Avaa päävalikko
Fiat 130 B berlina
Fiat 130 coupé
Fiat 130 familiare (prototyyppi)

Fiat 130 (19691977) oli Fiatin 6-sylinterinen, takavetoinen loistoautomalli. Auton edeltäjä oli Fiat 2300 ja varsinaista seuraajaa ei ollut. 130 ei osoittautunut kaupalliseksi menestykseksi, mutta nykyään se on haluttu keräilyauto.

Fiatin suunnittelijoille oli annettu tehtäväksi tehdä niin hyvä auto kuin mahdollista, kustannuksia säästämättä. Suunnittelijat tutkivat huolellisesti kilpailevien valmistajien loistoautomalleja ja omaksuivat niiden parhaita ominaisuuksia uuteen tuotteeseensa. 130:n ensiesittelytilaisuudessa Fiatin edustajat myönsivät avoimesti, että esimerkiksi istuimia suunniteltaessa oli Jaguar ollut esikuvana ja että ovien lukot edustivat Mercedes-Benzin käyttämää mallia.[1]

Sisällysluettelo

Fiat 130 A 1969–1971Muokkaa

Ensimmäinen sukupolvi, josta yleensä käytetään nimitystä 130 A tehtaan mallikoodien mukaisesti, esiteltiin Geneven autonäyttelyssä 1969. Suuren ja kulmikkaan korin oli muotoillut Dante Giacosa, ja siinä oli havaittavissa selkeä lähisukulaisuus niin ikään Giacosan muotoilemiin Fiat 124, Fiat 125 ja Fiat 128 -malleihin.

Voimanlähteenä oli Aurelio Lampredin suunnittelema, kahdella yläpuolisella nokka-akselilla varustettu erittäin lyhytiskuinen V6-bensiinimoottori, jonka iskutilavuus oli 2866 cm³ ja teho 140 hevosvoimaa. Borg-Warnerin valmistama 3-portainen automaattivaihteisto tyyppiä 35 oli vakiovarusteena. Valinnaisvarusteena oli saatavilla Zahnradfabrik Friedrichshafenin (ZF) valmistama viisivaihteinen käsivalintainen vaihteisto.

Edessä oli vääntösauvajousitus putki-iskunvaimentimien toimiessa joustintukina. Myös takana oli erillisjousitus eteen viistosti suunnatuin tukivarsin ja kierrejousin. Kallistuksenvakaajat olivat niin edessä kuin takanakin. Kaikissa pyörissä oli tehostetut, jäähdytetyt levyjarrut. Ohjaus oli kuulamutterityyppiä ja hydraulisesti tehostettu.

Varustelu oli aikalaisittain hyvätasoinen, ja auto sai koeajoissa runsasta ylistystä nopeudestaan, hyvistä ajo-ominaisuuksistaan sekä pehmeästä ja hiljaisesta kulustaan.[2]

1970 moottorin tehoa kasvatettiin 160 hevosvoimaan iskutilavuuden pysyessä samana.

Fiat 130 B 1971–1977Muokkaa

1971 esiteltiin parannettu versio, jota yleensä kutsutaan 130 B:ksi. Ulkonäön osalta ei tässä yhteydessä tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sisustus uudistettiin arvokkaamman näköiseksi aitoa jalopuuviilua käyttämällä. Entisen vaakasuuntaisella nopeusmittarilla varustetun mittariston tilalle tulivat pyöreät mittarit. Moottorin tilavuus kasvatettiin 3235 cm³:iin, minkä seurauksena teholukemaksi saatiin nyt 165 hevosvoimaa. Automaattivaihteiston tyyppi vaihdettiin isomman moottorin kasvanutta vääntöä paremmin kestäväksi Borg-Warner 12:ksi.

Vuoden 1971 suurin uutuus oli coupé-malli, jonka oli muotoillut Pininfarinan toimistossa Paolo Martin.[3] Martin on muotoillut myös Peugeot 604:n ja Rolls-Royce Camarguen. Coupé oli teknisesti identtinen berlinan kanssa, mutta sen sisustus oli vieläkin loisteliaampi. Coupén kokoonpano tapahtui Pininfarinan koripajalla.

Myös muiden erikoiskorimallien valmistamista harkittiin, mutta ne eivät koskaan päätyneet tuotantoasteelle. Prototyypit valmistettiin farmarista (familiare) sekä Pininfarinan muotoilemista Operasta ja Maremmasta. Opera oli coupén pohjalta tehty neliovinen malli ja Maremma shooting-brake-tyyppinen kolmiovinen herrasmiesfarmari.

Fiat 130 SuomessaMuokkaa

Suomi on mielenkiintoinen maa Fiat 130:n kannalta, sillä meille on tuotu kansalaisten ostovoimaan, autoveron tasoon ja 130:n kalliiseen hankintahintaan nähden yllättävän monta 130-yksilöä. Virallisten maahantuontitilastojen mukaan autoja tuotiin Suomeen 1970-luvulla 88 kappaletta.[4] Näiden lisäksi on Italian suurlähetystön käytössä ollut yksilö, joka ei ole virallisissa maahantuontiluvuissa ja muutama yksittäiskappale, jotka on tuotu maahan myöhemmin yksityisesti tuotuna.

Maahantuotujen autojen suurehko määrä selittyy melko pitkälti sillä, että Fiatin tuolloinen päämaahantuoja Autonovo oli Keskusosuusliike Hankkijan tytäryhtiö. Tuohon aikaan Hankkija oli vauras suuryritys, ja luontevaa oli, että sen johtoportaan käyttöön hankittiin edustusautot oman talon valikoimasta.

Osaltaan siksi, että edustusautoina toimineet yksilöt ovat olleet hyvin hoidettuja ja maltillisesti ajettuja, osaltaan aktiivisen merkkikerhon ansiosta Suomessa on yhä noin 20 ajokuntoista Fiat 130 -yksilöä, joista huomattava osa on entisöity alkuperäistä vastaaviksi. Vain yksi A-tyyppi on säästynyt. Yhtään coupéta ei alun perin tuotu Suomeen, mutta niitä on jälkituotu muutama.

TriviaaMuokkaa

Italian pääministeri Aldo Moro oli vuonna 1978 matkalla Fiat 130:ssään, kun terroristijärjestö Punaiset prikaatit sieppasi hänet Via Fanilla Roomassa.

Michael Winnerin vuonna 1972 ohjaamassa elokuvassa The Mechanic pääosan esittäjä Charles Bronson ajaa tummansinisellä A-sarjan Fiat 130:llä.

MTV Italia esitti vuosina 2000–2002 tositelevisiosarjaa MTV Trip, jossa kaverukset Luca ja Paolo kiersivät Eurooppaa Fiat 130 -ruumisautolla.

LähteetMuokkaa

  1. Moottori 8/1969, s.25.
  2. Tuulilasi 8/1969, ss. 22–24, Moottori 8/1969, ss. 24–25, 51–52, Tekniikan Maailma 14/1969, ss. 24–27
  3. Classic and Sportscar, November 1993, s. 109
  4. Gruppo Fiat Finlandia, jäsenlehti 2/1983, s. 10.

Aiheesta muuallaMuokkaa