Avaa päävalikko

Kirkkelinna tai Kirkenlinna tai Kirkelinna [1] on rautakautinen linnavuori Laitilan Pirttikylässä.[1][2]

Kirkkelinna
Sijainti

Kirkkelinna
Koordinaatit 60.86612268°N, 21.75994188°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Laitila
Historia
Tyyppi Linnavuori

Kirkkelinna on tunnettu 1800-luvun lopusta lähtien. Jo tuolloin linnavuorella havaitut vallit ja muurit olivat pahoin tuhoutuneet. Ainoan kaivauksen alueella teki 1800-luvun lopulla Hjalmar Appelgren, joka kuvailee linnavuorta erityisen sopivaksi pako- ja turvapaikaksi sen keskellä olevan syvennyksen ja sitä ympärövien 2-5 metrin korkuisten kallioseinämien ansiosta.[3] Muinaislinnan pihalla on havaittu yhdessä tai kahdessa kohdassa nelikulmaista kiviperustusta. Havaitun varustuksen eteläpäässä on löydetty linnaan johtava noin kolmen metrin pituinen ja metrin levyinen porttikäytäväksi tulkittu aukko. Muinaislinnassa vuonna 1886 tehdyissä kaivauksissa saatiin talteen runsaasti palanutta savea muttei ajoitettavia löytöjä. Vuonna 2004 linnavuoren laelta löydettiin kuutiokivi.[1]

Rautakauden linnavuoria on usein sijainnut useampi samalla alueella. Kirkkelinnasta noin kilometri kaakkoon sijaitsee Hautvuoren muinaislinna.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Muinaisjäännösrekisteri: Kirkenlinna Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 29.3.2006. Museovirasto. Viitattu 27.3.2016.
  2. Karttapaikka: Kirkkelinna, Laitila (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 12.10.2019.
  3. Hjalmar Appelgren: Suomen muinaislinnat, s. luettelon sivu 42. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1891.

Aiheesta muuallaMuokkaa