Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo keinotekoisesta kielestä, IDO on myös Geberitin tuotemerkki.

Ido on esperantosta muokattu kansainvälinen apukieli, jonka Louis de Beaufront julkaisi vuonna 1907. Vaikka idon käyttäjäkunta on pienentynyt viime vuosikymmeninä, on sillä edelleen joitakin puhujia ympäri maailmaa, kuitenkin eniten Euroopassa. Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2016 päättyessä 18 henkilöä, joiden äidinkieleksi oli rekisteröity ido.[1]

Ido
Tiedot
Alue Eurooppa
Virallinen kieli -
Puhujia arviolta 2500–5000, vain satunnaisia äidinkielenään puhuvia
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalainen
Kielenhuolto Uniono por la Linguo Internaciona Ido
Kielikoodit
ISO 639-1 io
ISO 639-3 ido

HistoriaMuokkaa

1900-luvun alussa kansainvälisen apukielen valitsemiseksi muodostettu valtuusto (Délégation pour l’adoption d’une langue auxiliaire internationale) valitsi ido-ehdotuksen monien ehdokkaiden joukosta. Perustana oli esperanto, johon oli tehty lukuisia korjauksia. Valtuuston asettama komissio kehitti ehdotelmaa edelleen monta vuotta. Myös esperanton luoja L. L. Zamenhof ehdotti luomuksensa käyttökokemuksien perusteella muutamia parannuksia, jotka otettiin idoon mukaan. Myöhemmin esperantoliike Zamenhofin johdolla kieltäytyi ehdotetuista korjauksista.

LuokitusMuokkaa

Koska ido on keinotekoinen kieli, se ei ole minkään luonnollisen kielen sukulainen. Se pohjautuu kuitenkin esperantoon, ja monet pitävätkin idoa vain esperanton murteena. Ido on perinyt esperanton fonologiaan, kielioppiin ja sanastoon saamat vaikutteet indoeurooppalaisista kielistä, mutta se on vielä erityisesti korostanut sanastossa ja ääntämyksessään romaanisia kieliä, toisin kuin esperanto, jonka ääntämykseen ovat vaikuttaneet myös slaavilaiset kielet, ja perussanastoon indoeurooppalaisten kielten eri kieliryhmät.

Alueellinen sijoittuminenMuokkaa

Keinotekoisesti luotuna kansainvälisenä apukielenä ido ei kuulu millekään kansalle tai valtiolle eikä se myöskään ole minkään valtion virallinen kieli. Sen puhujia on ympäri maailmaa, eniten kuitenkin keskisessä ja eteläisessä Euroopassa. Idoa ei ole rajoitettu millekään ihmisryhmälle, joten sitä voi opiskella kuka tahansa.

ÄänteetMuokkaa

VokaalitMuokkaa

etu taka
suppea i u
puolisuppea e o
väljä a

DiftongitMuokkaa

Au, eu, ai, ei, oi ja ui lausutaan kuten suomessa. Muut vokaaliyhdistelmät lausutaan erillisinä.

PainotusMuokkaa

Painotus on yleensä toiseksi viimeisellä tavulla: chagréno, brosílo, dejúno, ésas, aránjas.

"Io"-diftongiin päättyvää lopputavua ei jaeta kahtia, eli o:ta edeltävä i ei saa painoa, vaan sanotaan: rádio, ekonómio, demokrátio jne.

Infinitiivin lopputavu (-ar,-ir,-or,-ur) siirtää painon viimeiselle tavulle: esár, facár.

KonsonantitMuokkaa

bilabiaalinen labio-
dentaalinen
apiko-
aveolaarinen
postal-
veolaarinen
palataalinen dorso-
velaarinen
glottaalinen
plosiivinen p b   t d     k g  
nasaalinen   m     n        
tremulanttinen       ɾ        
frikatiivinen   f v s z ʃ ʒ     h  
affrikatiivinen     ʦ   ʧ        
lateraalinen puolivokaali       l        
puolivokaali   w         j    

KirjoitusjärjestelmäMuokkaa

Idon aakkosto sisältää seuraavat kirjaimet:

a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z

KielioppiMuokkaa

Idon kieliopin keskeisiä piirteitä ovat seuraavat:

  • sanoilla ei ole sukua eikä epämääräistä artikkelia
  • sanajärjestys on subjektiverbiobjekti
  • käytetään prepositioita ja liitteitä
  • kaikki sanat taipuvat säännöllisesti paitsi toisinaan verbi esar, jonka preesens on perussäännön mukaan esas mutta usein es.

Eroavaisuuksia esperantoonMuokkaa

  • kirjoitusjärjestelmä – käytetään normaaleja latinalaisen aakkoston kirjaimia q, w, x ja y, muttei tarkkeellisia merkkejä ĉ, ĝ, ĥ, ĵ, ŝ ja ŭ
  • monikko – substantiivin monikko muodostetaan korvaamalla -o, -i:llä
  • infinitiivi - infinitiivin pääte ei ole -i vaan -ar
  • infinitiivit taipuvat aikamuotoihin – ei esperantossa
  • adjektiivit - eivät taivu pääsanan mukaan
  • sanasto – erityisesti käytetyimpiä sanoja on muutettu, lähinnä romaanisempaan tai helpommin lausuttavaan muotoon: demandas → questionas, scias → savas
  • akkusatiivi – akkusatiivia käytetään vain, jos objekti edeltää subjektia: Me manjis pano == Panon me manjis.
  • sanojen suku – sana ei ole oletuksena maskuliini, toisin kuin esperantossa, jossa sana sisko saadaan muodostettua päätteellä sanasta veli

EsimerkkejäMuokkaa

LauseitaMuokkaa

  • Saluto! = Terve!
  • Bonveno a Finlando! = Tervetuloa Suomeen!
  • Til rivido! = Näkemiin!
  • Danko. = Kiitos.
  • Voluntez. = Ole hyvä.
  • Me amas tu. = Minä rakastan sinua.
  • Ka tu amas me? = Rakastatko minua?
  • Quo esas tua nomo? = Mikä on sinun nimesi?
  • Mea nomo esas... = Minun nimeni on...
  • Ube tu lojas? = Missä sinä asut?
  • Me lojas... = Minä asun...
  • Me ne parolas Ido bone. = Minä en puhu idoa hyvin.
  • Ka tu parolas en la Finlandana/Sueda/Angla? = Puhutko suomea/ruotsia/englantia?

Isä meidän – Patro NiaMuokkaa

(Patro nia)

Patro nia, qua esas en la cielo,
tua nomo santigesez;
tua regno advenez;
tua volo facesez quale en la cielo
tale anke sur la tero.
Donez a ni cadie l'omnadiala pano,
e pardonez a ni nia ofensi,
quale anke ni pardonas a nia ofensanti,
e ne duktez ni aden la tento,
ma liberigez ni del malajo.

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa