Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikunta

Venäjän ritarikunta
Ritarikunnan rintatähti nykyisessä asussaan.
Nevskin ritarikunta
Ritarikunnan rintatähti Neuvostoliiton ajalta.

Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikunta (ven. орден Александра Невского) on Venäjän kunniaritarikunta. Arvoltaan se on toiseksi korkein. Ritarikunnan perusti keisarinna Katariina Suuri 21. toukokuuta 1725, ja se on nimetty 1200-luvulla eläneen suuriruhtinas Aleksanteri Nevskin mukaan. Ritarikunnassa on vain yksi luokka.

Keisariaikana ritarimerkkejä sekä muita ritarikunnan tunnuksia kuten (ritarinauhoin varustettuja mitaleja) jaettiin sotilas- että siviiliansioiden perusteella. Venäläisiä ritarikuntien tunnuksia saatettiin myöntää myös ulkomaalaisille, valtion päämiehille ja ei kristityille. Jos kysymyksessä oli muun uskontokunnan edustaja korvattiin pyhimyksiä esittävät tunnukset merkeissä yleensä kaksipäisellä kotkalla. Tunnustuksen saanneita suomalaisia muiden muassa olivat kreivi Robert Henrik Rehbinder, amiraali Johan Fredrik Oskar von Kræmer, kenraali Casimir Ehrnrooth, kenraali Gustaf Mauritz Armfelt ja kenraali G. A. Thesleff[1].

Vuonna 2010 Pietarin ja Moskovan historiantutkijat julkaisivat kirjan keisarillisen Venäjän alkuperäisten tunnustusten saajista. Vuosien 1725–1917 ritarimerkki oli myönnetty 3 674 henkilölle.

Lokakuun vallankumouksen 1917 jälkeen ritarikunta lakkautettiin mutta perustettiin uudelleen Stalinin käskyllä 29. heinäkuuta 1942, nyt pelkästään sotilasansiomerkiksi. Sitä jaettiin toisen maailmansodan aikana 42 000 sotilaalle. Lisäksi 1 470 sotilasyksikköä sai oikeuden käyttää merkkiä.

Venäläisten ritarikuntien arvojärjestys:

Korkein on Pyhän Andreaksen, sitten 2. Pyhän Aleksanteri Nevskin, 3. Valkoisen Kotkan, 4. Pyhän Vladimirin, 5. Pyhän Annan ja 6. Pyhän Stanislauksen ritarikunnat. Hierarkian ulkopuolella olivat vain korkea-arvoisille naisille tarkoitettu Pyhän Katariinan ritarikunta sekä Pyhän Yrjön ritarikunta, jonka kunniamerkeillä palkittiin upseerien pääasiassa sodanaikaisia sotilasansioita.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Karnila, Christer: Kunniamerkit ja niiden käyttö (1994), s. 133. ISBN: 9789510191729
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.