Rähinä Records

suomalainen rap-musiikkiin keskittynyt levy-yhtiö

Rähinä Records Oy on suomalainen rap-musiikkiin keskittynyt levy-yhtiö.

Rähinä Records Oy[1]
Yritysmuoto osakeyhtiö[1]
Perustettu 2003[1]
Perustaja

Kimmo Laiho
Henrik Rosenberg
Dan Tolppanen
Anders Westerholm
Markku Wettenranta[2]

Matti Salo
Puheenjohtaja Kimmo Laiho[1]
Avainhenkilöt Joonas Wörlin (creative director, A&R)[3]
Kotipaikka Helsinki[1]
Toimiala Äänitysstudiot; äänitteiden ja musiikin kustantaminen (59200)[1]
Liikevaihto Nousua 929 t € (2015)[1]
Tilikauden tulos Nousua 78 t € (2015)[1]
Henkilöstö 2 (2015)[1]
Kotisivu www.rahina.com

Yhtiön toimitusjohtajana toimi syyskuuhun 2015 asti yksi sen perustajajäsenistä, rap-artisti Kimmo Laiho eli Elastinen. Lokakuusta 2015 lähtien yhtiön toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi valittiin Essi Kivitie.[4]

Rähinä Records -ryhmä perustettiin vuonna 1998, ja sen muodostivat Elastisen lisäksi Iso H, Andu, Tasis, Uniikki, Asa ja Jussi Valuutta. Myöhemmin mukaan otettiin lisää jäseniä. Aluksi Rähinä Records oli vain kaveriporukka, mutta vuonna 2003 siitä tuli virallisesti levy-yhtiö.[2] Rähinän alaisuudessa on toiminut myös Alarm Entertainment -levymerkki, joka on jätetty toistaiseksi telakalle.

Rähinä Recordsin alle kuuluu myös musiikkivideoita tuottava Rähinä Films. Rähinä Films teki vuonna 2005 Rähinän artisteista DVD:n nimeltä Löysä muna, kova meininki. Rähinä Records järjestää myös erilaisia tapahtumia ja klubeja, kuten Sikamaanantai ja kaupunkien tanssikulttuurille omistettu Top Rocks. Vuosittain järjestetään myös Rähinä Live, jossa Rähinän artistit esiintyvät yhdessä.

Rähinä teki tappiota vuodesta 2016.[5] Vuonna 2018 levy-yhtiön kaikki uusi julkaisutoiminta siirrettiin Kaiku Entertainmentin hoidettavaksi.[6] Loppuvuodesta 2018 Sanoma-konserni osti osan Kaiusta ja kaikki entiset Rähinän artistit ovat käytännössä Nelonen Median alaisuudessa.[7]

Rähinä Recordsin artistit muokkaa

[8]

Aiemmin Rähinälle levyttäneitä ovat:

Rähinä Recordsin julkaisemat albumit muokkaa

Rähinä Recordsin julkaisemat mixtapet muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.