Suur-Venäjä

irrendentistinen ajatus Venäjälle kuuluvista alueista

Suur-Venäjä on joidenkin venäläisten äärinationalistien julkituoma irredentistinen ajatus nykyistä laajemmasta Venäjästä, joka kattaisi vähintään entisen Neuvostoliiton tai tsaarin Venäjän. Suurvenäläiset haluavat palauttaa Venäjän sen aiempaan laajuuteensa. Niinpä he ottavat ajattelulleen mallia historiasta. Toisaalta suurvenäläisiä huolettavat venäjänkielisten oikeudet muun muassa Neuvostoliitosta irtautuneissa maissa.

Vanhan Venäjän keisarikunnan rajat ja vaikutusalue.

Tunnettuja Suur-Venäjän puolestapuhujia ovat olleet muun muassa Vladimir Žirinovski ja Aleksandr Dugin. Molemmat ovat antaneet lausuntoja, joiden mukaan esimerkiksi Suomi kuuluisi osaksi Venäjää. Toisaalta Eduard Limonov on kannattanut Neuvostoliiton rajojen palauttamista. Venäläisten erikoisjoukkojen ja vapaaehtoisten toiminta Itä-Ukrainassa on nähty monesti eräänä Suur-Venäjä-aatteen ilmentymänä. Suurvenäläistä Aleksandr Duginia pidetään Vladimir Putinin neuvonantajana, vaikka Putin ei julistakaan Suur-Venäjää.

Tarkkailijoiden mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 on nähtävissä Suur-Venäjän rakentamisena.[1] Venäjä haluaa palauttaa itselleen vanhoja tsaarin Venäjän alueita, ainakin niiden ytimen.[2][3][4][5] Venäjä on kuitenkin kiistänyt tämän tavoitteen.[6]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.