Päijälän linnavuori

linnavuori Kuhmoisissa

Päijälän linnavuori eli Kuhmoisten linnavuori on Pirkanmaalla Kuhmoisissa sijaitseva valtakunnallisesti merkittävä rautakautinen linnavuori.[1][2]

Päijälän linnavuori
Sijainti

Päijälän linnavuori
Koordinaatit 61.6311444°N, 25.19543962°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Kuhmoinen
Historia
Tyyppi Linnavuori
Huippukausi rautakausi, keskiaika

Linnavuori

muokkaa

Päijälän linnavuori sijaitsee Päijälän kylän erämaassa Kuhmoisten kirkosta 7,5 kilometriä pohjoiskoilliseen. Muinaislinna sijaitsee Linnajärven ja Saaresjärven välisellä kannaksella.[3] Lähes kilometrin lounaaseen sijaitsee kartoissa Linnamäki, jolla ei ole muinaislinnaa. Mäki kohoaa 40 metriä ympäristöään korkeammalle ja sen lakialue on halkaisijaltaan 100-metrinen kallioinen linnapiha, jossa on kaksi tasannetta. Huipulta voi nähdä Päijänteen itärannan. Kallion itä- ja eteläreunaa kiertää jyrkänne ja pohjoisrinteet ovat jyrkät. Puolustuksellisesti heikoin sivusta ovat länsipuoliset rinteet. Sieltä löytyy 25–40 metriä pitkä kivivalli, joka on 1,5–2,0 metriä leveä ja noin metrin korkea. Mäen luoteisrinteessä on ollut vallin jatkoa, mutta nämä kivet olisi Appelgrenin mukaan vieritetty ala rinteitä.[4] Linnan alueelta on löytynyt joitakin liesiä ja rakennuksien pohjia. Sieltä löytyy myös 11 erillistä kivikasaa, joiden läpimitta on 1,5–2,9 metriä. Vallin itäpuolella on lähde, joka on muodostanut notkoon kosteikon.[1][3][5][6][7]

Tutkimuksia

muokkaa

Linnavuori tunnettiin ainakin 1800-luvulla, sillä se on mainittu vuonna 1891 Hjalmar Appelgrenin väitöskirjassa. Linnavuorta on tutkittu arkeologisilla kaivauksilla vuosina 1985–1989 (Jussi-Pekka Taavitsainen) sen jälkeen, kun Hannu Kilpinen ilmoitti vuonna 1983 löytäneensä Linnavuorelta metallinilmaisimella kaksi keihäänkärkeä. Hän toimi myös avustajana kaivauksilla useina vuotena. Kaivauksilla löytyi runsaasti kiviraunioita, jäänteitä masuuneista ja liesiä, lukuisia rauta-, kupari- ja pronssiesineitä. Maaperästä ja puista otettiin useita näytteitä kohteen ajoittamiseksi. Kohdetta on tutkittu pintapuolisesti vuosina 1907 (Hjalmar Appelgren), 1918 (Alfred Hackman), 1962 (Anna-Liisa Hirviluoto, 1970 (Matti Huurre) ja 2002 (Petteri Pietiläinen).[1][6]

Ajoitukset

muokkaa

Linnavuoren eri paikoista otettiin sekä radiohiili- (3) että termoluminenssinäytteitä (8), jotka kaikki sopivat aikahaarukkaan 1026–1281 jaa. Yksi liesistä ajoitettiin (radiohiiliajoituksen keskiarvo) noin 1220 jaa., kivivallin reuna 1040 jaa. ja toinen liesi 1260 jaa. Termoluminenssiajoituksella saatiin neljästä liedestä ajoitukset (keskiarvot) noin 1040 jaa., 1070 jaa., 1100 jaa. ja 1270 jaa.[8]

Esinelöydöt, jotka olivat aseita, työkaluja ja koruja, ajoittuvat ristiretkiajalle ja varhaiselle keskiajalle (noin 1025–1150 jaa.). Linna lienee palanut 1100-luvun alussa, mutta on silti voinut olla vielä 1200-luvulla käytössä.[1][9]

Historiaa

muokkaa

Linnavuoren seutu sijaitsee Kokemäenjoen vesistön ja Päijänteen vesistön vedenjakajalla ja keskiaikaisen ratsutien varrella. Se ei sijainnut asutuksen lähellä, vaan lähimmät rintamaat olivat Kuhmoisten kirkon ympäristössä.[6] Kuhmoisten Päijälän arvellaan olleen valta- ja nautinta-alueiden raja-aluetta 1100- ja 1200-luvuilla, mikä selittää merkittävien linnavuorien ketjun alueella (mm. Jämsässä).[10] Päijälän linnavuorikin lienee rakennettu vartioimaan erämaan kulkureittejä, ja ainakin alkujaan se liittynee hämäläisten ja karjalaisten keskenään käymään kilpailuun erämaiden omistuksesta.

Jussi-Pekka Taavitsaisen vuonna 1990 julkaisema väitöskirja keskittyy suurelta osin Päijälän linnavuoreen. Taavitsainen käyttää paikasta nimitystä Kuhmoisten linnavuori. Hänen mukaansa linnavuori on ollut sen puisten varustusten jäänteiden perusteella käytössä mahdollisesti vain joitain kymmeniä vuosia ja mahdollisesti tuhoutunut joskus 1100-luvulla.[11] Linnavuorelta tehdyistä runsaista rautakautisista löydöistä suurin osa, noin 79 prosenttia, on hänen tulkintansa mukaan luokiteltavissa romumetalliksi ja olleen paikalla työskennelleiden seppien raaka-ainetta.[12] Kuhmoisten kylässä on vuonna 1539 ollut noin 120 työikäistä henkilöä ja on syytä olettaa, että rautakaudella vastaava luku on ollut vielä pienempi.[13] Linnavuoren varustamiseen on Taavitsaisen mukaan käytetty yhteensä noin 135 työpäivää, mikä tarkoittaa, että 10 työhön kykenevää miestä olisi voinut tehdä työn noin kahdessa viikossa.[14]

Valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö

muokkaa

Päijälän linnavuori kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin.[2] Se sisältyy myös valtakunnallisesti merkittäviksi arkeologisiksi kohteiksi ehdotettujen kohteiden joukkoon.[15]

Hoitaminen ja opastus

muokkaa

Linnavuoren ympäristön hoitamisen tarkoitus on edistää muinaislinnan suojelua tuomalla esille sen rakenteita. Toinen tavoite on parantaa kohteen opetus- ja nähtävyyskäyttöä. Vallit vapautetaan puustosta ja aluskasvillisuus raivataan pois. Osa vuoren ympäristöstä on luonnonsuojelualuetta, joka sijaitsee Kuhmoisten seurakunnan mailla. Vuoren juurelle on tasoitettu paikoitusalue, jonne Kuhmoisten kotiseutuyhdistys on pystyttänyt informaatiotaulun. Uudempi informaatiotaulu sijaitsee mäen laella. Parkkialueelta huipulle johtava polku ei sovellu kulkurajoitteisille.[1][6][9]

Kuhmoisten linnavuoren juurelta on kunnostettu polku ja vuonna 2020 rakennetut puiset portaat ylös Linnavuoren päälle.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Taavitsainen, Jussi-Pekka: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen, Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94, 1990, Helsinki
  • Taavitsainen, Jussi-Pekka: Kuhmoinen Päijälä Linnavuori Kenttätyöt 1983-1988 (Arkistoitu – Internet Archive) (raportti), 1991 (valokuvia)

Viitteet

muokkaa
  1. a b c d e Muinaisjäännösrekisteri: Päijälän Linnavuori Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 9.8.2011. Museovirasto. Viitattu 6.8.2013.
  2. a b Pirkanmaa. Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet VAMA 2021. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, 2021.
  3. a b Päijälän linnavuori, Kuhmoinen (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 9.10.2019.
  4. Appelgren, Hjalmar: Muinaislinnan tarkastus (Arkistoitu – Internet Archive), 1907 (pohjapiirros)
  5. Hirviluoto, Anna-Liisa: Muinaislinnan tarkastus 1962 (Arkistoitu – Internet Archive), 1963
  6. a b c d Taavitsainen, J.-P., 1991, s .2--5
  7. Taavitsainen, J.-P., 1990, s. 126
  8. Taavitsainen, J.-P., 1991, Liite I
  9. a b Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Päijälän Linnavuori Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 10.10.2014. Museovirasto. Viitattu 31.7.2016.
  10. Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, Seppo Suvanto, 1965.
  11. Taavitsainen, J.-P., 1990, s. 47
  12. Taavitsainen, J.-P., 1990, s. 41
  13. Taavitsainen, J.-P., 1990, s. 149
  14. Taavitsainen, J.-P., 1990, s. 150
  15. Pirkanmaa, VARK-alueet. Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet 6.2.2023., s. 19. Museovirasto.

Aiheesta muualla

muokkaa