Narodnost

Narodnost (ven. народность) on Venäjällä ja Neuvostoliitossa yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä kulttuuripolitiikassa vaikuttanut näkemys tai virallinen oppi kansallistunteesta ja kansallismielisyydestä. Sen merkitys on vaihdellut eri aikoina.

Yleenä narodnost tarkoittaa vallalla ollutta tunnetta kuulumisesta kansaan sekä kansanluonnetta. Usein sillä viitataan tavallisten kansanihmisten perusolemukseen. Sillä voidaan myös viitata kansanryhmään, joka jakaa yhteisen kansallisen identiteetin.

Narodnost-käsitteen tausta on 1800-luvun alussa. Vuonna 1833 keisari Nikolai I:n opetusministeri kreivi Sergei Uvarov julisti, että virallinen kansallisaate nojasi kolmeen periaatteeseen: ortodoksiseen uskoon, itsevaltiuteen ja kansallisuuteen. Kansallisuus (narodnost) kuvasi Venäjän kansan ominaislaatua, sen vakaata halua puolustaa vahvasti ja uskollisesti hallitsijasukua ja hallintoa. Myös 1800-luvun lopussa hallinnut keisari Aleksanteri III katsoi, että parlamentarismi ja länsimainen liberalismi eivät pelastaisi Venäjää anarkistien ja vallankumouksellisten kaaokselta ja kansankiihotukselta. Pelastuksen toisivat kolme perinteistä tukipilaria: ortodoksinen usko, itsevaltius ja narodnost.

Kirjallisuudentutkimuksessa narodnost tarkoitti alun perin uskollisuutta Venäjän omaleimaiselle kansanomaiselle kulttuuriperinnölle, mutta Nikolai Dobroljubovin kaltaisten radikaalien kriitikoiden käsissä narodnostista tuli yhteiskunnallisen vastuun mittari, jolla punnittiin sekä kirjailijan taitoa kuvata tavallisen kansan pyrkimyksiä että kykyä saattaa kirjallisuus massojen ulottuville. Näistä arvoista tuli sittemmin Neuvostoliiton virallisesti hyväksytyn kirjallisuustyylin eli sosialistisen realismin peruselementtejä.