YleXPop

YleX-radiokanavan vuosittainen ilmaiskonsertti

YleXPop (aiemmin Kaisaniemi Pop ja YleX Pop) on YleX-radiokanavan ilmaiskonsertti. Ensimmäinen konsertti oli Ylex:n edeltäjän Radiomafian 10-vuotiskonsertti 10.6.2000 Kaisaniemen puistossa.

Konsertin pitopaikkoina ovat olleet muun muassa Kaisaniemen puisto ja Lasipalatsin aukio Helsingissä. Sen ajankohta on ollut yleensä kesäkuun ensimmäinen viikko. Vuosina 2012 ja 2013 konsertti järjestettiin Tampereen Keskustorilla ja vuosina 2014 ja 2015 Oulun Kauppatorilla. Vuonna 2016 ja 2017 tapahtuma järjestettiin Lahden torilla. Vuoden 2018 tapahtuma järjestettiin Vaasassa.[1] Vuoden 2019 tapahtuma järjestettiin Joensuussa. Vuosina 2020 ja 2021 konsertti järjestettiin virtuaalisena Yle Areenassa. Vuonna 2022 tapahtuma järjestetiin Jyväskylässä. Vuoden 2023 tapahtuma järjestetään Hämeenlinnassa.

Tapahtumassa lanseerataan perinteisesti Kesäkumi-kampanjan tunnusbiisi. Ilmaistapahtuma keikkoja julkaistaan Yle Areenassa.

YleX:n radiokontti YleXPop-konsertissa Lahdessa kesäkuussa 2017.

Konserttien esiintyjät muokkaa

Vuosi Artistit
2000 Bomfunk MC's, Neljä Ruusua, Samuli Edelmann, Kemopetrol, Egotrippi, Waldo's people, Seremoniamestari, The Crash, Disco
2001 KMA & MC Mariko, Fintelligens, Ultra Bra, Zen Café, Paleface, The Rasmus.
2002 Rockin da North, Kemopetrol, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Anssi Kela, Don Huonot
2003 Gimmel, Apulanta, Kwan, YUP,
2004 Royal Family, Tiktak, Maija Vilkkumaa, Don Johnson Big Band, Kotiteollisuus
2005 Zen Café, Poets of the Fall, Teräsbetoni, The 69 Eyes, Liekki, PMMP
2006 Egotrippi, Irina, PMMP, Stam1na
2007 Jonna Tervomaa, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Lovex, Von Hertzen Brothers, Tuomo
2008 Sunrise Avenue, Mariko, Ari Koivunen, Herra Ylppö & Ihmiset, Chisu
2009 Haloo Helsinki!, Samae Koskinen ja hänen taikabändinsä, Risto, The Capital Beat
2010 Herra Ylppö & Ihmiset, Maija Vilkkumaa, Fintelligens, Mariska & Pahat sudet
2011 Felix Zenger, Apulanta, Von Hertzen Brothers, Samuli Putro
2012 Happoradio, Paleface, Elokuu, Pariisin Kevät
2013 Isac Elliot, Elastinen, Karri Koira, Haloo Helsinki!, PMMP
2014 Robin, Sanni, Anna Abreu, Stam1na, JVG
2015 Isac Elliot, Kasmir, Mikael Gabriel, Satellite Stories, Heavyweight, Super8 & Tab, TJH87, DJ Orion
2016 Antti Tuisku, Nikke Ankara, Benjamin, Evelina, Venior, Lyömättömät, Tungevaag & Raaban
2017 Brädi, Isac Elliot, Lucas, Alex Mattson, Arttu Lindeman, Robin, JVG, Pete Parkkonen
2018 Mikael Gabriel, Evelina, Reino Nordin, LCMDF, Nelli Matula, Aleksanteri Hakaniemi
2019 Pyhimys, Gasellit, Cledos, Ruusut, Tuure Boelius, Ida Paul & Kalle Lindroth, Etta
2020 Gettomasa, Sanni, Olavi Uusivirta, Behm, Mouhous, Yeboyah
2021 Elastinen, Ellinoora, Ibe, Erika Vikman, Ursus Factory, William, Runo
2022 Blind Channel, Viivi, Sexmane, Vesala, Pihlaja, Kube, Keys
2023 Alma, Portion Boys, Ege Zulu, Kuumaa, Bess, Arppa

[2]

Lähteet muokkaa

  1. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/06/03/ylexpop-2018-juhlittiin-16-000-kavijan-voimin-tata-kaikkea-vaasan-torilla YleXPop 2018 juhlittiin 16 000 kävijän voimin – tätä kaikkea Vaasan torilla tapahtui
  2. YleX | yle.fi yle.fi. Viitattu 26.5.2017.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta YleXPop.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.