Brasilian maantiede
Brasilian maantiede on maan suuren koon vuoksi monimuotoinen. Brasilia on pinta-alaltaan maailman viidenneksi suurin valtio ja Etelä-Amerikan suurin. Se on pinta-alaltaan lähes puolet Etelä-Amerikasta. Suurin osa maasta sijaitsee trooppisella vyöhykkeellä, mutta maan eteläosat ulottuvat myös subtrooppiselle vyöhykkeelle.[1]
| Brasilian maantiede | |
|---|---|
 Satelliittikuva Brasiliasta. |
|
| Maanosa | Etelä-Amerikka |
| Naapurimaat | Uruguay, Argentiina, Paraguay, Bolivia, Peru, Kolumbia, Venezuela, Guyana, Suriname ja Ranskan Guayana |
| Koordinaatit | 10°00'S 55°00'W |
| Tilastot | |
| Pinta-ala | 8 511 965 km² |
| – Sisävesi | 55 455 km² |
| Rantaviiva | 7 367 km |
| Ennätykset | |
| Korkein kohta | Pico da Neblina, 2 994 m |
| Matalin kohta | Atlantin valtameri, 0 m |
| Pisin joki | Amazon, 6 800 km |
| Suurin järvi | Sobradinho, 4 200 km² |
| Ilmasto | |
| Ilmasto | trooppisesta subtrooppiseen |
| Luonnonvarat | |
| Luonnonvarat | rautamalmi, mangaani, tina, bauksiitti, kupari, fosfaatit, kivihiili, maaöljy |
| Ympäristöongelmat | |
| Ympäristöongelmat | sademetsien tuhoutuminen |
Brasilialla on yhteistä maarajaa Ecuadoria ja Chileä lukuun ottamatta kaikkien muiden Etelä-Amerikan valtioiden kanssa. Idässä Brasilia rajoittuu Atlantin valtamereen, ja sillä on rannikkoa noin 7 400 kilometriä. Manneralueen lisäksi maahan kuuluu saaria, kuten Fernando de Noronha, jonka pinta-ala on 26 km² ja jossa asuu 1 200 asukasta. Maan pinta-alasta on sisävesiä 55 457 km².[1]
Brasilia jakautuu pinnanmuotojen perusteella kolmeen alueeseen: Amazonasin alankoon, maan osuuteen Guayanan ylängöstä ja etelän ylänköön.[1] Maan pinta-alasta 41 prosenttia on alankoa ja ylänköä yli 58 prosenttia.[2]
Aluejako muokkaa
- Pääartikkeli: Brasilian osavaltiot ja Brasilian alueet
Brasiliassa on viisi aluetta, jotka on jaettu 26 osavaltioon. Alueet ovat Pohjoinen alue, Koillinen alue, Keski-läntinen alue, Kaakkoinen alue ja Eteläinen alue.
Suurin alueista on Pohjoinen alue, jonka pinta-ala on 3 869 637,9 neliökilometriä eli 45,28 % koko Brasilian pinta-alasta. Alueella on kuitenkin vain 12 833 383 asukasta, eli 6,2 % koko Brasilian väestöstä ja asukkaita onkin neliökilometriä kohti vain 3,31. Pohjoisen alueen osavaltiot ovat Acre, Amapá, Amazonas, Pará, Rondônia, Roraima ja Tocantins, ja suurimmat kaupungit Manaus (1 403 796 asukasta), Belém (1 279 861 asukasta), Ananindeua (392 947 asukasta) ja Porto Velho (314 525 asukasta).
Koillisen alueen pinta-ala on 1 561 177 neliökilometriä eli 27,50 % koko Brasilian pinta-alasta. Alueella on 47 700 000 asukasta, joten asukkaita on neliökilometriä kohden 30,55 ja koko maan väestöstä asuu alueella 16 %. Koillisen alueen osavaltiot ovat Alagoas, Bahia, Ceará, Maranhão, Paraíba, Pernambuco, Piauí, Rio Grande do Norte ja Sergipe, ja suurimmat kaupungit Salvador (4 011 828 asukasta), Fortaleza (2 138 234 asukasta), Recife (1 421 993 asukasta), São Luís (868 047 asukasta), Maceió (796 842 asukasta) ja Teresina (714 583 asukasta).
Keski-läntisen alueen pinta-ala on 1 612 077,2 neliökilometriä eli 28,3 % koko Brasilian pinta-alasta. Alueella asuu 11 616 750 asukasta, joten asukkaita on neliökilometriä kohden 7,2 ja koko maan väestöstä asuu alueella 6,4 %. Keski-läntisen alueen osavaltiot ovat Goiás, Mato Grosso, Mato Grosso do Sul sekä Distrito Federal, jossa Brasilian pääkaupunki, Brasília (2 043 169 asukasta), sijaitsee. Alueen muita kaupunkeja ovat Goiânia (1 090 737 asukasta), Campo Grande (662 534 asukasta), Cuiabá (483 044 asukasta) ja Aparecida de Goiânia (335 849 asukasta).
Kaakkoisen alueen pinta-ala on 927 286 neliökilometriä eli 12 % koko Brasilian pinta-alasta. Alue on Brasilian tiheimmin asuttu: asukkaita on 72 300 000, joka on 42,7 % koko maan asukasluvusta ja asukkaita on neliökilometrillä 77,96. Kaakkoisen alueen osavaltiot ovat Espírito Santo, Minas Gerais, Rio de Janeiro ja São Paulo. Alueen suurimmat kaupungit ovat São Paulo (10 405 867 asukasta), Rio de Janeiro (6 851 914 asukasta), Belo Horizonte (2 232 747 asukasta), Guarulhos (1 071 268 asukasta), Campinas (968 172 asukasta), Nova Iguacu (915 366) ja São Goncalo (889 828 asukasta).
Brasilian pinta-alaltaan pienimmän alueen eli Eteläisen alueen pinta-ala on 577 214 neliökilometriä, joka vastaa 6,2 % koko Brasilian pinta-alasta. Asukkaita on 25 800 000, eli 12,5 % koko Brasilian pinta-alasta ja asukkaita on neliökilometriä kohti 43,46. Eteläisen alueen osavaltiot ovat Paraná, Rio Grande do Sul ja Santa Catarina ja suurimmat kaupungit Curitiba (1 586 848 asukasta), Porto Alegre (1 360 033 asukasta), Londrina (446 822 asukasta), Joinville (429 004 asukasta) ja Caxias do Sul (360 223 asukasta).
Geologia ja maaperä muokkaa
Amazonin allasta rajoittaa kaksi ylänköä: Brasilian ja Guayanan ylängöt, jotka ovat lähimpänä toisiaan Santarémin kohdalla. Allasalue on alankoa ja suurimmaksi osaksi alle 150 metrin korkeudella meren pinnalta.
Brasilian eri suuralueet ovat syntyneet geologisen historian eri aikakausilla.[2]
Guayanan ylänkö muokkaa
Kolmesta Brasilian päävyöhykkeestä pienin on Guayanan ylänkö, jonka Brasilian osuudella on pinta-alaa noin 400 000 neliökilometriä eli vain 5 % maan kokonaispinta-alasta. Guayanan ylängön, joka on hyvin vanha massiivi, peruskallio muodostuu gneissistä, kiilleliuskeesta, graniitista ja kvartsiitista. Alueella on myös nuorempia, vulkaanisia kivilajeja, jotka ovat kerrostuneet vanhojen kivilajien päälle.[1]
Vuorimaan länsiosassa on paljon laajoja ylänköjä ja pöytävuoria, koska siellä alustan päälle on kertynyt jopa 1000 metrin paksuinen triaskautinen hiekkakivi. Länsiosan alueelta, josta vain pieni osa sijaitsee Brasilian puolella, löytyy maan korkein huippu Pico da Neblina (2994 m).[3][1]
Vuorimaan itäosaa erottaa länsiosasta Rio Brancon leveä vajoama. Itäosasta ei löydy peitekerroksia, ja maisemallisesti alueelta löytyykin vain kiteisen peruskallion luomia penkereitä ja matalasti aaltoilevia ylänköjä. Alueen korkein kohta, joka sijaitsee vedenjakajalla, on alle 1000 metrin korkeudella. Vuorimaan itäosa on pääosin trooppista sademetsää, mutta vedenjakajien kohdalla on vähäsateisuuden vuoksi avoimia yläsavanneja.[1]
Ylängön massiivin ja Amazonasin rajalla on paljon koskia ja putouksia, koska alueella on jyrkkä murros. Kosket vaikeuttavat pääsyä sisämaahan niin paljon, että alueella elää vain karaib-intiaaneja.[1]
Amazonasin alanko muokkaa
Amazonasin alanko on 3 500 kilometriä pitkä alanko Andien ja Atlantin välissä. Se on leveimmillään pohjois-eteläsuunnassa 2 000 kilometriä leveä. Alue peittää Etelä-Amerikasta viidenneksen eli 3 600 000 neliökilometriä, josta 2 300 000 neliökilometriä kuuluu Brasilialle. Amazonasin alangon osuus Brasilian valtion pinta-alasta on 27 prosenttia.[1]
Amazonasin allas on geologisesti hyvin vanha, sillä varhaisella paleotsooisella ajalla noin 600 miljoonaa vuotta sitten Guayanan ylängön ja Brasilian ylängön vanhojen massiivien välissä sijaitsi syvälle työntyvä muinaisen valtameren lahti, jonka erosi merestä tertiäärikaudella Andien poimuttumisen takia. Alueesta tuli järvi, jonne joet kuljettivat maalajeja. Pääosin hiekasta ja savesta muodostunut maalajien kerrostuma, joka nykyään peittää ainoastaan reuna-alueilla esiin jääviä paleotsooisia kerroksia, kertyi 800 metrin paksuiseksi. Järvi murtui Atlanttiin kvartäärikauden alussa, josta lähtien Amazonasin vesijärjestelmä on laskenut mereen. Nykyinen "terra firme" eli kiinteä maa muodostuu järven tyhjentyessä maalle jääneistä kerrostumista. Joet kaivoivat näihin kerrostumiin syviä laaksoja merenpinnan ollessa hyvin alhaalla (jopa 100 metriä nykyistä tasoa alempana) pleistoseenikaudella. Merenpinnan noustessa joet alkoivat täyttää näitä hyvin leveitä laaksoja, ja syntyi laajoja tulva-alueita eli nykyisiä várzea-alueita, jotka toisin kuin terra firme peittyvät säännöllisesti tulvan alle. Amazonjoen, Tocantisin, Xingun ja Tapajósin laajat suut syntyivät pleistoseenikaudella. Amazonjoki on täyttänyt suualueensa sedimenteillä valtavaksi suistoksi, mutta muut ovat jääneet ennalleen, koska Brasilian ylängöltä virtaavissa joissa on vain vähän sedimenttejä. Amazonjoen suiston ja Tocantinsin suualueen väliin on muodostunut 47 573 neliökilometrin suuruinen Marajósaari.[4]
Brasilian ylänkö muokkaa
Brasilian ylänkö eli Planalto on pinta-alaltaan noin 6 miljoonaa neliökilometriä. Se sijaitsee Etelä-Amerikan keskiosan itäpuolella, rajoittuen idässä jyrkästi laskien Atlantin valtamereen ja lännessä Pampan ja Gran Chacon alankoihin. Ylängön korkeus on sen keskivaiheilla 500–1 000 metriä, etelässä ja idässä se nousee 2 000–3 000 metrin korkeuteen. Alueen korkein huippu ja koko Brasilian kolmanneksi korkein vuori on Pico da Bandeira (2 890 m)[5] Alue voidaan jakaa Koillis-Brasiliaan, Keski-Brasiliaan, Kaakkois-Brasiliaan ja Etelä-Brasiliaan.[6]
Brasilian ylängön erittäin vanha massiivi on muodostunut kiteisistä, pääosin metamorfisista kivilajeista, kuten kvartsiitista, kiilleliuskeesta ja gneissistä. Peruskallio on eräillä paikoilla pinnassa: Atlantin rannikolla sekä myös luoteessa Amazonjoen sivujokien paljastamana. Maaperän puuttuminen Atlantin rannikolta selittyy sillä, että kun koko Etelä-Amerikan mannerlaatta kallistui länteen, mantereen itäpuoli nousi ja siihen kohdistui suurempi eroosio.[7]
Brasilian ylängöltä löytyy monia pinnanmuotoja, vaikka se onkin geologisesti yhtenäinen, koska alueen peruskalliota peittävät matalat, osin kuluneet paleotsooiset ja mesotsooiset kerrostumat. Maaperä on pääosin hiekkakiveä ja konglomeraatteja, osin myös kalkkia. Alueen eteläosista löytyy ylimmistä maakerroksista basalttia.[6]
Koillis-Brasilia muokkaa
Koillis-Brasiliassa rannikon tasanko on 40–60 kilometriä leveä ja osin leveämpikin. Tasangon jälkeen alkaa ylänkö, joka nousee pengermänä 200–300 metrin korkeuteen. Ylänkö on yksi yhtenäinen laatta alueella. Kalliolaattaa peittävät nuoremmat kerrostumat alueen keskiosassa ja osin idässäkin, mutta lännessä kallio on pinnassa. Läntinen ylänkö on keskimäärin 400–800 metrin korkeudella ja alueella tavataan hiekkakivisiä pöytävuoria, jotka ovat jäännöksiä paleotsooista ja mesotsooista sedimenttipeitteistä. Osin vain 150 metriä korkeassa matalammassa länsiosassa on paljon erillisiä vuoria, jotka muodostuneet gneissistä ja graniitista.[8]
Keski-Brasilia muokkaa
Keski-Brasilia on pääosin loivasti pohjoiseen viettävä ja loivasti aaltoileva peruskalliolaakio. Se rajoittuu etelässä Paraguayn alankoon ja muodostaa Brasilian ylängön länsiosan. Monet Amazonjoen sivujoet ovat tehneet kallioon syviä laaksoja. Ruohokaistat ja tiheät metsäalueet vuorottelevat ylängöllä.[9]
Myös Keski-Brasiliasta löytyy pöytävuoria, mutta pohjoisessa ne ja peitekerrokset ovat kuluneet pois lähes kokonaan. Etelän pöytävuoret ovat säilyneet paremmin, pohjoiseen ovat jääneet vain matalat hiekkakiviset pöytävuoret Serra do Cachimbo ja Serra dos Caiabis. Etelän pöytävuorien, joita ovat Chapada dos Parecis, Mato Grosson ylänkö ja Serra do Roncador, väliin on muodostunut syviä, jyrkkärinteisiä laaksoja. Ylänkö laskeutuu Mato Grosson eteläpuolella kohti Paranáa jyrkästi länteen laskevana, pohjois-eteläsuuntaisina portaina. Paranán ja Paraguay-joen sivujoet luovat jyrkkiä laaksoja, jotka jakavat alueen vuorijonoiksi ja yksittäisvuoriksi.[10]
Paraguay-joki saa alkunsa noin 140 000–195 000 neliökilometrin Pantanal-tulvatasangolla, joka on Brasilian ylängön vajoama. Tulvatasanko on 200–400 kilometriä leveä alanko, josta suuri osa peittyy tulva-aikana vedellä. Vajoaman alueelta löytyy paljon järviä, soita, kosteametsiä ja jokia, joita reunustavat galleriametsät.[11][10]
Kaakkois-Brasilia muokkaa
Kaakkois-Brasilia muodostaa 800–1 000 metriä korkean penkereinä kohoavan ylängön, jota erottaa Atlantin valtamerestä paikoin jopa 2 500 metriä korkea rannikkovuoristo Serra do Mar. Hyvin jyrkästi mereen laskeutuvan rannikkovuoriston väliin työntyy, etenkin etelässä, meri syvinä lahtina. Kaakkois-Brasiliassa on paljaita, kupolimaisia vuoria, joista tunnetuin on Rio de Janeiron Sokeritoppavuori.[10]
Kaakkois-Brasilian osavaltion Minais Gerasin (”Yleiset kaivokset”) eteläosassa on vuorimaa, joka on geologisesti nuori laakio. Laaksot jakavat vuorimaan vuorisiksi ylängöiksi, jotka aaltoilevat loivasti. Peruskallion päälle on kerrostunut voimakkaasti poimuttuneita sedimenttejä ja kovien kvartsiittikerrosten välissä on pehmeämpiä kiilleliuskeita. Alueesta onkin muodostunut syvien rotkomaisten laaksojen halkoma vuoristo. Sen prekambriset kerrostumat sisältävät mineraaleja, kuten rautamalmia ja mangaania.[10]
Etelä-Brasilia muokkaa
Etelä-Brasilia on pinnanmuodoiltaan melko samanlainen kuin Kaakkois-Brasilia. Molemmat ovat porrasylänköjä, joita rannikkovuoristo erottaa Atlantin valtamerestä, mutta Etelä-Brasiliassa portaat ovat enimmäkseen basalttikerrostumia. Brasilian ylänkö loppuu Rio Grande do Sulin osavaltioon etelässä, jossa on jopa 600 metrin paksuinen basalttiylängön etelärinne. Vuoristo on muodostunut triaskauden hiekkakivestä ja vulkaanisesta trapista.[10]
Ilmasto muokkaa
- Pääartikkeli: Brasilian ilmasto
Brasilian ilmasto on pääosin trooppinen, maan eteläosassa myös subtrooppinen,[12] vaikka ylängöillä ja etelässä on viileämpääkin.[13] Trooppinen vyöhyke jakaantuu sademetsäilmastoon jota on Brasilian pohjoisosissa ja osittain rannikolla, sekä savanni-ilmastoon jota on suurimmaksi osaksi Brasilian koillisilla- ja keski-läntisillä alueilla, sekä osittain kaakkoisella alueella ja pohjoisen alueen eteläosissa. Eteläinen subtrooppinen vyöhyke käsittää kesäsadeilmaston jota tavataan kaakkoisella ja eteläisellä alueella, sekä ruohoaroilmaston joka ulottuu Brasilian eteläisimpiin osiin Pampana.[12] Amazonin alangolla sataa erityisen paljon joulu-kesäkuussa, mutta alueella sataa ympäri vuoden; rankat kuurosateet liittyvät iltapäivän ukonilmoihin. Kylmää vuodenaikaa ei ole laisinkaan, vaan vuorokauden keskilämpötila on lähes aina 25 ja 27 celsiusasteen välillä. Sademäärien ja lämpötilan seurauksena ilman kosteusprosentti on lähes 90 %.[14]
Mitä pidemmälle etelään Brasiliassa kuljetaan, sitä enemmän vuodenaikojen sademäärät ja lämpötilat alkavat vaihdella. Etelä-Brasiliassa kesä on talvea kosteampi ja lämpötilat vaihtelevat 14 ja 25 celsiusasteen välillä. Ylängöllä esiintyy jopa lumisateita ja lämpötila voi laskea -8 celsiusasteeseen.[14][10]
Brasilian pohjoisrannikolla Natalin ja São Luisin välillä sataa vuosittain vain 600–800 millimetriä ja sateet tulevat epäsäännöllisesti: välillä on kuivuuskausia, joskus on rajuja kuurosateita.[14] Koillis-Brasilian ilmasto on silti trooppista, mutta kuivien kausien takia alueen sisäosassa on caatingametsiä, joka peittää vain kaksi kolmasosaa maanpinnasta.[8]
| Rio de Janeiron ilmastodiagrammi | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| T | H | M | H | T | K | H | E | S | L | M | J |
157
39
16
|
125
38
17
|
134
36
18
|
102
35
15
|
63
35
14
|
56
33
11
|
51
34
11
|
40
36
11
|
63
38
10
|
80
39
13
|
92
38
15
|
129
39
13
|
| lämpötila celsiusasteina sademäärä millimetreinä Lähde: (Maailma jossa elämme 1 (1990) s. 88) | |||||||||||
| Manauksen ilmastodiagrammi | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| T | H | M | H | T | K | H | E | S | L | M | J |
266
37
20
|
247
38
20
|
269
36
19
|
267
35
20
|
194
35
20
|
100
35
19
|
64
35
18
|
38
37
19
|
60
37
20
|
124
39
20
|
152
37
20
|
216
39
20
|
| lämpötila celsiusasteina sademäärä millimetreinä Lähde: (Maailma jossa elämme 1 (1990) s. 88) | |||||||||||
| Porto Alegren ilmastodiagrammi | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| T | H | M | H | T | K | H | E | S | L | M | J |
93
39
10
|
90
40
11
|
91
39
9
|
109
36
6
|
125
32
0
|
128
31
-2
|
127
33
-2
|
123
33
-1
|
134
36
2
|
107
35
5
|
85
38
6
|
96
40
8
|
| lämpötila celsiusasteina sademäärä millimetreinä Lähde: (Maailma jossa elämme 1 (1990) s. 88) | |||||||||||
Vesistöt muokkaa
Brasilian itäpuoli rajoittuu mereen ja maalla onkin rannikkoa yhteensä noin 7400 kilometriä. Maan pinta-alasta on sisävesiä 55 457 km².[1]
Amazonjoen ja sen sivujokien lisäksi Brasiliassa on muitakin pitkiä jokia. Maan koillisosassa sijaitsevan São Francisco -joen pituus on 3 160 kilometriä, Tocantinsin noin 2 400 kilometriä, Parnaíban noin 1 700 kilometriä, Paranán noin 2 570 kilometriä ja Paraguayn 2 549 kilometriä.[15]
Brasiliassa ei ole monia järviä. Muutamia järviä maassa kuitenkin on, kuten Guarapirangan ja Paranoán tekojärvet. Brasilian suurin järvi on Sobradinhon tekojärvi, joka on myös maailman kahdenneksitoista suurin tekojärvi, mutta maan suurin ei-keinotekoinen järvi on Lagoa dos Patos.[16]
Amazonjoki ja sen sivujoet muokkaa
- Pääartikkeli: Amazon (joki)
Amazonasin alangon suurin ja tärkein vesireitti on Amazonjoki, josta käytetään Brasiliassa Manaukseen saakka nimeä Solimões. Joki saa alkunsa Andeilta ja se on 6400 kilometriä pitkä. Jokeen yhdistyy yli 200 sivujokea, joista 17 on yli 1000 kilometriä pitkiä. Amazonjoki muodostaa sivujokiensa kanssa maailman suurimman vesistön, joka on kokonaispinta-alaltaan noin 7 miljoonaa neliökilometriä. Joki on lähes koko pituudeltaan useita kilometrejä leveä ja leveimmillään yli kymmenen kilometriä leveä. Suualueellaan joki jakautuu 200 kilometrin levyiseksi suistoalueeksi. Syvimmillään joki on lähes sata metriä syvä ja vesimäärältään se onkin maailman suurin joki. Joen kokonaiskorkeusero on 180 metriä, joka tarkoittaa vain muutamaa senttiä kilometrillä. Suhteellisen pienen korkeuseron vuoksi joessa ja sen sivujoissa on paljon mutkia ja haaroja, joten koko vesistö on täynnä haaroja, jotka aiheuttavat saaria. Amazonjoki on laajentunut järvimäiseksi useissa sivujokien suualueissa, kuten Rio Negron kohdalla. Näille paikoille muodostuu usein myös laguunimaisia järviä, jotka ovat yhteydessä jokeen.[17]
Vaikka Amazonjoen korkeusero on melko pieni, sen virtausnopeus on melko nopea. Virtausnopeus, 3 tai 4 metriä sekunnissa, selittyy suurten vesimassojen paineella. Joesta pääsee mereen 100 000–120 000 kuutiometriä vettä sekunnissa, joka on maailmanennätys.[18] Se on myös niin suuri määrä, ettei merivesi nouse koskaan monihaaraiseen estuaariin eli maa-alueen osittain suojaamaan jokisuualueeseen, jossa joen makea vesi sekoittuu suolaisen meriveden kanssa murtovedeksi. Vuorovedellä on silti merkitystä joen pinnankorkeuteen: vielä 800 kilometrin päässä joen suusta vesi vuoksen aikaan on 20-40 senttimetriä korkeammalla kuin luoteen aikaan ja suulla ero on kolmesta kolmeen ja puoleen metriin.[19]
Amazonjoen sivujokien vaihteleva vesimäärä vaikuttaa runsaasti joen vesitalouteen. Sivujokien vesimäärä vaihtelee vesilähdealueiden sademäärien vaihtelun mukaan ja vuotuinen vedenpinnan korkeusvaihtelu eteläisillä sivujoilla on 16–20 metriä. Eteläisen puolen sivujoet ovat runsasvetisempiä kuin pohjoispuolen sivujoet, koska niillä on suurempi sadealue, joten ne vaikuttavat enemmän Amazonjoen korkeuteen. Eteläpuoliset sivujoet tulvivat maalis-huhtikuussa ja pohjoispuoliset kesä-heinäkuussa; eteläpuolisten matalanvedenaika on elo-lokakuussa ja pohjoispuolisten joulu-maaliskuussa. Niiden vaikutus Amazonjoen yläjuoksulla on seuraava: suurin tulva on kesäkuussa ja kaksi pienempää esiintyy syyskuussa ja tammikuussa. Matalimmalla vesi on lokakuussa ja pieni matalanvedenaika on tammi-helmikuussa. Joen alajuoksulla tilanne ei ole näin monimutkainen, vaan joki tulvii touko-kesäkuussa ja on matalalla loka-joulukuussa. Alajuoksulla veden korkeusero tulva- ja matalanvedenaikojen välillä ei ole niin suuri kuin yläjuoksulla: 5-7 metriä kun ero yläjuoksulla ero on 16–20 metriä.[19]
Amazonjoen sivujoet ovat erivärisiä, koska ne tuovat lähdealueiltaan erilaisia aineita, jotka värjäävät veden. Sivujoet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: valkovetiset joet (águas brancas), mustavetiset joet (águas pretas) sekä ns. kirkasvetiset joet.[19]
Andeilta alkavien valkovetisten jokien vettä samentaa kellertävä savi. Valkovetiset joet muodostavat hedelmällistä maaperää kerrostuessaan várzea-alueille, koska ne sisältävät tulva-aikana runsaasti tuoretta ja ravinteikasta maata sekä hiekkaa ja soraa, jota ne ovat kuljettaneet Andeilta. Tulva-alueilleen valkoiset joet, joihin kuuluvat esimerkiksi Rio Madeira, Juruá ja Rio Purus, muodostavat patomaisia rantavalleja, joista kehittyy várzeoita.[19]
Soisista sademetsistä Amazonasin alangon länsiosista alkavien mustavetisten jokien vesi on hapanta (pH-arvo 4). Jokien, joiden eläimistö ja kasvisto ovat kehittymättömiä, alkualueet ovat vähäravinteisia humusmaita. Mustavetisten jokien, joista tärkein on Rio Negro, vesi on oliivin- tai kahvinruskeaa ja läpinäkyvää, koska se ei ole sameaa.[19]
Kirkasvetiset joet saavat alkunsa Guayanan ylängöltä ja Brasilian ylängön vanhoilta massiiveilta. Jokien alkualueilla ei ole juurikaan rapautumisaineita, joten niissä ei ole samentavia aineita tai happamuutta aiheuttavia aineita. Kirkasvetisten jokien, joihin kuuluvat esimerkiksi Rio Xingu ja Rio Tapajós, vesi on kellan- tai oliivinvihreää.[7]
Merenrannikko muokkaa
Brasilian rannikko on vain noin 200 metrin syvyinen, mutta syvenee nopeasti useaan kilometriin mentäessä merelle noin 50-100 kilometriä. Rannikon merenpohja on kerroslaakioinen ja ainoastaan Rio De Janeiron edusta ja kapealti eteläisen alueen rannikko on vailla paksua sedimenttipeitettä.[20] Brasilian pohjoispuolella sijaitsee Cearan syvänmeren tasanko, keskiosissa Brasilian allas, ja maan eteläosissa Rio Granden massiivi.[21] Keskellä Atlantin valtameren pohjaa kulkee Amerikan- ja Afrikan mannerlaattojen välinen valtameren selänne, josta johtuen alueella esiintyy seismistä toimintaa, mutta harvoin.[22]
Merivirrat muokkaa
Brasilian rannikolle suuntautuva merivirta on lähtöisin Afrikan rannikolta noin päiväntasaajan korkeudelta. Se jakaantuu etelään ja pohjoiseen suuntautuvaksi virraksi Brasilian rannikolla Rio Grande do Norte osavaltion kohdalla. Pohjoiseen suuntautuu ympäri vuoden voimakas lämmin merivirta, kun etelään suuntautuva virtaus on heikompi ja kesällä hieman viileämpi.[22]
Kasvillisuus muokkaa
1. (vihreä) sademetsä
2. (sivivihreä) cerradon ja rannikkosademetsän vaihettumisvyöhyke
3. (vihreä) Paranán havumetsä
4. (vaaleanvihreä) palmumetsä
5. (ruskea) caatinga
6. (beessi) cerrado
7. (keltainen) campo
8. (vaaleansininen) mangove
9. (vaakaviivoitettu alue) osan vuodesta veden alla
Sademetsät Amazonasin altaalla muodostavat maailman suurimman yhtenäisen metsäalueen, joka työntyy Amazonjoen suistoalueelta Andien rinteille saakka ja myös Brasilian ylängölle. Amazonasin alangolla on erittäin rehevä kasvillisuus kuuman ja kostean ilmaston takia, vaikka maaperä on pääosin vähäravinteista ja hapanta. Koko maailman trooppisista metsistä 34 % sijaitsee Brasiliassa. Metsää kuitenkin katoaa plantaasiviljelyyn, erityisesti itäisten rannikkovuorten alueella. Maassa Amazonian sademetsän lisäksi myös rannikkosademetsä, joka ulottuu kapeana rannikon suuntaisena vyöhykkeenä Koillis-Brasiliasta etelään saakka. Rannikkosademetsä sijaitsee Brasilian tiheimmin asutulla alueella, jonka vuoksi suuri osa siitä on tuhoutunut. Amazonian sademetsistä on hävinnyt 15 % ja rannikkosademetsästä yli 90 %.[23][24][7] Alun perin rannikkosademetsää oli 1,3 miljoonaa neliökilometriä, nykyään jäljellä on enää 92 000 neliökilometriä.[25] Amazonin sademetsää raivataan vuosittain noin 10 000 – 25 000 neliökilometriä laidunmaaksi tai soijapelloksi, mutta metsän hävitys on hieman vähentynyt viime vuosina.[26] Metsä hylätään muutaman vuoden päästä raivauksen jälkeen, koska sen tuotantokyky on laskenut. Alueen trooppiset sateet kuluttavat pintamaan, joka valuu pois liettämään jokia. Pintamaan alla oleva latosoli kuivuu kovaksi lateriitiksi.[27]
Brasilian pinta-alasta on alle 50 % sademetsää, muita luontotyyppejä ovat cerrado, caatinga, restinga, campos ja pantanal.[28]
Koillis-Brasilian kasvillisuustyyppi on caantinga, eli caatingametsät. Alueella on Brasilian kuivinta, joten alue näyttää osittain jopa aavikolta. Caatingametsissä on pensaita, pienikokoisia puita ja kovalehtisiä ruohoja.[24][28] Caatingan pinta-ala on noin 730 000 neliökilometriä.[25]
Brasilian keskilännen kasvillisuustyyppi on cerrado, joka muistuttaa Afrikan savanneja. Alueella kasvaa harvasti puita, jotka ovat matalia, paksukaarnaisia ja mutkavartisia. Puiden ulkonäön syynä on maaperän ravinteiden puute ja korkea alumiinipitoisuus.[28] Cerradon pinta-ala on lähes kaksi miljoonaa neliökilometriä, eli Brasilian pinta-alasta on 22 % cerradoa.[25]
Rannikon hiekkaisilla ja suolapitoisilla mailla kasvillisuustyyppinä toimii restinga, josta suuri osa on jäänyt rantojen rakennusten alle. Hyvin kehittynyttä restingaa on esimerkiksi Rio de Janeiron lähellä Cabo Frion ja Búzioksen alueilla.[28] Etelä-Brasiliassa, erityisesti Rio Grande do Sulin osavaltiossa, sijaitsee campos-kasvillisuustyypin kasvualuetta. Campoksella on avointa, heinien vallitsemaa kasvillisuutta, joka vastaa Uruguayn ja Argentiinan pampasta. Campos soveltuu hyvin laidunmaaksi ja vehnäpelloksi.[28] Brasiliasta, Amazonjoen suun pohjoispuoliselta rannikolta ja Recifen ja São Paulon väliseltä alueelta, löytyy myös mangrovemetsää. Atlantinpunamangrovepuu (Rhizophora mangle) on ainoa puulaji, joka kasvaa Brasilian rannikon mangrovemetsissä.[29]
Brasiliassa tavattavien kasvilajien määrää on vaikea arvioida, mutta tiede tuntee niitä tällä hetkellä yli 60 000. Pelkästään rannikkosademetsäalueella kasvaa noin parikymmentätuhatta lajia, joista puolet on kotoperäisiä: rannikkosademetsien suojelu onkin tärkeää eläimien lisäksi myös kasvien takia.[30] Amazonian sademetsässä voi olla yhden hehtaarin alueella 300 puuvartista kasvia.[31]
Brasilialle tyypillisiä kasveja ovat bromeliat, jotka kasvavat päällyskasveina puiden rungoilla ja oksilla. Nämä kasvit luovat sademetsille niille tyypillisen rehevän ilmeen, eniten näitä kasveja kasvaakin erilaisissa metsissä.[30]
Brasiliassa tavataan 56 000 kukkakasvi- ja saniaislajia, joista monet ovat hyötykasveja, kuten kumipuu, kaakao, ananas ja guaraná. Maailman 20 000 orkidealajista 2500 lajia tavataan Brasiliassa.[32]
Orgaaninen tuotanto muokkaa
Suurin osa Brasilian orgaanisesta tuotannosta on keskittynyt rannikkoalueille ja jäljellä olevat koskemattomat sademetsät ovat pääasiassa pohjoisessa ja syvällä sisämaassa. Suurin osa maan viljelysmaista sijaitsee rannikolla ja sisämaahan päin mentäessä ne alkavat vaihtua laidunmaiksi, jotka keskittyvät Brasilian koillisille ja keski-läntisille alueille. Nautakarja on pääasiallisin laidunnettava, mutta myös lampaita ja sikoja pidetään alueella. Brasilian sokeriruoko-viljelmät ovat maailman suurimpia ja myös kaakaon, acajoupähkinöiden, kahvin sekä sitrushedelmien tuotanto on huomattavaa.[12]
Eläimistö muokkaa
_male_Three_Brothers_River_2.jpg)
Maailman monimuotoisin luonto löytyy Brasiliasta: nisäkäslajeja on 524, lintulajeja 1800, matelijalajeja 500 ja sammakkoeläinlajeja 500. Kaikkien ryhmien, kuten hyönteisten, lajimäärää ei tunneta. Uhanalaisia lajeja on 202, joista 171:n asuinalue sijaitsee rannikkosademetsässä.[28][25]
Brasiliassa elää noin 1800 lintulajia, eli noin 18 % koko maailman lajeista ja yli 1100 niistä Amazonin sademetsissä. Lajeista 250 on sellaisia, ettei niitä esiinny missään muualla. Maassa tavataan 80 kolibrilajia, 70 papukaijalajia ja 21 tukaanilajia.[33][34][30]
Käärmeitä löytyy noin 250 eri lajia, 70 niistä myrkyllisiä. Maassa tavataan miljoonia hyönteislajeja ja siellä on myös eniten sammakkoeläinlajeja maailmassa.[35]
Sademetsissä eläviä nisäkkäitä ovat esimerkiksi jaguaari, joka on Etelä-Amerikan suurin kissaeläin, kapybarat, pienet sorkkaeläimet ja tapiirit.[36] Muita sademetsän eläimiä ovat jättiläiskäärmeet, vampyyrilepakot, jättilierot ja lehdenleikkaajamuurahaiset.[37] Mangrovemetsissä eläviä eläimiä ovat esimerkiksi hyppyravut ja mangroveravut.[38]
Brasilian savannin eli cerradon asukkeja ovat esimerkiksi seebut, harjasudet, isomuurahaiskarhut ja nandut. Seebut ja muut nautaeläimet ovat ihmisen mukanaan tuomia, sillä alun perin cerradoilta puuttuivat suuret nauta-, antilooppi- ja kengurulaumat ja niiden vastineet.[39]
Pääosin Brasiliassa sijaitseva Pantanal on maailman suurin tulvatasanko, jonka eläimistö on erittäin runsas: alueella elää 30 miljoonaa alligaattoria, paljon lintuja, kuten haikaroja ja satoja kalalajeja. Pantanal on myös maailman suurimman haikaralajin, jabirun, esiintymisalue.[28]
Brasilian kansallispuistot muokkaa
- Katso myös: Luettelo Brasilian kansallispuistoista
Brasiliassa on 57 kansallispuistoa, joiden ensisijainen tarkoitus on suojella uhanalaisia elinympäristöjä. Puistosta vain puolet on avattu yleisölle ja monet niistä ovat puitteiltaan vaatimattomia matkailutulojen pienuudesta johtuen.[40]
Kansallispuistoista vanhin on Itatiaian kansallispuisto, joka perustettiin 1937. Se sijaitsee Rio de Janeiron ja São Paulon välissä, noin 170 kilometrin päässä Rio de Janeirosta. Puisto tunnetaan 40 metriä korkeasta vesiputouksestaan Véu de Noivasta.[41] Unescon maailmanperintökohteen aseman ovat saaneet cerradon alueella olevat Chapada dos Veadeirosin kansallispuisto ja Emasin kansallispuisto, vesiputouksistaan kuuluisa Iguaçun kansallispuisto, Amazonin trooppisessa sademetsässä sijaitseva Jaún kansallispuisto sekä maan kaakkoisosassa Piauín osavaltiossa sijaitseva Serra da Capivaran kansallispuisto, joka luotiin suojelemaan alueelta löydettyjä Etelä-Amerikan vanhimpia esineitä ja luolamaalauksia.
Lähteet muokkaa
- Ranta, Pertti; Mäkinen, Seppo; Cavalheiro-Liesimaa, Timo: Brasilia - Käytännön tietoa matkailijalle. Suomi-Brasilia Seura, 2003. ISBN 951-96977-4-8.
- Ervasti, Veikko; Paananen, Juhani: Globus: Riskien maailma. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-30532-4.
- Maailma jossa elämme 1. Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3092-6.
- Maailma nyt 5: Etelä-Amerikka ja Pienet-Antillit. Weilin + Gs, 1992. ISBN 951-35-4918-6.
- Maailma tänään: Etelä-Amerikka. Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0798-6.
- Maailmantieto 2: Belize - Etelä-Afrikka. Kirjayhtymä, 1980. ISBN 951-26-1905-9.
- Niiranen, Seppo; Sarkola, Reijo; Honkala, Juha; Leppäneva, Hannele: Matkakohteena Brasilia. Suomi-Brasilia Seura, 2008. ISBN 978-951-96977-5-8.
- Suuri Maailmantieto. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
- McClain, Michael E.: The Ecohydrology of South American Rivers and Wetlands. International Association of Hydrological Sciences, 2002. ISBN 1901502023. Teoksen verkkoversio.
- Uusi iso atlas. Gummerus, 2000. ISBN 951-20-4030-1.
- Maapallo. Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-040-8.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 46
- ↑ a b Maailma jossa elämme 1 (1990) s. 86
- ↑ Conheca as novas altitudes dos pontos culminantes brasileiros 2004. IBGE. Viitattu 4. maaliskuuta 2009. (portugaliksi)
- ↑ Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 46–47
- ↑ IBGE: Conheca as novas altitudes dos pontos culminantes brasileiros ibge.gov.br. 2004. Viitattu 4.3.2009.
- ↑ a b Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 49–50
- ↑ a b c Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 49
- ↑ a b Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 50
- ↑ Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 50–51
- ↑ a b c d e f Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 51
- ↑ McClain, Michael E. The Ecohydrology of South American Rivers and Wetlands
- ↑ a b c Uusi iso atlas, s. 78-79
- ↑ Suuri Maailmatieto (1993), s. 102
- ↑ a b c Maailma jossa elämme 1 (1990), s. 86
- ↑ Brazilian Hydrography brcactaceae.org. 1992. Arkistoitu 28.12.2007. Viitattu 27.3.2009. (englanniksi)
- ↑ Maantieteellisiä tietoja Tilastokeskus. Arkistoitu 2.1.2007. Viitattu 27.3.2009.
- ↑ Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 47–48
- ↑ Guinness - suuriennätyskirja 1992, s. 20. Sanoma osakeyhtiö/Sanomaprint, 1991. ISBN 951-875-260-5.
- ↑ a b c d e Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 48
- ↑ Uusi iso atlas s. 100-101
- ↑ Uusi iso atlas s. 94
- ↑ a b Uusi iso atlas, s. 91
- ↑ Brasilia – käytännön tietoa matkailijalle (2003), s. 32
- ↑ a b Maailma jossa elämme 1 (1990) s. 88
- ↑ a b c d Matkakohteena Brasilia (2008) s. 34
- ↑ Matkakohteena Brasilia (2008), s. 36
- ↑ Globus – riskien maailma (2007), s. 85
- ↑ a b c d e f g Brasilia – käytännön tietoa matkailijalle (2003), s. 32
- ↑ Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980) s. 55
- ↑ a b c Matkakohteena Brasilia (2008), s. 32
- ↑ Maapallo, s. 311
- ↑ Brasilia – käytännön tietoa matkailijalle (2003), s. 41
- ↑ Brasilia – käytännön tietoa matkailijalle (2003) s. 34–35
- ↑ Maailma jossa elämme 1 (1990), s. 88
- ↑ Brasilia – käytännön tietoa matkailijalle (2003) s. 40
- ↑ Brasilia – käytännön tietoa matkailijalle (2003) s. 37–39
- ↑ Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980) s. 53
- ↑ Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 55
- ↑ Maailmantieto 2: Belize – Etelä-Afrikka (1980), s. 54
- ↑ Matkakohteena Brasilia (2008), s. 49
- ↑ Matkakohteena Brasilia (2008), s. 51