Wikipedia

Intiaanien alkuperä

miten Amerikka asutettiin

 

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Monet lähteet vanhentuneita.
Jäätikköön avautui käytävä mannerjään sulaessa. Paleointiaanit saapuivat joko tätä käytävää tai Alaskan ja Kanadan länsirannikkoa pitkin nykyisten Yhdysvaltain alueelle.

Intiaanien alkuperä on perinteisen näkemyksen mukaan Itä-Siperiassa.lähde? Intiaanit ovat Amerikan mantereen alkuperäiskansa. Joihinkin kiistanalaisiin löytöihin perustuen on intiaanien esi-isien arvioitu tulleen mantereelle 16 000–50 000 vuotta sitten[1], mutta tätä ei kyetä pitävästi todistamaan.[2][3]

Intiaanien esi-isät tulivat mantereelle viimeisimmän jääkauden lopulla Alaskan ja Itä-Siperian välisen Beringian maakannaksen kautta.[4][5]

Kun jääkauden mannerjäätikkö alkoi sulaa, Beringian maakannas peittyi asteittain mannerjäätiköistä sulaneeseen veteen. Kanadan peittäneeseen jäätikköön avautui Kalliovuorten länsi- ja itäpuolelle Kanadan jääkäytävä[6][7][8][9], jota pitkin paleointiaanit saattoivat matkata etelään ja synnyttää paikallisen mammutinmetsästykseen perustuneen Clovis-kulttuurin noin 13 000–13 500 vuotta sitten.[10]

Ennen Kanadan jääkäytävän avautumista aukesi vaihtoehtoinen kulkureitti Kanadan länsirannikkoa pitkin, ja ihmisiä on saattanut tulla mantereelle sitä kautta jo 16 000 vuotta sitten[11] tai ehkä aiemmin ennen jääkauden ankarinta vaihetta.[12]

Ihmiset levittäytyivät nopeasti koko mantereelle. Amerikan mantereen eteläkärjen ihminen saavutti noin 13 000 vuotta sitten.

Yleisesti ajatellaan alkuperäiskansojen tulleen Amerikkaan ainakin kolmessa aallossa: paleointiaanit, na-dene-kansat ja eskimot. Itä-Aasian ja Alaskan vanhoissa arkeologisissa löydöissä näkyy kaksi erityyppistä kulttuuria, joista vanhempi vaikuttaa liittyvän paleointiaaneihin ja myöhempi na-deneen tai eskimoihin. Geenien haplotyypeistä on löydetty viitteitä siitä, että paleointiaanien muuttoaaltoja olisi ollut kaksi. Jotkin asiantuntijat ovat esittäneet ihmisten tulleen jääkauden aikana Atlantin yli Euroopasta.[13] Geenitutkimusten perusteella eurooppalainen yhteys selittynee yhteisillä pohjoiseuraasialaisilla esi-isillä.lähde?

Geneettinen alkuperä

muokkaa

2010-luvulla tehtyjen geenitutkimusten mukaan intiaanien geeniperimästä kaksi kolmasosaa tulee itäaasialaisilta ja yksi kolmasosa pohjoiseuraasialaiselta väestöltä.[14]

Jo aiemmin on esitetty intiaanien sulautuneen ehkä Beringiassa kahdesta eri ryhmästä, joista toinen olisi ollut etelästä tullut mongolinen rotu, toinen pohjoisempaa tullut euraasialainen rotu[15][16][17].

 
Intiaanien geeneissä yleisin isälinjan geenityyppi on isälinjan haploryhmä Q, jota tavataan hieman myös Itä-Aasiassa.
 
Äitilinjan haploryhmää D esiintyy Itä-Aasiassa ja Siperiassa. D4:ää on löydetty varhaisilta intiaaneilta.

Myös geenitutkimusten mukaan intiaanit ovat sukua keski-, etelä- ja itäaasialaisille kansoille. Tämä näkyy sekä isä- että äitilinjan geeneissä. Geenitutkimukset tukevat ajatusta, että intiaanit olisivat tulleet yhtenä melko pienenä ryhmänä Beringinsalmen yli ennen Clovis-kautta, noin 15 000–23 000 vuotta sitten[18] Intiaanien geeneissä esiintyvät äitilinjan haploryhmän tyypit A2, C2, C, D1 ja harvoin X2a. Isälinjan haploryhmistä intiaaneilla yleisin on haplotyyppi Q, joka on peräisin tyypistä P. Haplotyyppi P:ssä tapahtui Q:n synnyttänyt mutaatio. Keski-Aasiassa eli arviolta 15 000–20 000 vuotta Q-linjan kantaisä, jonka syntymässä ilmeni mutaatio M242.[19] Näin on päätelty, koska tätä ominaista haplotyyppi Q-M242:aa tavataan myös Keski-Aasian keteillä ja selkupeilla. Jossakin paikassa, luultavasti Beringiassa, tapahtui vain intiaaneille yhteinen geenimutaatio M3 ehkä noin 10 000–16 000 vuotta sitten.[20] Niinpä intiaaneilla on yleinen haploryhmä Q1a3.[19] Yllättäen evenkeillä esiintyy hieman "vain intiaaneille ominaista" haplotyyppiä Q-M3, joka on luultavasti tullut Itä-Aasiaan takaisin muuton mukana.[20]

Joitain Siperiasta ja Amerikasta löydettyjen vanhojen ihmisfossiilien geenejä on analysoitu ja todettu niiden muistuttavan nykyisten intiaanien geenejä. Yhdysvalloista löydettyä poikalapsen jäännöstä "Anzick-1" väitetään olevan Clovis-kulttuurin ajalta, mutta varmaa tämä ei ole.[21][22] Joka tapauksessa ajoitusten mukaan löytö kuuluu varhaiselle paleointiaanille. Anzick-1:n geenit ovat tutkimusten mukaan lähimpänä intiaaneja kuin mitään muuta ihmisryhmää, ehkä enemmän Etelä-Amerikan intiaaneja. Mutta toisaalta Anzick-1 ei vastaa täysin nykyisiä intiaaneja. Anzick-1:n isälinjan Y-DNA on tyyppiä Q1a2a1* (L54), ei nykyisille intiaaneille tyypillinen Q1a2a1a1 (M3).[23] Anzick-1:n äitilinjan geenit ovat tyyppiä D4h3a17[24], jonka läheistä tyyppiä D4h3a esiintyy paljon läntisessä Etelä-Amerikassa ja Meksikossa.[25] Alaskan etelärannikon Prince Walesin Islandin Your Knees Cavesista löydetty 10 300 vuotta vanha ihmisen DNA on tyyppiä mtDNA D4h3a7 ja Y-DNA Q1a3a1a.[26] Tyyppi D4h3a on nykyään intiaaneilla hyvin harvinainen; sitä esiintyy muun muassa Kalifornian chumasheilla ja Tulimaan Yamanoilla.[27] Washingtonin osavaltiosta löydetty 8500 vuoden ikäinen Kennewickin mies on isälinjan tyyppiä Q1a2-M3 ja äitilinjan tyyppiä X2a[28]. Jukatanin vedenalaisesta luolasta löydetty 10 000–13 000 vuoden vanha tytön jäännös "Naia" kuului äitilinjan mt-DNA:n haploryhmään D1, jota tavataan nykyään eniten Amazonin seuduilta[29].

Intiaanien perimästä noin kaksi kolmasosaa on tullut itäaasialaisilta. Yksi kolmasosa on tullut muinaiselta pohjoiseuraasialaiselta väestöltä, joka on sittemmin kadonnut risteydyttyään muihin väestöihin. Tämä väestö antoi geenejään myös eurooppalaisille, minkä seurauksena intiaanien ja eurooppalaisten välillä on havaittu yllättävä geneettinen yhteys.[14] Joidenkin Etelä-Amerikan Amazonian intiaaniväestöjen perimästä parisen prosenttia on peräisin Australian, Uuden-Guinean ja Andamaanien väestöiltä. Tämä viittaa muinaiseen väestöön, joka saattoi tulla Amerikkaan pohjoisesta eri aikaan ja eri reittiä kuin muuttajien valtaosa.[30]

Aika ennen Clovisin kulttuuria

muokkaa
 
Amerikan kartta, joka näyttää löytöpaikkoja ajalta ennen Clovis-kulttuuria.

Amerikassa on tehty monia jopa 13 500–50 000 vuotta vanhoja löytöjä, joiden on esitetty olevan merkkejä asutuksesta.[31][32][33] Löydöt ovat luita ja työkalun näköisiä kiviä, joissa on hiiltä, jonka on arveltu olevan peräisin nuotiosta. Kivi voi kuitenkin olla luonnon muokkaamaa ja puuhiili syntynyt salaman sytyttämästä tulipalosta. Luut taas saattavat olla eläin- eivätkä ihmisperäisiä. Varhaisimpien paleointiaanien työkaluvalikoiman sanotaan muistuttaneen Moustierin työkaluvalikoimaa, kuten myös esimerkiksi Ukrainan myöhäispaleoliittisen kulttuurin varhaisvaiheet. Jotkut löydöt, kuten Buttermilko Creek, Monte Verde ja Lindsay viittaavat siihen, että mantere asutettiin 14 000–15 500 vuotta sitten.[34]

Tämä esi-Clovisiksi nimetty kulttuuri on kiistanalainen, eikä yli 13 500 vuotta vanhemmista löydöistä ole tieteellistä konsensusta.[35] Joidenkin tutkijoiden mielestä muun muassa intiaanien geenistö, kielten runsaus ja asutuksen nopean leviämisen epätodennäköisyys viittaavat siihen, että Amerikka on saatettu asuttaa 20 000–40 000 vuotta sitten.[36]

Ensimmäiset metsästäjät

muokkaa
 
Clovisin ja muiden kulttuurien keihäänkärkiä, joita käytettiin muun muassa mammutin ja biisonin metsästyksessä. Äärimmäisellä vasemmalla muu työkalu.

Clovisin kulttuurin leviäminen

muokkaa
Pääartikkeli: Clovisin kulttuuri

Tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että Amerikassa asui mammutinmetsästäjiä noin 13 000–13 500 vuotta sitten. He olivat niin sanottuja Clovisin kulttuurin paleointiaaneja. Clovisin ihmisten elämä oli liikkuvaa, ja he siirtyivät pieninä ryhminä riistan perässä vuodenaikojen mukaan. He metsästivät luisilla ja piikivisillä keihäillä mammutteja, mastodontteja, biisoneita, hevosia, kameleita ja muita eläimiä.

Noin 12 500 vuotta sitten sammunut Clovisin kulttuuri oli ehtinyt levitä nopeasti laajoille alueille. Clovisin ihmisiltä jäi terämäisiä uurtimia, kaapimia ja muuta tyypillistä myöhäispaleoliittista esineistöä. Heille näyttää olleen Ukrainan Kostenkin kulttuurin tapaan ominaista moninainen mammutin hyödyntäminen. Clovisin kulttuurin jäljiltä ei ole löydetty kiinteitä asuinpaikkoja, vaan lähinnä eläinten teurastuspaikkoja.[37]

Alaskan paleointiaanien leirit ajoittuvat 13 700 vuoden päähän.[38] Sieltä he saapuivat joko Kanadan rannikkoa pitkin nykyisen Washingtonin osavaltion seudulle tai Kanadan jääkäytävää pitkin nykyiseen Montanaan, missä on tehty kaksi ristiriitaista ajoitusta Anzicin kalliosuojaan tehdystä okraa sisältäneestä haudasta. Toinen ajoitus on 13 470 vuoden ja toinen 12 840 vuoden päähän.[35] Myös eräs vanhimmista kohtalaisen hyvin ajoitetuista Clovisin löytöpaikoista, Länsi-Nevadan Fishbone Cave, ajoittuu 12 –13 540 vuoden päähän ja Kalifornian rannikon Santa Rosa Islandin löytö 12 900 vuoden päähän. Paleointiaanien levittäytymisen tiheästi koko mantereelle uskotaan vieneen 500–1 500 vuotta.[38]

Suurten eläinten joukkotuho jääkauden lopulla

muokkaa
Pääartikkeli: Pleistoseenin lopun joukkotuho

Aasiasta vaelsi muun muassa arobiisoneja Alaskaan ja läntisille Kanadan Kalliovuorille sekä Yhdysvaltain luoteisimpaan kolkkaan jääkauden aikana, kun jäätikkö ei ollut laajimmillaan.[39] Paul S. Martinin esittämän teorian mukaan mantereen lukuisat pleistoseenikauden suuret eläimet hävisivät melko äkkiä ihmisten metsästäessä ne sukupuuttoon.[40] Hänen mukaansa ihminen levittäytyi Yhdysvaltoihin luoteesta noin 400 vuoden sisään ja koko Amerikkaan noin 1 000 vuodessa.[41] Vaellusvauhti olisi ollut tällöin 11–15 km vuodessa.

Grand Canyonin alueella on ajoitettu normaalia tarkemmilla ajoituksilla shastan maalaiskiaisen ja harringtonin vuorivuohen katoaminen 10 900–11 100 vuoden päähän, aikaan johon on ajoitettu alueen varhaisimmat Clovis-löydöt ja jääkauden lopun suuri ilmastonmuutos.[42] Monet suuret eläimet hävisivät Pohjois-Amerikasta noin 7 000–12 000 radiohiilivuotta sitten. Näitä olivat esimerkiksi hevonen, kameli, mammutti, mastodontti, jättiläismaalaiskiainen, laama, jättiläismajava, glyptodon, jättiläispekari, metsämaan myskihärkä, sapelihammaskissa ja gepardi.[43] Joidenkin eläinten osalta häviäminen kävi melko nopeasti. Esimerkiksi jättiläismaalaiskiainen katosi Pohjois-Amerikasta noin 11 000 radiohiilivuotta sitten, Ohiosta jo 11 400 radiohiilivuotta sitten eli 13 300 vuotta sitten.[44] Etelä-Amerikasta jättiläislaiskiaiset hävisivät 10 500 radiohiilivuotta sitten[45] ja Länsi-Intian saaristosta 4 400 radiohiilivuotta sitten.[46] Suuret eläimet ovat saattaneet hävitä Amerikasta nopeasti, eikä sen syystä olla varmoja. Toiset ovat väittäneet, että suurten eläinten häviäminen Amerikassa olisi ollut hitaampi prosessi.[47]

Clovisin kulttuuri näyttää levinneen etelästä pohjoiseen Alaskaan eikä toisin päin. Alaskassa oli ihmisiä ainakin jo 14 000 vuotta sitten.[48]. Kanadan jääkäytävän ja Alaskan vanhin Clovis-ajoitus on ajalta 12 500 vuotta sitten.[49] Etelä-Amerikan vanhin Clovisin tyyppinen kärki on 12 750 vuotta vanha. Työkaluja tehtiin hienorakeisesta serttikivestä ja piikivestä. Etelä-Amerikkaan syntyi näihin aikoihin oma niin sanottu kalanpyrstötraditio, mikä on jättänyt jälkeensä muun muassa kolmiomaisia keihäänkärkiä. Joissain Clovisin kulttuurin keihäänkärjissä näkyy kalanpyrstömäisiä piirteitä. Etelä-Amerikan kärjessä Tulimaassa oli ihmisiä viimeistään 13 000 vuotta sitten. Kun ilmasto muuttui ja mammutit hävisivät, Folsom ja muut Pohjois-Amerikan varhaisen kivikauden biisoninmetsästyskulttuurit kehittyivät Clovisista 10 000–11 000 vuotta sitten. Noin 7 000–19 000 vuotta sitten alkoi arkaainen kausi, jolloin vuosituhansien kuluessa alkoi maanviljely ja syntyi kiinteää kyläasutusta.

Vain harvoja todella vanhoja luulöytöjä

muokkaa

Vain harvat intiaanien tai heidän edeltäjiensä jäänteiden luulöydöt ovat todella vanhoja. Alle kuusi yksilöä on melko varmasti ajoitettu vanhemmaksi kuin 10 000 BP, vaikka 7 000-10 000 BP ikäisiä paleointiaanien luujäänteitä on 315.[50] Tutkijat ovat esittäneet hyvin ristiriitaisia arvioita siitä, mille Aasian kansoille löydetyt muinaiset intiaanit olisivat sukua. Joidenkin mielestä Amerikan varhaisimmat asukkaat olisivat olleet ruumiinrakenteeltaan hyvin erilaisia kuin myöhemmät intiaanit.[51]

Hampaiden sinodonttisuus ja sundadonttisuus

muokkaa

Ihmisten hampaissa on erilaisia muotoja, joita on luokiteltu kiinalaisilla yleiseen sinodonttiseen ja Sundan alueella yleiseen sundadonttiseen muotoon. Sundadonttisuus on itäaasialainen hampaiden tyyppi, joka syntyi ehkä noin 30 000 vuotta sitten. Tästä kehittyi sinodonttisuus noin 20 000 vuotta sitten. Sinodonttisuus on yleinen pohjoisaasialaisilla ja se on kaikilla läntisen pallonpuoliskon kansoilla.[52] Joillakin Amerikan alkuperäisasukkailla on lapionmuotoiset hampaat, jollaiset ovat myös mongoleilla.[53]

Amerikan kansoissa sinodonttisuutta on ainakin kolme alalajia, nimittäin eskimo-aleutit, luoteisrannikon ja reuna-alueiden tyyppi sekä yksi muu tyyppi. Kaksi viimeistä saattavat vastata na-deneä ja amerindia. Tästä päätellen intiaanien alkukoti olisi Pohjois-Kiina. Tämän mukaan esi-amerintiaanit olisivat vaeltaneet ensin länteen Pohjois-Kiinasta, sitten pohjoiseen Lena-jokea pitkin ja lopulta Beringian kautta Amerikkaan. Na dené -kansojen esi-isät olivat matkanneet itään päin, amerintiaaneista etelään, ja eskimo-aleuteista pohjoiseen. Eskimo-aleutit olisivat kulkeneet ensin itään, sitten pohjoiseen, Amuria pitkin Beringinmeren rantaan, sitten Hokkaidoon, Ohotanmeren halki Aleuteille.[52]

Varhaisten Amerikan alkuasukkaiden luurankoja on löydetty vähän, eikä lainkaan varhaisimmalta ajalta. Intiaanit on joskus kytketty Sahalinin saarella ja Japanin pohjoisosassa Hokkaidon saarella asuviin ainuihin ja muihin ns. paleosiperialaisiin, jotka ovat kielellisesti hajanainen ryhmä. Sinodonttisuutta ei esiinny esimerkiksi jääkauden ajan Maltan Baikalin järven alueen löydöissä. Sundadonttisuutta esiintyy taas Etelä-Aasiassa, ja näin ollen intiaanien alkuperä olisi Kiinan pohjoispuolella ja Baikalin itäpuolella.[54]

Amerikan asutuksen maantieteestä ja aikataulusta

muokkaa

Kivikauden asutus levisi jääkaudella myöhäispaleoliittisella ajalla Itä-Siperiassa, jonne syntyi monia kulttuureja.

 
Kuvassa näkyy Amerikan asuttamisen tapahtumasarja Beringia-mallin mukaan. Ensin ihmiset siirtyivät ennen jääkauden kylmää kautta Siperiaan, myöhemmin merenpinnan laskettua Alaskan alueelle ja lopulta jäättömiä käytäviä pitkin Yhdysvaltoihin ja etelämmäs.

Luoteista Itä-Aasiaa ja Alaskaa yhdistävän Beringinsalmen leveys on vain 55 km, ja se on melko helppo ylittää veneellä. Mutta jääkauden aikana merenpinta laski 100–200 metriä ja Beringinsalmen kohdalle syntyi maasilta, Beringia. Se oli olemassa noin 50 000–40 000 ja 25 000–14 000 vuotta sitten. Lämpimän jääkauden maksimia edeltävä Farmdalen välivaihe oli noin 32 000–22 500 vuotta sitten, jolloin osa jääkäytävää suli ja osa Beringian maata oli avoinna.[55]

Pohjoisesta sijainnistaan huolimatta Beringian kannas ei ollut kokonaisuudessaan jäätikön peitossa, mikä osaltaan teki intiaanien esi-isille mahdolliseksi levittäytyä Alaskaan. Mutta samoihin aikoihin kuin Beringia oli kuiva, Kanadaa peitti suuri jääkenttä, joka ulottui aivan Tyynenmeren rantaan saakka ja sulki pääsyn etelään noin 28 000/25 000–13 000 vuotta sitten.

Koillis-Siperiassa ja ehkä myös Beringiassa saatettiin asua 60. leveysasteen pohjoispuolella ennen jääkauden huippukautta noin 24 000 vuotta sitten. Euroopan ja Aasian pohjoisosat autioituivat jääkauden kylmimpänä kautena noin 24 000–21 000 vuotta sitten. Tällöin radiohiilivuosissa 20 000–18 000 vuotta sitten Koillis-Siperia oli tuulista, kuivaa ja kylmää elämälle vihamielistä polaariaavikkoa. Jokilaaksot saattoivat olla hyvin lämpimiä. Esimerkiksi Aldanjoen laaksossa Verhojansk-vuorten itäpuolella kasvoi metsää.[56] Jakutian vuorten jäätiköiden arvellaan sulkeneen pääsyn Pohjois-Siperiaan.[57] Ruskea karhu saapui Amerikkaan ehkä 14 000 vuotta sitten. Jääkauden kylmimmän vaiheen autioitumisen pääsyyksi Siperiassa ja Euroopassa on usein väitetty kylmyyttä, riistan ja ravintokasvien puutetta, mutta joidenkin mukaan syy oli yksinkertaisesti polttopuun puute kuivilla ja kylmillä alueilla. Polttopuuta tarvittiin nykyisin tehtyjen mukaan jopa mammutinluun sytyttämiseen[58], ja näin ollen asutus olisi ollut mahdollista pensastundran koivuvyöhykkeessä tai lehtikuusia kasvavalla alueella.

Ihmisen uskotaan ylittäneen Beringinsalmen 25 000–14 000 vuotta sitten, ehkä 17 000 vuotta sitten sen jälkeen kun ilmasto alkoi jo hieman lauhtua jääkauden ankarimman vaiheen mentyä ohi. Mutta monien tutkijoiden mielestä intiaanien esi-isät saattoivat asua jääkauden kylmimmässä vaiheessa nykyään veden alla olleella alueella, jossa kasvoi pensastundraa ja ehkä matalia puita[59] tarvepuuksi ja rakennus- ja polttoaineeksi.

Laurentiden ja Kordillieerien jääkilpien sulaessa 14 000–13 000 vuotta sitten avautui Kordillieerien jääkäytävä[60][61]. Jotkut väittävät kulkureitin Amerikkaan avautuneen jo lämpimän Bölling-kauden alussa noin 14 700 vuotta sitten.[62] Noin 15 000 vuotta sitten Beringinsalmen maakannas alkoi kaveta merkittävästi, ja 14 000 vuotta sitten Alaska erosi Itä-Aasiasta. Noin 13 500 vuotta sitten mammutit hävisivät Alaskasta Pensastundra levittäytyi Beringiassa laajoille alueille 15 000–14 000 kalenterivuotta sitten[63], jolloin hevonen ja mammutti katosivat siellä laajoilta alueilta.

Ehkä jo noin 13 000, viimeistään 12 500 kalenterivuotta sitten[35] Kanadan päällä ollut valtava jäätikkö jakautui jään sulaessa kahteen osaan, ja syntynyttä Kordillieerien jääkäytävää pitkin pääsi etelään. Arkeologiset löydöt eivät todista varmasti sitä, että Clovis-paleointiaanit tai näiden edeltäjät olisivat kulkeneet viimeistään noin 11 000 BP olleen jääkäytävän kautta[64]. Toinen mahdollinen muuttoreitti pitkin Alaskan rannikkoa etelään avautui nykytutkimusten mukaan jo ennen Kordillieerien jääkäytävää. Melko varmasti Beringiasta tulleiden harmaakarhun ja vuorivuohen jäänteistä päätellen Tyynenmeren rannikon reitti oli kulkukelpoinen viimeistään noin 14 000 kalenterivuotta sitten, ehkä jo muutamaa vuosisataa aiemmin[65][66].

Amerikan luoteisrannikko alkoi vapautua jäästä 16 800 kalenterivuotta sitten. Muu paitsi 400 kilometrin pätkä nykyisen Brittiläisen Kolumbian lounais- ja Washingtonin osavaltion luoteisrannikolla oli 16 000 vuotta sitten jäätön.[35] Ehkä jo noin 15 350–14 850 vuotta sitten ihminen saattoi kulkea rannikolla jään ohi.[35]. Jotkut väittävät että reitti olisi ollut kulkukelpoinen jo 17 000 vuotta sitten. Suuria jäättömiä alueita oli luoteisrannikolla 14 850 vuotta sitten, ja myös suuria nyt meren alla olevia alueita kuivina. Tämän takia meren rannikon varhaista asutusta on lähes mahdoton tutkia. Santa Rosan saari, josta on tehty noin 12 500 vuotta vanhoja löytöjä, ei ollut jääkaudellakaan yhteydessä mantereeseen. Näin merellä on saatettu jo näin varhain purjehtia nahkaveneillä.[35]

Alaskan ja Siperian jääkauden lopun arkeologiaa

muokkaa
 
Jääkauden kylmin aika Siperiassa. Asutusta oli luultavasti vain puurajan lämpimämmällä puolella. Punaiset ympyrät: varmat löytöpaikat, siniset ympyrät: epävarmat. Punainen kolmio: Baikalin löytöpaikka.

Tiedot jääkauden aikaisesta asutuksesta Itä-Siperiassa ja Alaskassa ovat niukat. Siperian Jäämeren rannalla saattoi asua ihmisiä jo 45 000 vuotta sitten.[67][68]

Jääkauden kylmimpänä aikana Itä-Siperiassa oli 58 leveyspiirin eteläpuolella asutusta mm Tomskista hieman pohjoiseen Mogochinossa, Baikaljärven lähellä Mal'tassa, Baikalista luoteeseen Mamakanissa. Tunnetuin tuon ajan löytöpaikka on Baikalin järven lähellä sijaitseva Mal'ta. Idempänä pohjoisin asutus oli Amurin varrella Ust-Ulmassa ja etelä-Sahalinissa. Myös Etelä-Jakutian alangolla Ikhinessä saatettiin asua.[69]

Jääkauden huippukautena itäisin ja luoteisin Siperia oli pääosin kylmää, kuivaa ja tuulista polaariaavikkoa[70] mutta toisaalta eimerkiksi Alaskan jokilaaksoissa kasvoi pajuja ja puita. Muu osa Alaskaa oli pääosin ruohotundraa.[71]

Yleisesti uskotaan että pohjoista Itä-Siperiaa olisi alettu asuttaa vasta noin 15 500 vuotta sitten, jolloin jääkauden kylmin vaihe oli takana.[72] Joka tapauksessa viimeistään 15 000 vuotta sitten asuttiin Siperiassa niinkin pohjoisessa kuin Aldanjoella ja Lenajoen keskijuoksulla. Luultavasti ensin aro, sitten pensastundra ja puusto levittäytyivät pohjoiseen. Ilmasto alkoi lämmetä voimakkaasti Bölling-kaudella noin 14 000 vuotta sitten. Tällöin pensastundra levisi laajalle Alaskan sisäosiin ja mammutti harvinaistui huomattavasti. Pohjois-Siperian Berelekhiin ilmestyi ihmisiä noin 12200 radiohiilivuotta eaa.[73], jolloin mammutti oli sieltä katoamassa. Vaikka mammuttia eli vielä 12 000 radiohiilivuotta sitten, se ei sinnitellyt pitkään Alaskan sisäosissa hengissä.[65] Alaskan sisämaahan saapui viime jääkauden viimeisen interstadiaalin lopun viimeisinä vuosisatoina wapitihirven (Cervus canadensis) ja dallinlampaan (Ovis dalli) metsästyksellä elänyt kivikautinen perinne, jonka ihmiset metsästivät myös pienriistaa, muun muassa jäniksiä ja vesilintuja.[74] Tämän perinne saapui moniin paikkoihin samoihin aikoihin kun vaivaiskoivu, vaivaispaju, haapa ja lehtikuusi yleistyivät.[75] Muun muassa Alaska-vuorten pohjoisrinteillä Nenanan laakson Windmill Lakessa 615 m:n korkeudessa merenpinnasta vaivaiskoivu ja vaivaispajukko yleistyivät siitepölytutkimusten mukaan räjähdysmäisesti noin 13500 kalenterivuotta sitten[76]. Varhainen Alaskan kivikautinen kulttuuri muistutti luultavasti myöhempiä vuodenaikakierron mukaan eläviä Kanadan subarktisen alueen intiaaneja, tai Pohjois-Siperian jukagirien kulttuureja. Puut tarjosivat ravintoa hirvelle, ja polttoainetta ihmisille. Alaskan varhaisia n. 13 700–13 100 kalenterivuoden takaisia löytöjä ovat muun muassa Nenanajoen laakson Dry Creekin lampaan- ja hirvenmetsästyspaikka[77] pienine kaksipuolisine keihäänkärkineen ajalta 13 500–13 000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin ajoittuu Broken Mammothin hirven- ja biisoninmetsästyspaikka, ja kasvillisuus oli matalakasvuista alamaan tundraa, jossa kasvoi vaivaiskoivua ja vaivaispajua.[78] Broken Mammothista ei ole löydetty suoria todisteita siitä, että ihmiset olisivat metsästäneet mammutteja, mutta löytöjen mukaan luultavasti käyttivät maasta löytämiään mammutinluita esineiden tekoon.

Läheisen jäättömän Luoteis-Kanadan Bluefishluolassa saatettiin asua jo 15 750 vuotta sitten.[74] Jääkauden päättyessä Beringian alueelle näyttää saapuneen ensin lehdenmuotoisia kaksipuolisesti iskettyjä kärkiä valmistanut perinne noin 14 000 vuotta sitten, ja noin 11 000 vuotta sitten mikroteriin erikoistunut perinne, jota on kutsuttu lyhenteellä NAMANT[79]. Ero näiden välillä on huikea.[80] Edellinen viittaa paleointiaaneihin, jälkimmäinen eskimojen esi-isiin. NAMANT-perinnettä luonnehtivat mikroterät ja suuret terät, ja kaksipuolisten terien vähäisempi käyttö kuin aiemmalla Beringian perinteellä[79][81]. NAMANT-perinne jaetaan muun muassa Aldanjoen Djuktain kulttuuriin, Kamtshatkan-Japanin Aasian sisämaan-rannikon kulttuuriin ja muun muassa Onion Portagessa ilmenevään Amerikan paleoarktiseen perinteeseen[79]. Djuktain kulttuuri ajoittuu radiohiilellä aikaan 13 120–12 140 BP[79]. Aasian-Japanin-Kamtshatkan perinne ajoittuu aikaan 14 340–10 410 BP ja Amerikan paleoarktinen aikaan 15 000–8 050 BP[79]. Alaskan mikroteriä tuottanut paleoarktinen jaetaan Akmak-kompleksiin 15 000–8 650 BP ja Kobukin perinteeseen 8 250–8 050 BP[79]. Sekä Akmakiin että Kobukiin liittyviä löytöjä on tehty erityisen hyvin kerrostuneesta Onion Portagen löytöpaikasta[82]. Paleoarktista perinnettä pidetään aasialaisena ja luultavasti eskimoiden edeltäjänä[79]. Paleointiaanit eivät käyttäneet mikroteriä. Asutus on saattanut levitä Alaskaan joko Jäämeren rannikon suunnasta idästä tai Tyynenmeren rannikon suunnasta lounaasta, kiertäen silloisia Itä-Siperian vuorten vielä suuria jäätiköitä.

Dry Creekissä, joka oli ensimmäinen kerrostunut paikka Alaskassa, ei vanhemmissa kerrostumissa ole mikroliittejä. Dry Creek kuuluu niin sanottuun Nenana-kompeksiin, ja ensimmäiset työkalut on löydetty kerrostumasta ”komponentti 1”. Työkaluissa on kaksipuolisia piikiviteriä ja leikkureita ja säletyökaluja. Nenana-kompleksin työkalut eivät ole samanlaisia kuin paleointiaanien clovis-työkalut[83]. Komponentti 2 on peräisin ajalta 10 700 vuotta sitten. Se sisältää mikroliittejä ja muuta esineistöä, jotka liittyvät myöhempään Denalin kompleksiin. Vastaava kerrostumien kaksijakoisuus näkyy Luoteis-Siperian puolella Ushkin ja Djukhtain löydöissä. Myös Koillis-Siperian Djuktain luolasta on löydetty kaksipuolisesti iskettyjä keihäänkärkiä ja veitsiä sekä mikroteriä ajalta noin 14 000–10 000 eaa.[84].

Musta ja ruskea karhu ilmestyivät Alaskaan 14 150–10 900 kalenterivuotta sitten, mikä kertoo alueen viimeistään tuolloin muuttuneen ihmiselle asuttavaksi.[35] Ruskea karhu saattoi olla Seattlen lähellä Whitbey Islandilla lähellä Kanadan ja Yhdysvaltain rajaa luoteisrannikolla 14 000–13 400 kalenterivuotta sitten.[85] Edellisen kerran karhuja tavattiin alueella ajoitusten mukaan 41 000–36 000 radiohiilivuotta sitten.[85]

Ainakin kulttuurin, mahdollisesti myös ihmisten siirtymistä takaisin Alaskaan tapahtui holoseenilla ehkä moneenkin otteeseen. Länsi-Kanadasta Charlie Laken luolasta on löydetty 10 500–10 000 BP ikäisiä löytöjä[86] jotka lienevät liittyneet etelästä tulleeseen muuttoliikkeeseen. Alaskan läntisten Brooksin vuorten Iteriak-joen Mesan kärjet ovat kaksipuolisesti iskettyjä, pitkulaisia, monestikin hieman viisikulmiomaisia ja kaarevaperäisiä ja myös lehtimäisiä, osa uurrettuja niin kuin clovisin kärjet[87]. Löydöissä on myös kaivertimia ja kaapimia[87]. Mesan kärjet muistuttavat Yhdysvaltain paleointiaanien Agate Basinin kärkiä. Samankaltaisuus tulee esille lähinnä piikiven työstötavassa ja yleisessä muodossa, vaikka Agate Basinin kärjet ovatkin hieman toisen muotoisia[88]. Mesan löydät ajoittuvat aikaan 11660–9730 eaa.[89] Mesan alue on nykyäänkin tundraa, ja pleistoseenikaudella siellä asui löytöjen mukaan mammutteja, biisoneja ja antilooppeja[90]. Nana-joen Panguingue Creekin löydöissä näkyy noin 10 180–8 170 BP ikäinen Nenan-komponentti, sitten noin 7 500 BP ikäinen keihäsmäisiä teriä tekevä komponentti ja lopuksi noin 4 500 BP ikäinen komponentti III[91].

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Ceram C W: Ensimmäinen amerikkalainen - Intiaanien arvoitus. Suomentanut Mattila R. Kirjayhtymä, 1973. ISBN 978-951-260313-8
  • Kero, Reino: Intiaanien Amerikka. Otava, 1986. ISBN 978-951-108974-2
  • Reich, David: Keitä olemme ja miten päädyimme tähän: muinais-DNA ja ihmisen menneisyyden uusi tiede. Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2018. ISBN 978-952-5697-92-6
  • Jyrki K. Talvitie, Anneli Ilmonen, Sulkakäärme ja jaguaarijumala, Meksikon ja Guatemalan intiaanit, Tampereen taidemuseon julkaisuja 73, ISBN 952-9549-42-3, ISSN 0782-3746
  • West, F H: American Beginnings. The University of Chicago Press, 1996. ISBN 0-226-89399-5
  • John F Hoffecker, Scott A. Elias: Human ecology of Beringia. Columbia University Press, 2007. ISBN 978-0-231-13060-8
  • Ted Goebel & Ian Buvit, From the Yenisei to the Yukon: Interpreting Lithic Assemblage Variability in Late Pleistocene/Early Holocene Beringia, Texas A&M University Press, 2011. ISBN 1603443843, ISBN 978-160344384-5

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Jyrki K. Talvitie, Anneli Ilmonen, Sulkakäärme ja jaguaarijumala, Meksikon ja Guatemalan intiaanit, Tampereen taidemuseon julkaisuja 73, ISBN 952-9549-42-3, s. 49–50
  2. ↑ K. Kris Hirst: PreClovis Culture archaeology.about.com. Arkistoitu 17.5.2008. Viitattu 15.6.2008.
  3. ↑ Tony Baker: The Clovis First / Pre-Clovis Problem ele.net. 5.11.1997. Arkistoitu 5.4.2006. Viitattu 26.3.2006. (englanniksi)
  4. ↑ Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs. Terra Cognita 2003. ISBN 952-5202-56-9. Alkuteos Jared Diamond 1997, 1999. Osa I, Luku I, s. 49.
  5. ↑ Cetram 1973, s. 226, Luku Beringin salmen ylitys
  6. ↑ Kero 1986, s. 18
  7. ↑ West 1996, s. 555–556
  8. ↑ Chapter one - American prehistory: The Peopling of the Americas Fourdir.com. Four Directions Institute. Arkistoitu 26.9.2007. Viitattu 22.7.2007. (englanniksi)
  9. ↑ Bering Strait land bridge "theory" home.earthlink.net. (englanniksi)
  10. ↑ Clovis Traditions: Technology, Subsistence, and Settlement Manitoba Heritage Network. Manitoba Archaeological Society. (englanniksi)
  11. ↑ Heather Pringle: The 1st Americans. Scientific American November 2011. s. 36-41.
  12. ↑ The Peopling of Canada: First Peoples (rtf) nipissingu.ca. Arkistoitu 15.11.2011. Viitattu 15.7.2008. (englanniksi)
  13. ↑ Menneisyyden monet totuudet. Editors Jonathan Bastable Alison Candlin, Project Editor Liz Hitchcock. Suom. toimitus Hannakatri Holmen, suom. artikkelien kirjoittaja Jaana Iso-Markku. Valitut Palat Helsinki 2009. ISBN 978-951-584-835-2. Suomentaja Jaana Iso-Markku. Alkuteos The Truth About History (2003). s. 30.
  14. ↑ a b Reich 2018, s. 106–108.
  15. ↑ Mistä suomalaiset ovat tulleet, Kalevi Wiik, Pilot-kustannus oy 2007, ISBN 978-952-464-579-9, s. 49, 148, 155, 158
  16. ↑ Upper Palaeolithic Siberian genome reveals dual ancestry of Native Americans Maanasa Raghavan, Pontus Skoglund Kelly E. Graf et al, Nature 2013 doi:10.1038/nature12736
  17. ↑ Human migration, diversity and disease association: a convergent role of established and emerging DNA markers Pokhraj Guha, Sanjeev K. Srivastava, Soumen Bhattacharjee and Tapas K. Chaudhuri, Frontiers in Genetic, 09 August 2013 , doi: 10.3389/fgene.2013.00155
  18. ↑ Nelson J.R. Fagundes, Ricardo Kanitz, Roberta Eckert et al.: Mitochondrial Population Genomics Supports a Single Pre-Clovis Origin with a Coastal Route for the Peopling of the Americas (http://dx.doi.org/10.1016/j.ajhg.2007.11.013)+ 3 march 2008. American Society of Human Genetics. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  19. ↑ a b Learn about Y-DNA Haplogroup Q Genebase. Arkistoitu 17.11.2013. Viitattu 5.5.2014.
  20. ↑ a b Boris Malyarchuk, Miroslava Derenko, Galina Denisova, Arkady Maksimov, Marcin Wozniak, Tomasz Grzybowski, Irina Dambueva and Ilya Zakharo: Ancient links between Siberians and Native Americans revealed by subtyping the Y chromosome haplogroup Q1a (doi:10.1038/jhg.2011.64) Journal of Human Genetics. 2011. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  21. ↑ Morten Rasmussen, Sarah L. Anzick, Michael R. Waters et al.: The genome of a Late Pleistocene human from a Clovis burial site in western Montana Nature. 12 February 2014. Nature. Viitattu 5.5.2014.
  22. ↑ genetiker: The dubious association of Anzick 1 with Clovis artifacts March 14, 2014. genetiker. Viitattu 6.5.2014.
  23. ↑ Ancient DNA from Clovis culture is Native American (also Tianyuan affinity mystery) forwhattheywereweare.blogspot.fi. February 16, 2014. Viitattu 5.5.2014.
  24. ↑ Indianen kwamen uit Siberië, verwant met Europeanen
  25. ↑ Ancient DNA from Montana Skeleton Holds Clues to Native American Ancestry
  26. ↑ 10,300ybp Y DNA!! and other DNA from America proves they are Native Amer's ancestors eupedia.com. Viitattu 6.5.2014.
  27. ↑ Austin Whittall: mtDNA D4H3a haplogroup Guide to Patagonia's Monsters & Mysterious beings. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  28. ↑ Morten Rasmussen, Martin Sikora, Anders Albrechtsen, Thorfinn Sand Korneliussen, J. Víctor Moreno-Mayar, G. David Poznik: The ancestry and affiliations of Kennewick Man Nature. 23.7.2015. Viitattu 17.11.2016. (englanniksi)
  29. ↑ Miguel Vilar: Ancient DNA From Teenage Girl Shows Link Between Ancient and Modern Americans National Geographic Society (blogs). 17.5.2014. Viitattu 17.11.2016.
  30. ↑ Reich 2018, s. 204–207.
  31. ↑ Jyrki K. Talvitie, Anneli Ilmonen: Sulkakäärme ja jaguaarijumala, Meksikon ja Guatemalan intiaanit. Tampereen taidemuseon julkaisuja 73, ISBN 952-9549-42-3, s. 50
  32. ↑ Ensimmäiset ihmiset, Ihmisen suku 1, s. 190.
  33. ↑ 35Thousand - 4.6BillionBP Sharpgary.org/. Arkistoitu 16.7.2007. Viitattu 21.2.2007. (englanniksi)
  34. ↑ Ensimmäinen amerikkalainen, National Geographic Suomi, 4/2015, 2.4-27.5 2015, s. 24-26
  35. ↑ a b c d e f g E. James Dixon: How and When Did People First Come to North America? Athena Review. Athena Publications. Arkistoitu 14.8.2006. Viitattu 21.8.2006. (englanniksi)
  36. ↑ Tiede, 7/2007, s. 35–42.
  37. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria, Osa 1 Esihistoria. Päätoimittaja Erling Bjöl, suom. päätoim. Matti Klinge. Otava 1982. ISBN 951-1-06922-5. s. 78.
  38. ↑ a b Juliet E. Morrow: Paleoindian Period Encyclopedia of Arkansas History and Culture. 29.5.2008.
  39. ↑ The Ice Age 6 - A Pleistocene Bestiary id-archserve.ucsb.edu. Arkistoitu 3.4.2008. Viitattu 18.6.2008. (englanniksi)
  40. ↑ The Pleistocene Overkill Hypothesis geography.berkeley.edu. Arkistoitu 14.10.2006. Viitattu 18.6.2008. (englanniksi)
  41. ↑ Quaternary faunas geo.arizona.edu. Arkistoitu 13.1.2006. Viitattu 18.6.2008. (englanniksi)
  42. ↑ Diamond 2003, s. 50
  43. ↑ J.S. Aber: Paleo-Indians academic.emporia.edu. 2006. Arkistoitu 4.7.2008. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  44. ↑ Blaine W. Schuber et al.: Latest Pleistocene paleoecology of Jefferson's ground sloth (Megalonyx jeffersonii) and elk-moose (Cervalces scotti) in northern Illinois Sciense Direct. (englanniksi)
  45. ↑ http://www.pnas.org/cgi/content/full/102/33/11763
  46. ↑ http://www.geo.arizona.edu/palynology/geos462/05quatfaun.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  47. ↑ Göran Burenhult: Ihmisen suku 2: Kivikauden ihmiset. WSOY. ISBN 951-0-18778-X
  48. ↑ Diamond 2003, s. 47, s. 49
  49. ↑ Dr. Michael K. Faught: Underwater archaeology, Paleoindian origins, and histories of settlement Florida Museum of Natural History. (englanniksi)
  50. ↑ Pauketat-Loren 2005, s. 34. Alkup. lähde Doran 2002:34
  51. ↑ Pauketat-Loren 2005, s. 35.
  52. ↑ a b Pauketat-Loren 2005, s. 36.
  53. ↑ Candlin s. 29.
  54. ↑ A Review of Hypotheses and Evidence Relating to the Origins of the First Americans jqjacobs.net. (englanniksi)
  55. ↑ Jyrki K. Talvitie, Anneli Ilmonen (toim.): Sulkakäärme ja Jaguaarijumala - Meksikon ja Guatemalan intiaanikulttuurit. (Tampereen taidemuseon julkaisuja 73) Tampere: Tampereen taidemuseo, 1997. ISBN 952-9549-42-3
  56. ↑ Fagan 2008, s. 76
  57. ↑ Elias, Scott A.: The beringian barrier to human dispersal during the late pleistocene gsa.confex.com. Arkistoitu 7.10.2007. Viitattu 19.9.2006. (englanniksi)
  58. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 113–114
  59. ↑ Out of Beringia Genetics, Paleo-ecology, and Archaeology John F Hoffecker, NSTAAR Monday Noon Seminar 7 October 2013
  60. ↑ Ensimmäiset ihmiset, Ihmisen suku 1, ISBN 951-0-18779-8, WSOY 1993, kartta s. 186
  61. ↑ Late Quaternary Vegetation History of Northern North America Based on Pollen, Macrofossil, and Faunal Remain Arthur S. Dyke Geological Survey of Canada, Natural Resouces Canada, 601 Booth Street, Ottawa, Ontario K1A 0E8, Canada, Géographie physique et Quaternaire Volume 59, numéro 2-3, 2005, p. 211-262, Direction de la rédaction : André G. Roy (directeur) et Pierre J.H. Richard (rédacteur en chef) Éditeur : Les Presses de l'Université de Montréal ISSN : 0705-7199 (imprimé) 1492-143X (numérique)
  62. ↑ Stuart J. Fiedel1: The Peopling of the New World: Present Evidence, New Theories, and Future Directions. Journal of Archaeological Research, 2000, 8. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (pdf) (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  63. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s
  64. ↑ West 1996, s. 556.
  65. ↑ a b Late Quaternary Vegetation History of Northern North America Based on Pollen, Macrofossil, and Faunal Remains Arthur S. Dyke, Géographie physique et Quaternaire, Volume 59, numéro 2-3, 2005, p. 211-262, Direction : André G. Roy (directeur), Rédaction : Pierre J.H. Richard (rédacteur en chef), Éditeur : Les Presses de l'Université de Montréal,ISSN : 0705-7199 (imprimé) 1492-143X (numérique), DOI : 10.7202/014755ar
  66. ↑ http://www.calpal-online.de/cgi-bin/quickcal.pl (Arkistoitu – Internet Archive)
  67. ↑ Mammutin perässä pohjoiseen – ihminen vaelsi Jäämerelle odottamattoman varhain (html) Yle uutiset. 15.1.2016. Viitattu 15.1.2016. suomi
  68. ↑ Vladimir V. Pitulko, Alexei N. Tikhonov et al.: Early human presence in the Arctic: Evidence from 45,000-year-old mammoth remains. Science, 15 Jan 2016, s. pp. 260-263. DOI: 10.1126/science.aad0554 (englanniksi)
  69. ↑ Yaroslav V. Kuzmin: Siberia at the Last Glacial Maximum: Environment and Archaeology. Journal of Archaeological Research, 1.6.2008, nro 2, s. 163–221. doi:10.1007/s10814-007-9019-6 ISSN 1059-0161 Artikkelin verkkoversio.
  70. ↑ The Cambridge Encyclopedia of Archaeology, Executive editor Candida Hunt, ISBN 0 521 22989 8, s. 51
  71. ↑ 18000 years of Ecospatial Evolution of Northern North American Biomes
  72. ↑ Fagan 2008, s. 69.
  73. ↑ Figure 6 Radiocarbon dates for the Berelekh mammoth ‘graveyard’ and the... www.researchgate.net. Viitattu 28.7.2016.
  74. ↑ a b Fagan 2008, s. 88.
  75. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 159, 155
  76. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 159, 146–147
  77. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 147.
  78. ↑ Holmes, Charles E. "Tanana River Valley Archaeology Circa 14,000 to 9000 B.P." Arctic Anthropology 38.2 (2001): 154. Academic Search Premier. EBSCO. Web. 2 Apr. 2011
  79. ↑ a b c d e f g Coe 1986, s. 34
  80. ↑ Ted Goebel, Michael R. Waters, and Margarita Dikova: Ushki-5, Kamchatka, and the Peopling of the Americas unr.edu. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  81. ↑ The Cambridge Atlas of Archaeology. Luku 55 The colonization of the arctic, s. 361.
  82. ↑ West 1996, s. 487, alkup. lähde Acta Arctica
  83. ↑ Nenana Complex (Arkistoitu – Internet Archive) By K. Kris Hirst, About.com Guide
  84. ↑ E. Human Habitation and Settlement Canada's first nations. University of Calgary & Red Deer College. Arkistoitu 5.5.2010. Viitattu 21.2.2007. (englanniksi)
  85. ↑ a b George E. Mustoe & Cynthia A. Carlstad: A Late Pleistocene Brown Bear (Ursus arctos) from Northwest Washington (pdf) vetmed.wsu.edu. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 22.7.2007. (englanniksi)
  86. ↑ West 1996, s. 555.
  87. ↑ a b West 1996, s. 501.
  88. ↑ West 1996, s. 503.
  89. ↑ West 1996, s. 502.
  90. ↑ West 1996, s. 499.
  91. ↑ West 1996, s. 369.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Intiaanien alkuperä.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Haplogroup_Q-M242
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Haplogroup_Q-M3
Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit
Intiaanien alkuperä • Paleointiaanit • Amerikan historia
Pohjois-Amerikka
Pohjois-Amerikan intiaanit • Arkaainen kausi • Arkaaisen kulttuurin alueet • Jälkiarkaaiset kulttuurit • Kanadan kivikausi • Kanadan kilven arkaainen perinne • Alaskan varhaiset arktiset kulttuurit
Keski-Amerikka
Mesoamerikan intiaanikulttuurit • Mesoamerikan intiaanikulttuurien muotoutumisvaihe
Etelä-Amerikka
Etelä-Amerikan intiaanikulttuurit • Keski-Andien intiaanikulttuurit • Perun keskinen esikeraaminen kausi • Perun esikeraamisen kauden loppuvaihe • Perun varhaiskeraaminen kausi • Pohjois-Andien intiaanikulttuurit • Ecuadorin intiaanikulttuurit • Kolumbian intiaanikulttuurit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Intiaanien_alkuperä&oldid=22781294”