Venäläinen imperialismi

Venäläinen imperialismi viittaa Venäjän historian saatossa ja nykyaikana omaksumiin imperialistisiin ajatusmalleihin ja toimintatapoihin.

Tausta

Moskovan suuriruhtinas Iivana Suuri alkoi 1400-luvulla anneksoida ympäröiviä alueita ja keskittää valtaa Moskovaan. 1500-luvun alkuun mennessä Venäjän johto oli alkanut hahmottaa maansa imperiumina. Maa laajenikin voimakkaasti tulevina vuosisatoina ja Moskovan julistettiin olevan "kolmas Rooma". Historioitsija Andreas Kappelerin mukaan ukrainalainen kulttuuri muovasi vahvasti Venäjän kulttuuria 1700-luvulle saakka varsinkin Kiovasta tulleen papiston kautta. Hänen mukaansa tämä lähes unohdettiin Katariina Suuren aikana ja 1800-luvulla. Moskovassa alettiin viitata ukrainalaisiin "vähävenäläisinä", koska aluetta pidettiin vähemmän sivistyneenä kuin imperiumin keskusta.

Neuvostoliiton aika

Lokakuun vallankumouksen (1917) jälkeen bolshevikit julistivat venäläisen imperialismin loppuneen. Vladimir Leninin odottamaa maailmanvallankumousta ei tullut, ja imperialistiset toimintatavat jatkuivat muun muassa Neuvostoliiton hyökkäyksessä itsenäiseen Georgiaan vuonna 1921. Josif Stalinin aikana imperialismi voimistui huomattavasti natsi-Saksan kanssa sovitun etupiirijaon myötä. Stalinin omaksuma venäläinen nationalismi perustui imperialistiseen myyttiin venäläisten erityisestä suuruudesta, ja venäläiset pysyivät etuoikeutetuimpana väestönosana.

Kaukasukseen erikoistunut historioitsija Ronald Grigor Suny luonnehti Neuvostoliittoa "itsensä kieltäväksi imperiumiksi". Vaikka Lenin kirjoitti imperialismista kapitalismin korkeimpana asteena, venäläisten dominoiva asema ei päättynyt Neuvostoliiton perustamisen myötä. Kommunistipuolueen keskusjohtoisuus ei juuri jättänyt tilaa Neuvostoliiton tasavaltojen suvereniteetille. Neuvostoliiton politiikkaan kuului etnisten vähemmistöjen kulttuurien, kielten ja historioiden väheksyminen. Venäläistämistä pidettiin Neuvostoliitossa sivistämisenä.

Vaikka tsaarinaikainen aristokratia oli lakkautettu ja valtaan nousi ihmisiä erilaisista etnisistä taustoista, etnisesti georgialainen Stalin käytti pitkälti samoja työkaluja imperiumin ylläpitämisen kuin tsaaritkin. Näihin kuuluivat toisinajattelun kukistaminen, etniset puhdistukset, vähemmistökansallisuuksien asioita ajaneiden liikkeiden tuhoaminen sekä venäläisten kulttuurin ja etnisyyden kohtelu ylivertaisina.

Neuvostoliitto edisti kansainvälisesti näkemystä itsestään vastavoimana imperialismille ja kolonialismille. Näkemys levisi sekä länsimaissa että kolmannessa maailmassa. Imperialismia käsiteltiin pitkälti länsimaille ominaisena siitä huolimatta, että neuvostohallinto murskasi voimalla kaikki pyrkimykset kansalliseen itsemääräämisoikeuteen itäblokissa. Afganistanin sota alkoi muuttaa käsityksiä 1970-luvun lopusta lähtien. Neuvostoliitolle alisteisten valtioiden asukkaiden halu itsemääräämisoikeuteen vaikutti ratkaisevasti Neuvostoliiton hajoamiseen 1980–1990-lukujen vaihteessa.

Putinin aika

Vladimir Putin on noustuaan valtaan vuonna 2000 hyödyntänyt runsaasti retoriikkaa, jossa Venäjä esitetään Yhdysvaltain imperialismin haastajana. Putin viittasi Neuvostoliiton hajoamiseen jo valtansa alkuaikoina "1900-luvun suurimpana geopoliittisena katastrofina". Hän on kuvannut Venäjän imperiumina, jonka ytimen muodostavat Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Putin on hahmottanut venäläisen kansakunnan eri maiden alueille jakautuneena ja nähnyt sen "jälleenyhdistämisen" välttämättömänä. Putin on myös heikentänyt huomattavasti Venäjän alueiden, kuten Tatarstanin ja Sahan tasavallan autonomiaa.

Ajatus venäläisestä suprematismista on keskeisessä asemassa Putinin "venäläisen maailman" ideologiassa. Sen nojalla ukrainalaisiin saatettiin aluksi suhtautua suojeltavina "pikkuveljinä". Sittemmin ukrainalaisia on Venäjän retoriikassa dehumanisoitu. Ukrainaan on myös alettu viitattu "anti-Venäjänä". Heinäkuun 2021 esseessään Venäläisten ja ukrainalaisten historiallisesta ykseydestä Putin kiisti Ukrainan olemassaolon Venäjästä erillisenä valtiona ja julisti venäläiset ja ukrainalaiset yhdeksi kansaksi. Venäjä on kansainvälisessä viestinnässään pyrkinyt oikeuttamaan Ukrainan sotaa Naton laajenemisella kylmän sodan jälkeen ja leimaamalla Ukrainan äärioikeistoa edustavaksi uhaksi itselleen. Kotimaisille yleisöille Putin on usein ollut avoimempi imperialistisista tavoitteistaan. Hän on verrannut sodankäyntiään muun muassa Pietari Suuren historiallisiin valloituksiin.

On kiisteltyä, kuinka paljon Aleksandr Duginin ultranationalistiseksi luonnehdittu ajattelu on vaikuttanut Putinin imperialismiin. Toisinaan Duginia on kuvailtu "Putinin aivoiksi", toisinaan merkittävyydeltään huomattavasti vähäisemmäksi kulttihahmoksi.

Julkinen käsittely

Stalinismiin erikoistuneen historioitsija Botakoz Kassymbekovan mukaan länsimainen oppineisto sivuutti pitkään venäläisen imperialismin. Hän kuitenkin koki keskustelun heränneen vuonna 2022 Venäjän hyökkäyksen imperialistisesta luonteesta. Kassymbekova syytti länsimaisia tutkijoita Venäjän aggression ja imperialismin kohteina olleista maista tulevien tutkijoiden näkökulmien sivuuttamisesta. Myös historioitsija Susan Smith-Peter on arvostellut Venäjän tutkijoita Venäjän valtion näkemyksen omaksumisesta joissain yhteyksissä lähtökohdaksi.

Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ranskan imperialismi on saanut osakseen laajempaa tutkijoiden huomiota kuin Venäjän imperialismi. Neuvostoaikana länsimaissa saatavilla ollut tieto Venäjän etnisten vähemmistöjen piiristä jäi vähäiseksi. 2000-luvulla Venäjän imperialismi alkoi nousta yleisemmän mielenkiinnon kohteeksi muun muassa Timothy Snyderin kirjan Tappotanner ansiosta. Teoksessa käsitellään sekä natsien että neuvostojoukkojen toimia Ukrainassa. Muita merkittäviä teoksia venäläisestä imperialismista ovat kirjoittaneet muiden muassa Ronald Grigor Suny, Andreas Kappeler ja Mark von Hagen.