Suur-Serbia

irredentistinen aate

Suur-Serbia (serb. Велика Србија, Velika Srbija) on ajatus suuresta serbien kotimaasta. Suur-Serbiaa kannattaneiden mielestä ortodoksiset serbit ovat läntisen Balkanin johtava kansa. Ajatus syntyi serbien ollessa vapautumassa ottomaanien vallan alta 1800-luvun puolivälissä ja vallatessa ottomaaneilta uusia alueita. Suur-Serbia oli alkuaan tuon valtauspolitiikan jatkamista. 1900-luvun alkupuoliskolla suurserbialaiset nationalistit näkivät kroaatit serbeinä ja esimerkiksi Vaso Čubrilovićin mielestä serbien olisi pitänyt karkottaa albaanit Kosovosta, jossa käytiin serbeille pyhä Kosovo Poljen taistelu.

Suur-Serbia sellaisena kuin äärinationalisti Vojislav Šešelj sen esitti on merkitty sinisellä. Kroatia on suunnitelmassa kutistunut tynkävaltioksi, ja Slovenia jäänyt pois, sillä siellä asuu vain vähän serbejä.

Serbit pyrkivät viimeksi luomaan Suur-Serbian etnisillä puhdistuksilla Jugoslavian hajoamissodissa ajamalla muita kansoja kuin serbejä sekakansallisilta alueilta väkivalloin pois. Eräänlainen Suur-Serbia-aatteen vastakohta oli jugoslavismi, joka tuki ajatusta serbien johtamasta serbi- ja kroaattivaltiosta. Molemmat näistä aatteista elivät jo 1800-luvulla, jolloin Serbia asteittain vapautui ottomaanien valtakunnan alta. Ajatusta suuresta Serbiasta kannattivat niin Slobodan Miloševićin johtama valtapuolue kuin oppositiossa olevat kansallismieliset puolueet.

Stefan Dušanin valtio keskiajalla muokkaa

Serbit saapuivat Balkanin niemimaalle keskiajan alussa 600-luvulla, perustivat ruhtinaskunnista yhtenäisen valtion vuonna 1169 ja kuningaskunnan vuonna 1217. Serbiasta tuli pian melko kehittynyt ja vauras valtio, joka valtasi nopeasti vuoden 1300 paikkeilla suuren alueen. Stefan Dušanin 1331–1355 aikana Serbia oli suurimmillaan ja hänen valtakuntansa oli Balkanin mahtavin.[1] Pohjoisessa suuri serbivaltio ulottui Tonavalle, muissa suunnissa Aigeian- ja Joonianmereen. Valtio ulottui Serbiasta Makedoniaan, Albaniaan sekä Pohjois-Kreikkaan. Pääkaupunkina oli Ohrid nykyisessä Pohjois-Makedoniassa.

Kun Stefan Dušan yritti valloittaa turkkilaisten ympäröimää Bysantin pääkaupunkia Konstantinopolia, valloitus kääntyi tappioksi. Melko pian Dušanin kuoleman jälkeen turkkilaiset alkoivat hyökkäillä Serbiaan, jonka viimeinen osa vallattiin vuonna 1459.

Serbit kärsivät ensimmäisen ratkaisevan tappionsa turkkilaisia vastaan Kosovo Poljessa vuonna 1389[2], jossa taisteltiin 1400-luvulla toisenkin kerran.

Serbian itsenäistyminen vahvistaa Suur-Serbia-aatetta muokkaa

1800-luvun alun kapinoissa Serbia oli saavuttanut autonomian Turkin alaisuudessa, ja vuonna 1844 Serbian ruhtinaskunnan sisäministeri Ilija Garašanin teki niin sanotun Načertanije-suunnitelman. Salaisessa ruhtinas Aleksanteri Karađorđevićille annetussa dokumentissa Garašanin muistelee keskiaikaisen Serbian mahtia ja esittelee mahdollisia alueita, jotka kuuluisivat Serbian alaisuuteen. Garašaninin Suur-Serbia ulottuisi kaikille Turkin hallussaolleille serbialueille. Hän suuntasi katseensa erityisesti Bosnia ja Hertsegovinaan, Montenegroon ja Albanian pohjoisosiin.[3]

Serbian kuningaskunta itsenäistyi 1878, ja valtio halusi nähdä itsensä keskiajan Suur-Serbian jatkajana. Tällöin myös vuonna 1389 käyty Kosovo Poljen taistelu nostettiin Serbian historian avaintapahtumiin. Taistelussa osmanien joukot kukistivat serbien joukot, mutta Serbiassa alettiin nähdä taistelun häviäminen sankarillisena uhrautumisena. Sen ympärille rakentui uuden kuningaskunnan identiteetti. Se vahvistui edelleen, kun Serbia, Slovenia, Kroatia, Bosnia, Makedonia ja Montenegro yhdistyivät Jugoslavian kuningaskunnaksi.[4] Serbit pitivät itseään samalla ansaitusti Jugoslavian hallitsevana osapuolena, sillä heillä oli ollut oma valtio aiemminkin, kun taas Slovenia ja Kroatia oli liitetty valtioon Itävalta-Unkarista.[5]

Suur-Serbian havittelu 1990-luvun alussa muokkaa

 
"Suur-Serbia" 1993.

Suur-Serbia-aatetta kannattivat entisessä Jugoslaviassa eniten serbien äärikansallismieliset poliitikot. Suur-Serbia-aatteen törmäämistä muiden nationalismien kanssa pidetäänkin usein Jugoslavian hajoamissotien syynä, ja itse suurserbialaisuutta serbien tekemien etnisten puhdistusten syynä.lähde?

Serbit aikoivat liittää Suur-Serbiaan Serbian lisäksi Montenegron, Makedonian, Bosnia ja Hertsegovinan, Kosovon ja Vojvodinan. Kroatia aiottiin vallata Virovitica-Karlovac-Ogulin-Karlobag eteläpuolelta.[6]. Slobodan Miloševićin kannatusta suurserbialaisuudelle pidettiin jo sodan aikana hieman horjuvana, koska hän veti tukensa pois Radovan Karadžićilta. Karadžić näki serbien asian Bosniassa pyhänä, mutta Miloševićille Bosnian sodasta alkoi ajan kuluessa olla harmia.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. Stefan Dusan IV Web Archive: BLAGO Fund Mission. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 23.4.2023. (englanniksi)
  2. Kosovo-myytti oikeuttaa serbien kärsimykset (Arkistoitu – Internet Archive) Teologia.fi, Teuvo Laitila 26.09.2007
  3. Sowards, Steven W.: Lecture 13: Serbian nationalism from the "Nacertanije" to the Yugoslav Kingdom 1996. Michigan State University Board of Trustees. Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)
  4. Laitila, Teuvo: Kosovo-myytti oikeuttaa serbien kärsimykset teologia.fi. 26.9.2007. Arkistoitu 23.3.2014. Viitattu 2.2.2013.
  5. Engelberg, Stephen: Carving Out a Greater Serbia NYTimes.com. 1.9.1991. The New York Times. Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)
  6. The Prosecutor of the Tribunal Against Vojislav Seselj (pdf) ICTY. Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suur-Serbia.