Jouko Laivuori

suomalainen pianisti

Jouko Laivuori (s. 1959) on suomalainen pianisti, joka toimii Radion sinfoniaorkesterin kosketinsoittajana. Hän on Suomen ainoa virassa toimiva orkesteripianisti. Laivuori on myös Avanti!-kamariorkesterin perustajajäsen.[1]

Laivuori aloitti pianonsoiton Tampereella ja suoritti Sibelius-Akatemian pianodiplomin vuonna 1984 ja cembalodiplomin vuonna 2016.[1] Helsingin Sanomien Olavi Kauko arvosteli Laivuoren ensikonsertin joulukuussa 1985 hyvin myönteisesti ja kirjoitti tämän olevan ”syntynyt pianistiksi”, erityisesti uuden musiikin taitavaksi ja persoonalliseksi tulkiksi[2].

Uransa alussa Jouko Laivuori toimi Suomen Kansallisbaletin oopperaorkesterin pianistina 1985–1987. Lisäksi hän on toiminut Sibelius-Akatemian tuntisäestäjänä. RSO:n kosketinsoittajana hän on ollut vuodesta 1989.[3]

Laivuori on kantaesittänyt muun muassa Eero Hämeenniemen ja Magnus Lindbergin sooloteoksia sekä Kirmo Lintisen pianokonserton.[1]

Jouko Laivuori on levyttänyt Paavo Heinisen sooloteoksia (Finlandia Records 1991)[4] ja taidemusiikkia myös muun muassa Avantin kanssa. Sellisti Eeva Rysän kanssa hän on levyttänyt Leevi Madetojan, Francis Poulencin, Henri Dutilleux’n ja Magnus Lindbergin teoksia (Alba Records 1998).[3]

Laivuori on ollut mukana myös noin 60:llä hengellisen ja kevyen musiikin äänilevyllä studiomuusikkona, laulajana, sovittajana ja tuottajana.[5] 1980-luvun alussa Laivuori soitti sähköurkuja ja syntetisaattoria Heikki Silvennoisen Frendz-yhtyeen albumeilla A New Kind of Day (1981) ja Final Awakening (1982).[6][7].

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Jouko Laivuori Yle RSO. 28.02.2011. Viitattu 22.8.2018.
  2. Kauko, Olavi: Uuden musiikin upeita taituruusnäyttöjä. Helsingin Sanomat, 15.12.1985, s. 23. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. a b Jouko Laivuori Crusell-viikko. Arkistoitu 22.8.2018. Viitattu 22.8.2018.
  4. Murtomäki, Veijo: Älyllinen ja soinnikas piano (levyn arvostelu). Helsingin Sanomat, 7.7.1991, s. 24. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. Jouko Laivuori Discogs-levytietokanta. Viitattu 22.8.2018. (englanniksi)
  6. Frendz (2) ‎– Final Awakening Discogs-levytietokanta. Viitattu 22.8.2018. (englanniksi)
  7. Fagerlund, Markku: Proggis vaihtui jenkkirockiin. Heikki Silvennoinen palasi. Helsingin Sanomat, 24.1.1981, s. 19. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.