Laajalahti (Espoo)
Laajalahti (ruots. Bredvik) on Espoon kaupunginosa, joka kuuluu yhdessä Westendin, Tapiolan, Pohjois-Tapiolan, Otaniemen, Niittykummun, Mankkaan ja Haukilahden kanssa Suur-Tapiolan suuralueeseen. Se on saanut nimensä samannimisestä lahdesta, jonka länsirannalla se sijaitsee. Laajalahti jakautuu kolmeen osa-alueeseen: Laajarantaan, Lupauksenvuoreen ja Ruukinrantaan.
| Laajalahti | |
|---|---|
| Bredvik | |
 Kaupungin kartta, jossa Laajalahti korostettuna. Espoon kaupunginosat |
|
| Kaupunki | Espoo |
| Suuralue | Suur-Tapiola |
| Kaupunginosa nro | 17[1] |
| Pinta-ala | 5,0 km² [2] |
| Väkiluku | 3 567[3] (31.12.2023) |
| Osa-alueet | Laajaranta, Lupauksenvuori, Ruukinranta |
| Postinumero(t) | 02140 |
| Lähialueet | Pohjois-Tapiola, Otaniemi, Munkkiniemi (Helsinki), Mankkaa, Leppävaara, Kilo |
Nimi
muokkaaLaajalahden ruotsinkielinen nimi Bredvik perustuu samanasuiseen talonnimeen 1540-luvulta, joka taas on saanut nimensä läheiseltä poikkeuksellisen laajalta merenlahdelta. Nimen vanhoja kirjoitusasuja ovat Bredwijkby (1540), Breed viick (1545) ja Bredwick (1592). Nimipari Laajalahti – Bredvik on ollut virallinen kaupunginosan nimi vuodesta 1976.[4]
Maantiede ja luonto
muokkaaLaajalahti on merenläheinen alue, joka on tunnettu erityisesti hyvistä lintuvesistään. Laajalahden Natura 2000 -alueeseen kuuluu 192 hehtaarin laajuinen matala, avara ja ruovikkoinen merenlahti. Avovesialueen ja ruovikon lisäksi siihen rajautuu tulvametsiä, lehtokasvillisuutta, entistä peltoa ja pensaikkoa.
Laajalahti on luokiteltu kansainvälisesti tärkeäksi lintualueeksi. Siellä pesivät muun muassa ruisrääkkä ja luhtahuitti; muuttoaikaan siellä levähtävät runsaslukuisina kaulushaikara, laulujoutsen, pikkujoutsen ja uivelo.
Länsi-Laajalahdessa, golfkentän läheisyydessä sijaitsee noin kahden hehtaarin laajuinen maakunnallisesti arvokas Muolaansuo. Luonnontilaisena säilynyt neva on osa laajaa Mankkaan Turvesuota. Muolaansuolla on pieninä laikkuina useita suotyyppejä: erilaisia rämeitä, korpia ja nevoja. Pääkaupunkiseudulla ainutlaatuisella suolla kasvaa useita huomionarvoisia kasveja, mm. tupasluikkaa. Turvesuolla sijaitsee myös Suomen ainoa tunnettu turvetorvijäkälän esiintymä. Turvetorvijäkälä on luonnonsuojelulailla erityisesti suojeltava laji. Sen 1,9 hehtaarin laajuinen esiintymispaikka on rajattu Uudenmaan ympäristökeskuksen päätöksellä vuonna 2004. Pieni osa esiintymästä suojeltiin luonnonmuistomerkkinä jo vuonna 1993.
-
Laajalahti ilmasta kuvattuna. Natura-alue näkyy taka-alalla. Vasemmalla Espoon Westend, etualalla Helsingin Meilahti ja Seurasaari -
Laajalahden luontopolun pitkospuut johtavat Otaniemen lintutornille. -
Golfkentän läheisyydessä sijaitsee rämevaltainen Muolaansuo. -
Munkkiniemeen johtava silta
Historia
muokkaa
Varhaisin varma merkki ihmisen oleskelusta Laajalahden alueella on röykkiöhaudat. Haudat on tehty pronssikaudella noin 3000 vuotta sitten. Nämä niin sanotut hiidenkiukaat ovat olleet lähellä silloista merenrantaa. Laajalahden Turvesuon itälaidalla olevan kumpareen huipulla on röykkiöhauta. Aikoinaan meri näkyi tältä kumpareelta. Varhaisesta asutuksesta kertovat myös kampakeraamiset löydöt muinaisen meren rannoilta.
Laajalahti on Espoon nuorimpia kyliä. Se syntyi ruotsalaisten kolonisaation seurauksena aikaisintaan 1300-luvun lopulla Haapalahden suomalaiskylien maille. Laajalahden ensimmäinen asukas on ollut ilmeisesti joku Haapalahden ruotsalaistulokkaista. Kylännimi Bredvik (vuonna 1540 nimellä Bredwijkby ja vuonna 1544 nimellä Bredwijck) pohjautuu samanasuiseen ruotsalaisen uudistalon nimeen, mikä puolestaan pohjaa nimensä sijaintiinsa samannimisen lahden rannalla. Laajalahti on poikkeuksellisen leveä ja avoin muihin seudun lahtiin verrattuna. Laajalahdessa oli vuonna 1540 kaksi taloa. Alueella oleva viljelysnimistö on erittäin nuorta ja ruotsinkielistä, mutta rajanimien joukossa on säilynyt myös suomalaisperäinen Läppnäs eli Leppäniemi.[5] Bredvikin kylä autioitui 1600-luvun nälkävuosina tai isonvihan aikaan. Vuoden 1801 kartassa kylä on jälleen asuttuna.
Laajalahden alueelta löytyy useita ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia, jotka kuuluivat Helsingin maa- ja merilinnoitukseen. Suurin säilynyt tukikohta XXXI:1-2, 4-5 sijaitsee Turvesuontien pohjoispuolella Laajalahdessa. Kohteessa on yhteensä noin 1,3 kilometriä osaksi kallioon louhittuja ja harkkomuurattuja juoksuhautoja, 18 suojarakennusta, 10 kpl A-, 5 kpl B- ja 1 kpl C-tyypin asemia sekä muutama hautoihin johtava porrasrakennelma.
Laajalahden länsiosassa sijaitsevalla Turvesuolla (ruots. Torvmossen) harjoitettiin turvepehkutuotantoa vuodesta 1910 vuoteen 1962 saakka ja sitä varten rakennettiin Kilon turverata, joka johti Kilon rautatieasemalle.[6] Tarvontien työmaa katkaisi yhteyden vuonna 1960.[7] Turveradantie valmistui vuonna 2015 ja kulkee Laajalahden alueella Kilon turveradan linjaa. Vuosina 1957–1986 Turvesuon länsiosassa sijaitsi Mankkaan kaatopaikka.[8] Kaatopaikka-alue otettiin myöhemmin uusiokäyttöön, kun sinne avattiin Tapiola Golf -niminen golfkenttä ja virkistysalue.
Kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen
muokkaaLaajalahti kehittyi nopeasti toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla. Laajalahden asuntokanta on jakautunut melko tasaisesti eri rakennustyyppien välillä, yleisimmän tyypin ollessa erilliset pientalot.[9] Nykyisin Turunväylänä tunnetun Tarvontien rakentaminen alkoi vuonna 1956 ja se valmistui vuonna 1962. Laajalahden pohjoispuolella kulkeva Tarvontie oli Suomen ensimmäinen moottoritie ja se kulki Helsingin Munkkiniemestä Espoon Gumböleen. Laajalahden läpi kulkeva Kehä I:n osuus Länsiväylältä Leppävaaraan rakennettiin 1960-luvulla yleiseksi tieksi.[10]
Laajalahdessa Hagalundintien, nykyisen Kehä I:n, varrella sijaitsi aikoinaan radioasema korkeine radiomastoineen.
Osa alkuperäisestä Laajalahden alueesta luetaan nykyisin Pohjois-Tapiolan kaupunginosaan kuuluvaksi, mutta tunnetaan myös Etelä-Laajalahden nimellä.
Laajalahden ja myös Etelä-Laajalahden erikoisuus on katujen nimet, jotka on nimetty luovutetun Karjalan kuntien mukaan. Se on tehty siten, että katujen keskinäinen järjestys vastaa kuntien keskinäistä järjestystä Karjalassa. Etelässä on esimerkiksi Terijoentie ja Metsäpirtintie, pohjoisessa Jääskentie, Kirvuntie, Hiitolantie sekä Lumivaarantie.
Väestö
muokkaaVäkiluvun kehitys
muokkaaPalvelut
muokkaa
Suurin osa alueen yrityksistä ja palveluista sijaitsee Laajalahden liikekeskittymässä Pohjois-Laajalahdessa. Sen naapurustossa palveleva Laajalahden kirjasto toimi Espoon pääkirjastona kymmenisen vuotta (1963–1973).[12]
Ruukinrannassa on kahvila- ja ravintolatarjontaa sekä venesatama.
Läntisessä Laajalahdessa sijaitsee kauppakeskus Bredis. Laajalahden länsiosassa sijaitsee myös links-tyyppinen golfkenttä Tapiola golf.[13]
Nähtävyydet
muokkaaLaajalahdessa sijaitsevat muun muassa Akseli Gallen-Kallelan museo, Villa Elfvikin luonnonsuojelualue, Laajalahden luontopolku, Anja Pankasalon puisto, Elfvikin graniittikaivos, Ruukinrannan venesatama ja Kivennavanpuiston tykistötukikohta.
Laajalahden rhodorendron-ja atsaleapuiston kukinnasta voi nauttia pitkään, kesäkuun alusta aina heinäkuuhun saakka johtuen eri aikoina kukkivasta lajikevalikoimasta. Rhodorendronien eli alppiruusujen kukinnan päätyttyä alkaa tuhansien harvinaisten maariankämmeköiden kukinta. Rhodorendronpuiston on rakentanut Laajalahti ry:n vihertekoryhmä Espoon viidennen kotiseutukummin Anja Pankasalon johdolla. Puisto nimettiin Anja Pankasalon puistoksi vuonna 2016 pidetyssä seremoniassa.[14]
Vapaaherra Emil Standertskjöldin rakennuttamaa Elfvikin kartanoa ympäröivässä metsässä on laaja graniittinen kalliomuodostuma. Paikalle perustettiin kaivos 1900-luvun alussa, josta louhittiin haluttua tummanpunaista ja verenpunaista Laajalahden graniittia. Tummanpunaista kiveä käytettiin muun muassa maa- ja merilinnoitusten, kuten Suomenlinnan rakentamiseen, Kansallismuseon kivirakennelmiin ja Elfvikin kartanon omiin tarpeisiin. Harvinaista ja arvokasta granaattipitoista, verenpunaista graniittia käytettiin raaka-aineena esimerkiksi koruihin. Suuri määrä tätä myös Bredan punaiseksi kullaksi kutsuttua kiveä on kaivettu sijainniltaan tuntemattomaan holviin Elfvikin kartanon metsiin.selvennä Kaivosalueella on myös muutamia lampia.
Laajalahden itäosassa meren rannalla sijaitsee arkkitehtonisesti erikoinen Villa Åkerblom.[15]
Tunnettuja asukkaita
muokkaa
Laajalahdessa on asunut kuvataiteilija Akseli Gallen-Kallela[16] ja kuvanveistäjä Ville Vallgren. Akseli Gallen-Kallelan ateljee toimii nykyisin museona.
Laajalahdessa asuvia tai asuneita julkisuuden henkilöitä ovat esimerkiksi kirjailija-kuvittaja Mauri Kunnas, muusikko Jore Marjaranta, Radion sinfoniaorkesterin pianisti Jouko Laivuori, kansanedustaja Jyrki Kasvi sekä uutislukija Leena Kaskela. Matti Vanhanen on käynyt Laajalahden koulua.
Laajalahti ry
muokkaaLaajalahden kattojärjestö on vuonna 1950 perustettu Laajalahti ry. Sen toiminnan tarkoituksena on kehittää Laajalahtea ympäristöltään ja palveluiltaan laadukkaan korkealaatuiseksi ja viihtyisäksi asuinalueeksi sekä tiedon lisääminen ja aidon Espoo-hengen ylläpitäminen. Laajalahti ry toimii yhdessä Suur-Tapiolan asukasfoorumin kanssa.
Liikenneyhteydet
muokkaa
Kehä I kulkee Laajalahden kautta pohjois-eteläsuunnassa. Koska ranta-alue on pääosin rakentamatonta, suurin osa Laajalahden asutuksesta on tien länsipuolella.
Laajalahtea palvelevat seuraavat bussilinjat
- 113 Tapiola - Leppävaara kulkee koko Laajalahden läpi.
- 113N Kamppi - Leppävaara kulkee koko Laajalahden läpi
- 212 Kamppi - Meilahti - Laajalahti – Kauniainen kulkee Pohjois-Laajalahden läpi.
- 213N Kamppi – Laajalahti - Kauklahti kulkee Pohjois-Laajalahden läpi.
Runkolinjan 550 korvanneen Raide-Jokerin reitti kulkee Laajalahden kautta. Laajalahden alueella on kaksi asemaa, Laajalahti Hiitolantien länsipuolella ja Lahdenpohja Kehä I:n itäpuolella Sakkolantiellä.[17][18]
Virkistys
muokkaaLaajalahden alueella sijaitseva luonnonmuistomerkki on Turvetorvijäkälä, joka sijaitsee golfkentän pohjoislaidalla Sinimäentien varrella. Hyvin harvinainen jäkälä on rauhoitettu luonnonmuistomerkiksi vuonna 1993.[19]
Lähteet
muokkaa- Härö, Erkki: Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisemat : Byggnadskulturen och kulturlandskapet i Esbo. (Toinen, tarkistettu painos) Helsinki: Espoon kaupunginmuseo/Esbo stadsmuseum, 1991. ISBN 951-857-182-1
- Villa Elfvik, Espoon kaupunginmuseo, 1986
- Kotinurkilta kallioille - Espoon luontokohteet, Espoon kaupunki, 2012
- Laajalahti ry:n 10-vuotisjuhlajulkaisu, 1960
- Laajalahti ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu, 1970
- Laajalahti ry:n 30-vuotisjuhlajulkaisu, 1980
- Laajalahti ry:n 40-vuotisjuhlajulkaisu, 1990
- Laajalahti ry:n 50-vuotisjuhlajulkaisu, 2000
- Laajalahti ry:n 60-vuotisjuhlajulkaisu, 2010
- Härö, Erkki: Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Espoon kaupunginmuseo, 1991. ISBN 951-857-182-1
Viitteet
muokkaa- ↑ Espoon viralliset kaupunginosat (PDF) 12.12.2012. Espoon Kaupunki. Arkistoitu 28.7.2014. Viitattu 23.10.2014.
- ↑ Espoon kaupunginosien pinta-alat hri.fi. 24.10.2014. HRI. Viitattu 24.10.2014.
- ↑ Espoon väestö osa-alueittain 31.12.2023 (PDF) (Sivu 3) Espoon Kaupunki. Viitattu 1.10.2024.
- ↑ Ukskoski, Laura: Laajalahden nimistö Espoon kaupunki. 2016. Viitattu 1.10.2024.
- ↑ Saulo Kepsu. toim. Kaija Mallat, Sami Suviranta ja Reima T. A. Luoto: Kylä-Espoo – Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema, s. 29–30. Espoon kaupunki, 2008.
- ↑ Peruskarttalehti 1:20000, Grankulla, Maanmittaushallituksen topografinen toimisto 1936
- ↑ Härö s. 161
- ↑ Sito Oy: Mankkaan kaatopaikan sulkeminen (Espoo) Sito Oy:n verkkosivu. Viitattu 2.7.2016.
- ↑ Laajalahden asuntokanta 1920–2013 aluesarjat.fi. Helsingin seudun aluesarjat. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 1.2.2015.
- ↑ Maatilojen Espoo, s. 23. Espoon perinneseura, 2020. ISBN 978-952-7311-10-3
- ↑ Espoon väestö iän mukaan 31.12.2023 Helsingin seudun avoimet tilastotietokannat. Viitattu 3.10.2024.
- ↑ Laajalahden kirjaston kivinen tie - Espoon pääkirjastosta Laajalahden olohuoneeksi 2010 (julkaistu alkujaan Laajalahti ry:n 60-vuotisjuhlajulkaisussa). laajalahtiry.fi. Viitattu 1.3.2021.
- ↑ http://www.tapiolagolf.fi/fi/tutustu-kenttaan/kenttatietoa/links-golfkentta (Arkistoitu – Internet Archive) Tapiola Golfin verkkosivu
- ↑ Laajalahti ry: Laajalahti Ry uutiset laajalahtiry.fi. 14.6.2016. Viitattu 8.3.2019.
- ↑ Härö, s. 132
- ↑ Tarvaspään museon historia gallen-kallela.fi. Arkistoitu 26.4.2016. Viitattu 2.7.2016.
- ↑ Raide-Jokerin reitti raidejokeri.info. Arkistoitu 11.3.2010. Viitattu 22.7.2009.
- ↑ Pikaratikan reitillä on 34 korkeatasoista pysäkkiparia Helsingin seudun liikenne. Viitattu 4.2.2024.
- ↑ Luonnonmuistomerkit Karpalo-palvelussa Metsähallitus. Viitattu 30.9.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa