Kultainen aamunkoitto

Tämä artikkeli käsittelee kreikkalaista puoluetta. Samalla nimellä tunnetaan myös salaseura Hermetic Order of the Golden Dawn.

Kultainen aamunkoitto[4] (joskus Kultainen sarastus,[5] kreik. Λαϊκός Σύνδεσμος – Χρυσή Αυγή, Laïkós Sýndesmos – Chrysí Avgí, ”Kansallinen liitto – Kultainen aamunkoitto”) (lyh. ΧΑ, ChA) on kreikkalainen äärioikeistolainen puolue. Se on perustettu vuonna 1993. Puolueen johtajana on alusta saakka toiminut Níkos Michaloliákos.

Kultainen aamunkoitto
Λαϊκός Σύνδεσμος – Χρυσή Αυγή

Perustettu 1. tammikuuta 1985
Johto
Ideologia
Poliittinen kirjo äärioikeisto[2][3]
Värit      musta
Parlamentti
0 / 300
Euroopan parlamentti
0 / 21
Kotisivu www.xrisiavgi.com

Kultainen aamunkoitto oli Kreikan parlamentissa vuosina 2012–2019 ja Euroopan parlamentissa vuosina 2014–2020. Puolue sai kaksi paikkaa Euroopan parlamenttiin vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa, mutta ei paikkoja Kreikan parlamenttiin vuoden 2019 parlamenttivaaleissa.[6][7] Lokakuussa 2020 Ateenan vetoomustuomioistuin päätti Kultaisen aamunkoiton olevan rikollisjärjestö, ja sen johtohenkilöille annettiin pitkiä vankeustuomioita.[8][9][10]

Historia

muokkaa

Vaalimenestys

muokkaa

Kultaisen aamunkoiton kannatus kohosi merkittävästi Kreikan velkakriisin puhkeamisen jälkeen vuonna 2012 järjestetyissä kaksissa parlamenttivaaleissa, joissa vaaliteemoina olivat Kreikan valtionlainasopimus Euroopan unionin kanssa ja maahanmuutto. Puolue nousi parlamenttiin toukokuun 2012 vaaleissa, joissa se sai 7 % äänistä ja 21 paikkaa 300:sta. Kesäkuun uusintavaaleissa puolue sai 6,9 % äänistä ja 18 paikkaa.[2] Parlamenttiin nousemisen jälkeen puolueen kannattajien rasistinen väkivalta maahanmuuttajia kohtaan lisääntyi huomattavasti.[11] Kyselyiden mukaan väkivalta on kuitenkin vähentänyt puolueen kannatusta.[12] Kesäkuussa 2014 puolueen kannattajat tekivät natsitervehdyksiä ja lauloivat Horst-Wessel-Liediä parlamenttitalon edustalla.[13]

 
Kultaisen aamunkoiton kannatustilaisuus vuonna 2015.

Tammikuun 2015 parlamenttivaaleissa Kultainen aamunkoitto saavutti 6,28 prosentin ääniosuuden, mikä riitti 17 parlamenttipaikkaan. Vielä syyskuun 2015 vaaleissa puolue sai 18 parlamenttipaikkaa. Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa Kultainen aamunkoitto sai kaksi paikkaa, mutta puolue putosi Kreikan parlamentista saman vuoden parlamenttivaaleissa.[14][15] Puolueen uskotaan menettäneen ääniä Kreikkalainen ratkaisu -puolueelle.[16]

Väkivallanteot

muokkaa
 
Kultaisen aamunkoiton meanderilippu.

Kultaisen aamunkoiton kannattajia on epäilty useista väkivallanteoista, joiden kohteina ovat olleet lähinnä maahanmuuttajataustaiset henkilöt. Syyskuussa 2013 puolueen jäsen surmasi 34-vuotiaan kreikkalaisen kansalaisaktivistin ja rap-artistin Pávlos Fýssasin.[17] Kyseessä oli ensimmäinen vakava väkivallanteko, joka pystyttiin suoraan yhdistämään puolueen jäseneen.[18] Runsas viikko tapahtuneesta pidätettiin viisi Kultaisen aamunkoiton jäsentä osallisena murhaan.[19]

Muutamaa päivää ennen Fýssasin murhaa Kultaisen aamunkoiton kannattajat pahoinpitelivät yhdeksän Kreikan kommunistisen puolueen jäsentä.[20] Fýssasin murhan johdosta Kreikan hallitus ilmoitti aikeistaan Kultaisen aamunkoiton toiminnan rajoittamiseksi tai kieltämiseksi.[21] Hallitus ryhtyi tutkimaan myös poliisin mahdollisia yhteyksiä puolueeseen.[19]

Julistaminen laittomaksi

muokkaa

Syyskuun lopulla 2013 puolueen johtaja Michaloliákos pidätettiin epäiltynä osallisuudesta rikollisjärjestön perustamiseen.[12] Lokakuussa Kreikan parlamentti keskeytti puolueen saaman puoluetuen. Tuki voidaan keskeyttää sellaiselta puolueelta, jonka johtaja tai kymmenesosa parlamentin jäsenistä on syytettyinä osallistumisesta rikollisjärjestön toimintaan.[22][23]

Lokakuussa 2020 Ateenan vetoomustuomioistuin päätti Kultaisen aamunkoiton olevan rikollisjärjestö, ja puolueen puheenjohtaja Michaloliákos tuomittiin 13 vuoden vankeuteen puolueeksi naamioituneen rikollisjärjestön johtamisesta. Viisi muuta puolueen sisäpiiriläistä sai 5–7 vuoden vankeustuomion, muiden muassa europarlamentaarikko Giánnis Lagós.[8][9][10] Lagós menetti europarlamentaarikon syytesuojan, hänet karkotettiin Belgiasta ja palautettiin toukokuussa 2021 Kreikkaan poliisisaattueessa kärsimään rangaistustaan.[1]

Vaalitulokset

muokkaa

Puolueen tulokset parlamentti- ja europarlamenttivaaleissa ovat:[14]

Vuosi Vaalit Johtaja Äänet Paikkamäärä Asema / Huomautukset
Määrä %
1994 Europarlamenttivaalit 1994 Níkos Michaloliákos 7 264 0,11
0 / 25
ei parlamentissa
1996 Parlamenttivaalit 1996 4 487 0,07
0 / 300
ei parlamentissa
1999 Europarlamenttivaalit 1999 48 532 0,75
0 / 25
ei parlamentissa
2004 Europarlamenttivaalit 2004 10 618 0,17
0 / 24
ei parlamentissa
2009 Europarlamenttivaalit 2009 23 566 0,46
0 / 22
ei parlamentissa
Parlamenttivaalit 2009 19 624 0,29
0 / 300
ei parlamentissa
2012 Parlamenttivaalit 2012 I 440 894 6,97
21 / 300
oppositiossa
Parlamenttivaalit 2012 II 425 990 6,92
18 / 300
oppositiossa
2014 Europarlamenttivaalit 2014 536 913 9,39
3 / 21
2015 Parlamenttivaalit 2015 I 388 186 6,28
17 / 300
oppositiossa
Parlamenttivaalit 2015 II 379 722 6,99
18 / 300
oppositiossa
2019 Europarlamenttivaalit 2019 275 821 4,88
2 / 21
Parlamenttivaalit 2019 165 711 2,93
0 / 300
ei parlamentissa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Belgiasta karkotettu kreikkalaisen uusnatsipuolueen europarlamentaarikko saapui kotimaahan poliisisaattueessa Yle Uutiset. 15.5.2021. Viitattu 15.5.2021.
  2. a b Greece Parties and Elections in Europe. 2012. Viitattu 22.8.2012.
  3. Äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto nousemassa Kreikan parlamenttiin Helsingin Sanomat. 4.5.2012. Viitattu 22.8.2012.
  4. Römpötti, Harri: Kokeneen norjalaisohjaajan dokumentti fasistisesta kreikkalaispuolueesta on yllättävän kömpelö mutta myös intiimi Helsingin Sanomat. 13.8.2018. Viitattu 2.9.2019.
  5. Kreikan ääripuolueet nousivat - pääpuolueille historiallinen tappio Yle Uutiset. 7.5.2012. Viitattu 2.9.2019.
  6. Ευρωεκλογές – Μάιος 2019 Υπουργείο Εσωτερικών. Viitattu 2.9.2019. (kreikaksi)
  7. 2019 European election results: Greece election-results.eu. Arkistoitu 5.7.2019. Viitattu 2.9.2019.
  8. a b Tuohinen, Petteri & Hakala, Pekka: Kultainen aamunkoitto luokiteltiin rikollisjärjestöksi Kreikassa 7.10.2020. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.10.2020.
  9. a b Myllyoja, Markus: Kreikan äärioikeistopuolueelle tuomio 7.10.2020. Yle Uutiset. Viitattu 7.10.2020.
  10. a b Töyrylä, Katriina: Uusnatsijohtajalle 13 vuoden vankeustuomio Kreikassa Yle Uutiset. 14.10.2020. Viitattu 14.10.2020.
  11. Kähkönen, Virve: Rasistiset joukkiot pieksevät maahanmuuttajia Kreikassa hs.fi. 11.11.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 13.11.2012. Viitattu 11.11.2012.
  12. a b Äärioikeistopuolueen johtaja pidätettiin Kreikassa hs.fi. 28.9.2013. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 1.10.2013. Viitattu 28.9.2013.
  13. SS songs and antisemitism: the week Golden Dawn turned openly Nazi The Guardian. 7.6.2014. (englanniksi)
  14. a b Αποτελέσματα Προηγούμενων Αναμετρήσεων Υπουργείο Εσωτερικών (Kreikan sisäministeriö). Viitattu 2.9.2019. (kreikaksi)
  15. Vuoripuro, Verna: Neljä vuotta sitten uusnatsipuolue Kultainen aamun­koitto sai Kreikassa 18 parlamenttipaikkaa, viikko sitten muuttomiehet veivät toimistolta kyltinkin Helsingin Sanomat. 22.9.2019. Viitattu 23.9.2019.
  16. Keskustaoikeisto saa käytännössä yksinvallan Kreikassa, kansalaiset odottavat Kyriakos Mitsotakisin vievän maan uuteen aikaan Yle Uutiset. Viitattu 2.9.2019.
  17. Länkinen, Tiina: Räppäri tapettiin – poliisi iski Kreikan äärioikeiston tiloihin yle.fi. 18.9.2013. Yle Uutiset. Viitattu 19.9.2013.
  18. Smith, Helena: Greece moves to ban far-right Golden Dawn party The Guardian. 18.9.2013. Viitattu 19.9.2013. (englanniksi)
  19. a b Viittä Kultaisen aamunkoiton jäsentä syytetään murhasta Kreikassa hs.fi. 25.9.2013. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu 25.9.2013.
  20. Kultainen aamunkoitto syytti arvostelijoitaan ”viheliäisiksi perseennuolijoiksi” Kansan Uutiset Verkkolehti. 19.9.2013. Viitattu 19.9.2013.
  21. Greek Golden Dawn member arrested over murder of leftwing hip-hop artist The Guardian. 18.9.2013. Viitattu 19.9.2013. (englanniksi)
  22. Kreikan äärioikeistolta vietiin puoluetuki yle.fi. 23.10.2013. Yle Uutiset. Viitattu 23.10.2013.
  23. Kreikka keskeyttää Kultaisen aamunkoiton puoluetuen rikossyytteiden takia hs.fi. 23.10.2013. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 23.10.2013. Viitattu 23.10.2013.

Aiheesta muualla

muokkaa