Giacomo Quarenghi

italialais-venäläinen arkkitehti

Giacomo Antonio Domenico Quarenghi (ven. Джа́комо Кваре́нги); (20.[1] tai 21. syyskuuta 1744 Rota d'Imagna, Bergamon lähellä Italiassa2. maaliskuuta (J: 18. helmikuuta)[1] 1817 Pietari) oli italialaissyntyinen Venäjällä toiminut klassismin ajan arkkitehti. Quarenghi työskenteli Katariina II Suuren hallintokautena ja sen päätyttyä.[1][2]

Giacomo Quarenghin muotokuva, Giuseppe Poli 1811
Eremitaašin teatteri
Venäjän tiedeakatemia
Valtionpankki
Katariina-instituutti

Suku ja koulutus

muokkaa

Quarenghin aatelinen isä oli taidemaalari ja hän opiskeli maalausta aluksi Bergamossa G. Reggin ateljeessa, joka oli Giovanni Battista Tiepolon oppilas[1][2] ja vuodesta 1761 (tai 1763) lähtien Roomassa, jossa häntä opettivat Anton Raphael Mengs ja Stefano Pozzi. Vincenzo Brenna tutustutti Quarenghin arkkitehtuuriin[2] ja hän siirtyi opiskelemaan arkkitehtuuria vuosina 1767–1769 traditionalistisen myöhäisbarokin arkkitehti Paolo Posin johdolla.

Ura Venäjällä

muokkaa

Vuonna 1779 paroni Friedrich Grimm järjesti 35-vuotiaalle Quarenghille kutsun Venäjälle Katariina II:n palvelukseen, jossa hän työskenteli vuodesta 1780 lähtien.[2]

Quarenghin suunnittelemista rakennuksista huomattavimpia ovat Pietarissa sijaitsevat Venäjän tiedeakatemian talo (1783–1785),[2] Valtionpankki (1783–1790), Eremitaašin teatteri (1782[2]–1787), jotka olivat Venäjän ensimmäisiä palladiolaisen arkkitehtuurin rakennuksia; Pyhän Yrjön sali Talvipalatsissa (1786–1795), Anitškovin palatsin kabinettirakennus (1803–1806), Ratsukaartin maneesi (1804–1807), Katariina-instituutti (1804–1807; nykyään Saltykov-Štšedrin -kirjasto), ja Smolnan instituutti (1806–1808). Esikaupunkeihin hän suunnitteli muun muassa Puškinissa sijaitsevan Aleksanterin palatsin (1792–1800). Hän suunnitteli myös useita rakennuksia Katariinan palatsin alueelle sekä Nevan siltoja.[2]

Kohteet Suomen suuriruhtinaskunnassa

muokkaa

Suomeen Quarenghi suunnitteli Anhalt-Bernburgin prinssin Viktor Amadeuksen hautamuistomerkin Viipuriin. Gustaf Mauritz Armfelt toivoi Quarenghin suunnittelevan rakennuksia myös Suomen suuriruhtinaskunnan uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin, mutta heikentyneiden voimiensa ja kuolemansa vuoksi Quarenghi ehti vain korjata Pehr Granstedtin laatimat Heidenstrauchin talon eli myöhemmän Presidentinlinnan piirustukset. Helsingin jälleenrakennuskomitean arkkitehdiksi palkattu saksalainen Carl Ludwig Engel kuitenkin käytti Quarenghin Pietariin suunnittelemia rakennuksia ilmeisenä esikuvanaan.[3][4][5]

Arkkitehti

muokkaa

Quarenghin töille on ominaista selkeys, tilaratkaisujen yksinkertaisuus sekä tasaisista seinistä erottuvien pylväikköjen ja veistosten luoma plastisuus. Quarenghi oli myös taitava käytännön rakentaja, joka valvoi tarkkaan suunnittelemiensa rakennusten valmistumista.[6] Quarenghi suunnitteli yksinkertaisia ​​mutta vaikuttavia uusklassisia rakennuksia, joissa on selkeät ja tarkat suunnitelmat. Hänen suosikkimuotonsa oli tavallinen suorakaiteen muotoinen lohko, jonka etupuolella oli tyylikäs keskiportiikki pylväineen ja päätykolmioineen. Hänen rakennuksensa antavat Pietarin kaupungille suuren osan sen vaikuttavaa luonnetta.[2]

Giacomo Quarenghi sai venäläisen aatelisarvon ja Pyhän Vladimirin ritarikunnan ensimmäisen luokan kunniamerkin vuonna 1814. Vuoden 1808 jälkeen hän eli suurelta osin eläkkeellä kuuluisuutena. Hän avioitui kaksi kertaa ja näistä liitoista yhteensä 13 lasta, joista muutamat päättivät jäädä Venäjälle, kun taas toiset palasivat Italiaan. Hän kuoli 72-vuotiaana Pietarissa.

Quarenghi haudattiin Volkovon hautausmaalle Pietariin, josta hänen jäännöksensä vuonna 1967 siirrettiin Aleksandr Nevskin luostariin. Valtionpankin edessä on samana vuonna pystytetty muistomerkki.[7]

Lähteet

muokkaa
 
Ratsukaartin maneesi
  1. a b c d Giacomo Antonio Domenico Quarenghi Britannica.com. Viitattu 13.12.2009. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Giacomo Antonio Domenico Quarenghi | Neoclassical, Russian, Architect | Britannica www.britannica.com. Viitattu 24.1.2025. (englanniksi)
  3. Matti Klinge: Pääkaupunki: Helsinki ja Suomen valtio 1808–1863, s. 83–84. Otava, Helsinki 2012.
  4. Presidentinlinna Presidentti. Viitattu 4.10.2024.
  5. Jussi Konttinen: Helsinki sai mallia Pietarista Helsingin Sanomat. 24.10.2005. Viitattu 5.10.2024.
  6. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 11, s. 606. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1973.
  7. Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 254. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1

Aiheesta muualla

muokkaa