Venäläinen maailma

Venäläinen maailma (ven. Русский мир, Russki mir) on venäläinen poliittis-uskonnollinen ja geopoliittinen käsite.[1][2][3] Sitä on käytetty imperialististen päämäärien edistämiseen.[4][3][5] Vladimir Putin myönsi venäläiselle maailmalle virallisen aseman Venäjän ulkopolitiikan doktriinina syyskuussa 2022.[6][7]

Tausta ja sisältö

muokkaa

Venäläisen maailman käsitteen historiallinen vastine on tsaari Nikolai I:n periaate, jossa Venäjän ja venäläisyyden katsotaan koostuvan ortodoksisuudesta, autokratiasta ja kansallisuudesta. Putin on viitannut toistuvasti venäläiseen maailmaan ja siteerannut muun muassa Ivan Iljiniä tässä yhteydessä.[2] Historioitsija Wilfried Jilgen mukaan Kremliin kytköksissä olleet akateemikot, intellektuellit ja toimittajat muotoilivat käsitettä edelleen vuosina 1995–2000 ja Putin otti käsitteen osaksi poliittisia puheitaan jo vuonna 2001. Käsitteen kuvaamaa ajatusmaailmaa tukemaan perustettiin myös järjestö Fond Russki Mir.[3] Putinin soveltamaa ajatusmallia venäläisestä maailmasta ovat olleet muotoilemassa ainakin patriarkka Kirill, Izborskin klubi, Aleksandr Dugin, Vladislav Surkov ja Vladimir Medinski.[2][4] Wilfried Jilgen mukaan Venäjän ortodoksikirkko on ollut keskeisessä asemassa käsitteen vakiinnuttamisessa.[3]

Käsitettä teoksessaan Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii (2023) tarkastelleiden Martti J. Karin ja Antero Holmilan mukaan venäläinen maailma sisältää ajatuksen venäläisten kuulumisesta kaikkialla maailmassa Venäjän aseellisen suojelun piiriin riippumatta eri maiden venäläisperäisten väestöjen näkemyksistä. Kari ja Holmila ovat verranneet venäläisen maailman käsitettä neuvostoaikaiseen ihanteeseen kaikkien maailman työläisten yhdistämisestä. Venäjän hallinnon nykyisessä ideologiassa venäläisen maailman ytimen muodostavat Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Tähän ajatteluun sisältyy näkemys siitä, ettei Valko-Venäjällä ja Ukrainalla olisi oikeutta irtautua Venäjän yhteydestä. Venäjän ortodoksikirkon opissa ajatteluun yhdistyy uskonnollinen näkemys Valko-Venäjän ja Ukrainan jumalallisesta kohtalonyhteydestä Moskovaan. Myös Mauno Koiviston kirjassa Venäjän idea viitataan poliittiseen periaatteeseen, jonka mukaan Venäjän kerran valtaama alue kuuluisi aina venäläisen vallan alle.[2]

Venäläisen maailman vihollisiksi on Venäjällä kuvattu Nato ja länsimaat sekä "natseiksi" ja "fasisteiksi" luonnehditut toimijat.[2] Venäjän poliittisessa retoriikassa varsinkin "länsi" kuvataan venäläiselle maailmalle vastakkaiseksi.[4]

Käsite Venäjän politiikassa sovellettuna

muokkaa

Venäläisen maailman opilla on Venäjällä oikeutettu muiden maiden asioihin puuttuminen venäjänkielisten vähemmistöjen suojelemisen verukkeella. Krimin miehittäminen 2014 ja separatismin ylläpitäminen Donbassissa on oikeutettu venäläisen maailman käsitteellä.[6] Wilfried Jilgen mukaan Novorossija-hankkeen perustaminen ilmensi radikalisoitumista käsitteen pohjalta.[3] Martti J. Karin ja Antero Holmilan mukaan käsitteellä on perusteltu myös Georgian sotaa, Putinin vastaisen opposition tukahduttamista, länsivastaisuuden voimistamista ja ankarien uusien lakien säätämistä.[2] Toisaalta ideologisilla painotuksilla on myös pyritty reagoimaan Venäjän talouden heikkoon tilaan.[6]

Putin hyväksyi venäläisen maailman muodollisesti ulkopolitiikkaa ohjaavaksi doktriiniksi syyskuussa 2022. Apulaisprofessori Rinna Kullaan mukaan samat ajatukset kuitenkin vaikuttivat Venäjän politiikassa jo Putinin vallan varhaisissa vaiheissa. Putinin hyväksymässä doktriinin muotoilussa on 31 sivua. Doktriinin mukaan Venäjä varmistaa venäläisten oikeuksien toteutumisen myös Venäjän ulkopuolella. Lisäksi doktriinin mukaan yhteistyötä vahvistetaan slaavilaisten kansojen välillä, suhteita kehitetään Kiinaan ja Intiaan sekä vaikutusvaltaa lisätään Lähi-idässä, Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Rinna Kullaan mukaan doktriinin käytännön ongelma on se, että sen toimiminen riippuu myös monien muiden maiden tahdosta.[6]

Venäläisen maailman käsite virallistettiin doktriiniksi samoihin aikoihin kun Venäjä julisti katkaisevansa kaasutoimitukset Eurooppaan.[6] Pyrkimys systematisoida ja virallistaa Putinin ideologia (putinismi) johti Andrei Kolesnikovin mukaan myös presidentilliseen asetukseen "perinteisistä henkisistä ja moraalisista arvoista" ja korkeakoulujen uuteen ideologiseen opetusohjelmaan.[5]

Reaktiot

muokkaa

Monet eri ortodoksisten kirkkojen edustajat allekirjoittivat maaliskuussa 2022 julkilausuman, jossa Venäjän ortodoksikirkon "venäläinen maailma" -oppi tuomitaan harhaopiksi. Julkilausumassa venäläinen maailma määriteltiin idelogiaksi, jonka mukaan yliikansallisen venäläisen sivilisaation piiriin kuuluvat Venäjän lisäksi myös vähintään Valko-Venäjä ja Ukraina. Allekirjoittajien mukaan oppi ilmentää etnofyletismiä, jossa uskonto yhdistetään etnisyyteen ja nationalismiin. Suomen ortodoksinen kirkko julkaisi julkilausuman suomennettuna.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Juhani Huttunen, ”Tämä on väärää opetusta” – sadat ortodoksiteologit julistivat Moskovan patriarkaatin levittämän ”venäläinen maailma”-aatteen harhaopiksi Kirkko ja kaupunki 16.3.2022, viitattu 27.12.2023
  2. a b c d e f Arja Paananen, Tätä tarkoittaa ”venäläinen maailma” – ihminen ei voi valita, ”suojeleeko” Putin häntä vaikka väkisin ulkomaillakin Ilta-Sanomat 9.4.2023, viitattu 27.12.2023
  3. a b c d e Russkiy Mir: "Russian World" German Council on Foreign Relations 3.5.2016, viitattu 27.12.2023 (englanniksi)
  4. a b c Riika Kotilainen, Imperiumia rakentamassa, maailmaa pelastamassa : Venäläinen maailma Izborskin klubin ideologiassa Turun yliopisto 2.5.2023, viitattu 27.12.2023
  5. a b Andrei Kolesnikov, Scientific Putinism: Shaping Official Ideology in Russia Carnegie Endowment for International Peace 21.11.2022, viitattu 27.12.2023 (englanniksi)
  6. a b c d e Jari Himanen, Tästä Putinin uudessa ”venäläinen maailma” -doktriinissa on kyse – asiantuntija: Suomen tulisi kiinnittää huomiota Iltalehti 6.9.2022, viitattu 27.12.2023
  7. Jaakko Vilmusenaho, Putin allekirjoitti asetuksen "venäläisen maailman ihanteiden suojelemiseksi" Keskisuomalainen 6.9.2022, viitattu 27.12.2023