Fiat 127 on Fiatin vuosina 1971–1987 valmistama pieni henkilöautomalli, joka korvasi Fiat 850:n. Espanjalainen SEAT valmisti autoa lisenssillä, ja 127:n pohjalta kehitettiin tavarankuljetusmalli Fiat Fiorino. 127:n seuraajaksi esiteltiin vuonna 1983 Fiat Uno, mutta mallin valmistusta jatkettiin vuoteen 1987 saakka.

Fiat 127
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Egypti
 Italia
 Espanja[1]
Valmistaja Fiat
Valmistusvuodet 1971–1987
Muut nimet SEAT 127
Korimalli 2-ovinen sedan
3-ovinen hatchback
3-ovinen farmari
5-ovinen hatchback
Luokka B-segmentti
Edeltäjä Fiat 850
Seuraaja Fiat Uno
Teknisesti samankaltaisia Fiat 147
Fiat Fiorino
Fiat Oggi
Fiat Panorama
Tekniset tiedot
Moottori R4
Iskutilavuus 0,9–1,3 l
Polttoaine bensiini
diesel
Vetotapa etuveto
Vaihteisto 4-vaihteinen manuaali
5-vaihteinen manuaali

Keväällä 1971 esitelty etuvetoinen Fiat 127 oli merkittävä edistysaskel verrattuna edeltäneeseen takamoottoriseen 850-malliin. Se oli yksi ensimmäisiä nykyaikaisia pikkuautoja. Erityisesti mallin tilankäyttöä kehuttiin, sillä 80 prosenttia pohjapinta-alasta oli matkustajien ja matkatavaroiden hyödynnettävissä. 127 valittiin Vuoden autoksi Euroopassa 1972.[2] Moottorina oli edeltäjästä periytyvä 0,9-litrainen (47 hv), ja alkuvaiheessa ainoa korimalli oli kaksiovinen. Vuonna 1972 esiteltiin kolmiovinen hatchback, jossa takaluukku aukeni kattoon saakka ja takaistuin oli mahdollista taittaa alas tavaratilan laajentamiseksi.[3]

Facelift-mallin (1978) Fiat 127

Vuonna 1977 malli koki kasvojenkohotuksen, jossa se sai uudet puskurit, ajovalot ja etusäleikön. Sisällä kojelauta oli uusi. Aiemman moottorin rinnalle tuli suurempi 1,0-litrainen. Seuraavana vuonna esiteltiin 127 Sport, jossa imusarjaan, venttiileihin ja kaasuttimeen tehtyjen muutoksien avulla 1,0-litraisen moottorin teho oli nostettu 70 hevosvoimaan. Vuoden 1979 uutuusmalleja olivat Top, jossa oli auki rullattava kangaskatto, sekä maastokelpoisempi Rustica. Siinä oli muun muassa vahvistettu kori ja jousitus, erilaiset vaihdelaatikon välityssuhteet sekä suojatut ajovalot.[3]

Autolehtien koeajajat kehuivat Fiat 127:n tilankäytön lisäksi auton pientä polttoaineenkulutusta, tarkkaa ohjausta ja kaarreominaisuuksia nopeassa ajossa. Sen sijaan moitteita saivat epätarkka vaihteensiirto ja ajo-ominaisuudet pienillä nopeuksilla.[4]

Vuonna 1980 esiteltiin viisiovinen korimalli, joka oli alun perin SEATin kehittämä. Loppuvuonna esiteltiin myös farmarimalli Panorama, joka puolestaan perustui brasilialaisvalmisteiseen Fiat 147:ään. Seuraavana vuonna moottorivalikoima laajeni 1,3-litraisella (45 hv) dieselmoottorilla.[3]

Fiat 127 Rustica

Toisen kasvojenkohotuksensa auto koki vuoden 1981 lopussa, jolloin se sai jälleen uudet ajovalot, etusäleikön ja puskurit. Sport-mallin moottoriksi tuli 1,3-litrainen (75 hv).[3]

Suomessa Fiat 127:n maahantuoja, Hankkijan tytäryhtiö Autonovo Oy, myi 127-mallia 1970-luvun aikana lähes 35 000 kappaletta.[5] Alkuun vuoden 1972 paikkeilla Fiat 127:n halvin malli maksoi alle 13 000 markkaa[1]. Vuonna 1981 se maksoi inflaation myötä 29 400 markkaa, kolmiovinen malli 29 900 markkaa ja suuremmalla moottorilla varustettu Fiat 127 Strada 31 900 markkaa.[6] Vuonna 1980 Fiat 127 -mallia rekisteröitiin 5 184 kappaletta ja se oli Suomen neljänneksi eniten myyty henkilöautomalli Datsun Cherryn, Ladan takavetoisen mallisarjan ja Toyota Corollan jälkeen.[7]

Viisiovinen Fiat 127.
Facelift-mallin (1982) Fiat 127.

Lähteet muokkaa

  • Laurell, Heikki (toim.): Suomen henkilöautot 1981. Helsinki: Kustannus Oy Autotekniikka, 1981.

Viitteet muokkaa

  1. a b Jansson, Matti: Säästöauto viidelle. (Fiat 127:n esittely) Helsingin Sanomat, 12.1.1973, s. 17. Näköislehti (maksullinen).
  2. 1972 – Fiat 127 Car of the Year. Viitattu 5.6.2018. (englanniksi)
  3. a b c d Fiat 127 Carsfromitaly.net. Viitattu 5.6.2018. (englanniksi)
  4. Levä, Kimmo (toim.): Auton vuosisata (Mobilia-vuosikirja 1999), s. 49. Kangasala: Mobilia-säätiö, 1999.
  5. Laitinen. Timo: Auto 70-luvulla: nousun ja kriisin vuosikymmenellä (3. painos), s. 69. Helsinki: Alfamer Oy, 2013. ISBN 978-952-472-003-8
  6. Laurell 1981, s. 47–48.
  7. Laurell 1981, s. 22.

Aiheesta muualla muokkaa