GAL LOM
1   Porto 6 5 1 0 15 6 +9 16 Etenee pudotuspelivaiheeseen 3–1 1–0 4–1
2   Schalke 04 6 3 2 1 6 4 +2 11 1–1 2–0 1–0
3   Galatasaray 6 1 1 4 5 8 −3 4 Siirtyy Eurooppa-liigaan 2–3 0–0 3–0
4   Lokomotiv Moskova 6 1 0 5 4 12 −8 3 1–3 0–1 2–0
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa

18. syyskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

18. syyskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

3. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

3. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

24. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

24. lokakuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

6. marraskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

6. marraskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

28. marraskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

28. marraskuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

11. joulukuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

11. joulukuuta 2018
21.00 CEST (UTC+2)
v

Lohko EMuokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta BAY AJX BEN AEK
1   Bayern München 6 4 2 0 15 5 +10 14 Etenee pudotuspelivaiheeseen 1–1 5–1 2–0
2   Ajax 6 3 3 0 11 5 +6 12 3–3 1–0 3–0
3   Benfica 6 2 1 3 6 11 −5 7 Siirtyy Eurooppa-liigaan 0–2 1–1 1–0
4   AEK Ateena 6 0 0 6 2 13 −11 0 0–2 0–2 2–3
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa

Lohko FMuokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta MC LYO SHK HOF
1   Manchester City 6 4 1 1 16 6 +10 13 Etenee pudotuspelivaiheeseen 1–2 6–0 2–1
2   Lyon 6 1 5 0 12 11 +1 8 2–2 2–2 2–2
3   Šah’tar Donetsk 6 1 3 2 8 16 −8 6 Siirtyy Eurooppa-liigaan 0–3 1–1 2–2
4   1899 Hoffenheim 6 0 3 3 11 14 −3 3 1–2 3–3 2–3
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa

Lohko GMuokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta RM ROM PLZ TSK
1   Real Madrid 6 4 0 2 12 5 +7 12 Etenee pudotuspelivaiheeseen 3–0 2–1 0–3
2   Roma 6 3 0 3 11 8 +3 9 0–2 5–0 3–0
3   Viktoria Plzeň 6 2 1 3 7 16 −9 7[a] Siirtyy Eurooppa-liigaan 0–5 2–1 2–2
4   TsSKA Moskova 6 2 1 3 8 9 −1 7[a] 1–0 1–2 1–2
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
Huomautukset:
  1. a b Keskinäisten ottelujen pisteet: Viktoria Plzeň 4, TsSKA Moskova 1.

Lohko HMuokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta JUV MU VAL YB
1   Juventus 6 4 0 2 9 4 +5 12 Etenee pudotuspelivaiheeseen 1–2 1–0 3–0
2   Manchester United 6 3 1 2 7 4 +3 10 0–1 0–0 1–0
3   Valencia 6 2 2 2 6 6 0 8 Siirtyy Eurooppa-liigaan 0–2 2–1 3–1
4   Young Boys 6 1 1 4 4 12 −8 4 2–1 0–3 1–1
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa

LähteetMuokkaa

  1. UEFA Champions League group stage draw UEFA. Viitattu 1.10.2018. (englanniksi)
  2. Club coefficients 2016/17 UEFA. Viitattu 26.8.2017. (englanniksi)
  3. Emergency Panel decisions UEFA. Viitattu 6.9.2014. (englanniksi)
  4. a b c d e f Full Time Summary Matchday 1 – Tuesday 18 September 2018 UEFA. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)
  5. a b c d e f Full Time Summary Matchday 2 – Wednesday 3 October 2018 UEFA. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa