Avaa päävalikko
Varhaisia Etelä-Amerikan kulttuureja.

Kolumbian intiaanikulttuurit olivat varhaisia kulttuureita nykyisen Kolumbian alueella ennen eurooppalaisten valtakauden alkua alueella.

Mesoamerikasta tuli Kolumbiaan asukkaita kahdessa aallossa 1200 ja 500 eaa. Tältä ajalta on löytynyt esineitä, jotka liittyvät useihin erillisiin kulttuureihin. Chibchat tulivat alueelle Nicaraguan ja Hondurasin suunnasta 400–300 eaa, ja pian heidän jälkeensä arawakit tulivat etelästä. Lähellä vuotta tuhat jaa. karibit asettuivat Karibianmerelle.[1]

San AugustínMuokkaa

San Augustinin alueella oli ennen maanviljelemisen alkua, noin 3300 eaa. – 600 eaa. yhteisö, joka tuotti monia kivirakennelmia.[2]

MuiscaMuokkaa

Pääartikkeli: Muisca

Espanjalaisten saapuessa Muisca-kulttuuri oli yhtä pitkälle kehittynyt kuin tunnetummat inkat, mayat ja asteekit. Espanjalaiset kelsivät monia pakanallisina pitämiään muisca-kulttuurin muotoja, mutta siitä huolimatta ne ovat eläneet yli viidensadan vuoden ajan. Muisca-kielen puhuminen kiellettiin 1770, ja nykyisin sen puhujia on vain vähän. Siitä on kuitenkin siirtynyt lainasanoja paikalliseen espanjan kieleen. Perinneruoat ja usko henkiin on säilynyt, parannusrituaaleja järjestetään edelleen.[3]

TaironaMuokkaa

 
Tairona-kultatöitä.

Tairona oli esikolumbiaaninen sivilisaatio nykyisissä Magdalenan ja La Guajiran osavaltioissa Kolumbiassa. Siitä on saatu tietoja vain arkeologisista löydöistä ja satunnaisista maininnoista espanjalaisten kirjoituksissa. Työkalujen perusteella tiedetään heidän harjoittaneen maanviljelyä, ja metalliesineistä voidaan päätellä kulttuurin muistuttaneen chibchojen ja inkojen kulttuuria, vaikka taironat eivät ilmeisesti olleet näille sukua.[4] Taironien nykyjälkeläisiä ja viimeisiä esikolumbiaanisen ajan heimoista ovat Kogit, jotka elävät eristyksissä Sierra Nevada de Santa Martan vuoristossa Kolumbian pohjoisosassa.[5]

LähteetMuokkaa