Wikipedia

Karjala (Suomen entinen kunta)

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Mynämäkeä
(Ohjattu sivulta Karjala (kunta))

Karjala on Varsinais-Suomessa sijainnut entinen Suomen kunta. Kunnallishallinnollisesti Karjala oli erossa Mynämäestä vuosina 1868–1977.[3] Liitoshetkellä kunnassa asui noin 900 henkeä [2], ja sen naapurikuntia olivat Eura, Laitila, Mietoinen, Mynämäki ja Yläne. Entisiä naapurikuntia olivat Euraan vuonna 1970 liitetyt Hinnerjoki ja Honkilahti.

Karjala
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Mynämäki

vaakuna

sijainti

Sijainti 60°47′08.3″N, 22°04′28.5″E
Lääni Turun ja Porin lääni
Maakunta Varsinais-Suomi
Kuntanumero 222
Hallinnollinen keskus Karppinen
Perustettu 1906
– emäpitäjä Mynämäki
Liitetty 1977
– liitoskunnat Mynämäki
Karjala
– syntynyt kunta Mynämäki
Pinta-ala  km²  [1]
(1.1.1976)
– maa 204,3 km²
Väkiluku 902  [2]
(31.12.1976)
– väestötiheys 5,32 as./km²

Alueellisesti Karjala muistutti tasasivuista kolmiota, ja se sijaitsi Laajoen ja Mynäjoen latvoilla. Karjalan rajat olivat hyvin rikkonaisia: niiden sisällä oli Mynämäen ja Mietoisten enklaaveja, ja tämän lisäksi Mynämäen sisällä oli Karjalan eksklaaveja.[3][4]

Karjala-nimen alkuperä

muokkaa

Karjalan nimi on tiettävästi virolais-lounaissuomalaista alkuperää, ja se on mainittu paikannimenä ensimmäisen kerran vuonna 1402 (Karjalan Labbe mainitaan todistajana Kaarleisten tilan kaupassa 17.3.1402)[5] ja Lasse Broken maakirjassa vuodelta 1540 se mainitaan muodossa Kariala[6]. Vanhemmissa lähteissä on käytetty toisinaan myös nimityksiä Korpi, Korpikulma ja Korpikunta[7][5].

Yleinen käsitys on, että Karjalan nimi tulisi karjanhoitoon liittyvistä asioista ja että nimi viittaisi karjan paimentamiseen ja karjankokoamispaikkoihin. Tohtori J. A. Lopmeri kuitenkin esittää, että tiettyjen paikannimien (Kodisjoki, Kardha, Kardaldh, Karjala) etymologia liittyisi vuodentulon ja karjantuoton Kekri-jumaluuteen jonka jo Agricolakin mainitsee vuonna 1551 Psalttarissaan[8]. Väitettä tukee A. V. Forsman, joka toteaa tutkimuksessaan, että suurin osa nykyisistä la- loppuisista paikannimistä sisältää yksilönimen aineksia ja että paikannimet, jotka päättyvät -ja, -ka, -ri, -mo, -tti jne. ovat muodostuneet joko ihmisten tai kuviteltujen haltiain nimistä[9]. Näin Karjala voisi olla paikannimenä Kekrin ja Köyrin myöhempi nimimuunnos ja johon on myöhemmin liitetty -la-loppuinen paikkaa ilmaiseva johdin (alkumuoto mahdollisesti Keirila, vrt. Kordela, Kordiala, Kodjala)[8][9][10]. Edellä mainitut tiedot on kerännyt Karjalan kotiseutuaktiivi Rauno Lassila.

Vaikka Suomessa ei ollut muita Karjala-nimisiä kuntia, kunnasta käytettiin toisinaan epävirallista nimeä Karjala Tl (Turun ja Porin lääni) erottamaan se Karjalan historiallisesta maakunnasta[4][11].

Suomen kielen yleissäännön mukaan la-loppuisten kunnannimien asukasnimitys muodostetaan lainen-päätteellä. Täten Karjalan kunnan asukkaat olivat karjalalaisia, toisin kuin Karjalan maakunnan asukkaat, joista käytetään vanhastaan vakiintunutta muotoa karjalainen.[12]

Maantiede

muokkaa
 
Kartta Mynämäen kuntaliitoksista. Karjalan kunnan hajainainen maa-alue kartassa punaisella.

Asutus on keskittynyt hyvin suppealle vyöhykkeelle Karjalan läpi kulkevien kahden pääjoen varrelle, ja tärkeimmät asutuskeskukset ovat kirkonkylä ja Laajoki. Maastollisesti Karjala on hyvin erilaista kuin muu Mynämäki. Siinä missä Kanta-Mynämäki on osittain ja Mietoinen lähes kokonaan entistä merenpohjaa ja nykyään tasaista peltomaisemaa, on Karjalassa paljon metsiä ja korpea, joiden keskelle asutus on levittäytynyt.[4] Karjalassa maaperä käsittää osaksi alavia, paikoin soistuneita maita, osaksi varsin korkeita mäkiä, joista toiset kohoavat 85-100 metrin korkeuteen[5]

Nimimerkki "Köyhä naapuri Karjalan kappelista" kuvailee kotiseutuaan melko osuvasti seuraavalla tavalla:

»Tämä on aiwan köyhä loukas; täällä on aiwan nätit maat ja arat hallalta, sillä täällä owat suuret suot, ja metsiä ei ole kaikilla talon tarpeeksikaan, eikä kaikilla karjan laidunta ensinkään, ja niitut wallan suo-niittuja, sentähden näyttäwät liiat rasitukset työlääksi tälle köyhälle kulmalle, että täyttää kaikkia waatimuksia tästä köyhyydestä[13].»

Kylät

muokkaa
 
Sillanrakennusta Karjalassa 1900-luvun alussa, kyseessä luultavasti Ruutin silta

Karjalassa on yhteensä 12 kylää. Niiden nimet ovat:

  • Haankylä
  • Kalelan kylä
  • Karjalankylä
  • Karppisten kylä (Kirkonkylä)
  • Ketelisten kylä
  • Laajoen kylä
  • Sairisten kylä
  • Salavaisten kylä
  • Suojoen kylä
  • Suutilan kylä
  • Vehmalaisten kylä
  • Wuoloisten kylä

Vuoden 1970 taajamarajauksen mukaan Karjalassa ei ollut lainkaan taajamia.[14]

Historia

muokkaa

Esihistoria

muokkaa
 
Nuorakeramiikkaa Varsinais-Suomesta Kansallismuseossa

Ensimmäistä asutusta alkoi Karjalaan muodostua jo kivikaudella, mistä on merkkinä yli 30 tähän aikakauteen liittyvää esinelöytöä, kuten kivikautinen asuinpaikka Kalelan kylässä[15]. Toinen huomattava löytöpaikka on Suutilan kylän Mikolan mailla, josta on löydetty 10 kivikirvestä sekä tasa- ja kourutaltta[5]. Yksityisiä löydöksiä on myös Vuoloisten, Karjalankylän ja Vehmalaisten kylistä[5].

Pronssikauden jäännöksiä ei Karjalasta toistaiseksi ole löydetty, vaikka esimerkiksi Mietoisista ja Mynämäeltä on tavattu erilaisia hautaröykkiöitä[5].

Keskiaika

muokkaa
 
Maunu Eerikinpoika määräsi vuoden 1334 julistuksellaan takamaat asutettaviksi.

Valtakunnan kuningas Maunu Eerikinpoika julkisti 1334 asetuksen, jonka mukaan kuninkaan paikallinen käskynhaltija sai luovuttaa asutustarkoituksiin sellaisia takamaita, joita omistajat eivät jaksaneet saattaa viljelykseen[16], vaikka tosin jo 1200-luvun lopulla oli alkanut uudisasutustoiminta, joka Mynämäen alueella tarkoitti asutuksen laajentumista Karjalaan[5]. Tästä astuksesta katsotaan Karjalan nykyisen asutuksen syntyneen. Karjalan iästä kertoo paljon se, että Karjala suoritti ruokalisäveronsa voina ruotsalaisen oikeuskäytännön mukaan, kun taas Mynämäki ja esimerkiksi Mietoinen suorittivat sen viljana vanhemman suomalaisen oikeuskäytännön mukaan[17].

Kristinuskon levitessä Suomeen, ei Karjalassa ollut omaa kirkkoa keskiajalla vaan asukkaat kävivät Mynämäen kirkossa jumalanpalveluksissa ja myös veivät kuolleensa haudattavaksi Mynämäelle [7]. Silloin tällöin kävivät Mynämäen papit pitämässä Karjalassa kyläsaarnoja, joita pidettiin talojen tuvissa [18].

Uusi aika

muokkaa

Vuoden 1571 Hopeaveron veroluettelosta Karjalan nykyisistä kahdestatoista kylästä löytyy yhteensä yhdeksän kappaletta (kylät näyttäytyvät varakkaina, esimerkiksi Suojoen kylässä on veroluettelon mukaan viisi taloa, neljässä talossa hevonen ja härkä sekä yhdeksän lehmää että 20 rahaa)[5]. Karjalan kylät olivat jo siis tuolloin muodostuneet. Karjalan vaurautta voi selittää myös puuastioiden vienti Ruotsiin 1600-luvun puolessavälissä [5].

1600-luvulla Karjalan asukkaat rakensivat silloisen Mynämäen kirkkoherran Erik Justanderin suostumuksella saarnahuoneen Karjalaan, jossa Mynämäen papit kävivät toimittamassa Jumalanpalveluksen[7]. Vehmalaisten kylän väki olisi halunnut saarnahuoneen lähemmäs omaa kylänsä (kyläläiset kävivät perimätiedon mukaan purkamassa yöllä sen mitä päivällä oli rakennettu). Saarnahuone ei kuitenkaan rakentunut lähemmäs Vehmalaisten kylää, josta syystä vehmalaiset järjestivät kyläsaarnoja keskiaikaiseen tapaan vielä satoja vuosia[18]. Väkeä Karjalan saarnahuoneessa kävi Laitilasta asti [5]. Karjalalaiset alkoivat myös Justanderin luvalla haudata vainajiaan saarnahuoneen läheisyyteen vaikka kylällä ei ollut kappelioikeuksia (tämän saarnahuoneen mainitsee myös Antti Lizelius 1780-luvun alkupuolella kirjoitetussa Tiedustuskirjassaan)[5]. Siitä, sijaitsiko ensimmäinen saarnahuone tarkalleen ottaen missä, ei ole selkeää näkemystä. Joidenkin mielestä saarnahuone sijaitsi Salavaisissa[19], toisten mielestä Karjalankylässä. Lizelius itse toteaa, että saarnahuone rakennettiin

»...Suojoen Nurmelle, tuolle puolen Suojoen siltaa[7].»

Saarnahuoneita on voinut olla myös useampia. Oman papin Karjalan saarnahuone sai kuitenkin vasta 1700-luvulla[5]. Vuoden 1692 piispantarkastuksessa Johannes Gezelius ilmoitti että Karjala saisi oman pappinsa, kunhan kylän asukkaat antaisivat hänelle ”jonkun huoneen asuttavaksi” ja että pappi pääsisi veropyhinä emäkirkolle virantoimitukseen, kun häntä siellä tarvittaisiin[20].

 
Suojoen kylässä Sankarin mailla sijainnut aitta vuodelta 1773 (nyttemmin purettu)

Vuonna 1731 saarnahuone uusittiin ja 1.4.1759 saarnahuoneeseen määrättiin penkkijärjestys[5]. Vehmalaisten kylään anottiin omaa kirkkoa 1.7.1769 ja luvan saatuaan rakensivat kyläläiset oman pienen kirkkorakennuksen Huhtamäkeen (kappelikirkon luvan ja oikeuden omaan hautausmaahan kuningas Kustaa myönsi 28.8.1771)[18]. Karjalaan rakennettiin vuonna 1779 Huhtamäelle pappila, jonne Karjalan ensimmäinen pappi Karl Enckell (virassa 1781-1805) asettui asumaan[18]. Vehmalaisten näin saatua oman kappelinsa, halusivat karjalalaiset entisen ränsistyneen saarnahuoneenkin paikalle oman kirkon ja 18.7.1797 Karjalaan myönnettiinkin kappelioikeudet (ensimmäinen pappi Karjalan kappelissa oli nimeltään Jakob Syrenius ja hän toimi virassa 1798-1801)[21][18].

1800-luku

muokkaa
 
Karjalan uusi kirkko

1800-luvulle tultaessa Vehmalaisten ja Karjalan kappelit tulivat kuitenkin aivan liian ahtaiksi ja kyläläiset alkoivat suunnitella kappelien yhdistämistä yhdeksi uudeksi kirkoksi[18]. Kappeliseurakuntien yhdistämisen lupa myönnettiin 22.12.1860, mutta tälläkään kertaa kyläläiset eivät päässeet yhteisymmärrykseen uuden kirkon sijainnista (uutta kirkkoa rakennettiin Suojoen kylään, mutta jälleen yöllä käytiin naapurikylästä purkamassa päivällä rakennettu)[22]. Lopulta kirkko rakennettiin Karppisten yksinäisen maille Karppisen Oton todettua riiteleville kyläläisille:

»Älkkäm pojà tapelkka, mnǟ anna tost kivìsest mä₍est kirkom paika ilmaseks.[22]»

Vuonna 1860 vanhat kappelit purettiin ja käyttökelpoinen rakennusaines hyödynnettiin uuden kirkkorakennuksen rakentamisessa[18]. Uusi kirkko valmistui vaikeiden ja köyhien aikojen vuoksi vasta 1869[18]. Tästä saikin alkunsa Karjalan uusi keskustaajama.[3]

1800-luvun lopulla Karjala alkoi osoittaa enemmän itsenäisen pitäjän toimia päätöksissään, esimerkiksi Mynämäellä sijanneesta lainamakasiinista irtauduttiin ja 20.2.1873 Karjalaan rakennettiin oma lainamakasiini[23]. Vuonna 1880-1881 tapahtuneissa susihyökkäyksissä Vakka-Suomessa susi vei mukanaan lapsia myös Karjalan Vehmalaisten ja Kalelan kylistä[24].

1900-luvulta nykypäivään

muokkaa

Karjala erotettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi Senaatin päätöksellä 6.11.1906, mutta oman kirkkoherran Karjalan seurakunta sai 1.5.1920[25]. 16.4.1918 Karjalaan perustettiin Suojeluskunta, 26.3.1922 Lotta Svärd-yhdistys ja vuonna 1923 marraskuussa Karjalaan perustettiin Osuuskassa[18]. 1900-luvun alussa Karjalassa oli myös paljon vireää yhdistystoimintaa, kuten nimimerkki "Kekäläkorwen Jukka" on kirjoittanut Uuudessa Aurassa vuonna 1906:

 
Neulomaseura Karjalan Karppisissa

»Näinä yhdistysten ja seurojen aikakautena ei meidänkään syrjäinen paikkakuntamme ole unohduksiin jäänyt. Wanhin seuroistamme on neulomaseura, sitten raittiusyhdistys, työwäenyhdistys, maamiesseura ja wiimeinen on suomenmielisten suomalainen yhdistys, joka perustettiin sunnuntaina t. k. 11 päiwänä Ketelistön Puskolla pidetyssä kansalaiskokouksessa[26]. »

1970-luvulla kunta alkoi kuitenkin vähitellen kypsyä siihen, että se liittyisi takaisin vanhaan emäpitäjäänsä. Lopullinen liitos tapahtui vuonna 1977. Karjalan palvelut ovat viime vuosikymmenien aikana vähentyneet asteittain, ja esimerkiksi terveysasema on lakkautettu. Postin lisäksi myös oma postinumero 23190 Karjala lakkasi 1. elokuuta 1983.[27] Nykyisin Karjalan alueen postinumerona on 23100 Mynämäki, joka kattaa koko vuoden 2007 Mietoisten kuntaliitosta edeltäneen Mynämäen kunnan alueen. 2000-luvun alussa viimeinen kauppa ja huoltoasema lopettivat toimintansa. Kunnanosassa toimii kuitenkin vielä alakoulu, jota laajennettiin vuonna 2006.[11][28] Karjalassa toiminut Osuuspankki lakkautettiin kesällä 2019[29].

Väestö

muokkaa

Elinkeinorakenteeltaan kunta oli hyvin maatalousvaltainen, eikä teollisuutta ollut juuri ollenkaan. Esimerkiksi 1930-luvulla peltoalaa oli 1  444 hehtaaria (20,1 % pitäjän pinta-alasta), maatiloja 19 kpl, joiden viljelyala oli vähintään 25 hehtaaria[30]. Suurimmillaan kunnan väkiluku oli ennen 1950-luvulla alkanutta suurta muuttoliikettä, jolloin asukkaita oli runsas tuhat. Karjalassa oli monia kyläkauppoja, terveysasema, huoltoasema, meijeri ja saha.[3][4][31][32]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Karjalan väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1970 ja lisäksi vuoden 1975 väkiluku.

Karjalan väestönkehitys 1880–1975
Vuosi Asukkaita
1880
  
 1 021
1890
  
 1 040
1900
  
 1 005
1910
  
 1 052
1920
  
 1 018
1930
  
 963
1940
  
 1 437
1950
  
 1 557
1960
  
 1 379
1970
  
 1 086
1975
  
 910
Lähde: Tilastokeskus.[33]

Vuonna 1938 Karjalaan liitettiin Mynämäen kunnasta alue, jossa oli 221 asukasta.[33]

Kulttuuri

muokkaa

Murre

muokkaa

Karjalan alueella puhutun kielen perustana on pohjoinen Lounais-Suomen murre. Karjalan murre kuuluu Lounais-Suomen pohjoisryhmän Maskun alaryhmään. Mynämäellä ja Karjalassa puhuttu murre muodostaa oman alaryhmänsä.[34]

Nähtävyydet

muokkaa
  • Kalelan Killankulju
  • Karjalan kirkko
  • Karjalan kotiseutumuseo, vuonna 1976 perustettu kotiseutumuseo Karjalan kirkon vieressä[35]
  • Karjalankylän rukoushuone, pieni kappeli Karjalankylässä
  • Laajoen kesäteatteri, Laajoenkylässä sijaitseva kesäteatteri
  • Linttisvuori (Tallanvuori), jossa hiidenkirnu ja kivikautisia hautaröykkiöitä[36]
  • Salavaisten sudenkuoppa
  • Vehmalaisten vanhan kappelin ja hautausmaan muistomerkki
  • Vihtorintupa, Laajoenkylässä sijaitseva pieni museo entisajan elämästä

Kuvagalleria

muokkaa
  •  
    Karjalan kirkko n. 1900-luvun alussa, huomaa rehevöitynyt hautausmaa
  •  
    Haankylän Väärikkälän tupa 1900-luvun alussa
  •  
    Karjalan kansakoulun oppilaita noin 1920-luvulta
  •  
    Ali-Anttilan aitta Haankylässä vuonna 1933
  •  
    Eloväen tauko Lassilan Langiston kaurapellolla Karjalan Salavaisissa
  •  
    Karjalan sankarivainajat talvi- ja jatkosodassa
  •  
    Pyhäkoulun oppilaita noin 1930/1940-luvulla Karjalan Salavaisten kylässä
  •  
    Entinen Suojeluskunnan talo, nykyinen Maamiesseuran talo Karjalassa
  •  
    10. komppanian sotaanlähdön muistomerkki Karjalan Maamiesseuran talon pihalla
  •  
    Karjalan kotiseutumuseo Karjalan kirkon vieressä
  •  
    Karjalan kotiseutumuseossa on laajalti esillä Karjalaan liittyvää näyttelyaineistoa
  •  
    Karjalassa, Salavaisten kylässä sijaitsevan sudenkuopan opaste[37]
  •  
    Sudenkuoppa Karjalassa

Tunnettuja karjalalaisia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Perälä Väinö: Mynämäki 1260-1960. Turku: Auraprint Oy, 1963.
  • Jalkaväkirykmentti 60 (JR 60) - 1941-1944. Helsinki: JR 56 Säätiö.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1976 (pdf) (sivu 16) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 25.4.2016.
  2. ↑ a b Väestörakenne- ja väestönmuutokset kunnittain 1976 (pdf) (sivu 19) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
  3. ↑ a b c d Karjalankylä ja Karjalan kirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 18.12.2013.
  4. ↑ a b c d Karjala 26.12.2012. Wirmo-Seura. Viitattu 18.12.2013.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m Väinö Perälä: Mynämäki 1260-1960, s. 9. Auraprint, 1963.
  6. ↑ Almquist, Joh. Ax: Den civila lokalförvaltningen i Sverige 1523-1630 : med särskild hänsyn till den kamerala indelningen. Svenska riksarkivet, 1920.
  7. ↑ a b c d Antti Lizelius: Tiedustuskirja, s. 248. Määritä julkaisija!
  8. ↑ a b Juho Arvo Lopmeri: Vanhan Vehmaan kihlakunnan pitäjien ja kylien nimet. Määritä julkaisija!
  9. ↑ a b V. A. Forsman: Pakanuuden aikainen nimistö. Johdanto. Tutkimuksia suomenkansan persoonallisen nimistön alalla 1. (Yliopistollinen väitöskirja) Suomen keisarillinen Aleksanterin yliopisto, 1891.
  10. ↑ Martti Rapola: Johdatus Suomen murteisiin. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990.
  11. ↑ a b Junttila, Veli: Pienet kunnat pois päiviltä. Turun Sanomat, 15.8.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.12.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Karjalainen Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 31.5.2021.
  13. ↑ Karjalan kappelista. (vas. ylänurkka) Sanomia Turusta no 8, 21.2.1862. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.8.2020.
  14. ↑ Väestölaskenta 1970 Osa I: Yleiset demografiset tiedot. (Suomen virallinen tilasto VI C:104) Helsinki: Tilastokeskus, 1973. Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 16.9.2018).
  15. ↑ C. F. Meinander: Karjala T.l. Kalelan kylä, Myllynummen kivikautinen asuinpaikka kyppi.fi. 6.-8.6.1955. Viitattu 12.8.2020.
  16. ↑ A. M. Tallgren ja Aulis Oja: Maarian pitäjän historia I, s. 9. Maarian Seurakunta, 1944.
  17. ↑ Keijo Santalahti, Kauko Alhanen ja Olavi Reuna: Ruokalisän maksaminen Vehmaan, Maskun ja Piikkiön kihlakunnissa 1500-luvulla sekä sen aikainen hallintopitäjä-jako, s. 87-93. Turun Historiallinen Arkisto, 1936.
  18. ↑ a b c d e f g h i Karjala Tl. pitäjä - Piirteitä Karjalan seurakunnan historiasta. Uusi Aura nro. 321, 28.11.1925. Uuden Auran Oy.
  19. ↑ Sirkka Jalo: Karjala-kirja. Mynämäen Painotyö Ky, 1979.
  20. ↑ Mynämäen kirkonarkisto XXXVII, folio 1. Mynämäen seurakunta, 1692.
  21. ↑ Kari Ahtiainen: Edeltäjien sijainnista monta kädenvääntöä – Karjalan kirkko 140 vuotta. Vakka-Suomen Sanomat, 10.9.2009, s. 20.
  22. ↑ a b Suojoen kirkko 8.8.2017. Wirmo-Seura. Viitattu 20.8.2020.
  23. ↑ Taloudellisesta ja henkisestä elämästä Karjalassa. Uusi Aura nro. 321, 28.11.1925. Uuden Auran Oy.
  24. ↑ Hannu Holvas: Ihmissyöjäsusi pitää Turun seudun asukkaita kauhun vallassa: Jo kymmenen lasta on kokenut järkyttävän kohtalon 01.09.2019. Seura. Viitattu 31.8.2020.
  25. ↑ Carolus Lindberg: Suomen kirkot - Maamme kirkkorakennuksia käsittelevä tietoteos, s. 84. Kustantaja Kuvataide, 1934.
  26. ↑ Kirje Karjalasta. Uusi Aura nro 68, 23.3.1906.
  27. ↑ Posti- ja telehallituksen kiertokirjekokoelma Nro 51. 1983. Posti- ja telehallitus / Postimuseo. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 27.3.2019.
  28. ↑ Karjalan koulu Mynämäen kunta. Arkistoitu 19.12.2013. Viitattu 18.12.2013.
  29. ↑ Sari Honkasalo: Mynämäen-Nousiaisten Osuuspankin Karjalan konttori suljetaan kesällä. Vakka-Suomen Sanomat, 15.3.2019.
  30. ↑ Felix Jonasson, Akseli Kivialho ja K. Kivialho: Suomen maatilat III osa, Turun ja Porin lääni, Ahvenanmaa, s. 419. WSOY, 1932.
  31. ↑ Pora, Heikki: Lakanneet yritykset: Mynämäki kolumbus.fi. Viitattu 18.12.2013.
  32. ↑ Autohuoltamo M. Holm 12.4.2001. Vakka-Suomen Puhelin. Arkistoitu 19.12.2013. Viitattu 18.12.2013.
  33. ↑ a b Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (pdf) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.
  34. ↑ Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 194. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
  35. ↑ Karjalan kotiseutumuseo Mynämäen kaupunki. Viitattu 13.8.2020.
  36. ↑ Wirmo Seura: Linttisvuori (Tallanvuori) wirmo-seura.fi. Viitattu 29.8.2020.
  37. ↑ Sudenkuoppa Mynämäen kunta. Viitattu 25.8.2020.[vanhentunut linkki]
  38. ↑ Honkasalo, Sari: Karjalasta lähtöisin kolme kansanedustajaa. Vakka-Suomen Sanomat, 5.6.2017. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 22.2.2018.
  39. ↑ Keravuori, Kirsi: Eloranta, Evert (1879-1936) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.4.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 4.4.2015.
  40. ↑ Sari Miettunen: Ei sittenkään reppana - Lannistetusta pikkupojasta kasvoi menestynyt mies, jolle mikään ei tunnu olevan tarpeeksi suurta. Extra-viikkoliite, Turun Sanomat, 30.10.2010, s. 18–19.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karjala_(Suomen_entinen_kunta)&oldid=22888242”