Kolmas maailma

joukko siirtomaita ja kehitysmaita
Tämä artikkeli kertoo poliittisen maantieteen käsitteestä. Kolmas maailma on myös vuonna 1966 julkaistun novelliantologian nimi.

Kolmas maailma oli kylmän sodan aikainen nimitys niille maille, jotka eivät kuuluneet sen enempää Yhdysvaltain kuin Neuvostoliitonkaan liittolaisvaltioihin. Yhdysvaltain johtamat markkinatalousmaat muodostivat niin sanotun ensimmäisen maailman ja Neuvostoliiton johtamat kommunistivaltiot toisen maailman. Kolmannen maailman maat olivat enimmäkseen Afrikan, Aasian ja latinalaisen Amerikan entisiä siirtomaita ja muita kehitysmaita. Kylmän sodan päätyttyä ”kolmas maailma” on pitkälti menettänyt merkityksensä, sillä selviä poliittisia jakolinjoja ei enää ole ja moni entinen kehitysmaa on taloudellisesti aiempaa vakaampi ja vauraampi.[1]

Kylmän sodan kolme maailmaa kesällä 1975:
  Toinen maailma eli itäblokki: Neuvostoliitto ja Kiina liittolaisineen.

Kolmannesta maailmasta puhuivat ensimmäisenä ranskalaiset tutkijat[2] vuonna 1952.[1] Käsite sisälsi analogian vallankumousta edeltäneen Ranskan kolmanteen säätyyn eli heihin, jotka jäivät etuoikeutettujen pappis- ja aatelissäätyjen ulkopuolelle.[2] Neuvostoliiton hajottua toinen maailma lakkasi olemasta, mikä tekee myös kolmannen maailman käsitteestä vanhentuneen.[3] 2000-luvulla ensimmäisellä maailmalla viitataan yleensä teollisuusmaihin, jotka jakavat länsimaisina pidetyt ihanteet demokratiasta ja markkinataloudesta,[4] kun taas kolmannella maailmalla tarkoitetaan niitä valtioita, joiden inhimillisen kehityksen indeksi on kaikkein alhaisin. Tällaisiin valtioihin viitataan myös vähiten kehittyneinä maina.[5] Toisaalta esimerkiksi Lähi-itä on perinteisesti luokiteltu osaksi kolmatta maailmaa, vaikka Qatarin[6] ja Arabiemiirikuntien[7] kaltaiset valtiot lukeutuvat maailman vauraimpiin.[2] 1990-luvulla yleistyi jako globaaliin pohjoiseen ja etelään, mutta 2000-luvulla tämäkin jako on käynyt kyseenalaiseksi, kun Kiinan kaltaiset globaalin etelän maat ovat lisänneet vaikutusvaltaansa.[8]

Kehitysmaatutkimuksen tieteenalavastaava Eija Ranta arvioi 2018, että ”kolmas maailma oli aikanaan monille maille hyvin voimallistava ja vapauttava termi, vaikka se nykyään tuntuu ummehtuneelta”. Kolmannen maailman ja kehitysmaan käsitteisiin liittyi ajatus vasta saavutetusta suvereniteetista, määrätietoisesta pyrkimyksestä edistää omaa itsenäisyyttä ja teollisuutta, mutta nykyään kolmanteen maailmaan yhdistyy mielikuva köyhyydestä.[8] Oxfordin yliopiston politiikan ja kansainvälisten suhteiden sanakirjan (2018) mukaan kolmannen maailman käsite oli aina ”taipuvainen johtamaan harhaan”, sillä se niputtaa yhteen suuren joukon kulttuurisesti, taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja poliittisesti monimuotoisia valtioita ja antaa ymmärtää niiden olevan toistensa kaltaisia. Keskeisin kolmatta maailmaa yhdistävä tekijä oli kolonialismin ja imperialismin vastaisuus, mutta kansainvälisessä politiikassa ne eivät edes kylmän sodan vuosina toimineet yhtenäisenä joukkona.[3]

Jos kolmannen maailman katsotaan käsittävän Afrikan, Aasian ja latinalaisen Amerikan, sen väkiluku oli suurempi kuin ensimmäisen ja toisen maailman yhteensä. Myös ihmislajin aikajanalla se oli ensimmäinen, sillä ensimmäiset ihmiset kehittyivät Afrikassa.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Brown, Garrett W.; LcLean, Iain & McMillan, Alistair: ”first world”, A Concise Oxford Dictionary of Politics and International Relations. 4 ed.. Oxford University Press, 2018. ISBN 9780199670840. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. a b Third World. Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.7.2021. (englanniksi)
  2. a b c d Krieger, Joel: ”Third World”, The Oxford Companion to Politics of the World. 2 ed.. Oxford University Press, 2001. ISBN 9780195117394. (englanniksi)
  3. a b Brown ym. 2018, hakusana ”third world”.
  4. Brown ym. 2018, hakusana ”first world”.
  5. Mayhew, Susan: ”third world”, A Dictionary of Geography. 6 ed.. Oxford University Press, 2023. ISBN 9780192896391. (englanniksi)
  6. GDP per capita (current US$) The World Band. Viitattu 27.9.2023. (englanniksi)
  7. GDP per capita, PPP (current international $) The World Band. Viitattu 27.9.2023. (englanniksi)
  8. a b Salminen, Esa: Kehitysmaat, kehittyvät maat, kolmas maailma, globaali etelä – miten puhua maailman enemmistöstä? Fingo. 15.10.2018. Viitattu 27.9.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa