Vladislav Surkov
Vladislav Jurjevitš Surkov (ven. Владислав Юрьевич Сурков, 21. syyskuuta 1964 Şela, Tšetšenia, Neuvostoliitto) on venäläinen poliitikko ja liikemies. Surkovia pidettiin 2000-luvullamilloin? jopa 3. vaikutusvaltaisimpana miehenä Venäjällä, koska hän kuului presidentinhallinnon sisäpiiriin.
| Vladislav Surkov | |
|---|---|
 Vladislav Surkov vuonna 2010. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. syyskuuta 1964 Şela, Tšetšenia, Neuvostoliitto |
| Poliitikko | |
| Asema | varapääministeri 2011–2013 |
 Nimikirjoitus |
|
Vuosina 1999-2011 Surkov toimi presidentin apulaiskansliapäällikkönä tai vastaavissa viroissa. Tuolloin Kremlin pääideologina toiminut Surkov loi ”suvereenin demokratian” käsitteen, joka tarkoitti lähinnä sitä etteivät muut maat puutu Venäjän asioihin, kun Venäjä kehittää demokratiaa omaan tahtiinsa. Vaikka Surkovia pidettiin Venäjän pääideologina, hän ei osannut maan ideologiaa täsmälleen määritellä, vaan että se tulee esille poliitikkojen puheissa ja kirjoituksissa. Surkov kuitenkin puhui ääriainesten, separatismin ja ulkomaisten poliittisten vaikutteiden uhasta ja modernisaation tarpeesta, ja koko kansan mobilisoimisesta Kremlin politiikan taakse.
Surkovin ajama politiikka oli käytännössä lähinnä vallan keskittämistä Yhtenäinen Venäjä -puolueen ja Vladimir Putinin johtaman valtaeliitin käsiin demokratian ja opposition kustannuksella.[1] Surkovin ideoita ovat muun muassa puoluekentän ohjailu, tiedotusvälineiden valvonta ja Našin kaltaiset kansallisjärjestöt.
Putin siirsi Surkovin syrjään vallan keskiöstä jo vuoden 2011 lopussa ja erotti apulaiskansliapäällikön virasta toukokuussa 2013. Surkov hoiti Ukrainan kriisin aikana suhteita venäläismielisiin separatistijohtajiin. Vuodettujen sähköpostien mukaan Surkov ohjaili Donbassin separatistikomentajia. Vuoden 2020 alussa Surkov erotettiin Ukraina-vastaajan virastaan.[2].
Surkov palasi myöhemmin vastaamaan Ukraina-asioista mutta erotettiin helmikuussa 2020.[3][4]
Tausta muokkaa
Surkovin isä Andarbek Dudajev on tšetšeeni. Hän vietti ensimmäiset viisi vuotta Duba-Jurtissa ja Groznyissa. Hänen alkuperäinen nimensä on Aslambek Dudajev, mutta vanhempien erottua hänen äitinsä muutti Solntsevon kylään Lipetskin alueelle ja otti hänen nimekseen Vladislav Surkov.
Surkov valmistui taloustieteiden kandidaatiksi Moskovan kansainvälisestä yliopistosta. Hän palveli 1983–1985 Neuvostoliiton asevoimissa, jossa osallistui pienyritystoimintaan.
Surkov on naimisissa Anatoli Tšubaisin vaimon sisaren kanssa. Hän on tehnyt sanoja venäläisen rock-yhtye Agata Kristin lauluihin ja kirjoittanut salanimellä romaanin ”Melkein nolla”.
Liikemiehenä muokkaa
Vuosina 1991–1996 Surkov oli mukana Mihail Hodorkovskin Bank Menatep -ryhmän rahoitustoiminnassa. Vuosina 1996–1997 hän toimi Rosprom-Jukosin varajohtajana ja Commercial Innovation Bank Alfa Bankin hallituksen varapuheenjohtajana Hodorkovskiin yhtiöryppäässä.
Surkov toimi 1998–1999 ORT-televisiokanavan julkisuussuhteiden hoitajana.
Poliittinen ura muokkaa
Surkov nimitettiin 1999 presidentin kansliapäällikön neuvonantajaksi. Surkov toimi myöhemmin Venäjän presidentin Putinin apulaiskansliapäällikkönä. Surkov myös vastasi Yhtenäinen Venäjä -puolueen käytännön toiminnasta.[5] Nezavisimaja gazeta arvioi hänet Venäjän neljänneksi vaikutusvaltaisimmaksi poliitikoksi, ja häntä on pidettiin 2000-luvun puolivälissä Putinin pääideologina[6] ja Putinin vuoden 2004 vaalivoiton arkkitehtina.lähde?
Putin siirsi Surkovin pois merkittävän neuvonantajan asemasta joulukuussa 2011[7] nimittämällä Surkovin varapääministeriksi. Hän selitti lähtöään Ranskan vallankumoukseen liitettyä sanontaa mukaillen: ”Vakaus syö lapsensa”. Surkov syrjäytettiin vallasta ehkä sen takia, että Putin pyrki vuoden 2011 duuman vaalien jälkeen rauhoittelemaan hallintoonsa kohdistuvaa suuttumusta. Surkovin seuraajaksi tuli Putinin kansliapäällikkö ja Surkovin vihollinenselvennä Vjatšeslav Volodin.[5]
Joulukuusta 2011 toukokuuhun 2013 Surkov oli varapääministeri, joka vastasi talouden uudenaikaistamisesta.[8][9] Hän erosi varapääministerin tehtävästä toukokuussa 2013.[9] Surkov on toiminut presidentin avustajana syyskuusta 2013 lähtien.[10] Hän on kuitenkin jälleen ollut Putinin läheisimpiä neuvonantajia helmikuuhun 2020 asti, jolloin hänet erotettiin. Uudesta tehtävästä ei ilmoitettu.[3]
Ukrainan kriisi muokkaa
Vladislav Surkovin vastuulla oli Venäjän siviilihallinnon puolelta katsoen maan peitetty toiminta Ukrainan kriisissä[11][12]. Surkovin antaman lausunnon mukaan "Ukrainan valtiota ei ole, on vain sekasotku", ja että ainoa toimiva menetelmä Ukrainan suunnalla on "pakottaminen voimankäytöllä veljellisiin suhteisiin"[13][14][15].
Poliittiset näkemykset muokkaa
Surkov on puolustanut aina Venäjän keskushallinnon voimavaroja hajautettua päätöksentekoa vastaan.
Surkov on pyrkinyt kehittämään strategiaa Ukrainassa marraskuusta 2004 tammikuuhun 2005 tapahtunutta liberaalia oranssia vallankumousta vastaan Venäjällä. Hän piti 17. heinäkuuta 2005 salaisena pidetyn puheen Delovaja Rossija -nimisellä talousforumilla, jossa hän esitteli keinoja taisteluun ”kansainvälisiä salaliittoja vastaan”.
Suomessa Surkov herätti huomiota esittäessään Radio Svobodassa väitteen, että suomalais-unkarilais-virolainen kulttuurityö Venäjällä suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa tähtäisi vähemmistökansallisuuksien itsetunnon nostamiseen siten, että tällä voitaisiin vaikuttaa suomalais-ugrilaisten alkuperäiskansojen asuinalueilla sijaitsevien luonnonvarojen käyttöön.
Venäläisessä Gazeta.russa ilmestyi huhtikuussa 2007 Kiovassa julkaistua analyyttistä kirjoitusta siteeraava artikkeli, jossa epäiltiin Vladislav Surkovin laatineen Viktor Janukovytšin uuden poliittisen strategian, jossa resursseja ohjattaisiin oranssin vallankumouksen tapaan joukkomielenosoituksiin Kiovassa Itsenäisyydenaukiolla, vaikutettaisiin suoraan Ukrainan perustuslakituomioistuimeen sekä vedottaisiin länsimaiseen tapaan kansainvälisiin järjestöihin. Gazeta.ru otsikoi juttunsa ”Oranssin vastavallankumouksen harmaa kardinaali” tarkoittaen Surkovia. Dmitri Vinogradovin ja Alija Samigullinan kirjoittamassa artikkelissa korostettiin ukrainalaista lähdettä ja toistettiin ilmaisua ikään kuin osoittaen lähteen tulkinnanvaraisuutta.[16]
Lähteet muokkaa
- Alpo Juntunen, Venäjän imperiumin paluu, Maanpuolustuskorkeakoulu, 2009 ISBN 978-951-25-1980-4
- Antti Karppinen, Sirppi, vasara ja tähti, WSOY, 2006 ISBN 978-951-0-32354-0
Viitteet muokkaa
- ↑ Putinin pääideologi Surkov erosi (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat 8.5.2013
- ↑ HS-analyysi: Ukraina siirtyy vaaran vuosista suomettumisen tielle – Itä-Ukrainan salainen ohjailija näyttää saavan lähtöpassit Venäjällä Helsingin Sanomat. 29.1.2020. Viitattu 29.1.2020.
- ↑ a b Putin erotti läheisen neuvonantajansa Vladislav Surkovin. Yle uutiset 19.2.2020
- ↑ Vladislav Surkov: Russia's Putin dismisses secretive adviser, BBC 18.2.2020
- ↑ a b "Vakaus syö lapsensa", Helsingin Sanomat 29.12.2011 sivu B 4
- ↑ Jussi Niemeläinen, Venäjän harmaa kardianaali jätti hallituksen, Helsingin Sanomat 9.5.2013 sivu B 4
- ↑ Ylänurkka: Kremlin vaikuttaja alennettiin ylentämällä[vanhentunut linkki] Aamulehti Uutiset Ulkomaat 28.12.2011
- ↑ Kremlin pääideologin asema vahvistui Helsingin Sanomat. 27.12.2011. Viitattu 27.12.2011. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b Mannermaa, Jaakko: Putinin neuvonantajana tunnettu varapääministeri eroaa 8.5.2013. Yleisradio. Viitattu 19.7.2017.
- ↑ Surkov, Vladislav Venäjän presidentinhallinto. Viitattu 19.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Russia Funds and Manages Conflict in Ukraine, Leaks Show Atlantic Council. 24.4.2017. Viitattu 29.1.2020. (englanniksi)
- ↑ Paljastiko "harmaa kardinaali" Putinin kortit jo aikaa sitten? www.iltalehti.fi. Viitattu 29.1.2020.
- ↑ Kolumni: Ukrainaa ei itse asiassa ole olemassa, järkeili Venäjän presidentinhallinnosta potkut saanut neuvonantaja Helsingin Sanomat. 29.2.2020. Viitattu 29.2.2020.
- ↑ Entinen Kremlin taustavaikuttaja Surkov: ”Ukrainan valtiota ei ole olemassa” Kansan Uutiset. 27.2.2020. Viitattu 29.2.2020.
- ↑ Kremlin ideologue Surkov: "There's no Ukraine, no nation, only Ukrainian national project" www.unian.info. Viitattu 29.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Серый кардинал оранжевой контрреволюции Gazeta.ru. Arkistoitu 26.9.2007. Viitattu 4.12.2007. (venäjäksi)
