Saija Tuupanen

suomalainen iskelmälaulaja

Saija Johanna Tuupanen (s. 31. toukokuuta 1982 Tuupovaara)[2] on suomalainen iskelmälaulaja. Hänet kruunattiin vuoden 2003 Tangokuningattareksi. Uransa aikana hän on tehnyt laajasti musiikkia ja esiintynyt myös teatterilavoilla. Ensimmäisen isomman roolinsa hän teki 2012 Suuressa Tangomusikaalissa Jyväskylässä. Tämän jälkeen teatteriproduktiot ovat kuuluneet myös hänen ohjelmistoonsa. Tuupanen oli parisuhteessa stand up -koomikko ja näyttelijä Sami Hedbergin kanssa vuodesta 2018[3] kevääseen 2024. Ennen tangouraansa Tuupanen opiskeli kokiksi, jolloin hän myös sairastui syömishäiriöön.[4]

Saija Tuupanen
Saija Tuupanen Kiuruveden Iskelmäviikko -musiikkitapahtumassa heinäkuussa 2016
Saija Tuupanen Kiuruveden Iskelmäviikko -musiikkitapahtumassa heinäkuussa 2016
Henkilötiedot
Koko nimi Saija Johanna Tuupanen
Syntynyt31. toukokuuta 1982 (ikä 42)
Tuupovaara
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti laulaja, näyttelijä
Puoliso Sami Hedberg[1] (–2024)
Muusikko
Laulukielet suomi
Tyylilajit iskelmä, tango
Levy-yhtiöt Magnum Music
Palkinnot

Kullervo Linna (2021)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Tuupasella oli päärooli Ränssin Kievari -kesäteatterin Ränssin Kievarin kaunis Anna -näytelmässä Jyväskylässä kesällä 2021. Näytelmää piti esittää jo kesällä 2020, mutta COVID-19-pandemia esti sen.[5] Tuupanen voitti vuoden 2021 Syksyn sävel -kilpailun kappaleella "Kuurasydän".[6] Vuonna 2021 Saija Tuupaselle myönnettiin Kullervo Linnan säätiön palkinto[7]. 2022 Saija aloitti Alfa TV:n Soiva postikortti -ohjelman juontajana.[8]

Diskografia

muokkaa

Studioalbumit

muokkaa

Iskelmälevyt

muokkaa

Joululevyt

muokkaa

Kokoelmat

muokkaa

Singlet

muokkaa
  • ”Näin vain tyhjän taivaan” (2003)
  • ”Mä sadetta ootan” (2004)
  • ”Taivas” (2006)
  • ”Hiekkaa varpaisiin” (2007)
  • ”Tuulta riittää” (2009)
  • ”Kaksi kynttilää” (2011)
  • ”Lusikat menivät jakoon” (2011)
  • ”Muistinko oikein” (2012)
  • ”Sekaisin kuusta” (2013)
  • ”Myrskyn jälkeen kirkastuu” (2014)
  • ”Joululaulu ystävälle” (2014)
  • ”Äidille” (2015)*
  • ”Tulit luokseni” (2016)
  • ”Lasten kauneimmat hengelliset laulut” (2016)
  • Pianhan meillä on joulu” (2016)
  • "Vaarallisen hyvää" + video (2021)
  • "Haluan sut" + video (2023)
  • "Lapsuusjoulun taika" (2023)
  • "Saanhan hengähtää" + video (2024)

Kokoelmilla

muokkaa
  • Tangomarkkinat 16 (2003)
  • Iskelmä vol 3 (2003)
  • Kuninkaallista iskelmää 20 vuotta (2005)
  • Tanssisuosikit – 40 tanssihittiä (2005)

Yritystoiminta

muokkaa

Saija Tuupasella on yritys SaTu Viihde Oy. Sen viimeisin tilinpäätös kertoo, että myynti oli 14 000 euroa ja voittoa se tuotti 8 000 euroa.[9]

Lähteet

muokkaa
  1. Anna: Saija Tuupanen avoimena suhteestaan Sami Hedbergiin: "Olen rakastunut ja onnellinen" MTV3 Uutiset. 19.6.2019. Viitattu 25.4.2021.
  2. Saija Tuupanen – Fakta. SaijaTuupanen.fi. Arkistoitu 14.8.2010. Viitattu 2.6.2022.
  3. Saija Tuupanen ja Sami Hedberg vihDoin yhdessä punaisella matolla - harvinainen yhteiskuva! Iltalehti. Viitattu 13.2.2020.
  4. Saija Tuupanen paljastaa tv:ssä, miten hurja vuosi tangokuningattarena oli – itki lopulta koko ajan Ilta Sanomat. 19.2.2020. Viitattu 19.2.2020.
  5. Lehtikanto, Katriina: Laulaja Saija Tuupanen kertoo salaisuudesta, joka vei itsetunnon: ”Monet kerrat keikalle lähtiessäni itkin” Iltalehti. 6.3.2021. Viitattu 6.3.2021.
  6. Tani, Iida: Saija Tuupanen voitti Syksyn sävel -kilpailun! Ilta-Sanomat. 16.10.2021. Viitattu 16.10.2021.
  7. Saija Tuupanen ja Anna Kokkonen saivat Kullervo Linna -palkinnot Helsingin Sanomat. 24.11.2021. Viitattu 25.11.2021.
  8. Saija Tuupanen ja Mikael Konttinen juontavat Soiva postikortti -ohjelmaa. tanssiin.fi. 2.9.2022. Viitattu 4.10.2022.
  9. Saija Tuupanen pyörittää bisnestä Hymy. Viitattu 20.3.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.