Geometrinen kausi

(Ohjattu sivulta Kreikan geometrinen kausi)

Geometrinen kausi oli muinaisen Kreikan niin kutsuttuja pimeitä vuosisatoja seurannut aikakausi noin vuosina 900–725/700 eaa. Kulttuurikausi vaikutti erityisesti Manner-Kreikassa sekä Egeanmeren saarilla. Se on saanut nimensä aikakauden geometrisesta keramiikasta, joka oli koristeltu geometrisilla kuvioilla.[1][2]

Geometrisen kauden edeltäjää tai varhaisvaihetta pimeinä vuosisatoina noin 1050–900 eaa. kutsutaan protogeometriseksi kaudeksi (myös esigeometrinen kausi). Varsinainen geometrinen kausi voidaan jakaa varhaisgeometriseen (n. 900–850 eaa.), keskigeometriseen (n. 850–760 eaa.) ja myöhäisgeometriseen kauteen (n. 760–725/700 eaa.).[3] Protogeometrisen kauden ohella myös varhaisgeometrinen kausi luetaan joskus vielä osaksi pimeitä vuosisatoja. Myöhempi geometrinen kausi oli aikaa, jolloin esihistoriallinen aika vaihtui Kreikassa historialliseksi ajaksi. Geometrista kautta seurasi Kreikan arkaainen kausi noin 700–480 eaa., tarkemmin sanottuna sen alkuvaiheen niin kutsuttu orientalisoiva kausi (n. 700–600 eaa.).

HistoriaMuokkaa

Geometrinen kausi seurasi sitä pimeiksi vuosisadoiksi kutsuttua siirtymäkautta, joka seurasi pronssikautisen mykeneläisen kulttuurin romahdusta noin 1100 eaa. Pimeiden vuosisatojen aikana niin kutsutulla protogeometrisella kaudella noin 1050–900 eaa. alkoi nousta uudenlainen antiikin kreikkalaista kulttuuria ounasteleva kulttuuri, joka tunnetaan ennen kaikkea sen keramiikan kehityksen kautta. Aika oli Kreikan varhaista rautakautta.

 
Attikalainen amfora, n. 770–760 eaa.

Protogeometrista kautta seuranneella varsinaisella geometrisella kaudella, joka sai alkunsa noin 900 eaa., kreikkalainen yhteiskunta koki vielä suurempia muutoksia ja kehitysaskeleita. Kreikkalaiset kaupunkivaltiot eli polikset syntyivät, kreikkalainen kirjaimisto kehitettiin ja siirtokuntien perustaminen eri puolille Välimeren aluetta alkoi. Kaupunkivaltioiden uskonto kehittyi, yhteiskreikkalainen jumalperhe muotoutui ja rakennettiin paljon pyhäköitä.[2][4] Pimeiksi vuosisadoiksi kutsuttu aika päättyi vähitellen. Joskus pimeiden vuosisatojen katsotaan päättyneen protogeometrisen kauden ja varsinaisen geometrisen kauden vaihteeseen noin 900 eaa.[5] Joskus taas geometrisen kauden alku eli varhainen geometrinen kausi, tai jopa koko geometrinen kausi ainakin kreikkalaisen kirjaimiston kehittämiseen saakka noin 750 eaa., luetaan vielä kuuluvaksi pimeisiin vuosisatoihin.[6]

Asutus aikakaudella oli hajanaista. Vahvimpia olivat ne yhteisöt, jotka olivat selvinneet mykeneläisen kulttuurin romahduksesta ilman täydellistä tuhoa, kuten Ateena. Se samoin kuin muun muassa Korintti ja Sparta kehittyivät aikakaudella kaupunkivaltioiksi. Väestö kasvoi jälleen pimeiden vuosisatojen väestöromahduksen jälkeen, joillain alueilla jopa liikaa käytettävissä olleen niukan viljelymaan kantokykyyn verran, mikä aiheutti painoa väestön muutoille. Osin tämän vuoksi kreikkalaiset alkoivat myös perustaa siirtokuntia ja kauppa-asemia eri puolille Välimeren aluetta, muun muassa Vähään-Aasiaan ja Mustanmeren rannikolle sekä eteläisen Italian niin kutsuttuun Suur-Kreikkaan ja Sisiliaan.[1][2][7]

Kaupunkivaltioiden valtionuskontojen ja -kulttien kehityksen myötä syntyi kreikkalainen temppelirakentaminen. Temppelit olivat aikakaudella vielä pieniä.[1] Ajan kuluessa syntyi yleiskreikkalainen olympolaisiin jumaliin keskittynyt uskonto, ja samalla kehittyivät näiden jumalten yleiskreikkalaiset kulttipaikat.[4] Ensimmäiset tai ainakin ensimmäiset historiallisesti tunnetut Olympian kisat järjestettiin keskigeometrisen kauden lopulla vuonna 776 eaa., mistä sai alkunsa historiallinen aika Kreikassa.

 
Yksityiskohta hevosvaunu-aiheisesta koristelusta krateerissa, n. 725 eaa.

Geometrisella kaudella harjoitettiin kauppaa muun muassa foinikialaisten kanssa. Heiltä saamiensa vaikutteiden perusteella kreikkalaiset kehittivät kreikkalaisen aakkoskirjoituksen noin 750 eaa.[1][7] Sitä käytettiin heti alusta lähtien myös kaunokirjallisuuteen. Homeros runoili noin 700-luvulla eaa. Hän toimi ajan varakkaan ylimystön piirissä, joka erottautui muista paitsi omaisuudellaan myös vertaamalla itseään homeerisessa runoudessa esiintyneisiin menneisyyden sankareihin. Suoraan Homeros ei kuvaa sen enempää mykeneläistä kuin omaakaan aikaansa. Aikakauden elämästä tunnetaan yksityiskohtia myös Homeroksen aikalaisen Hesiodoksen teoksista, ennen kaikkea teoksesta Työt ja päivät, joka kuvaa muun muassa maanviljelyä.[2][7]

Muutoin geometrinen kausi tunnetaan pääosin arkeologisten löytöjen, kuten keramiikan, metalliesineiden ja korujen, kautta. Monet näistä ovat hautalöytöjä. Lisäksi tunnetaan pyhäkköihin jätettyjä votiivilahjoja, usein pieniä pronssisia tai terrakotasta tehtyjä figuriineja. Monumentaalinen veistostaide ei ollut vielä kehittynyt, tai ainakaan sen materiaalina ei vielä käytetty kiveä vaan esimerkiksi puuta.[4] Rakennuslöydöt aikakaudelta ovat vähäisiä. Löydetyt rakennukset oli tehty yksinkertaisista materiaaleista, kuten savitiilestä ja puusta. Temppelirakennukset ovat usein muodoltaan pitkänomaisia ja päättyvät apsikseen.[2]

KaudetMuokkaa

Geometrinen kausi ja sitä välittömästi edeltäneet ja seuranneet ajat voidaan jakaa kausiin seuraavasti. Ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä.[8] Kirjainlyhenteitä käytetään englanninkielisessä ja tieteellisessä kirjallisuudessa.

Ajoitus
(noin)
Kausi Attikassa Kausi Korinthiassa
1100–1050 eaa. Submykeneläinen (alimykeneläinen) Pimeät vuosisadat
(varsinaiset)
1050–950 eaa. EPG tai PG I Varhainen protogeometrinen
MPG tai PG II Keskinen protogeometrinen
950–900 eaa. LPG tai PG III Myöhäinen protogeometrinen
900–850 eaa. EG I Varhaisgeometrinen I EG Varhaisgeometrinen Pimeät vuosisadat
(laajemmissa ajoituksissa)
EG II Varhaisgeometrinen II
850–800 eaa. MG I Keskigeometrinen I
800–760 eaa. MG II Keskigeometrinen II MG Keskigeometrinen I
Keskigeometrinen II
760–750 eaa. LG Ia Myöhäisgeometrinen Ia LG Myöhäisgeometrinen
750–735 eaa. LG Ib Myöhäisgeometrinen Ib
730–720 eaa. LG IIa Myöhäisgeometrinen IIa
720–700 eaa. LG IIb Myöhäisgeometrinen IIb EPC Varhainen protokorinttilainen
700–650 eaa. EPA Varhainen protoattikalainen Orientalisoiva
MPA Keskinen protoattikalainen MPC I Keskinen protokorinttilainen I
MPC II Keskinen protokorinttilainen II
650–600 eaa. LPA Myöhäinen protoattikalainen LPC Myöhäinen protokorinttilainen

Kuvataiteet ja arkkitehtuuriMuokkaa

KeramiikkataideMuokkaa

 
Yksityiskohta ruumiinvalvojaisia (prothesis) esittävästä koristelusta amforan kaulassa, n. 730–720 eaa.

Geometrisella kaudella alkoi syntyä myös uudenlaista keramiikkaa ensimmäistä kertaa laajemmassa mittakaavassa sitten mykeneläisen kulttuurin romahduksen, joskin sillä oli edeltäjä edeltävän kauden protogeometrisessä keramiikassa. Geometrinen keramiikka sai nimensä siitä, että sen koristeaiheena käytettiin geometrisiä kuvioita.[1][4] Tyyli on niin hallitseva ajan keramiikassa, että se on antanut nimensä koko aikakaudelle.

Geometrisen kauden keramiikan koristekuviot olivat erilaisia viivakuvioita (siksak-kuvio, meanderi) sekä neliöitä, kolmioita, ympyröitä ja muita abstrakteja kuvioita, jotka jakoivat väripintoja osiin. Eläinkuvitukset, kuten hevoset, hirvet, linnut ja koirat, yleistyivät 800-luvulla eaa. ja ihmisaiheet 700-luvulla eaa.[1][2] Eläimet ja ihmiset maalattiin geometrisessa tyylissä hoikiksi ja jopa ”tikku-ukkomaisiksi”. Ihmishahmoja käsittänyt kuvitus kuvaa muun muassa aseistautunutta sotilasylimystöä, hevosvaunuja ja taisteluita, mikä kuvaa sotataidon ja -tekniikan kehitystä; sekä hautajaisrituaalien vaiheita, kuten ruumiinvalvojaisia (prothesis) ja hautajaissaattoa (ekfora). Osa kuvituksesta saattaa esittää mytologian hahmoja, joiden esitystavat olivat vielä epäyhtenäisiä ja kehitysvaiheessa. Kaikkia kuva-aiheita ei voida tulkita helposti, koska niiden yhteydessä ei useinkaan ole vielä kirjoitusta.[2][4]

Jo protogeometrisella kaudella kehittyi uusia keraamisten astioiden muotoja mykeneläiseltä kaudelta säilyneiden tilalle. Näitä olivat muun muassa amfora, kantharos, krateeri, lekythos, oinokhoe, skyfos ja pyksis. Kuvitus keskittyi aluksi astian kaulaan ja vyöhön kahvojen kohdalle. Kuvioissa esiintyy myös pyöreitä muotoja, kuten ympyröitä. Varhaisella geometrisella kaudella suurempi osa astiasta oli koristeltu, ja viivakuviot korvasivat pyöreämmät muodot lähes kokonaan. Keskisellä geometrisella kaudella koko astia on koristeltu jakamalla sen pinta viivakuvioilla alueisiin, joissa on esittävää kuvitusta, kuten eläimiä ja nyt myös ihmisiä. Sama kehitys jatkui myöhäisgeometrisella kaudella, jolloin esitys muuttui vähitellen realistisemmaksi. Keramiikkatyypeistä myöhäisgeometrista kautta luonnehtivat erityisesti suurikokoiset hautavaasit.[3]

Parhaiten tunnetaan Ateenassa tuotettu geometrisen ajan keramiikka.[1] Kaupunki kohosi merkittäväksi keramiikantuottajaksi jo protogeometrisella kaudella. Myöhäisgeometrisen kauden huipputuotteita ovat Kerameikoksen hautausmaalta löydetyt suurikokoiset niin kutsutut Dipylon-vaasit,[2] joiden tekijästä käytetään nimitystä Dipylon-mestari. Attikassa geometrista keramiikkaa seurasi orientalisoivan kauden protoattikalainen keramiikka ja Korintissa protokorinttilainen keramiikka 700-luvun lopulla. Protokorinttilainen keramiikka oli yleensä pienikokoista, ja niitä koristeltiin palmeteilla, roseteilla ja eksoottisilla eläinkuvilla. Vain 8-10 senttiä korkeita aryballoksia saatettiin käyttää itämailta saatujen arvokkaiden hajuvoiteiden säilytykseen. Korintti nousi myös määrällisesti keramiikkatuotannon johtoon 600-luvun alussa johtuen sen kannaksen molemmilla rannoilla sijaitsevista kahdesta satamasta, Lekhaionista lännestä ja Kenkhreaista idässä, Korintti nautti hyvin suotuisasta strategisesta asemasta.[2]

Tavarat kulkivat maitse satamasta toiseen juuri tätä varten tehtyä tietä pitkin (diolkos). Kukoistavat yhteydet saivat aikaan sen, että savenvalajia siirtyi Korintista jopa Ischialle ja Campanian rannikolle. Jo 700-luvulla korinttilaiset olivat solmineet suhteita etruskeihin saadakseen metalleja Elbalta ja sen vastaiselta rannikkoalueelta. Tuotteet maksettiin keramiikalla ja niihin pakatuilla Lähi-idän tuotteilla. 600-luvun puolivälissä Korintin kauppasuhteet idän keskusten kanssa vilkastuivat suuresti, ja Lähi-idän vaikutus myös keramiikkakoristelun aiheisiin kasvoi voimakkaasti. Keramiikka-astioiden koko kasvoi, koristeaiheet monipuolistuivat ja peittivät lopulta astioiden pinnat kauttaaltaan. Loistokauttaan elävät karthagolaiset ja etruskit saivat maksuksi tuotteistaan Korintin siirtokuntana syntyneen Syrakusan välityksellä suuria määriä korinttilaista keramiikkaa ja lännessä tehtyjä jäljitelmiä. Korintin savenvalajat kehittivät uuden suunnattoman suosion saavuttaneen tekniikan, jossa he lisäsivät mustalla maalattuihin kuvioihin yksityiskohtia piirtimellä uurtamalla ja käyttivät värinä myös tummaa punaista. Tällaista taidetta kutsutaan ns. mustakuviokeramiikaksi, ja se oli vallalla 500-luvun puoliväliin asti. Korintti tuotti niin paljon keramiikkaa, että lopulta sen taso alkoi laskea. Ateenan kilpailu voimistui vuodesta 575 alkaen syösten Korintin hallitsevasta asemasta lopullisesti vuosisadan puolivälissä.[2]

Joillakin alueilla geometrisillä kuvioilla koristellun keramiikan tuottaminen jatkui vielä arkaaiselle kaudelle saakka, ja näin keramiikan ja taidehistorian geometrinen kausi eroaa ajoitukseltaan jossakin määrin historiallisesta kaudesta.

KuvanveistoMuokkaa

Korujen käyttö lisääntyi varallisuuden lisääntymisen myötä. Itämainen vaikutus toi eksoottisia aiheita ja granulointitekniikalla tehtyjä yksityiskohtia myös korutaiteeseen. Tältä kaudelta peräisin olevia korutaiteen tuotteita on löydetty eritoten rikkaista etruskihaudoista. Veistosten materiaalina lienee aluksi ja välillä myöhemminkin käytetyn puuta, mutta vain harvoja puuveistoksia on säilynyt, ja myös niissä itämainen vaikutus on ilmeinen. Pienoisveistoksiin saatettiin käyttää myös norsunluuta ja muita luita.[2]

600-luvun puolivälissä marmorikuvanveistoa alkoi esiintyä aluksi Samóksella ja Kykladeilla, jossa sopivaa marmoria oli helposti käytettävissä. Ulkomaisten, varsinkin egyptiläisten ja syyrialaisten esikuvien lisäksi nyt myös aikaisempien paikallisten ja alueellisten pronssi- ja terrakottaveistosten perinne jatkui suuremmassa koossa. Parhaiten tätä vaihetta kuvanveistossa edustavat varhaisimmat jumalattaria, neitoja (kore) ja nuorukaisia (kuros) esittävät veistokset, jotka olivat hautamuistomerkkejä ja votiivilahjoja jumala Apollonille, jonka kultti oli 600-luvulla suosiossa. Reliefitaidetta esiintyi haarniskoissa ja ratsujen varusteiden koristelussa sekä luusta tai pehmeistä kivilajeista kuten steatiitista valmistetuissa jälleen muotiin tulleissa sineteissä.[1]

ArkkitehtuuriMuokkaa

Tyypillisestä geometrisen kauden arkkitehtuurista voi saada käsityksen votiivilahjoina käytettyjen terrakottaisten pienoismallien perusteella. Todennäköisesti megaroneista kehittyneiden rakennusten edustalla oli eteishalli, jota kaksi pylvästä kannattelivat. Koska maasto oli vielä tällöin tiheän metsän peitossa, ensimmäiset temppelit valmistettiin puusta tai puusta ja savitiilestä ja ne rakennettiin kivisokkelille. Rakennusten seiniä suojattiin välillä maalatuilla kalkkikivisillä (esim. Isthmian Poseidon-temppeli) tai terrakottaisilla (Thermumin Apollon-temppeli) laatoilla. Suuremmat temppelit ympäröitiin suojaavia satulakattoja kannattelevilla pylväsriveillä, josta tuli temppelin tunnusmerkki, ja pylväiköt rakennettiin myös silloin kun temppelit rakennettiin jo kivestä. Aluksi pylväiköt valmistettiin puusta ja terrakotasta, mutta pylväsjärjestelmät alkoivat jo kehittyä. Varhaisia monumentaalisia temppelirakennuksia olivat Samoksen "satajalkainen" Heran temppeli (hekatompedon), jossa uskotaan olleen ruoko- tai ruohopäällysteinen katto, ja sinne rakennettiin myöhemmin pylväikkö puusta, ja Eretrian Apollon Dafneforoksen temppeli, jossa oli apsispääty. 600-luvun puolivälissä temppelit alkoivat olla säännöllisesti pylväikköjen ympäröimiä. Doorilainen järjestelmä tuli vallitsevaksi pylväsjärjestelmäksi suuressa osassa manner-Kreikkaa, Kreetalla ja eritoten läntisissä siirtokunnissa, kun taas Vähän-Aasian ja Egeanmeren saarten kaupungit suosivat joonialaista järjestelmää. Vuosisadan lopussa kiviset pylväät korvasivat puiset, ja muutenkin kalkkikivi ja marmori alkoivat syrjäyttää puun ja savitiilen asemaa pylväsarkkitehtuurissa. Samos, Delos ja Efesos toimivat malleina joonialaiselle tyylille, joka kehittyi nopeammin itäisten kontaktien vuoksi.[2]

Yhtenä siirtolaisuuden seurauksena oli tietynlaisen alkeellisen "ruutukaavan" syntyminen muutamissa Sisilian siirtokunnissa. Siirtokunnalle varattu alue jaettiin tasapuolisuuden nimissä samankokoisiin kortteleihin, joista kullekin siirtolaisperheelle annettiin yhtä suuri, noin yhdeksänkymmenen neliömetrin suuruinen tontti, johon jokainen siirtolaisperhe rakensi aluksi yhden huoneen asuntonsa. Kukin kortteli sisälsi 22 tällaista tonttia. Sosiaalinen eriarvoisuus nosti päätään siinä, että myöhemmin saman varakkaan perheen hallussa saattoi olla useampia alkuperäisiä tontteja.[2]

Läntiset siirtokunnat tarvitsivat mahdollisesti usean sukupolven ajan, ennen kuin niillä oli mahdollisuus toteuttaa suurempia arkkitehtonisia projekteja. Koska olosuhteet ja rakennusmateriaalit yleensä olivat keskeisesti erilaiset kuin emämaassa, siirtolaisten oli nopeasti omaksuttava uusia rakennustapoja paikallisilta asukkailta. Vuosisadan vaihteessa myös kokousaukiot (agorat) saivat laidoilleen pylväskäytäviä. Suojelusjumalten temppeleitä kyhättiin vallattujen alueiden rajoille suojelemaan niitä ja vakuuttelemaan paikallista väestöä valloittajakulttuurien ylivoimaisuudesta.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Geometrinen aika & geometrinen keramiikka”, Antiikin käsikirja, s. 189. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d e f g h i j k l m n Castrén, Paavo: ”Kreikan geometrinen aika”, Uusi antiikin historia, s. 63–83. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  3. a b Geometric Periods of Pottery Greek Thesaurus. Viitattu 16.1.2017.
  4. a b c d e Department of Greek and Roman Art, Geometric Art in Ancient Greece Heilbrunn Timeline of Art History. 10.2014. The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 16.1.2017.
  5. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Pimeät vuosisadat”, Antiikin käsikirja, s. 426. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  6. Violatti, Cristian: Greek Dark Age Ancient History Encyclopedia. 30.1.2015. Viitattu 16.11.2017.
  7. a b c Geometric Period The Ancient Greek World. University of Pennsylvania Museum of Archaeology and Anthropology. Viitattu 16.1.2016.
  8. Hall, Jonathan M.: Artifact and Artifice: Classical Archaeology and the Ancient Historian. University of Chicago Press, 2014. ISBN 022608096X. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa