Avaa päävalikko

Vesjegonsk

kaupunki Venäjällä

Vesjegonsk (ven. Весьего́нск, karjalaksi Vessi[1]) on kaupunki Tverin alueella Venäjällä. Se sijaitsee alueen pohjoisosassa Rybinskin tekoaltaan rannalla 253 kilometriä Tveristä koilliseen. Vesjegonskiin johtaa Pietarin ja Sonkovon väliseltä rautatieltä haarautuva sivurata. Kaupunki on Vesjegonskin piirin keskus. Asukkaita on 7 700 henkeä (vuonna 2009).[2]

Vesjegonsk
Весьего́нск
vaakuna
vaakuna
Tverin alue Venäjällä, alla kaupungin sijainti alueella
Tverin alue Venäjällä, alla kaupungin sijainti alueella

Vesjegonsk

Koordinaatit: 58.6578°N, 37.2593°E

Valtio Venäjä
Alue Tver
Piiri Vesjegonsk
Väkiluku (2015) 6 455
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)









Paikkakunta mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvulla nimellä Jegonskaja Ves. 1500-luvulla se oli huomattava kauppapaikka. Vuosina 1610–1614 sitä hävittivät liettualaiset ja puolalaiset. Kaupunginoikeudet Vesjegonskojen kylä sai vuonna 1776. Siellä järjestetyt markkinat olivat 1700–1800-lukujen vaihteessa Venäjän suurimpia. 1800-luvun lopulla Vesjegonsk menetti merkityksensä Tihvinän vesitien tavarakuljetusten välittäjänä. Rybinskin tekoaltaan rakentamisen yhteydessä vuosina 1939–1941 se siirrettiin puolen kilometrin päähän vanhasta kaupungista.

Vesjegonskissa on puunjalostus- ja elintarviketeollisuutta. Nähtävyyksiä ovat vuonna 1811 rakennettu Kazanin Jumalanäidin ikonin kirkko, Kolminaisuuden kirkko (1868) ja puinen Johannes Kastajan kirkko (1903). Kaupungissa toimii kotiseutumuseo.[3]

Kaupungin etelä- ja kaakkoispuolella asuu tverinkarjalaisiin kuuluva Vesjegonskin karjalaisryhmä, jonka murre poikkeaa jonkin verran muusta tverinkarjalasta.

LähteetMuokkaa

  1. Virtaranta, Pertti: Tverinkarjalaisista nimistä, s. 101–103. Helsinki: Suomalais-ugrilainen Seura, 1992. ISBN 951-9403-44-2.
  2. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki: Tšislennost naselenija Rossijskoi Federatsii po gorodam, posjolkam gorodskogo tipa i raionam na 1 janvarja 2009 g. gks.ru. Viitattu 24.12.2009. (venäjäksi)
  3. Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 69–70. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6.

Aiheesta muuallaMuokkaa