Avaa päävalikko

Juho Kujola

suomalainen kielen tutkija

Juho (Johannes, Ivan) Kujola (alkuperäinen sukunimi Lasarev, 18. tammikuuta 1884 Salmin pitäjän Miinalan kylä[1]4. kesäkuuta 1963 Tampere[2]) oli suomalainen lyydin ja karjalan kielen tutkija.

Juho Kujola
Henkilötiedot
Syntynyt 18. tammikuuta 1884
Salmin pitäjän Miinalan kylä
Kuollut 4. kesäkuuta 1963 (79 vuotta)
Tampere
Kansalaisuus suomalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Tutkimusalue fennougristiikka

Koulu- ja opiskeluvuodetMuokkaa

Juho Kujola syntyi rajakarjalaisen kauppiaan ja maanviljelijän Ivan Lasarevin perheeseen. Hän kävi kansakoulun ja jatkoi opintojaan Sortavalan lyseossa. Sortavalassa historian lehtorina toiminut O. A. Forsström sai karjalaa äidinkielenään puhuneen Kujolan kiinnostumaan salmilaisen murreaineiston keräämisestä.[3]

Päästyään ylioppilaaksi Kujola aloitti suomen kielen ja slaavilaisen filologian opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1904. Seuraavana kesänä hän keräsi Salmin murteen sanastoa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimeksiannosta. Keruutyön tuloksena syntyi noin viisi tuhatta sanalippua.[4] Ennen valmistumistaan kandidaatiksi hän vaihtoi sukunimensä Kujolaksi.[5]

Kujola valmistui filosofian kandidaatiksi kahdella laudaturilla vuonna 1909. Hänen kielennäytteillä täydennetty laudaturtutkimuksensa Äänneopillinen tutkimus Salmin murteesta ilmestyi Suomi-sarjassa vuonna 1910. Opiskeluaikanaan Kujola toimi myös fonetiikan koehenkilönä. Hänen kymografin avulla mitattuun ääntämykseensä perustuu Kai Donnerin vuonna 1912 julkaisema tutkimus Salmin murteen kvantiteettisuhteista.[6]

Lyydin ja karjalaismurteiden keruumatkatMuokkaa

Kandidaatiksi valmistuttuaan Kujola ryhtyi auskultoimaan Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa. Samalla hän halusi jatkaa myös tieteellistä työtään. E. N. Setälän aloitteesta hän päätti omistautua tuolloin varsin heikosti tunnettujen lyydiläismurteiden tutkimukseen. Kesällä 1909 Kujola matkusti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran myöntämän stipendin turvin Itä-Karjalaan Sununsuun lyydiläiskylään, josta hän teki matkoja alueen pohjoisosaan ja etelässä aina Kuujärvelle saakka. Lähes kolmen tuhannen sanalipun lisäksi Kujola kirjoitti muistiin äänne- ja muoto-opillisia havaintoja. Tällä ja myöhemmillä matkoillaan hän otti myös valokuvia.[7]

Seuraavana vuonna Kujola matkusti jälleen Itä-Karjalaan aikoen kerätä lisäaineistoa suunnittelemaansa lyydiläismurteiden äännehistoriaa käsittelevää väitöskirjaa varten. Matka päättyi kuitenkin Petroskoihin, josta Aunuksen läänin kuvernööri karkotti hänet suomalaiskansallisen propagandan levittämisestä syytettynä. Kujola joutui palamaan Helsinkiin, jossa hänet vihittiin maisteriksi. Pietarissa hän yritti turhaan saada muutosta kuvernöörin päätökseen. Niinpä hän päätti matkustaa Novgorodin lääniin tutkimaan valdainkarjalaisten kielimuotoa. Valdain, Demjanskin ja Kresttsyn kihlakunnissa hän keräsi 1150 sanalippua ja laati luettelon kylistä, joissa tuolloin vielä puhuttiin karjalaa. Kujola lienee viimeinen valdainkarjalaisten luona käynyt suomalainen kielentutkija.[8]

Lukuvuonna 1910–1911 Kujola työskenteli Joensuun lyseon suomen ja venäjän kielen opettajana. Koska pääsy lyydiläisalueelle näytti mahdottomalta, hän päätti keskittyä Novgorodin ja Tverin läänien karjalaismurteiden tutkimukseen. Kesällä 1911 hän matkusti tihvinänkarjalaisten luokse, missä hän keräsi lähes kaksituhatta sanalippua ja kirjoitti muistiin Karjalan kielen näytteiden ensimmäisessä osassa julkaistuja satuja.[9] Lukuvuonna 1911–1912 Kujola opiskeli venäjän kieltä Pietarissa, ja seuraavana kesänä hän matkusti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tuella tverinkarjalaisten pariin. Toržokin, Zubtsovin, Vyšni Volotšokin ja Ostaškovin kihlakuntien kahdeksaan kylään tehdyn matkan tuloksena syntyi yli kuusi tuhatta sanamuistiinpanoa.[10] Lukuvuoden 1912–1913 Kujola vietti Moskovan yliopiston stipendiaattina ja seuraavana kesänä hän matkusti jälleen Tverin lääniin. Vesjegonskin, Vyšni Volotšokin, Kašinin ja Bežetskin kihlakunnissa suoritettu sanastus tuotti yli 8500 sanalippua.[11] Vesjegonskin kylissä muistiin merkityt sadut ilmestyivät myöhemmin Eino Leskisen toimittamissa Karjalan kielen näytteissä.[12]

Muu tieteellinen toimintaMuokkaa

Ensimmäinen maailmansota ja opettajantyö Joensuussa keskeyttivät Kujolan tutkimustyön usean vuoden ajaksi. Vuonna 1918 hänet nimitettiin sotakomissaarin apulaiseksi Sortavalaan, jossa hän johti muun muassa Aunuksen pakolaisten huoltotoimistoa. Lukuvuonna 1923–1924 Kujola hoiti Viipurin lyseon venäjän ja suomen kielen lehtoraattia. Sen jälkeen hän työskenteli Tampereen tyttölyseon suomen kielen lehtorina aina vuoteen 1953 saakka. Vielä tämän jälkeenkin hän toimi tuntiopettajana samassa koulussa, josta hän erosi lopullisesti vuonna 1958.[13]

Opettajan työnsä ohella Kujola palveli lyydin ja karjalan kielen tutkimusta aina 1940-luvun puoliväliin saakka. Hänen ensimmäinen esityksensä lyydistä sisältyy Karjalan kirjaan (1910), jonka vuonna 1932 ilmestynyttä toista laitosta hän oli myös toimittamassa. Vuonna 1922 Kujola valmisti uuden laitoksen Heikki Ojansuun Karjalan kielen oppaasta. A. R. Niemi hyödynsi hänen asiantuntemustaan Suomen kansan vanhojen runojen toimitustyössä.[14]

Suomalais-Ugrilainen Seura julkaisi vuonna 1934 Kujolan toimittaman kokoelman Lyydiläisiä kielennäytteitä. Tämän jälkeen seura antoi Kujolan toimitettavaksi Lyydiläismurteiden sanakirjan (1944), joka perustuu etupäässä hänen omiin muistiinpanoihinsa.[15] Sisä-Venäjällä tehtyjä sanastomuistiinpanoja on myöhemmin käytetty Karjalan kielen sanakirjaa laadittaessa[16]. Kujolan matkakertomukset ja joukko kielennäytteitä sisältyy Pertti Virtarannan vuonna 1960 julkaisemaan teokseen Juho Kujola: karjalan ja lyydin tutkija. Samana vuonna Kujola nimitettiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi[17].

TeoksiaMuokkaa

  • (Joh. Kujola). Äänneopillinen tutkimus Salmin murteesta. Suomi, 4. jakso, 10. osa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1910.
  • (Joh. Kujola). Karjalan kielen opas: kielennäytteitä ja sanasto. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1922.
  • Lyydiläisiä kielennäytteitä. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1934.
  • Lyydiläismurteiden sanakirja. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1944.

LähteetMuokkaa

  • Korhonen, Mikko & Suhonen, Seppo & Virtaranta, Pertti: Sata vuotta suomen sukua tutkimassa: 100-vuotias suomalais-ugrilainen seura. Espoo: Weilin + Göös, 1983. ISBN 951-35-2977-0.
  • Virtaranta, Pertti: Juho Kujola, karjalan ja lyydin tutkija. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 266. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1960.

ViitteetMuokkaa

  1. Virtaranta 1960, s. 9.
  2. Korhonen & Suhonen & Virtaranta 1983, s. 211.
  3. Virtaranta 1960, s. 10–13.
  4. Virtaranta 1960, s. 14–16.
  5. Salmilaisia kuuluisuuksia: Juho Kujola, Miinala Leo Mirala. Viitattu 22.2.2012.
  6. Virtaranta 1960, s. 17–18.
  7. Virtaranta 1960, s. 19–26.
  8. Virtaranta 1960, s. 31–35.
  9. Virtaranta 1960, s. 35, 45.
  10. Virtaranta 1960, s. 46-47, 66, 77.
  11. Virtaranta 1960, s. 78, 103.
  12. Virtaranta 1960, s. 106.
  13. Virtaranta 1960, s. 104–105.
  14. Virtaranta 1960, s. 104–107.
  15. Virtaranta 1960, s. 107–108.
  16. Korhonen & Suhonen & Virtaranta 1983, s. 229.
  17. Uusi tietosanakirja, 11. osa, s. 491. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1962.

Aiheesta muuallaMuokkaa