Venäläinen nationalismi
Venäjällä on monenlaisia, keskenään ristiriitaisia isänmaallisia tai muukalaisvastaisia liikkeitä.[1] Venäläisen nationalismin tausta on muun muassa Venäjän panslavismissa ja yleisessä nationalistisessa perinteessä.
Länsimaissa tunnetuin nykyinen venäläisen nationalismin muoto on Venäjän laajentamista kannattava Suur-Venäjä-nationalismi.[2][3]
Suuntauksia muokkaa
Venäjällä toimii kirjava joukko erilaisia nationalistisia liikkeitä, jotka saattavat vastustaa nykyistä politiikkaa. Esimerkiksi osa järjestöistä on osallistunut presidentti Vladimir Putinia vastustaville marsseille.[4] Osaa liikkeistä yhdistää yleensä ennakkokuulo vähemmistökansoja kohtaan[5]. Venäläisellä nationalismilla on 2010-luvun puolivälissä kolme ulottuvuutta. Yksi venäläisten nationalistien ryhmä haluaa palauttaa Neuvostoliiton. Toinen ryhmä edustaa äärinationalismia ja vierastavat ei-venäläisiä kansoja ja kulttuureja.[6] Kolmannessa ryhmässä kannatetaan Suur-Venäjän luomista ja Venäjän laajentamisesta.[7] Nationalismi on synnyttänyt maassa muukalaisvihaa, joka on purkautunut väkivaltaisesti etenkin kaukasialaisia vierastyöläisiä kohtaan.[8] Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi on osallistunut kansallismielisiin marsseihin ja vaatinut Keski-Aasiasta tulevan maahanmuuton rajoittamista. Venäjän valtiollinen media on leimannut hänet radikaaliksi nationalistiksi.[9]
Aatteiden yhdistelmiä ovat olleet muun muassa kansallisbolševikit. Tunnettuja venäläisiä nationalisteja ovat muun muassa Vladimir Žirinovski, Dmitri Rogozin ja Aleksandr Dugin. Jyrkempää kansallismielisyyttä edustavat Aleksandr Barkašovin tyyppiset uusnatsit. Nämä tekevät Moskovassa vuosittain satoja hyökkäyksiä mm. kaukasialaisten ja keskiaasialaisten kimppuun, tappaen joka vuosi kymmeniä.[10]
Eräs nationalismin muoto on Konstantin Krylovin edustamana Kansallisdemokraattinen puolue.[11]
Izborskin klubi on syyskuussa 2012 perustettu Venäjän imperiumin palauttamista ajava liike[12]. Vladimir Putinin kanssa liittoutunut moottoripyöräkerho Yön sudet edustaa jyrkän isänmaaliista venäläistä perinnettä[13].
Historia muokkaa
Konservatiivinen, isänmaallinen kansallismielisyys on eri aikoina näkynyt eriasteisesti Venäjän hallinnossa ja oppositiossa. Perinteinen venäläinen nationalismi juontaa juurensa kukistuvan Bysantin valtakunnan vaikutteisiin 1400-luvulla. Tämän ajatuksen mukaan Venäjä oli ortodoksinen "Kolmas Rooma". Kreivi Uvarov muotoili iskulauseen "ortodoksia, itsevaltaisuus, kansallishenki". Eri syistä johtuneet juutalaisvastaiset pogromit alkoivat 1800-luvulla ja lisääntyivät Aleksanteri II:n murhan jälkeen. 1800-luvulla länsivastainen slavofilia nousi merkittäväksi aatteeksi venäläisen älymystön parissa. Niin myös Nikolai Danilevskinkin julistama panslavismi, joka kannatti slaavilaisten kansojen yhdistämistä. Keisari Aleksanteri III oli nationalisti. Vuoden 1905 vallankumousyritys nosti pintaan monia nationalistisia ryhmiä. Mustat sotniat vainosivat juutalaisia. Kun bolševikit nousivat valtaan, he vastustivat nationalismia. Josif Stalinin kaudella nationalismi nousi uudelleen suosioon 1930-luvun puolivälissä. Venäläinen kansallismielisyys palautui näkyvästi kunniaan toisessa maailmansodassa, jota kutsutaan Venäjällä ”suureksi isänmaalliseksi sodaksi”. Sodan jälkeen virallinen kansallismielinen hehkutus hiipui ja Nikita Hruštšov ajoi sosialismin kansainvälisyyttä. 1960- ja 1970-luvuilla perinteinen nationalismi näkyi Neuvostoliitossa mm. kyläproosana ja Ilja Glazunovin taiteessa. Pinnan alla toimi pieniä nationalistisia piirejä, jotka saattoivat ottaa vaikutteita fasismistakin. 1980-luvun uudistukset nostivat pintaan mm. fasistisena pidetyn Pamjat-liikkeen. Neuvostoliiton hajotessa syntyi monia nationalistisia puolueita. Näistä tunnetuin oli Vladimir Žirinovskin johtama Venäjän liberaalidemokraattinen puolue. Moni 1990-luvun nationalistisista ryhmistä olivat kommunistis-kansallismielisiä punaruskeita tai nojasivat keisarillis-ortodoksiseen perinteeseen.
2010-luvulla nationalistisista medioista näkyivät eniten monarkisti Konstantin Malofejevin Tsargrad-televisiokanava ja Alexandr Prohanovin sanomalehti Zavtra.[14] Tunnettu oli myös Putinin tukijana esiintynyt aristokraattis-nationalistinen uskovainen elokuvanäyttelijä Ivan Ohlobystin.[15]
Nationalismi Venäjän ulkopolitiikassa muokkaa
Sotaisa nationalismi ilmeni Venäjän ulkopolitiikassa, kun maa lähetti joukkojaan Georgiaan vuonna 2008.[16]
Vuonna 2014 alkoi "venäläinen kevät", kun Venäjä valtasi Krimin ja lähetti peitetysti joukkojaan Ukrainaan, puolustaakseen venäläisten oikeuksia Ukrainassa. [17] Geopoliittinen kamppailu idän ja lännen välillä kiihtyi.
Suur-Venäjä-aate näkyi selvästi Venäjän ulkopolitiikassa, kun maa aloitti suuren sotilasoperaation Ukrainaa vastaan keväällä 2022. Venäjän johto katsoi sodassa puolustavansa historiallisia maitaan lännen arvoja vastaan, ja yhdistävänsä pirstoutunutta Venäjän kansaa yhteen.[18] Mutta silti venäläiset Igor Girkinin tyyppiset kovan linjan nationalistit arvostelivat Ukrainan sotaa. Heidän mielestään Putinin hallitus ei ponnistellut kyllin sodassa. Se ainakin ensimmäisen kuuden kuukauden ajan näytti venäläisille tappiolliselta. Tämä "Sotapuoleeksi" kutsuttu hajanainen ryhmä arvosteli näkyvästi myös pettureina pitämiään venäläisiä.[14]
Venäjän valtion suhtautuminen nationalismiin muokkaa
Venäjän hallitus ei virallisesti tue äärinationalistisia liikkeitä, vaan pitää niitä ääriaineksina, ”ekstremisteinä”. Putinin hallinto on pyrkinyt hillitsemään äärikansallismielisiä mielenilmauksia, mutta toisaalta Putinin hallinnon väitetään kolmannella hallintokaudellaan kääntyneen enemmän eurasianistien kannalle. Izborskin klubin ja Putinin välien väitetään lähentyneen Ukrainan tapahtumisen jälkeen. Toisaalta monet ryhmät vastustavat Putinia ja hänen politiikkaansa.[4]
Tuki muiden Euroopan maiden nationalisteille muokkaa
Sofi Oksasen mielestä Itä-Euroopan äärioikeiston merkittävin tukija on Venäjän valtio, joka rahoittaa äärioikeiston toimintaa eri maissa.[19]
Venäjän nationalistien ulkomaiset yhteydet muokkaa
Rodina-puolue järjesti eurooppalaisen äärioikeiston yhteiskokouksen Pietarissa maaliskuussa 2015.[9] Kokous oli virallisesti konservatiivien kokous.[20] Paikalla olivat muun muassa äärioikeistolaisten Britannian kansallispuolueen, Kultaisen aamunkoiton ja NPD:n sekä itsensä fasistiseksi määrittävän Forza Nuovan edustajia.[20][9] Rodina ja Venäjän keisarillinen liike pyrkivät rakentamaan kansainvälistä nationalistista verkostoa, jonka nimi on Maailman kansallis-konservatiivinen liike.[21]
Lähteet muokkaa
- ↑ Venäjän valtion uusi aate Ulkopolitiikka. 30.3.2015. Viitattu 24.10.2022.
- ↑ Juha-Pekka Tikka: Suur-Venäjä -ideologin puhelu vuoti: Näin toimimme seuraavaksi Verkkouutiset. 1.4.2014. Viitattu 24.10.2022.
- ↑ Kasperi Summanen: Nationalismi nousee Venäjällä: näin Putin ohjailee ääriliikkeitä Verkkouutiset. 26.8.2015. Viitattu 24.10.2022.
- ↑ a b Analyysi: Murhattu Nemtsov yhdisti Putinin vastustajat yhdeksi päiväksi Yle Uutiset. Viitattu 27.2.2017.
- ↑ Valtion uusi aate (Arkistoitu – Internet Archive) Veera Laine, Ulkopolitiikka 2014
- ↑ Venäjän äärioikeisto aikoo rekisteröityä ”perusvenäläisiksi”
- ↑ Venäläisasiantuntijat: Venäjällä vallitsee nationalistinen hysteria (Arkistoitu – Internet Archive) MTV3
- ↑ Raivo leviää Venäjällä – ”venäläiset puhdistuksеt” saivat jatkoa Uusi Suomi
- ↑ a b c Ahonen, Anneli: Putin-mielisen äärioikeiston kokoontumista Pietarissa seurattiin hämmennyksellä venäläismediassa 22.3.2015. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 25.6.2015. Viitattu 24.6.2015.
- ↑ Harding, Luke: Mafiavaltio. 2012, s. 192.
- ↑ Vapaa Venäjä Karjalan Kuvalehti 16/2013
- ↑ Izborsky Club Leader Calls for ‘Renewal’ of Russia Elite to Build Empire www.interpretermag.com. Viitattu 10.12.2016.
- ↑ Yön sudet ovat valmiita kuolemaan Venäjän puolesta: "Putin on vapauden symboli" Yle Uutiset. Viitattu 14.5.2017.
- ↑ a b HS-analyysi | Putinilla on vastassaan yhä vahvempi oppositio, ja se tulee äärioikealta Helsingin Sanomat. 23.9.2022. Viitattu 24.9.2022.
- ↑ Alexander Bratersky: Actor-Priest Sells Soft Nationalism The Moscow Times. 2.11.2011. Viitattu 1.10.2022. (englanniksi)
- ↑ HS-haastattelu | Alexander Stubb: Venäjän tappio ja perääntyminen olisi paras vaihtoehto, mutta ”se on ehkä epätodennäköisin” Helsingin Sanomat. 1.3.2022. Viitattu 1.10.2022.
- ↑ Ukrainan venäläinen kevät | Yle Areena areena.yle.fi. Viitattu 1.10.2022.
- ↑ Venäjän hyökkäys | Julistus alueliitoksista, käsien yhdistäminen ja yleisön huudattaminen: Näin Putin esiintyi Helsingin Sanomat. 30.9.2022. Viitattu 1.10.2022.
- ↑ Sofi Oksasen essee: Putin, äärioikeiston paras liittolainen 25.4.2014. Aamulehti. Arkistoitu 26.6.2015. Viitattu 5.12.2015.
- ↑ a b Alenius, Jari: Putinia tukeva Euroopan äärioikeisto koolla Pietarissa – suomalaisedustaja mukana 22.3.2015. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 26.6.2015. Viitattu 24.6.2015.
- ↑ Russian fascist militants give money to Swedish counterparts tarvitaan parempi lähde