Mustakuviokeramiikka

Mustakuviotekniikalla koristeltu attikalainen kaula-amfora, n. 510 eaa. J. Paul Getty Museum.

Mustakuviokeramiikka (mustakuviotyyli) viittaa antiikin kreikkalaiseen keramiikkaan, jossa vaasin koristelu on tehty mustalla savenväriseksi jätetylle taustalle. Kyseisestä koristemaalaustekniikasta käytetään nimitystä mustakuviotekniikka. Mustakuviokeramiikkaa valmistettiin arkaaisella kaudella pääasiassa noin vuosina 720–480 eaa.[1][2]

Mustakuviotekniikka kehittyi edeltäneestä geometrisen kauden keramiikasta. Se kehitettiin Korintissa noin vuonna 720–700 eaa. Mustakuviotyyli tuli hallitsevaksi Ateenassa noin vuonna 625 eaa., ja kehitettiin siellä huippuunsa 500-luvulla eaa. Tämän jälkeen kaupunki hallitsi keramiikan markkinoita 400-luvulle eaa. saakka. Mustakuviokeramiikkaa tuotettiin vähämerkityksisempänä myös muilla kreikkalaisalueilla. Mustakuviokeramiikka alkoi syrjäytyä punakuviokeramiikan kehittämisen jälkeen noin vuodesta 530 eaa. alkaen.[2]

HistoriaMuokkaa

Varhainen mustakuviokeramiikkaMuokkaa

 
Pöllö ja leijonia. Kuvitusta protokorinttilaisessa tai korinttilaisessa oinokhoessa, n. 625 eaa.

Mustakuviotekniikka oli käytössä yksinkertaisempana jo geometrisen kauden keramiikassa. Varsinainen mustakuviokeramiikka kehitettiin Korintissa noin vuonna 720–700 eaa. Sitä tuotettiin ensin niin kutsuttuna protokorinttilaisena keramiikkana noin vuosina 720–625 eaa. ja sitten korinttilaisena keramiikkana noin vuosina 625–535 eaa.[3]

Protokorinttilaisessa keramiikassa tuotettiin erityisesti pieniä aryballoksia. Mustakuviotekniikka sopi niiden miniatyyrikoristeluun. Protokorinttilaisen keramiikan huippukautta olivat noin vuodet 670–650 eaa. Protokorinttilainen keramiikka edusti niin kutsuttua orientalisoivaa kautta, ja sen koristeluissa olivat suosittuja itämaisvaikutteiset, kreikkalaisille eksoottiset eläin- ja kasviaiheet.[3]

Mustakuviotekniikkaa käytettiin myös varhaisessa, Ateenassa valmistetussa attikalaisessa keramiikassa. Tekniikan käyttö sai alkunsa myöhäisessä protoattikalaisessa keramiikassa noin vuosina 650–630 eaa. korinttilaisen mustakuviotekniikan jäljittelynä. Mustakuviotekniikka tuli vallitsevaksi tämän jälkeen attikalaisessa protomustakuviokeramiikassa noin vuosina 630–600 eaa.[4]

 
Akhilleus ja Memnon. Kuvitusta korinttilaisessa hydriassa, n. 575–550 eaa.

Varsinaisen attikalaisen mustakuviokeramiikan aika alkaa noin vuodesta 600 eaa. Se alkoi vähitellen viedä markkinoita korinttilaiselta keramiikalta. Varhainen attikalainen mustakuviokeramiikka jäljitteli korinttilaisen keramiikan orientalisoivia aiheita. Myöhemmin hallinneet mytologiset aiheet olivat vielä harvinaisia vaasimaalauksissa.[1][4][5][6]

Varhaisia attikalaisia mustakuviomaalareita olivat muun muassa Nessos-maalari ja Gorgon-maalari sekä niin kutsutun Komastes-ryhmän maalarit. Noin vuonna 580 eaa. Ateenassa toimi mustakuviomaalari Sofilos, jolta on peräisin varhaisin tunnettu vaasin signeeraus.[1][4][6]

Keskinen mustakuviokeramiikkaMuokkaa

Attikalaisen mustakuviokeramiikan huippukausi muodostaa keskisen tai korkean mustakuviokeramiikan kauden. Siinä mustakuviotekniikka nousi suurimpaan kukoistukseensa.[1][7]

Attikassa mustakuviotekniikalla tuotettiin muun muassa kaikki Panathenaia-juhlan palkintoamforat eli niin kutsutut Panathenaia-amforat noin vuodesta 560 eaa. lähtien. Noin vuoden 550 eaa. tienoilla toimivat tunnetuimmat attikalaiset mustakuviomaalarit, kuten Amasis-maalari, Eksekias ja Lydos.[1][7]

 
Herakles ja Geryon. Kuvitusta attikalaisessa amforassa, n. 540 eaa.

Lydos maalasi monen tyyppisiä vaaseja. Hänellä oli ilmeisesti suuri työpaja ja paljon oppilaita, jotka jatkoivat hänen tyylillään hänen jälkeensä. Amasis-maalari on saanut nimensä siitä, että hän maalasi savenvalaja Amasiksen vaaseja. Hän toimi pitkään, ja hänen tyylissään on havaittavissa selvää kehitystä. Myös hän maalasi useita eri vaasityyppejä, erityisesti kaula-amforoita ja lekyyttejä. Hän suosi Dionysos-aiheita. Eksekias, joka edustaa niin kutsuttua Ryhmää E, oli sekä savenvalaja että vaasimaalari. Hänen nimiinsä on laitettu useita mustakuviokeramiikan kehitysaskelia.[7]

500-luvulla eaa. kehittyi myös miniatyristinen maalaustekniikka, joka sopi pienempiin vaaseihin, kuten kylikseihin. Savenvalaja Nikostheneen nimiin on laitettu monien kokonaan uusien mustakuviovaasien tyyppien kehittäminen. Aikakaudella alkoi näkyä myös ensimmäisiä merkkejä tyylin kääntymisestä lopuilleen. Eräs esimerkki tästä on sellaisten maalareiden kuin Affecter ja Elbows Out manieristinen tyyli.[7]

 
Dionysos-malja, Eksekias, n. 530 eaa.

500-luvun eaa. puolessa välissä mustakuviokeramiikka levisi myös etruskilaiseen keramiikkaan, ja sitä valmistettiin erityisesti Caeressa, Clusiumissa, Tarquiniassa, Volsiniissa ja Vulcissa.[1] Aiemmin markkinoita hallinnut korinttilainen keramiikka pyrki myöhäisvaiheessaan noin 555–535 eaa. vielä kilpailemaan attikalaisen keramiikan kanssa muun muassa omaksumalla piirteitä sen tyylistä. Korinttilainen keramiikka menetti kuitenkin merkityksensä markkinoilla lähes kokonaan noin vuoteen 535 eaa. mennessä.[3]

Myöhempi mustakuviokeramiikkaMuokkaa

Mustakuviokeramiikka menetti entisen asemansa, kun Ateenassa kehitettiin niin kutsuttu punakuviotekniikka noin vuonna 530 eaa. Mustakuviokeramiikkaa tuotettiin kuitenkin yhdessä punakuviokeramiikan kanssa vielä arkaaisen kauden lopulle noin vuoteen 480 eaa. saakka.[1][2][5] Siirtymäkaudella mustakuviokeramiikasta punakuviokeramiikkaan tuotettiin myös kumpaakin tekniikkaa yhdistellyttä niin kutsuttua kaksikielistä keramiikkaa.[2]

Jotkut vaasimaalarit maalasivat kummankin tyylin vaaseja. Tälläisiin lukeutuu muun muassa Andokides-maalari, jota pidetään myös punakuviotekniikan kehittäjänä. Hän vaikuttaa tulleen samasta perinteestä kuin Eksekias. Toinen kummallakin tekniikalla työskennellyt maalari oli Psiaks. Viimeisiä merkittävämpiä mustakuviomaalareita olivat Antimenes-maalari sekä Leagros-ryhmän maalarit. Tuossa vaiheessa tyylin voidaan katsoa tulleen käytetyksi loppuun, eikä sillä enää kyetty tuottamaan uudenlaista ilmaisua.[8]

Loppuvaiheessaan 400-luvun eaa. alkupuolella kreikkalainen mustakuviokeramiikka taantui. Etruskit kuitenkin valmistivat tekniikalla tuotettua keramiikkaa vielä 300-luvulla eaa.[1][5]

MaalareitaMuokkaa

Tunnetuimpia mustakuviomaalareita ja maalarien ryhmiä ovat muun muassa (suluissa henkilön toiminnan arvioitu ajoitus; katso myös: Luettelo antiikin kreikkalaisista savenvalajista ja vaasimaalareista):

TekniikkaMuokkaa

 
Aigikseen pukeutunut Athene. Kuvitusta attikalaisessa Pamfaioksen valamassa ja signeeraamassa sekä Eufiletos-maalarin koristelemassa hydriassa, n. 540 eaa.

Mustakuviotekniikassa hahmot ja muu koristelu maalattiin ikään kuin siluettina saven pintaan.[5] Maalaaminen tehtiin tummalla rautaoksidipitoisella savilietteellä vaaleammalle savipohjalle. Maalaukseen voitiin tehdä piirtimellä viiltoja, jotka paljastivat savenväristä taustaa, ja tällä tavoin uurrettin yksityiskohdat, kuten silmät, suu jne. Lisäväreinä käytettiin punaista, sekä valkoista naisten ihon maalaamiseen, mikä oli yleinen maalaustaiteen konventio. Uunissa polttamisen seurauksena savenväriseksi jätetty tausta muuttui punaruskeaksi ja maalauskoristelu lasittuneeksi mustaksi. Mustakuviokeramiikka mahdollisti sen, että vaasimaalarit kykenivät maalaamaan suurella tarkkuudella pieniäkin vaaseja.[1][5]

Uunissa polttaminen suoritettiin kolmessa vaiheessa:[5]

1. Polttaminen hapettavassa ilmassa noin 900 °C lämpötilassa. Happea päästettiin sisään uunin ilmarei'istä. Tuloksena vaasista tuli kokonaan punainen.
2. Polttaminen vähähappisemmassa ilmassa noin 950 °C lämpötilassa. Ilmareiät suljettiin, ja uuniin tuotettiin savua ja häkää. Tuloksena vaasista tuli kokonaan harmaa tai lähes musta, ja mustaksi maalatut hahmot ja muu koristelu tummuivat entisestään ja lasittuivat.
3. Polttaminen hapettavassa ilmassa noin 850 °C lämpötilassa. Kaikki ilmareiät avattiin, ja happea pääsi sisään. Tuloksena mustaksi maalatut hahmot pysyivät mustana, ja muu pinta muuttui takaisin punaiseksi.

Ateenalaiset kehittivät mustakuviotekniikassa käytettyä polttoprosessia niin, että koristelun kontrasti parani.[5]

KeramiikkaMuokkaa

Mustakuviotekniikalla tuotettiin monenlaisia vaaseja, kuten amforoita, krateereita, juomamaljoja ja kannuja. Koristeaiheet esiintyivät yleensä kuvavyöhykkeinä, joista tärkein oli vaasin leveimmässä kohdassa.[1]

Korinttilaisessa orientalisoivassa mustakuviokeramiikassa suosituimpia kuva-aiheita olivat eläimet, attikalaisessa mustakuviokeramiikassa puolestaan ihmishahmot. Miesten iho on kuvattu mustalla ja naisten vaalealla. Miesten silmät ovat pyöreät ja naisten mantelinmuotoiset. Lapset esitetään kuin pienikokoisina aikuisina. Kasvot on yleensä kuvattu sivulta eli sivuprofiileina, mutta vartalo ainakin osittain edestä päin. Vaasien reuna-alueet koristeltiin usein kukka-, palmetti- tai muilla kasviaiheilla.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Attikalainen vaasimaalaus, mustakuviokeramiikka”, Antiikin käsikirja, s. 70–71, 355. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d e Cartwright, Mark: Black Figure Pottery Ancient History Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
  3. a b c Proto-Corinthian and Corinthian pottery Ίδρυμα Μείζονος Ελληνισμού. Viitattu 20.1.2020.
  4. a b c Proto-Attic pottery Ίδρυμα Μείζονος Ελληνισμού. Viitattu 20.1.2020.
  5. a b c d e f g Attic: Pottery and ceramics l'AnticoPédie. Viitattu 20.1.2010.
  6. a b Early black-figure pottery vases Ίδρυμα Μείζονος Ελληνισμού. Viitattu 20.1.2020.
  7. a b c d High black-figure pottery vases Ίδρυμα Μείζονος Ελληνισμού. Viitattu 20.1.2020.
  8. Late black-figure pottery vases Ίδρυμα Μείζονος Ελληνισμού. Viitattu 20.1.2020.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Beazley, John: Attic Black-Figure Vase-Painters. Oxford: Oxford University Press, 1956.
  • Beazley, John: The Development of Attic Black-figure. Nide 24: California Series in Real Estate Economics and Finance / Sather classical lectures. ToimittajatDietrich Felix Bothmer ja Mary B. Moore. University of California Press, 1951. ISBN 0520055934.
  • Boardman, John: Early Greek Vase Painting: 11th-6th Centuries BC : a Handbook. The world of art library. Thames and Hudson, 1998. ISBN 0500203091.
  • Sparkes, Brian A.: The Red and the Black: Studies in Greek Pottery. Routledge, 2013. ISBN 1134525583.

Aiheesta muuallaMuokkaa