Ani (laulaja)
Ani (tyyliteltynä ANI, oikealta nimeltään Aniachunamoso Nnebedum, s. 19. huhtikuuta 1998)[1][2] on suomalainen muusikko. Hän on kasvanut Itä-Helsingissä monikulttuurisessa perheessä, hänen äitinsä on puoliksi romani ja isä nigerialainen.[3]
Aniachunamoso Nnebedum | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 19. huhtikuuta 1998 Helsinki |
Kansalaisuus | suomalainen |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | ANI |
Laulukielet | suomi |
Tyylilajit | R&B |
Levy-yhtiöt | Warner Music Finland |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Ura
muokkaaAnin suomenkielinen esikoissingle ”Pakkomielle” julkaistiin syyskuussa 2020.[5] Hän voitti samana vuonna YleX:n YleX Läpimurto -kilpailun.[6] Aiemmin hän oli julkaissut englanninkielisen singlen ”Intoxicated”.[7]
Anin läpimurtokappale "Jos puhutaan totta" nousi radioiden ja suoratoistopalveluiden soitetuimpien kappaleiden joukkoon alkuvuodesta 2024. Hän on julkaissut kaksi albumia: Virgin ja Sadekehä. Sadekehä-albumilta julkaistu tangokappale "Syttynyt sammumaan" herätti huomiota erityisesti TikTok-palvelussa.[3]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaaNimi | Julkaisutiedot | Lista |
---|---|---|
Albumilista | ||
Virgin |
|
33[8] |
Sadekehä |
|
8[9] |
Singlet
muokkaaPääartistina
muokkaaNimi | Vuosi | Listasijoitukset | Myynti | |
---|---|---|---|---|
FIN | ||||
Single- lista |
Radio- lista | |||
”Intoxicated” | 2017 | – | – | – |
”Pakkomielle” | 2020 | – | – | – |
”Odota” | – | – | – | |
”Mul on kaikki” (feat. william, MELO) |
2021 | – | – | – |
”Valosta tehty” | – | – | – | |
”Me ei kuuluta toisillemme” (Evelinan kanssa) |
7 [10] |
15 [11] |
platinaa[12] | |
”Tyttö sä oot tähti” | – | – | – | |
”Haiden kaa” | – | – | – | |
”Vegasissa naimisiin” (feat. Nelli Matula) |
2022 | 18 [13] |
52 [14] |
– |
”Euforia” | – | – | – | |
”Ei sanoja” | – | – | – | |
”Popstar!” | 2023 | – | – | – |
”Stresseis” (feat. Bizi) |
– | – | – | |
”Diablo” (feat. Pihlaja & whereismike) |
– | – | – | |
”Mä en vaan tunne sua enää” | – | – | – | |
"Jos puhutaan totta" | 2024 | 2 [15] |
1 [15] |
platinaa [16] |
"Odota sua" | 3 [17] |
59 [17] |
– | |
”Lupaa et sä lähet” (ANI, Viivi) |
8[18] | 27[18] | – | |
”Kauniita” (ANI, Kiki) |
27[19] | 12[19] | – | |
”Lainasydän” | 37[20] | 30[20] | – | |
”Syttynyt sammumaan” | 26[21] | 32[21] | – | |
"Kirje" (ANI, Ellinoora) |
2025 | 27 [22] | 29 [23] | – |
Musiikkivideot
muokkaaNimi | Vuosi | Ohjaaja(t) | Lähde |
---|---|---|---|
”Haiden kaa” | 2021 | Ani, Rasha Namrood | [25] |
”Valosta tehty” | Ani, Rasha Namrood | [26] | |
”Me ei kuuluta toisillemme” (Evelinan kanssa) |
Misael Sine | [27] | |
”Vegasissa naimisiin” (mukana Nelli Matula) |
2022 | Jirina | [28] |
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Utula, Katri: Koulu loppuu ja tv-kesä alkaa: Tässä ovat Summerin juontajat Meri ja Ani Ilta-Sanomat. 1.6.2016. Viitattu 23.12.2020.
- ↑ 10 FAKTAA - Ani (Syntymäaika kerrotaan kohdassa 0:29.) YouTube. 20.11.2016. Viitattu 3.10.2021.
- ↑ a b Artisti Ani puhuu juuristaan: ”Tunnistan itsessäni samoja piirteitä kuin heissä” www.iltalehti.fi. Viitattu 11.2.2025.
- ↑ Kokkonen, Roy: Suomalainen TikTok-sensaatio Ani julkaisi ensisinkkunsa - neljä sointua muutti elämän suunnan Voice.fi. 11.9.2020. Viitattu 23.12.2020.
- ↑ Aflecht, Tuomas: ”Odotettavissa on musiikkia, joka kuulostaa kauniilta ja yölliseltä” – Haastattelussa määrätietoinen Ani Rumba.fi. 19.9.2020. Viitattu 23.12.2020.
- ↑ YleX Läpimurto 2020: Behm on vuoden lupaavin tulokas Yle. 14.1.2021. Viitattu 16.4.2021.
- ↑ Rautio, Samppa: YleX Nosteessa: Esittelyssä Ani, joka veti debyyttikeikkansa Hartwall Arenalla YleX. 28.11.2017. Viitattu 8.10.2023.
- ↑ Suomen virallinen lista: Ani - Virgin Musiikkituottajat. Viitattu 8.10.2023.
- ↑ Suomen virallinen lista: Ani - Sadekehä Musiikkituottajat. Viitattu 22.11.2024.
- ↑ Evelina, Ani - Me Ei Kuuluta Toisillemme Suomen Virallinen Lista. Viitattu 16.8.2021.
- ↑ Evelina Feat. Ani - Me Ei Kuuluta Toisillemme Suomen Virallinen Lista. Viitattu 16.8.2021.
- ↑ Me ei kuuluta toisillemme Spotify. Viitattu 12.11.2021.
- ↑ Ani, Nelli Matula - Vegasissa Naimisiin (Feat. Nelli Matula) Suomen Virallinen Lista. Viitattu 28.2.2022.
- ↑ Ani Feat. Nelli Matula Vegasissa Naimisiin Suomen Virallinen Lista. Viitattu 10.4.2022.
- ↑ a b Ani - Jos puhutaan totta Suomen Virallinen Lista. Viitattu 21.6.2024.
- ↑ https://open.spotify.com/track/4rjRfdvdlRwyAVAwwdDifd?si=cc2b9dd7c2144e64
- ↑ a b Ani - Odota sua Suomen Virallinen Lista. Viitattu 21.6.2024.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: ANI, VIIVI: Lupaa Et Sä Lähet Musiikkituottajat. Viitattu 16.8.2024.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: ANI, KIKI: Kauniita Musiikkituottajat. Viitattu 7.12.2024.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: ANI: Lainasydän Musiikkituottajat. Viitattu 22.11.2024.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: ANI: Syttynyt Sammumaan Musiikkituottajat. Viitattu 3.1.2025.
- ↑ Ellinoora, ANI: Kirje Musiikkituottajat. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Ellinoora & ANI: Kirje Musiikkituottajat. Viitattu 14.3.2025.
- ↑ Suomen virallinen lista: Joe L - Alkuhuuma (feat. ANI) Musiikkituottajat. Viitattu 31.1.2025.
- ↑ ANI: ANI - Haiden kaa YouTube. 9.4.2021. Viitattu 16.4.2021.
- ↑ Warner Music Finland: ANI - Valosta tehty (Virallinen musiikkivideo) YouTube. 16.4.2021. Viitattu 16.4.2021.
- ↑ Evelina - Me ei kuuluta toisillemme ft. ANI YouTube. 6.8.2021. Viitattu 19.9.2021.
- ↑ Warner Music Finland: ANI - Vegasissa naimisiin (feat. Nelli Matula) (Virallinen musiikkivideo) YouTube. 18.2.2022. Viitattu 18.2.2022.