Nelli Matula
Nelli Sofia Matula (s. 18. joulukuuta 1995) on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Hän solmi levytyssopimuksen Rähinä Recordsin kanssa vuonna 2016 ja julkaisi viisi singleä levy-yhtiön alaisena. Niistä kaksi on striimannut kultaa ja yksi platinaa. Vuonna 2017 Matula kilpaili Tähdet, tähdet -musiikkiohjelmassa ja vieraili muun muassa Robinin ja Profeettojen kappaleilla. Vuonna 2019 Matula solmi uuden levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa, ja hänen esikoisalbuminsa Jumalatar julkaistiin elokuussa. Se on striimannut platinaa.
Nelli Matula | |
---|---|
![]() Nelli Matula Ilosaarirockissa heinäkuussa 2018. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Nelli Sofia Matula |
Syntynyt | 18. joulukuuta 1995 Espoo |
Ammatti | laulaja, lauluntekijä |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi |
Aktiivisena | 2016– |
Tyylilajit | pop, R&B |
Soittimet | laulu, poikkihuilu |
Levy-yhtiöt |
Rähinä Records (2016–2019) Universal Music Finland (2019–) |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Matula osallistui vuoden 2025 Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleellaan "Hitaammin hautaan".
Nelli Matula on uransa aikana saanut kolme Emma-ehdokkuutta.
Tausta
muokkaaNelli Sofia Matula syntyi 18. joulukuuta 1995.[1][2] Hän on kotoisin Espoosta. Matula syntyi musikaaliseen perheeseen; hänen isänsä soitti kitaraa ja pianoa laulamisen ohella, hänen äitinsä soitti viulua ja neljä vuotta vanhempi veli soitti klarinettia ja jazz-pianoa.[3][4] Matula aloitti tanssiharrastuksen kolmevuotiaana ja onkin tanssinut useita eri tyylilajeja. Tärkeimmiksi hän on maininnut street-lajit.[5][6]
Yläkoulussa Matula oli mukana Maija Poppanen -musikaalissa Helsingin kaupunginteatterissa.[7]
Matula valmistui ylioppilaaksi Kallion lukiosta vuonna 2015. Hän oli lukion aikana vuoden vaihto-oppilaana Sveitsin ranskankielisessä osassa.[2][8] Lukion jälkeen Matula suoritti kondiittorin ammattitutkinnon.[5][9] Matula opiskeli Espoon musiikkiopistossa klassista poikkihuilun soittoa sekä popjazz-laulua. Vuonna 2017 hän valmistui Helsingin Pop & Jazz Konservatoriosta.[4] Matula on opiskellut liiketaloutta Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.[4] Syksyllä 2018 hän jättäytyi välivuodelle.[10][11][12]
Ura
muokkaaVuonna 2015 Matula ja tuottaja Johannes Naukkarinen tekivät kappaleen ”Kato vaan”, jonka demon Matula päätti lähettää Rähinä Recordsille.[5][13] Levy-yhtiö piti kappaleesta ja solmi levytyssopimuksen Matulan kanssa keväällä 2016.[14] ”Kato vaan” julkaistiin tuolloin 20-vuotiaan Matulan ensimmäisenä singlenä 27. heinäkuuta 2016, ja se nousi Suomen striimauslistan sijalle 43.[14][15] Myöhemmin kappale striimasi kultaa.[16] Toukokuussa Matula vieraili Uniikin singlellä ”Korkeemmalle”.[17] Kesällä hän kiersi Suomea Uniikin kanssa, ja loppuvuodesta hän esiintyi Rähinä Special -kokoonpanon kanssa.[18][19][20] Matulan toinen single ”Lemmikki” julkaistiin lokakuussa 2016.[18] Kappale on sittemmin striimannut platinaa.[16]
Maaliskuussa 2017 Matula julkaisi singlen ”Mun kaa kahden” ja vieraili Robinin kappaleella ”Hula Hula”, joka nousi Suomen radiosoittolistan kärkeen.[21][22] Toukokuussa julkaistiin Matulan, Vilma Alinan, Sini Yaseminin ja Ida Paulin esittämä Kesäkumi-kappale ”Tyynysotaa”, jonka he myöhemmin esittivät myös YleXPop-tapahtumassa.[23] Kesäkuussa Matula vieraili Tidon ja Minna Koiviston KOI-duon singlellä ”Fabulous”[24], ja heinäkuussa hän vieraili Cheekin ja Elastisen Profeetat-yhtyeen kappaleella ”Eyo”, joka nousi single-, lataus- ja striimauslistan kärkeen.[25][26] Radiosoittolistalla kappale nousi sijalle 41.[27] Elokuussa Matula esiintyi Rähinä Specialin kanssa Blockfestissä.[28]
Syksyllä 2017 Matula nähtiin MTV3:n Tähdet, tähdet -televisiosarjan neljännellä tuotantokaudella. Hän putosi ohjelmasta neljäntenä.[4] Joulukuussa Matula julkaisi singlen ”Tää ei oo ohi”, joka nousi latauslistan kärkeen sekä singlelistan kahdeksanneksi.[29][30][31] Kappale striimasi myös kultaa.[16] Helmikuussa 2018 Matula oli ehdolla Vuoden tulokas -kategoriassa Emma-gaalassa.[32] Toukokuussa hän julkaisi singlen ”Et oo menos minnekään”, ja kesällä hän aloitti ensimmäisen oman kiertueensa.[16][33]
Helmikuussa 2019 Nelli Matula solmi uuden levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.[34] Hänen ensimmäinen singlensä levy-yhtiölle ”Helposti särkyvää” julkaistiin toukokuussa 2019.[35] Kappale nousi singlelistan sijalle seitsemän.[36] Elokuussa Matula julkaisi singlen ”Koske”, joka nousi singlelistan viidenneksi.[37][38] Hänen esikoisalbuminsa Jumalatar julkaistiin 9. elokuuta 2019, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan kuudenneksi.[39][40] Levy on striimannut platinaa.[41] Syksyllä Matula aloitti levynjulkaisukiertueen.[12][42] Emma-gaalassa hän oli ehdolla kahdessa kategoriassa.[43]
Vuonna 2020 Matula julkaisi kaksi singleä,[44][45] joista ”Sukupuuttoon” nousi sijalle kahdeksan singlelistalla.[46] Tämän lisäksi hän vieraili Lukas Leonin heinäkuussa julkaistulla ”Kato”-kappaleella, joka nousi singlelistan yhdeksänneksi.[47][48] Vuonna 2021 Matula julkaisi singlet ”Lelu” ja ”Tulevaisuuteen”, joista ensimmäinen nousi singlelistan kuudennelle sijalle.[49][50][51] Alkuvuodesta 2022 Matula julkaisi kaksi singleä ja vieraili Anin kappaleella ”Vegasissa naimisiin”.[52][53][54] Matulan toinen albumi Kiltti tyttö julkaistiin 1. huhtikuuta 2022.[53]
Matula osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun 2025 kappaleella ”Hitaammin hautaan”.[55]
Yksityiselämä
muokkaaNelli Matulalla on luku- ja kirjoitushäiriö.[9][56] Hänellä on diagnosoitu CVI-tauti.[57]
Matula ja Elias Kaskinen avioituivat kesäkuussa 2024.[58]
Diskografia
muokkaa- Pääartikkeli: Nelli Matulan diskografia
- Jumalatar (2019)
- Kiltti tyttö (2022)
Lähteet
muokkaa- ↑ Matula Nelli Sofia - Yritystiedot, Tauloustiedot Kauppalehti. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ a b Hakamo, Tanja: Miksi et käytä housuja, Nelli Matula? Me Naiset. 17.12.2017. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Nelli Matula - Vision voima Musiikkiblogi.fi. 19.8.2019. Arkistoitu 26.9.2020. Viitattu 14.3.2020.
- ↑ a b c d Haili, Aino: Nelli Matula kulki pitkän matkan parrasvaloihin: "Minusta on tärkeää, etteivät asiat tapahdu liian helposti" MTV Uutiset. 23.12.2017. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ a b c Roivanen, Ida: Kondiittorista poppariksi – monilahjakas Nelli Matula tekee musiikkia ja rakastaa leipomista YleX. 27.7.2016. Viitattu 16.2.2025.
- ↑ Tervo, Toni: Espoolainen Nelli, 20, tähtää huipulle – teki heti lähtemättömän vaikutuksen Rähinä Records -pomoihin Länsiväylä. 26.10.2016. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Martela, Olli: Rähinän uusi tulokas Nelli Matula julkaisi ensisinglensä: “Haluan rikkoa tabuja” Iltalehti. 27.7.2016. Viitattu 16.2.2025.
- ↑ Koste, Henna: Nelli Matula, 22, opiskelee kolmatta ammattiaan: "Haluaisin suorittaa vielä lentolupakirjan" Voice.fi. 13.6.2018. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ a b Kirssi, Elina: Jumalatar-musiikkivideon kuvaukset rankka koettelemus: Nelli Matula joutui sairauskierteeseen Iltalehti. 9.8.2019. Viitattu 9.8.2019.
- ↑ Tani, Iida: Laulaja Nelli Matulalta harvinainen avautuminen Voicella – yllättävä ratkaisu ajoi taloudelliseen ahdinkoon: ”On syöty nuudelia koko vuosi” Ilta-Sanomat. 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Myllymäki, Iiro: Nelli Matula jättäytyi keikoilta, koki valtavan taloudellisen tappion - "Syöty nuudelia koko vuosi" Voice.fi. 1.6.2019. Viitattu 7.8.2019.
- ↑ a b Tani, Iida: Nelli Matula poseeraa uutuusalbuminsa kannessa kultaan kietoutuneena – fanit riehaantuivat ja vertasivat popin kuningattareen: ”Well hello Beyoncé” Ilta-Sanomat. 7.8.2019. Viitattu 7.8.2019.
- ↑ Högmander, Visa: Laulaja Nelli Matula MTV:n erikoishaastattelussa: "Rähinän tyypit nauroivat, että mikä ihme muija tämä oikein on" MTV Uutiset. 22.12.2016. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ a b Rähinä Recordsin uusi naisartisti Nelli Matula julkaisee ensimmäisen singlensä ”Kato vaan” tänään Rähinä Records. 27.7.2016. Arkistoitu 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Nelli Matula – Kato Vaan Musiikkituottajat. Arkistoitu 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ a b c d Nelli Matulalta energinen rakkauslaulu "Et Oo Menos Minnekään" Kaiku Entertainment. 1.6.2018. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Myllymäki, Iiro: Uniikki fitness-rakkaastaan: "Eevi on kovemmassa kunnossa kuin minä" Voice.fi. 13.5.2016. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ a b Nelli Matula julkaisee toisen singlensä ”Lemmikki” tänään 26. lokakuuta Rähinä Records. 26.10.2016. Arkistoitu 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Rähinä Live järjestetään jo 15. kerran – lavalla nähdään uudet sainaukset Nelli Matula, Negatiiviset Nuoret ja Ike YleX. 11.10.2016. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ Räsänen, Mikko: Espoolainen Nelli, 20, on kuuma pop-tulokas - "Haluan nipistää itseäni joka päivä!" Voice.fi. 22.8.2016. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ Nelli Matula julkaisee uuden singlen ”Mun kaa kahden” tänään 15. maaliskuuta Rähinä Records. 15.3.2017. Arkistoitu 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Robin – Hula Hula (Feat. Nelli Matula) Musiikkituottajat. Viitattu 5.2.2021.
- ↑ Wetterstrand, Ninni: Kesäkumibiisi 2017 julki: Tyynysotaa-kappaleen tähtinä superkokoonpano Vilma Alina, Nelli Matula, Sini Yasemin ja Ida Paul YleX. 26.5.2017. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Wetterstrand, Ninni: Tässä ovat viikon parhaat biisit – mukana Sonny, Pihlaja ja KOI feat. Nelli Matula YleX. 16.6.2017. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ Rautio, Samppa: Biisianalyysissä Eyo: Profeetat ottivat ensimmäistä kertaa fiittaajaan biisilleen – ja hyvä niin, koska Nelli Matula toimii YleX. 28.7.2017. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Profeetat, Elastinen, Cheek – Eyo (Feat. Nelli Matula) Musiikkituottajat. Arkistoitu 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Profeetat Feat. Nelli Matula – Eyo Musiikkituottajat. Arkistoitu 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Wetterstrand, Ninni: Blockfest 2017: Poptulokas Nelli Matula avaa ja päättää festarin päälavan YleX. 19.8.2017. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ Rautio, Samppa: Biisiesittelyssä Tää ei oo ohi: Nelli Matula on hävyttömän itsevarma – "Voit harjoitella muiden kaa, mut sormus mulle säästä" YleX. 14.12.2017. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Nelli Matula – Tää Ei Oo Ohi Musiikkituottajat. Arkistoitu 6.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Finland Digital Song Sales - December 30, 2017 Billboard. Arkistoitu 14.8.2019. Viitattu 26.1.2020.
- ↑ Wetterstrand, Ninni: Kohti Emma Gaalaa: Vuoden tulokas -kategoria ennustaa kotimaisen musiikin tulevaisuutta – tänä vuonna taso on kova YleX. 3.1.2018. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Myllymäki, Iiro: Nelli Matula jättäytyi keikoilta, koki valtavan taloudellisen tappion - "Syöty nuudelia koko vuosi" Voice.fi. 1.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Lietsala, Linda: Laulaja Nelli Matula jätti yllättäen Rähinä Recordsin – vaihtoi levy-yhtiötä: ”Aika kääriä hihat” Ilta-Sanomat. 2.2.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Nelli Matulalta tänään uusi single – myös albumi tulossa Stara. 3.5.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Nelli Matula – Helposti Särkyvää Musiikkituottajat. Arkistoitu 12.5.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Superseksikäs ja superkaunis suomalaislaulaja Nelli Matula yläosaton-videolla: Koske! Como. 1.8.2019. Viitattu 2.8.2019.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nelli Matula - Koske Musiikkituottajat. Viitattu 19.8.2019.
- ↑ Loikala, Senni: Nelli Matula julkaisi levynsä tyrmäävän kansikuvan - fanit ihastuivat: "Well hello Beyoncé" Radio Nova. 6.8.2019. Viitattu 6.8.2019.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nelli Matula - Jumalatar Musiikkituottajat. Viitattu 19.8.2019.
- ↑ Nelli Matula viettelevässä kuvassa – juhlii historiallista suoritusta Stara. 5.10.2019. Viitattu 7.10.2019.
- ↑ Tervo, Toni: Nelli Matula otti mallia seksuaalisuuden ja kauneuden jumalattaresta – fanit villiintyivät Helsingin Uutiset. 13.8.2019. Viitattu 17.8.2019.
- ↑ Hopi, Anna: Lauri Tähkälle sateli Emma-ehdokkuuksia: Katso muut Emma-ehdokkuudet tästä Iltalehti. 12.12.2019. Viitattu 13.12.2019.
- ↑ Nelli Matulalta odetettu uusi single Sukupuuttoon Universal Music. 21.2.2020. Viitattu 21.2.2020.
- ↑ Nelli Matulalta uutta musiikkia Universal Music Group. 12.6.2020. Viitattu 17.7.2020.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nelli Matula - Sukupuuttoon Musiikkituottajat. Viitattu 5.2.2021.
- ↑ Lukas Leon ja Nelli Matula yhdistivät voimansa – Yhteisbiisi tehtiin pilke silmäkulmassa! Warner Music Finland. 16.7.2020. Viitattu 17.7.2020.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Lukas Leon, Nelli Matula - Kato (Feat. Nelli Matula) Musiikkituottajat. Viitattu 5.2.2021.
- ↑ Savonen, Henrik: ”Tää biisintekoprosessi oli maailman hauskin” – Nelli Matula julkaisi uuden singlen FUM. 31.1.2021. Arkistoitu 3.10.2022. Viitattu 5.2.2021.
- ↑ Nelli Matula näkee tulvaisuuteen Universal Music. 9.7.2021. Viitattu 17.3.2022.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nelli Matula - Lelu Musiikkituottajat. Viitattu 17.3.2022.
- ↑ Savonen, Henrik: Nelli Matula julkaisi uuden singlen – myös uusi albumi tekee sekin tuloaan FUM. 14.1.2022. Arkistoitu 14.1.2022. Viitattu 5.2.2021.
- ↑ a b Nelli Matula - Kiltti tyttö - "Naisen täytyy aivan eri tavalla ikään kuin suojella mainettaan" Findance. 18.3.2022. Viitattu 19.3.2022.
- ↑ ANI ja Nelli Matula haaveilevat häistä Las Vegasissa uudella kappaleella! Warner Music. 18.2.2022. Viitattu 17.3.2022.
- ↑ Tässä he ovat: vuoden 2025 UMK-kilpailijat yle.fi. Viitattu 9.1.2025.
- ↑ Raappana, Milena: Nelli Matula kamppaili lukihäiriön kanssa koulussa - erikoinen kikka auttoi oppimaan Voice.fi. 9.8.2019. Viitattu 17.8.2019.
- ↑ Iiro Myllymäki: Podcast: Nelli Matula puhuu ensimmäistä kertaa harvinaisesta sairaudestaan – vuosien piinalle tuli selitys Ilta-Sanomat. 17.8.2024. Viitattu 9.1.2025.
- ↑ https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/9cbc6c86-f970-479b-ae26-e1a17ca67378