Nikita Panin

Nikita Ivanovitš Panin (29. syyskuuta (J: 18. syyskuuta) 1718 Gdańsk, Puola11. huhtikuuta (J: 31. maaliskuuta) 1783 Pietari)[1] oli venäläinen kreivi ja diplomaatti, joka toimi Venäjän keisarikunnan ulkoministerinä vuosina 1763–1781 eli huomattavan osan Katariina Suuren hallitsijakaudesta.

Nikita Ivanovich Panin.PNG

Paninin isä oli venäläinen upseeri, joka toimi Pärnun kaupungin komendanttina Virossa. Hän liittyi itsekin Venäjän armeijaan vuonna 1740.[1] Hänet nimitettiin 1747 Venäjän lähettilääksi Tanskaan, josta hän siirtyi seuraavana vuonna Ruotsiin Johann Albrecht von Korffin seuraajaksi. Panin toimi lähettiläänä Ruotsissa vuoteen 1760. Hän vastusti Ruotsin Ranskaan suuntautunutta ulkopolitiikkaa ja sai 1749–1750 sodalla uhkaamalla torjuttua hattupuolueen pyrkimykset laajentaa vuoden 1720 hallitusmuodon rajoittamaa kuninkaan valtaa.[2][1] Ruotsin kokemukset tekivät Paninista perustuslaillisen hallinnon kannattajan. Hänen asemansa Venäjällä vaikeutui, kun Venäjä vuonna 1756 yllättäen liittyi seitsenvuotiseen sotaan Preussia vastaan Ranskan ja Itävallan liittolaisena.[1]

Vuonna 1760 keisarinna Elisabet kutsui Paninin Pietariin valvomaan tulevan kruununperijän, suuriruhtinas Paavalin kasvatusta. Panin auttoi vuonna 1762 Paavalin isän, keisari Pietari III:n syrjäyttämisessä. Hän toivoi Paavalista keisaria ja tämän äidistä Katariinasta vain sijaishallitsijaa, mutta Katariina kruunattiinkin itse hallitsijaksi. Paninista tuli kuitenkin pian Katariinan luotettu neuvonantaja ulkopolitiikkaa koskeneissa asioissa ja vuonna 1763 Katariina nimitti hänet ulkoasiainkollegion puheenjohtajaksi.[1][2]

Paninin tavoitteena oli luoda Venäjän, Preussin, Puolan ja Ruotsin liitto Ranskaa ja Itävaltaa vastaan, mutta se ei toteutunut. Samanaikaisesti hän halusi luoda Puolasta vahvan valtion, joka olisi liitossa Venäjän kanssa. Sen enempää keisarinna Katariina kuin Preussin kuningas Fredrik Suuri eivät pitäneet jälkimmäisestä ajatuksesta. Panin toteutti sitten Katariinan toivomaa politiikkaa Puolan suhteen, ensin järjestämällä vuonna 1764 Puolan hallitsijaksi Katariinan entisen rakastajan Stanislaw Poniatowskin sekä neuvottelemalla vuonna 1772 Preussin ja Itävallan kanssa toteutetun Puolan ensimmäisen jaon. Myöhemmin Paninin vaikutusvalta väheni, sillä hän puolsi edelleen liittoa Preussin kanssa kun taas Katariina alkoi kannattaa kääntymistä Itävallan puoleen. Katariina erotti lopulta Paninin toukokuussa 1781.[1]

Nikita Paninin poika Nikita Panin toimi vuosina 1799–1804 valtakunnan varakanslerina. Hänen poikansa Viktor Panin oli oikeusministerinä 1841–1862.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Nikita Ivanovich, Count Panin (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 14.3.2014.
  2. a b c Nordisk familjebok (1914), s. 1419–1421 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 14.3.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa