Avaa päävalikko

Hiukkasaari on Pirkanmaalla Sastamalan Tyrväällä Kokemäenjoen luusuassa sijaitseva Liekoveden saari, jossa on asuttu kivikaudella, on sijainnut rautakauden kalmisto ja on mahdollisesti myös muinaislinnan jäänteitä. Saari sijaitsee keskellä Kokemäenjoen suurinta rautakautista kalmistoaluetta.[1][2][3]

Hiukkasaari
Sijainti

Hiukkasaari
Koordinaatit 61.33283°N, 22.85121°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Sastamala
Historia
Tyyppi Linnavuori

MaantietoaMuokkaa

Ennen Tyrvään voimalaitoksen rakentamista vuonna 1951[4] vesi oli matalammalla. Saaren oikealla puolella kohisi Kupperinkoski (tai vain Kupperi) ja vasemmalta puolelta Tyrvään kylän Kyläkoski. Näiden alla vaahtosi vielä Hartolankoski, johon voimalan pato rakennettiin. Voimalan vuoksi vedenpinta saaren ympärillä nousi, jolloin kosket hiljenivät ja saaren rantoja jäi veden alle. Nykyään saari on 200 metriä pitkä, 150 metriä leveä ja sen pinta-ala on noin 2,2 hehtaaria. Nykyinen vedenpinta on noin 57,4 metriä merenpinnan yläpuolella ja saaren lakikorkeus noin 61 metriä. Saaren pinta on moreenia, joka makaa ohuena kerroksena kallion päällä. Vuonna 1946 alettiin rakentaa kahta siltaa Hiukkasaaren ylittävää maantietä varten. Tietä tarvittiin voimalan rakentamisen aikana, mutta sen jälkeen se on purettu pois. Saaren pohjoispäässä on pieni lampi. Saari on asumaton, mutta saarella on viisi maatilojen omistamaa tonttia.[5][6][3]

HistoriaaMuokkaa

PyyntipaikkaMuokkaa

Saaresta on löytynyt neoliittiselta kivikaudelta varhaiskampakeramiikkaa ja erilaisia muita oleskelun merkkejä kaikilta kausilta nykypäiviin asti. Ennen voimalaitoksen rakentamista vesi juoksi matalammalla ja vesi kiersi kapeampia koskia pitkin nykyistä laajempaa Hiukkasaarta. Silloin oli helpompaa pyytää esimerkiksi jokea pitkin nousevaa lohta, joka on ollut Kokemäenjoella merkittävä elinkeino kautta aikojen.[7]

KalmistojaMuokkaa

Varhaisimmat merkit hautauksista ajoitetaan nuorempaan roomalaisaikaan, jolloin saarelle tehtiin ensimmäisiä esineellisiä hautauksia asbestikeramiikan traditioon kuuluvan Luukonsaaren keramiikkaa valmistavan väestön toimesta. Professori Unto Salo on päätellyt sisämaan saamelaisten levittäytyneen Hämeeseen ja Lounais-Suomeen, missä olisi ollut paremmat mahdollisuudet käydä kauppaa rannikoiden roomalaisaikaisten Itämerellä toimineiden kauppiaiden kanssa. Seudulta tunnistetu saamelaisnimistö olisi syntynyt juuri tuolloin. Myös Liekoveden rannoilta Tyrväältä, Roismalasta ja Kaukolasta tunnetaan samanaikaisia ja myöhempiä kalmistoja.[7][8]

Saarella sijaitsee neljä vaatimatonta hautakumpua ja mahdollisesti polttokenttäkalmiston kivetyksiä. Liekoveden ympäristöstä tunnettiin vuoden 1946 tutkimusten aikana kuitenkin 322 hautakumpua, joten Hiukkasaaren neljä kumpua olivat näiden rinnalla marginaalisia. Vuonna 2004 tehdyn röykkiökartoituksen mukaan lähialueella sijaitsee lähes 400 mahdollista hautaröykkiötä, joihin on haudattu 200–1150 jaa. aikana.[6][3]

MuinaislinnaMuokkaa

Vuoden 2004 röykkiökartoituksessa saaren ympärysvallilla todettiin olevan kaksi osaa. Ensimmäinen osa alkaa saaren luoteispäässä ja seuraa rantaa 7–23 metrin etäisyydellä. Valli seuraa luoteisrantaa ja kääntyy pohjoiseen kiertäen saaren kallioaluetta pohjoisessa. Tämä osa on 60 metriä pitkä, 2–3 metriä leveä ja noin 0,5 metriä korkea. Vallin sijainti ja luonne antavat vaikutelman alun perin luontaisesta, joen vaikutuksesta syntyneestä vallista, jota on vahvistettu lisää kivillä ja maa-aineksella. Tämän osan kaivauksissa todettiin, että se sisälsi rautakautista materiaalia. Toinen osa alkaa siitä, mihin edellinen päättyy. Se seuraa kallioalueen pohjoisreunaa jättäen saaren lammikon ulkopuolelle, ohittaa suuren siirtolohkareen ja jatkuu sitten kaakkoiselle rannalle. Valli on täällä 20 metriä pitkä, noin 1,5–4 metriä leveä ja 0,5–0,7 metriä korkea. Se on selvästi ihmisen rakentama vallin osa.[3]

Vallin tarkoitus ja ikä ovat edelleen auki, vaikka niille on historian saatossa annettu erilaisia selityksiä. Muinaislinnan varustus olisikin sen yleisin selitys. Saareen ei kuitenkaan liitetä sanaa "linna", mihin Unto Salon mukaan voi olla syynä ensimmäisten asukkaiden saamelainen etnos. Valli on voinut myös muodostua koskenperkaajien koskien pohjasta nostamasta materiaalista. Saaren pohjois- ja kaakkoispäästä onkin löytynyt perkauksessa syntyneitä kivikasoja. 1800-luvulla saarta tutkinut Hjalmar Appelgren tuomitsi vallin juuri koskenperkaajien tekemäksi. Kuitenkin esimerkiksi Helmer Salmo kirjoitti vuonna 1946, että linnasaaren suojana olisi ollut myös vuolas virtaus. Se esti jäätymisen lukuun ottamatta erittäin kylmiä talvia. Vallit olivat hänen mukaansa tarpeen ylä- ja sivuvirtojen puolilta mutta eivät enää alavirran puolella, koska virta esti rantautumisen siltä puolelta. Hän sanoikin, että Hiukkasaari olisi hyvinkin voinut olla Kaukolan ja Tyrvään kyläläisten pakopaikkana vaaran uhatessa, sillä se täytti muinaislinnan tarpeet erittäin hyvin. Myös Unto Salo pitää muinaislinnaa mahdollisena mutta kuitenkin epävarmana.[1][6][9]

TutkimuksiaMuokkaa

Varhaiset tutkimuksetMuokkaa

Hiukkasaaren muinaisjäännökset tunnettiin jo 1800-luvulla, jolloin niitä tutkivat H.A. Reinholm ja Hjalmar Appelgren. Kaukolan ja Tyrvään kalmistoalue keksittiin 1900-luvun alussa. Vuosina 1902–1912 monet tutkijat tekivät tutkimuksia molemmissa kylissä eri paikoilla. Myöhemmin Helmer Salmo ja C.F. Meinander tutkivat aluetta vuonna 1946. Silloin Salmo ja Jorma Leppäaho tutkivat "lapiotekniikalla" alueella 17 hautaröykkiötä. He eivät kaivaneet mitään Hiukkasaaressa.[6][3]

Vuoden 1979 kaivauksetMuokkaa

Vuonna 1979 paikalla tehtiin ensimmäiset arkeologiset kaivaukset. Aluksi tutkittiin tehtyjen koekuoppien sisältöä. Kuoppien perusteella saaren kulttuurikerros on yleensä vain alle 15 senttimetriä paksu ja sijaitsee tavallisesti 0–30 senttimetrin syvyydessä. Kulttuurikerros ei kata koko saaren nykyistä pinta-alaa. Yleisimmät löydökset olivat kivilaji- ja kvartsi-iskoksia, keramiikan kappaleita ja palanutta savea. Saarta kiertävän vallin itäreunasta kaivettiin esille 2×2 metrin alue (alue C). Siitä löytyi noensekaista kulttuurimaannosta, jonka seassa oli kuonaa, palannutta savea, keramiikan kappaleita ja kvartsia.[5]

Kaivauksilla avattiin yhteensä neljä aluetta (A–D), joiden löydöt jäivät monitulkintaisiksi. Alueen A pinta-ala oli 69 neliömetriä (m²). Kaikkialta sen sisältä löydettiin palanutta tiivistesavea, kuonankappaleita, keramiikan kappaleita (valokuva Salo s.121 [7]) ja ihmisiltä peräisin olevia esineitä. Alueen B pinta-ala oli 16 m² ja alueen D 3 m².[5]

Alueelta A löytyi rautakautista esineistöä (Tyrvään museon kokoelma TYA 161). Mainitsemisen arvoisia ovat virolainen hevosenkenkäsolki, hevosenkenkäsoljen neulankatkelma, lasihelmiä (sinivihreä ja läpikuultava, punaisenkirjava sekä läpikuultamaton), arabialainen hopearahan katkelma, rautanaula, piikaavin, sirpinterän kärki ja hiotun kiviesineen katkelma. Alueelta B löytyi kvartsikaapimia, hiotun kiviesineen kärkikappale ja rautainen hirsinaula.[5]

Rakenteita löytyi vain vähän. Alueelta A tavattiin suorakaiteen muotoinen yksikerroksinen kivetys. Kivien joukossa ei ollut nokea tai hiiltä ja se oli löydötön, joten se ei ollut polttokenttähautaus. Toinen selvästi erottuva kiveys oli halkaisijaltaan metrin kokoinen ja myös yksikerroksinen. Kivet olivat palamattomia, mutta niiden välissä oli mustaa nokimaata, jonka seassa oli vihreänvärisiä laikkuja. Kivetys oli kuitenkin esineistä löydötön. Rakennelma tulkittiin liedeksi, ja sen ympärillä oli runsaasti keramiikan kappaleita.[5]

Vuosien 1980–1981 kaivauksetMuokkaa

Vuonna 1980 tutkittiin saaren itäosan kivikaudella asuttua osaa. Kaivausalue oli 8×20 metriä, ja siinä oli 20–30 senttimetriä paksu kulttuurimaakerros. Alueelta löytyi kaksi kumpua, joiden halkaisijat olivat 2 metriä. Toinen kumpu koostui pikkukivistä, joiden päälle oli vieritetty pyöreähkö maakivi. Eteläisen kummun maa-aines oli savimaanpitoista, ja se on syntynyt tietöiden aikana. Kolmas kumpu sisälsi paljon karkearakeista hiiltä, mutta se on tulkittu paikallisten ihmisten kokonpolttopaikaksi.[10] Kaivausaluetta peitti luontaisen kaltainen kiveys, mutta itäpuolella se oli tiivis ja sisälsi rautakauden löytöjä ajanjaksolta 200–500 jaa. Tämän vuoksi sitä pidettiin polttokenttäkalmistona, vaikka silloin se olisi varhaisin Suomessa löydetty polttokenttä. Tässä polttokentässä polttohautauksen tuhkat, luunsirpaleet ja palanut esineistö heitettiin aluksi maahan ja peitettiin sitten vasta kivetyksellä. Alueelta tavatut kivikautisen ajan löydöt olivat runsaat ja viittasivat paikalla asumiseen. [11]

Seuraavana vuonna saarelle palattiin saattamaan loppuun alueen länsipäässä aloitetut kaivaukset, missä kuttuurikerros jatkui syvemmälle. Syvemmältä ei rautakauteen liittyviä löydöksiä enää tavattu, joten niiden katsottiin olleen vain kivi- tai pronssikautisia jäänteitä. Kivetyksen joukossa esiintyi paljon kivikautista keramiikkaa ja kvartsi-iskoksia. Alueelta löydettiin myös yksi kivetty liesi, jota kiersivät kaareen iskettyjen hiiltyneiden paalujen paikat.[10]

Saarta kiertävään valliin tehtiin metrin levyinen läpileikkaus. Vallin maa-aines koostui kivistä ja tummasta maasta, jonka seassa oli muun muassa keramiikan sirpaleita. Vallin kivet olivat paikalleen ladottuja, joten se kohta vallista vaikutti ihmisen rakentamalta.[10]

Vuoden 2004 röykkiöiden kartoitusMuokkaa

Hiukkasaaresta löydettiin vuoden 2004 röykkiökartoituksessa vain edeltä tunnetut neljä röykkiötä. Samalla mitattiin saarta kiertävien vallien ulottuvuuksia.[3]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Muinaisjäännösrekisteri: Hiukkasaari Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 5.11.2007. Museovirasto. Viitattu 6.6.2016.
  2. Karttapaikka: Hiukkasaari, Sastamala (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 12.10.2019.
  3. a b c d e f Adel, Vadim: Vammala, Kaukola ja Hiukkasaari. Röykkiökartoitus 2004 (raportti), 2004
  4. Kokemäenjoen voimalaitokset Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 10.6.2016.
  5. a b c d e Salminen, Erkki & Korkeakoski-Väisänen, Kristiina & Pärssinen, Martti: Vammala Hiukkasaari 5.6.-31.8.1979 (kaivausraportti), 1979
  6. a b c d Salmo, Helmer & Meinander, C.F.: Tyrvää Kaukola ja Tyrvää Tutkimukset (kaivausraportti), 1946
  7. a b c Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, s.118–121
  8. Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, s.136 ja 146
  9. Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, s.240
  10. a b c Luoto, Jukka: Vammala, Hukkasaari, 17.6.-5.7.1981 (kaivauskertomus), 1981
  11. Luoto, Jukka & Niemelä, Juha: Vammala Hiukkasaari 1980 (kaivauskertomus), 1980