Erika Vikman
Erika Susanna Vikman[1] (s. 20. helmikuuta 1993 Tampere[2]) on suomalainen laulaja ja vuoden 2016 tangokuningatar.[3] Hänen tunnettuja kappaleitaan ovat muun muassa ”Syntisten pöytä” ja ”Cicciolina”.
Erika Vikman | |
---|---|
Erika Vikman esiintymässä Tammerfestissä heinäkuussa 2022. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Erika Susanna Vikman |
Syntynyt | 20. helmikuuta 1993 Tampere |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi |
Levy-yhtiöt |
Sony Music Mökkitie Records |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Ura
muokkaaErika Vikman voitti Tangojuniori-kilpailun tyttöjen sarjan vuonna 2008.[4] Hän osallistui tamperelaiseen Ponnahduslauta-kilpailuun vuonna 2010.[4][5] Vikman näytteli Yle TV2:lla vuosina 2009–2010 esitetyssä Parasta aikaa -sarjassa Iira Strömiä.[6] Hän oli mukana vuonna 2011 Stage-ohjelman voittajajoukkueessa ja esiintyi myöhemmin myös ohjelman myötä tehdyssä Silmistä pois -musikaalissa.[7]
Vikman valmistui ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiosta vuonna 2013.[8] Hän on opiskellut pop-jazz-laulua Pirkanmaan musiikkiopistossa.[9] Hänen äitinsä on osallistunut myös Tangomarkkinoille, päästen semifinaaleihin.[10]
Vuonna 2013 Vikman kilpaili Idolsin seitsemännellä kaudella.[11] Hänet kruunattiin vuoden 2016 tangokuningattareksi. Vikman osallistui Tangomarkkinoille jo vuonna 2015 sijoittuen toiseksi.[12]
Vikman julkaisi ensimmäisen singlensä jo vuonna 2015, mutta ensimmäinen isolle levy-yhtiölle levytetty single, ”Ettei mee elämä hukkaan”, julkaistiin helmikuussa 2017.[13] Keväällä 2017 hän oli myös yksi itseään Iholla-televisiosarjaan kuvanneista henkilöistä.[14]
Vikman osallistui vuoden 2020 Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleellaan ”Cicciolina” ja sijoittui toiseksi.[15] Vikman voitti yleisöäänestyksen, mutta jäi kolmannelle sijalle kansainvälisten raatien pisteissä. Myöhemmin samana vuonna hän oli mukana Masked Singer Suomi -lauluohjelmassa Ampiainen-hahmona ja tuli kilpailussa kolmanneksi.[16] Esikoisalbumi Erika Vikman julkaistiin 20. elokuuta 2021.[17] Vikman oli yksi syksyllä 2022 esitetyn Vain elämää -televisiosarjan kolmannentoista tuotantokauden artisteista.[18]
Yksityiselämä
muokkaaErika Vikman seurusteli laulaja Dannyn kanssa vuoden 2016 alusta.[19] Pari eli avoliitossa Kirkkonummella vuodesta 2018 lähtien.[20] Syyskuussa 2020 pari ilmoitti eronneensa.[21]
Vikmanin pikkusisko Jennika Vikman on myös osallistunut Idols-ohjelmaan vuonna 2018.[22]
Vikman on syntynyt Tampereella.[2] Hän on asunut myös Lempäälässä ja Porissa.[23] Vuodesta 2021 alkaen Vikman on asunut Helsingissä.[24]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaaNimi | Julkaisutiedot | Lista | |
---|---|---|---|
Albumilista | Fyysinen albumilista | ||
Erika Vikman |
|
1[25] | 2[25] |
Singlet
muokkaaNimi | Vuosi | Listasijoitukset | Albumi | |
---|---|---|---|---|
Single- lista |
Radio- lista | |||
”Etkö uskalla mua rakastaa”[26] | 2015 | – | – | |
”Ettei mee elämä hukkaan” | 2017 | – | 70[27] | |
”Säännöt” | – | 78[28] | ||
”Jos osaisin sanoa ei” | – | – | ||
”Cicciolina” | 2020 | 5[29] | 16[29] | Erika Vikman |
”Syntisten pöytä” | 3[30] | 1[30] | ||
”Häpeä” | 2021 | 15[31] | 40[31] | |
”Tääl on niin kuuma” (Erika Vikman & Arttu Wiskari) |
6[32] | 22[33] | ||
”Aikuisten rannekkeet” | – | 71[34] | ||
”Huonoja ideoita” (Antti Tuisku & Erika Vikman) |
12[35] | 34[36] | ||
”Kateus” | 2022 | – | 27[37] | |
”Ihmisen ikävä toisen luo” | – | 37[38] | ||
”Elizabeth Taylor” | 2023 | 46[39] | 25[39] | |
”Ruoska” (Käärijä & Erika Vikman) |
2024 | 1[40] | 4[40] | |
”Aivan sama” (Janna, Erika Vikman, F) |
42[41] | – | ||
”Myynnissä” | 34[42] | 23[42] |
Lähteet
muokkaa- ↑ Erika Vikman Oy finder.fi. Finder. Viitattu 21.6.2022.
- ↑ a b MTV.fi esittelee tangofinalistit – nämä kuusi naista tähtäävät voittoon MTV.fi. 18.6.2015. Arkistoitu 17.11.2016. Viitattu 15.7.2016.
- ↑ Aalto-Setälä, Julia: Erika Vikman on tangokuningatar 2016! Iltalehti. 9.7.2016. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ a b Kuvat: Idols-kilpailijasta tangokuningattareksi – Erika Vikmanin matka tähdeksi MTV.fi. 10.7.2016. Arkistoitu 13.7.2016. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ ChillHousen iltaohjelmat joka ilta klo 19.00! (Arkistoitu sivu) Nuorten Tampere. Arkistoitu 15.2.2010. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Parasta aikaa Yle. Arkistoitu 17.11.2016. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Karjalainen, Marketta: STAGEN voittajat puurtavat musikaalia Helsingin Uutiset. 9.6.2011. Arkistoitu 10.9.2016. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Tampereen yhteiskoulun lukio Yle. 17.5.2013. Arkistoitu 20.9.2016. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Airaksinen, Annastiina: Tamperelaisen tangolaulajattaren tavoitteena pelastaa tangon tulevaisuus Aamulehti. 7.7.2016. Arkistoitu 8.7.2016. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ DNA TV tv.dna.fi. Viitattu 16.6.2018. (englanniksi)
- ↑ Ståhlström, Oona: Idols-Erika putosi – ystävykset kyynelehtivät yhdessä MTV.fi. 7.11.2013. Arkistoitu 14.9.2016. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Mäntylä, Eveliina: Tuore tangokuningatar Erika Vikman: ”Olen aika villi tyyppi” Me Naiset. 10.7.2016. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Tangokuningatar Erika Vikman julkaisi ensimmäisen oman singlen Sony Music. 10.2.2017. Arkistoitu 18.2.2017. Viitattu 17.2.2017.
- ↑ Saarinen, Markku: Jättiyllätys: Dannyn rakas Erika Vikman on Iholla-ohjelman uusi tähti Iltalehti. 13.1.2017. Viitattu 17.2.2017.
- ↑ Suomen euroviisuedustaja on Aksel Kankaanranta kappaleellaan Looking Back! Yle. 7.3.2020. Viitattu 9.3.2020.
- ↑ Ampiaisen henkilöllisyys vahvistui viimein – kertoo asun aiheuttaneen päänvaivaa: "Kuin märkä sukelluspuku" MTV Uutiset. 16.5.2020. Viitattu 17.5.2020.
- ↑ Erika Vikman julkaisee debyyttialbuminsa 20.8. Warner Music Finland. 28.7.2021. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ Vesa Siltanen: Uudet Vain elämää -artistit julki – Satulinnaan lähtevät muun muassa Mikko Alatalo, Jyrki 69, Tommi Läntinen, Yona ja Meiju Suvas soundi.fi. 24.5.2022. Viitattu 24.5.2022.
- ↑ Jokinen, Juha Veli: Nyt puhuu Dannyn kanssa seurusteleva Erika Vikman: "Olen onnellinen, että uskalsin lähteä tähän suhteeseen" Iltalehti. 19.12.2016. Viitattu 7.2.2017.
- ↑ Kantola, Iida: Kotiliesi: Erika Vikman, 25, muutti avoliittoon Dannyn, 76, kanssa – avautuu lapsihaaveistaan: ”Ei olisi oikein tässä suhteessa” Ilta-Sanomat. 11.10.2018. Viitattu 13.11.2018.
- ↑ Mettänen, Heli: Danny ja Erika Vikman: Ero! Iltalehti. 5.9.2020. Viitattu 6.9.2020.
- ↑ Tältä näyttää Erika Vikmanin kuvankaunis 22-vuotias Jennika-pikkusisko - mukana Dannyn kiertueella iltalehti.fi. Viitattu 13.9.2018.
- ↑ Vainio, Laura: Erika Vikman tuo Idols-finaaleihin swagia Lempäälän-Vesilahden Sanomat. 22.10.2013. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Hapuli, Noora: Erika Vikmanin arki muuttui, kun hän muutti Helsinkiin – kertoo nyt syyt suuren päätöksen taustalla Ilta-Sanomat. 16.12.2021. Viitattu 14.1.2022.
- ↑ a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Erika Vikman - Erika Vikman Musiikkituottajat. Viitattu 12.10.2021.
- ↑ Etkö uskalla mua rakastaa - Single iTunes. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Erika Vikman - Ettei mee elämä hukkaan Musiikkituottajat. Viitattu 27.2.2017.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Erika Vikman - Säännöt Musiikkituottajat. Viitattu 5.6.2017.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: Erika Vikman – Cicciolina Ifpi.fi. Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 17.5.2020.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: Erika Vikman – Syntisten pöytä Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 7.2.2021.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: Erika Vikman – Häpeä Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 26.4.2021.
- ↑ Suomen virallinen lista: Erika Vikman, Arttu Wiskari – Tääl On Niin Kuuma Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 13.6.2021.
- ↑ Suomen virallinen lista: Erika Vikman & Arttu Wiskari – Tääl On Niin Kuuma Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 23.10.2022.
- ↑ Suomen virallinen lista: Erika Vikman – Aikuisten rannekkeet Ifpi.fi. Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 12.10.2021.
- ↑ Suomen virallinen lista: Antti Tuisku, Erika Vikman - Huonoja Ideoita Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 16.10.2022.
- ↑ Suomen virallinen lista: Antti Tuisku X Erika Vikman - Huonoja Ideoita Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 16.10.2022.
- ↑ Suomen virallinen lista: Erika Vikman – Kateus Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 23.10.2022.
- ↑ Suomen virallinen lista: Erika Vikman – Ihmisen Ikävä Toisen Luo Ifpi.fi. Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 5.2.2023.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: Erika Vikman – Elizabeth Taylor Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 23.2.2024.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: Käärijä, Erika Vikman - Ruoska Musiikkituottajat. Viitattu 20.4.2024.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: JANNA, Erika Vikman, F - Aivan sama Musiikkituottajat. Viitattu 23.8.2024.
- ↑ a b Suomen virallinen lista: Erika Vikman – Myynnissä Musiikkituottajat – Ifpi ry. Viitattu 5.10.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa- Erik Vikmanin virallinen Facebook-sivu
- Erika Vikman Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Erika Vikman Elonetissä.
1980-luku |
|
---|---|
1990-luku |
|
2000-luku |
|
2010-luku |
|
2020-luku |
|