Avaa päävalikko

Taina Kokkonen

suomalainen iskelmälaulaja ja radiojuontaja

Taina Kokkonen (s. 15. toukokuuta 1975 Vantaa) on suomalainen iskelmälaulaja ja radiojuontaja. Hänet kruunattiin vuonna 1999 Suomen tangokuningattareksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Kokkonen oli vuosina 1994 ja 1995 toiminut Soul Train -yhtyeen laulajana.[1] Hän ylsi vuonna 1996 Tangomarkkinoiden semifinaaliin, ja vuonna 1998 hänet valittiin ensimmäiseksi tangoprinsessaksi Kirsi Rannon voittaessa kisan.[2]

Vuonna 2002 Kokkonen otti osaa Suomen Euro­viisujen esi­karsintaan italiankielisellä esityksellään ”Silenzio”. Voiton vei Laura Voutilaisen esittämä ”Addicted to You”. Saman vuoden joulukuussa Kokkonen päätti lopettaa uransa laulajana. Hän kertoi suhtautuneensa ammattiinsa aivan liian suurella intohimolla, mikä sitten ilmeni äkillisenä mielenkiinnon loppumisena.[3] Hän joutui perumaan kymmeniä vuoden 2003 keikkojaan. Samana vuonna hän toimi iskelmäradion kesäjuontajana.

Vuoden 2003 aikana Kokkonen asui puolisen vuotta Italian Firenzessä opiskellen italian kieltä Accademia del Giglio -nimisessä yksityisessä koulussa.

Vuonna 2004 hän esitti Kouvolan teatterissa pääosan Rodgersin ja Hammersteinin musikaalissa Karuselli.

Kokkonen on kasvatustieteiden maisteri ja valmistunut luokanopettajaksi Hämeenlinnassa.[4] Tällä hetkellä hän toimii luokanopettajan virassa Vantaalla.

Vuonna 2007 Kokkonen meni naimisiin Cemo Timucin -nimisen IT-alalla työskentelevän diplomi-insinöörin kanssa, ja he asuvat Vantaalla Tino-poikansa kanssa.

Vuonna 2009 Taina Kokkonen toimi radiojuontajana lähiradiossa, joka kuuluu Helsingin seuduilla.[5]

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

  • Vain taivas tietää (2000)
  • Täältä ikuisuuteen (2001)
  • 20 hittiä (2003)

KokoelmalevytMuokkaa

  • Hittiparaati (2001)
  • Hittimarkkinat (2002)

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.