Ivan Albertovitš Korff

Ivan Albertovitš Korff eli Johann Albrecht von Korff (ven. Иван Альбертович Корф; Иоганн Альбрехт Корф); (30. marraskuuta 1697 Rengenhofin kartano (nyk. Zebrene, Latvia) Kuurinmaa – 7. huhtikuuta 1766 Kööpenhamina, Tanskan kuningaskunta) oli venäläinen paroni, virkamies, tiedepoliittinen vaikuttaja ja diplomaatti.

Paroni Johann Albrecht von Korff (1697–1766) , I. A. Tjurinin maalaus 1885, Bradtin kaiverruksen mukaan

Suku ja koulutus

Johann Albrecht von Korff oli syntyisin baltiansaksalaista alempaa aatelia edustavan suvun köyhästä haarasta, joka oli muuttanut Westfalenista Kuurinmaalle. Hänen vanhempansa olivat luutnantti Magnus Ernst von Korff (1665–1727), Sehmenin (Sēme, Latvia) ja Sahtenin (Sāti, Latvia) kylien omistaja ja Maria Sophia von Torck (1670–1723), jonka perintöä oli Sahten.

Hän sai kotiopetusta aluksi hyvin vastentahtoisena oppilaana, mutta kun vaihtoehtona olisi ollut kurinalainen sotilaskoulutus Preussin armeijassa, nuori poika sai energianpuuskan ja alkoi opiskella ahkerasti. Kahden vuoden uurastuksen jälkeen hän oli valmis opiskelemaan Jenan yliopistossa, josta hän valmistui loistavin arvosanoin.

Hovimies

Pian yliopistosta palattuaan nuori paroni nimitettiin Kuurinmaan herttuattaren Anna Ivanovnan hoviin kamarijunkkeriksi, ja vuonna 1728 hänet lähetettiin Moskovaan hakemaan korotusta eläkkeeseen, jota herttuatar sai Venäjän hovilta. Vuonna 1730 Korff muutti Moskovaan Venäjän hovin kamarijunkkerin arvoisena, keisarinnaksi tulleen Anna Inanovnan seurassa. Samana vuonna keisarinna lähetti hänet Kuurinmaalle anomaan, että hänen suosikkinsa Ernst Johann von Bironin nimi sisällytettäisiin Kuurinmaan aatelisten joukkoon. Vuonna 1731 Korff sai todellisen kamariherran arvon. Vuonna 1732 hänet lähetettiin jälleen Kuurinmaalle valmistelemaan maaperää Bironin valinnalle Kuurinmaan herttuaksi. Korff vietti kaksi vuotta Kuurinmaalla ja järjesti kaiken parhaalla mahdollisella tavalla vuosina 1732–1734. Biron tuli mustasukkaiseksi paroni Korffin saamasta suosiosta ja hänen siirrettiin pois hovista nimittämällä hänet Tiedeakatemian johtoon.

Tiedeakatemian johtaja

Paroni Johann Albrecht von Korff, Johann Christoph Brotzen teoksesta Sammlung verschiedner Liefländischer Monumente, 1771–1818, Fr. L. Bradtin kaiverrus

Johann von Korff toimi Venäjän Keisarillisen tiedeakatemian johtajana vuosina 1734–1740. Hänen aikanaan ala-arvoisessa tilassa kreivi Hermann Karl von Keyserling jäljiltä ollut akatemia, joka oli vuonna 1733 matkustanut lähettilääksi Puolaan, akatemia koki paljon muutoksia ja sen rahoitusta järkeistettiin. Teosvaihtoa ja yhteyksiä Euroopan tieteellisiin lehtiin laajennettin merkittävästi ja ulkomaisten jäsenten instituutti perustettiin vuonna 1747 säännöissä kirjatulla tavalla. Kaikki tämä lisäsi merkittävästi Tiedeakatemian tieteellistä arvovaltaa, kun venäläisten tiedemiesten teoksista tuli osa eurooppalaista tiedekirjallisuutta. Tiedeakatemian toiminnalle laadittiin säännöt ja julkaisujen ennakkoarviointi otettiin käyttöön. Akatemiaan perustettiin matematiikan, kääntämisen ja maantieteen osastot. Korff organisoi kartografisen materiaalin hankinnan ja kokoamisen Venäjän keisarikunnan atlasta varten, joka julkaistiin vuonna 1745. Hän avusti vuonna 1738 Vitus Beringin johtamaa toista Kamtšatkan-retkikuntaa.

Akatemiasta tiedeinstituutiona huolehtiessaan Korff ei unohtanut sen koulutustoimintaa. Senaatille vuonna 1735 antamassaan esityksessä Korff muistutti, että Pietari I Suuren suunnitelman mukaan tiedeakatemia perustettiin paitsi tieteen, myös korkeakoulutuksen edistämiseksi Venäjällä. Hän anoi kolmenkymmenen opiskelijan kokoisen seminaarin perustamista akatemiaan. Vuonna 1736 Moskovan Slaavilais-kreikkalais-latinalaisen akatemian opiskelijat Mihail Lomonosov ja kemisti Dmitri Vinogradov (1720–1758) joka perusti vuonna 1744 Keisarillisen posliinitehtaan, lähetettiin Korffin määräyksestä Marburgin yliopistoon professori Christian Wolffin oppiin, koska tämä oli ainoa tapa kouluttaa ammattitaitoisia kaivosinsinöörejä. Korffin tilaamana julkaistiin Lomonosovin ensimmäinen teos, runo Hotinin valloitukselle “Na vzyatiye Khotina” (1735–1739) Marburgissa vuonna 1739.

Johann von Korffin johdolla Tiedeakatemiassa saatiin aikaiseksi hyviä tuloksia, mutta hänen hallintokautensa ei saanut kestää pitkään. Ernst Johann von Biron kuulemma pelkäsi, että Korff taitavana ja mielenkiintoisena keskustelijana kilpailisi hänen kanssaan keisarinna Annan huomiosta. Biron yritti herättää hurskaan ja uskonnollisen keisarinnan tyytymättömyyden Korffin suhteen paljastamalla tämän vapaa-ajattelun ja uskonnonvastaisuuden.

Ranskan lähettilään Jacques-Joachim de La Chétardien todistuksen mukaan Ernst Johann von Biron, joka aina etsi keinoa saada paroni Korff kauas hovista, sai tilaisuuttensa kun Korff ja paroni Mengdenin kävivät kaksintaistelun keisarinnan hovinaisen suosiosta. Kreivi Burkhard Christoph von Münnichin veljentytär kieltäytyi Korffin avioliittotarjouksesta ja nai tämän sijasta paroni Mengdenin. Paroni Korffin hovista poistamiseen ei liittynyt merkkejä epäsuosiosta, mutta tapaus lisäsi keisarinnan tyytymättömyyttä Korffin suhteen. Tämä piti viisaana hyväksyä paikan Pietarin ulkopuolella.

Viikko Korffin Kööpenhaminaan lähdön jälkeen Carl von Brevern (1704–1742) nimitettiin huhtikuussa 1740 Akatemian seuraavaksi johtajaksi.

Diplomaatti

Caroline Amalie Thielo (1735– 1754)

Paroni Johann von Korff nimitettiin 27. maaliskuuta 1740 kreivi Aleksei Bestužev-Rjuminin tilalle, joka oli ylimääräinen lähettiläs Tanskan hovissa ja Ala-Saksin piirikunnassa, sekä akkreditoitu Hampurin, Lyypekin ja Bremenin vapaakaupunkeihin. Korff lähti uuteen palveluspaikkaansa huhtikuussa 1740, eikä näytä palanneen Venäjälle ainakaan pitkäksi aikaa heti lähtönsä jälkeen.

Korff oli maansa lähettiläs vuodesta 1740 Kööpenhaminassa ja vuodesta 1745 lähtien Tukholmassa. Viimeksi mainitussa asemapaikassaan Korff puuttui Ruotsin sisäisiin asioihin ja loukkasi perintöruhtinas Aadolf Fredrikiä. Vuonna 1748 hänet siirrettiin lähettilääksi Kööpenhaminaan, jossa hän palveli kuolemaansa saakka, ja hänen tilalleen Tukholmaan tuli kreivi Nikita Panin. Korff oli vahvasti läsnä Kööpenhaminan seurapiirielämässä. Ensimmäinen tanskalainen vapaamuurarien looši, johon kuului useita diplomaattikunnan jäseniä, piti aluksi kokouksensa hänen asunnossaan. Nuoresta ja kuuluisasta, ensimmäisestä syntyperäisestä tanskalaisesta näyttelijättärestä Caroline Amalie Thielosta (1735–1754) tuli hänen rakastajattarensa, ja tämän äkillinen kuolema 19-vuotiaana sai aikaan sitkeän huhun, että Korff murhasi hänet, koska nainen oli paljastanut vapaamuurarien salaisuuksia.

Diplomaattisista toimistaan paroni ​​Korffille myönnettiin salaneuvoksen arvo vuonna 1748 ja todellisen salaneuvoksen arvo vuonna 1762. Ansioistaan ​​hänelle myönnettiin myös kunniamerkkejä: vuonna 1743 Pyhän Annan ritarikunnan 1. luokan risti, vuonna 1744 Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikunnan risti ja vuonna 1763 Pyhän Andreaksen ritarikunnan kunniamerkki.

Perintö

Johann Albrecht von Korff, Karl Ludvig Tørrisen Buggen teoksesta "Det Danske Frimureries Historie", osa 1 (1840-1916)

Korffin kuoltua hänen laaja kirjastonsa (n. 33 000 - 36 000 nidettä) ostettiin 50 000 ruplalla vuonna 1764 tsarevitš, suuriruhtinas Pavel Petrovitšille, jonka jälkeen se siirtyi tsarevitš Konstantin Pavlovitšille. Kansalliskirjaston sivuilla mainitaan että kirjakokoelman lunasti Korffilta Katariina II 1770-luvun aikana. Kirjaston täydentäminen, järjestäminen ja luettelointi oli hänen suosikkiharrastuksensa. Korff piti kirjaston käyttöoikeuden kuolemaansa asti, rahat oli maksettava hänelle viiden vuoden aikana 10 000 ruplaa vuodessa. Sittemmin suuri osa sen aineistosta päätyi 1830-luvulla kenraaliadjutantti Aleksandrovin tai Pietarin tiedeakatemian lahjoittamana Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmiin. Suuren kirjaston lisäksi Korffilla oli melko laaja kokoelma Kuurinmaan historiaan liittyviä asiakirjoja, ne lahjoitettiin myöhemmin Tarton yliopistolle.

Paroni Johann von Korff julkaisi kolme painettua teosta. Kirjailijana hän oli kuitenkin paljon vähemmän merkittävä kuin tieteiden suosijana ja suojelijana.

Korffin tunteneiden mukaan hän oli yksityiselämässä eräs mitä ystävällisimmistä ihmisistä. Diplomaattina häntä arvostettiin yleisesti rehellisyytensä ja älykkyytensä vuoksi. Häntä syytettiin toisinaan liian ankarasta asenteesta ​​väheksymiensä hallitusmuotojen vastustajia kohtaan. Joka tapauksessa hän tiesi, kuinka toimia kunniallisesti vaikeissa ja ongelmallisissa olosuhteissa sekä Venäjän että muissa hoveissa. Aikalaisten mukaan hänen kuolemansa jälkeiset suuret velat johtuivat rahan tuhlaamisesta naisiin ja kirjojen hankintaan. Jopa sukulaistensa keskuudessa Korff tunnettiin uskonnonvastaisena henkilönä, ja nämä näkemykset johtivat kielteiseen suhtautumiseen keisarillisen hovin suunnasta.

Paroni Johann Albrecht von Korff kuoli 70-vuotiaana, naimattomana ja lapsettomana Kööpenhaminassa huhtikuussa 1766. Hänen kuolemansa jälkeen Tanskan lehdissä julkaistiin hänestä useita nekrologeja ja muistorunoja.

Aiheesta muualla

• Klandestiini-käsikirjoitukset, 1600-1700 -lukujen kiellettyä filosofista kirjallisuutta - Kansalliskirjasto, digitaaliset aineistot
• Miscellanea Korff -kokoelma, kaikkien tieteenalojen kirjallisuutta 1500-1700 -luvuilta - Kansalliskirjaston kokoelmat
• Häkli, Esko: Johann Albrecht von Korff. Ein kurländischer Büchersammler und seine Bibliothek – Kaiserliches Geschenk an die Universität Helsinki. 2023