Keramiikka

esineiden valmistaminen savipohjaisista raaka-aineista

Keramiikka tarkoittaa savipohjaisista raaka-aineista valmistettuja esineitä, jotka ovat käyneet läpi keraamisen polttoprosessin. Savimassapohjainen keramiikka jaetaan jalostusasteen mukaan karkeakeramiikkaan ja hienokeramiikkaan. Karkeakeramiikan tuotteita ovat muun muassa tiili ja hienokeraamiikan tuotteita ovat esimerkiksi talous- ja taidekeramiikka, keraamiset laatat sekä saniteettikeramiikka.[1] Savea poltettaessa sen mikroskooppisten osasten väliin jäänyt kidevesi poistuu, eikä savi enää liukene veteen.

Etruskien valmistamaa keramiikkaa
Saviruukku Louvressa

Keraamisia astioita on valmistettu jo vuosituhansien ajan. Aluksi valmistaminen on ollut pelkästään käsityötä, mutta varsin nopeasti kehitettiin erilaisia apuvälineita kuten dreija. Keramiikan tekeminen alkoi muistuttaa puoliteollista valmistusta jo antiikin Kreikassa ja varsinkin Roomassa. Nykyisin keramiikka on edelleen teollisesti valmistettuna osa arkipäivän käyttöesineistöä, mutta toisaalta myös osa arvostettua taidekäsityöläisyyttä. Polttolämpötilasta ja savenkoostumuksesta riippuen keramiikkaesine on posliinia, fajanssia, terrakottaa tai kivitavaraa.[2]

Keramiikan historiasta

muokkaa

Keramiikan historia alkaa kivikaudelta.

Suomessa Kampakeraaminen kulttuuri, joka ulottui Suomesta Baltian maihin ja Uralvuoriston seudulle saakka, alkoi neoliittisella kaudella.[3] Kampakeramiikassa oli monta vaihetta, mutta tyypillisimmillään se oli noin 2500-2000 ekr.[4] Myöhemmällä kivikaudella Eurooppaan levisi Nuorakeraaminen kulttuuri. Tämän kulttuurin ihmisiä kutsutaan vasarakirveskansaksi.[5] Varhaisen kampakeramiikan myöhemmästä ajasta alkaen Pohjoismaissa keramiikassa alettiin toisinaan käyttää asbestia, ja tällaista keramiikkaa kutsutaan asbestikeramiikaksi.[6] Ruotsissa ja Ahvenanmaalla vallitsi kivikauden lopulla kuoppakeraaminen kulttuuri, jossa oli joltakin osin samoja piirteitä kuin kampakeramiikassa.[7] Suomessa ajalla, jolloin siirryttiin kivikaudesta pronssikauteen, asbestikeramiikan valmistus väheni ja sen sijaan alettiin tehdä enemmän tekstiilikeramiikkaa, jossa oli kankaalla painettuja kuvioita.[8]

Intiassa noin 1800-1200 ekr. kehittyneitä keramiikkatyylejä olivat maalattu harmaa keramiikka ja punamusta keramiikka.[9] Anttiikin ajan Kreikassa keramiikkamaljakoihin maalattiin kuvioita, joissa oli usein mustaa ja punaruskeaa väriä.[10] Antiikin Roomassa oli keramiikkatyyli nimeltä Terra sigillata.[11]

Esimerkki myöhemmän ajan keramiikasta on fajanssi, jossa on lasitettu pinta.[12]

Keramiikan valmistus

muokkaa

Keramiikan valmistaminen voidaan jakaa neljään päävaiheeseen: savimassan valmistamiseen, astian tai esineen muotoilemiseen, polttamiseen ja jälkikäsittelyyn, johon kuuluu muun muassa lasittaminen.

Savimassan valmistaminen

muokkaa

Savi on luonnossa esiintyvä materiaali, joka koostuu maan mineraaleista. Savia on pallosavi, kaoliini ja punasavi. Esimerkiksi pellolta löytyvästä punasavesta (polttamattomana siniharmaata) voi puhdistamisen ja muokkaamisen jälkeen valmistaa esineitä. Punasaven sävyt vaihtelevat raudan määrän mukaan, esimerkiksi Keski-Euroopassa punasavi on oranssimpaa verrattuna Suomen voimakkaaseen punaiseen. Nykyään käytetty savi on kuitenkin teollisesti muokattua. Joko luontainen savi on käsitelty niin, että sen kosteus ja rakenne ovat tasaisia, tai savi on valmistettu jauhetuista raaka-aineista. Savilaatujen kemiallinen koostumus vaihtelee, mikä tekee niistä erilaisia työstettäviä ja vaikuttaa ulkonäköön. Saven karkeus puolestaan vaikuttaa sen kestävyyteen.

Keramiikan harrastajalla on useimmiten käytössään valmiina ostettua savea. Se ei vaadi kuin jonkin verran vaivaamista ennen muovaamisen aloittamista. Vaivaamisen tarkoituksena on poistaa savessa mahdollisesti olevaa ilmaa ja notkistaa savea, joka on voinut seistä kuukausia varastoituna ennen käyttöä.

 
Savenvalaja Kalle Männistö työssään Somerolla vuonna 1963

Muotoileminen

muokkaa
 
Intialainen keraamikko ja vasta muotoiltuja saviruukkuja.

Keramiikan valmistustekniikoita on lukuisia. Yksinkertaisin lienee savenkappaleen muovaaminen käsin painelemalla ja puristelemalla haluttuun muotoon. Tällä tavoin voidaan valmistaa pieniä esineitä. Isommat rakennetaan osissa, jolloin savenpaloja pitää liittää yhteen. Sitä varten on erilaisia tekniikoita, kuten makkaratekniikka tai levytekniikka. Ensimmäisessä astia rakennetaan lisäämällä savimakkaroita toistensa päälle, kunnes halutun kokoinen ja muotoinen astia on valmis. Levytekniikassa puolestaan valmistetaan savilevy, josta leikataan paloja, jotka liitetään yhteen. Molemmissa tekniikoissa on riskinä saumojen irtoaminen astian kuivuessa tai saumoihin jääneiden ilmakuplien laajeneminen polton yhteydessä, mikä voi rikkoa esineen. Savipalojen liittäminen pitää siis tehdä erityisen huolellisesti.

 
Keraamikon työpaja.

Yksi valmistustekniikka on kompakti lähestymistapa. Savi muotoillaan valmiiksi tulevan esineen näköiseksi, ja siitä taotaan ilmakuplat pois. Muotoilun ja saven jäykistymisen jälkeen työstettävä esine ontonnetaan kaivamalla ylimääräinen savimassa pois. Ontonnuksessa on huomioitava, että saviseinämät ovat riittävän ohuita, ja tasapaksuisia eri puolilta, jotta poltossa esine ei räjähdä uunissa tai muuten vaurioidu.

 
Smyrnasta roomalaisajalta peräisin oleva naamio.

Tunnetuin saven muotoilemistapa lienee dreijaaminen.

Savea voidaan myös valaa. Se tapahtuu esimerkiksi kaatamalla savilietettä (hyvin vetistä savea) kipsimuottiin. Muotin imiessä lietteestä kosteutta, muodostuu muotin sisälle haluttu esine. Seinämien muodostuttua tarpeeksi paksuiksi, voidaan ylimääräinen saviliete kaataa ulos muotista. Kuivuessaan kutistuva saviesine saadaan irrotetuksi muotista. Muotin valmistaminen ja valaminen vaativat suurta ammattitaitoa. Siten on kuitenkin mahdollista valmistaa nopeasti paljon tasakokoisia ja -laatuisia esineitä, mikä tekee valamisesta suosittua teollisessa valmistuksessa.

Muotoiltua astiaa voidaan koristella lukuisin eri tavoin ennen sen kuivumista. Pintaa voidaan kuvioida työkaluilla, sitä voidaan kaivertaa tai leimata, kiillottaa tai pintaan voidaan liittää savesta tehtyjä erillisiä koristeita. Pintaan voidaan myös maalata väripigmenteillä tai värillisillä savilietteillä.

Joskus keramiikkkaesineiden muotoiluun käytetään erityisiä muotteja, joita voidaan myös valmistaa itse.[13]

Polttaminen

muokkaa

Ennen polttamista valmiiksi muotoillun astian on annettava kuivua. Veden haihtuminen savesta kestää olosuhteista riippuen parista päivästä viikkoon. Kuivuessaan astia kovettuu, mutta pysyy edelleen hauraana ja muuttuu kostuessaan uudelleen muovattavaksi saveksi. Kuivuminen aiheuttaa myös kutistumista, joka voi savilaadusta riippuen olla jopa 20 prosenttia alkuperäisestä koosta.

Saviesineet poltetaan nykyisin useimmiten sähköuunissa. Myös kaasu- ja puu-uuneja käytetään. Polttamisen tarkoituksena on saven muuttuminen kovaksi ja vettä kestäväksi. Eri savilaadut vaativat erilaisen polttolämpötilan. Kotimainen punasavi poltetaan noin 950 °C:n lämpötilassa ja kivitavara-savilaatu noin 1 280 asteessa. Erilainen lämmön tarve johtuu savien kemiallisesta koostumuksesta. Kivitavara muuttuu poltettaessa hyvin tiiviiksi ja pitää vettä jopa lasittamattomana. Punasavi puolestaan pysyy huokoisena ja päästää hitaasti vettä lävitseen. Jos savea kuumennetaan liikaa, mikä tarkoittaa muutamia asteita yli varsinaisen polttolämpötilan, savi muuttuu veteläksi ja sulaa lasimaiseksi.

Jälkikäsittely

muokkaa

Yleensä saviesineet poltetaan kaksi kertaa. Ensin tehdään niin sanottu raakapoltto, joka on lämpötilaltaan hieman lopullista lasituspolttoa matalampi. Sen jälkeen esine voidaan lasittaa eli pinnoittaa veteen sekoitetulla lasiteaineella. Lasitteena käytetään aineita, joilla on hieman saven polttolämpötilaa alhaisempi sulamispiste, jolloin lasite poltettaessa sulaa esineen pintaan ja muodostaa tasaisen pinnan. Lasittamisen tarkoituksena on esineen koristelu esimerkiksi sisältäessään väriaineita ja toisaalta astian vedenkestävyyden parantaminen.

Lasittamisen lisäksi saviesineitä voidaan käsitellä muilla pinnoitteilla, joilla saadaan erilaisia vaikutuksia ulkonäköön. Patinoinnilla voidaan saada vanhan näköinen pinta tai maidolla käsittelemällä kiiltoa lasittamattomaan pintaan.

Tekniikoita

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT) Suomen keraamisessa teollisuudessa www.ymparisto.fi. 22. marraskuuta 2004.
  2. Terrakotta, materiaali-info Yle. Arkistoitu 6.4.2008. Viitattu 5.2.2012.
  3. Suomen esihistorian aikataulukko Etelä-Karjalan esihistoriaa ja muinaisjäännöksiä. Viitattu 25.5.2023.
  4. Henriikka Leppänen: Karjalaisen keramiikan historia Kerafiikka. 9.12.2020. Viitattu 25.5.2023.
  5. Nuorakeraaminen kansa ja Myyrmäen valloitus Blogi - Museon muruja. 9.8.2022. Vantaan kaupunginmuseo. Viitattu 25.5.2023.
  6. Asbestikeramiikka Elävä kivikausi. Viitattu 25.5.2023.
  7. Kuoppakeramiikka Elävä kivikausi. Viitattu 25.5.2023.
  8. Georg Haggren, Petri Halinen, Mika lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 125. Gaudeamus, 2016. ISBN 978-952-495-363-4.
  9. The evidence of pottery from 2550 bce The Map Archive. 2018. Arkistoitu 24.8.2018. Viitattu 25.5.2023.
  10. Antiikin Kreikan keramiikkatyypit Greelane. 5.11.2019. Viitattu 25.5.2023. [vanhentunut linkki]
  11. Terra sigillata ware Britannica. Viitattu 25.5.2023.
  12. Kokonaisuus syntyy pala palalta Asuminen. 10.4.2005. Turun Sanomat. Viitattu 25.5.2023.
  13. Maria Dolors Ros i Frigola: Osaavat kädet, Keramiikka, s. 56-67. Perhemediat, 2008. ISBN 978-952-494-173-0.

Aiheesta muualla

muokkaa