Johanna Pakonen

suomalainen laulaja ja vuoden 2002 tangokuningatar

Satu Johanna Desiree Pakonen (s. 2. toukokuuta 1976 Oulu) on vuoden 2002 tangokuningatar. Pakonen oli mukana Suomen euroviisukarsinnoissa vuonna 2006. Pakonen keikkailee aktiivisesti sekä omalla bändillään että vierailee mm. Lauantain Toivotut -bändin toisena solistina. Hän on opiskellut klassista laulua ja kitaran- ja klarinetinsoittoa konservatoriossa.

Johanna Pakonen
Johanna Pakonen elokuussa 2014
Johanna Pakonen elokuussa 2014
Henkilötiedot
Syntynyt2. toukokuuta 1976 (ikä 48)
Oulu
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2002–
Tyylilajit pop, iskelmä
Levy-yhtiöt Sony Music Finland, Suomen Mediamusiikki Oy

Pakonen juonsi vuoden 2009 Tangomarkkinat yhdessä Mikko ”Peltsi” Peltolan kanssa. Pakosella oli naispääosa Rauman Kaupunginteatterissa esitetyssä Vexi Salmen elämästä kertovassa musikaalissa Villit vuodet. Pakonen on työskennellyt myös juontajana Iskelmäradiossa ja Radio Pookissa Oulussa.

Yksityiselämä

muokkaa

Pakonen oli naimisissa kuljetusalan yrittäjän Juha Laihoniemen kanssa vuosina 2010–2015.[1]

Pakosella on vuonna 2012 syntynyt tytär Nelli. Hän menetti jo 23. raskausviikolla syntyneet kaksospoikansa vuonna 2010, kun toinen heistä syntyi kuolleena ja toinen menehtyi elettyään vain puoli tuntia.[2]

Pakonen seurusteli vuosina 2016–2019 Hunks-tanssija Antti Lehdon kanssa.[3][4] Pakonen on opiskellut puutarhurin perustutkintoa syksystä 2021 lähtien ja on valmistunut pihasuunnittelijaksi keväällä 2023.[5]

Diskografia

muokkaa

Albumit

muokkaa

Kokoelma-albumit

muokkaa

Singlet

muokkaa
  • "Simsalabim" (2014)
  • "Sitä et koskaan kysynyt" (2014)
  • "Vieläkö tanssii nainen" (2015)
  • "Nämä päivät" (2016)
  • "HittiMedley 2017" (2017)
  • "Metsämiehen laulu" (2020)
  • "Kummitus" (2021)
  • "Missä vaan" (2021)
  • "Sumutorvet" (2021)
  • "Vähän valoa" (2021)
  • "Köysissä" (2023)

Lähteet

muokkaa
  • Latva, Tony & Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Viitteet

muokkaa
  1. Rantanen, Kimmo: Lapsiarki uuvutti Johanna Pakosen avioliiton. Ilta-Sanomat. 23.8.2015. Arkistoitu 21.11.2016. Viitattu 15.11.2016.
  2. Ylimutka, Leena: Johanna Pakonen suree kuusi vuotta sitten kuolleita kaksosvauvojaan: "Itkin koko automatkan" Iltalehti. 14.11.2016. Viitattu 15.11.2016.
  3. Tangokuningatar Johanna Pakonen yllätti seksikkäällä bikinikuvalla – suhde lihaksikkaan Hunks-Antin kanssa paljastui hiljattain Ilta-Sanomat. 19.5.2017. Viitattu 19.5.2017.
  4. Ero! Johanna Pakonen ja Hunks-Antti päättivät suhteensa: ”Ei liity kolmansia osapuolia” www.iltalehti.fi. Viitattu 29.11.2019.
  5. Kemppinen, Pirjo: Johanna Pakonen palasi puutarhaopintojen pariin ja valmistuu pihasuunnittelijaksi 4.5.2022. Seura. Viitattu 10.8.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.