Vares – yksityisetsivä

Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva vuodelta 2004

Vares – yksityisetsivä on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut suomalainen rikoselokuva, jonka on ohjannut Aleksi Mäkelä. Elokuva on ohjaajansa kuudes kokoillan elokuva ja ensimmäinen Vares-elokuva. Tarina pohjautuu Reijo Mäen romaaniin Keltainen leski.

Vares – yksityisetsivä
Ohjaaja Aleksi Mäkelä
Käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari
Perustuu Reijo Mäen romaaniin Keltainen leski
Tuottaja Markus Selin
Säveltäjä Kalle Chydenius
Kuvaaja Pini Hellstedt
Leikkaaja Kimmo Taavila
Lavastaja Sattva-Hanna Toiviainen
Erikoistehosteet Konsta Mannerheimo
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Solar Films
Ensi-ilta
Kesto 97 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1,8 miljoonaa euroa
Katsojat 201 000
Seuraaja V2 – Jäätynyt enkeli
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Kaunis ja tyylikäs kersantti Eeva Sunila vangitsee armeijan kertausharjoituksissa vastapuolen Jussi Vareksen ja hurmaa tämän sotaharjoitusten jälkeisessä illanvietossa. Eeva kertoo olevansa menossa naimisiin. Eevan yllättävä ilmestyminen valtakunnan uutisten pääaiheeksi tempaa Vareksen mukaan ajojahtiin Etelä-Suomessa.

Venäjän mafialta kaapatuilla miljoonilla on monta ottajaa, joille lähimmäisen henki ei ole minkään arvoinen. Eeva Sunila huomaa olevansa syötävä nappula pelissä, jossa mukana ovat vastavihitty aviomies Antero Kraft, miestennielijä Ifigenia Multanen, bisneshai Karl E. Miesman, lahjottu poliisi Mikko Koitere sekä ammattitappajat Jari Hillosilmä Munck ja Tetsuo Sinkkonen.[1]

Palkinnot

muokkaa

Kimmo Taavila voitti elokuvasta parhaan leikkauksen Jussi-palkinnon, lisäksi Aleksi Mäkelä (ohjaus) ja Samuli Edelmann (miessivuosa) olivat ehdolla Jussi-palkinnon saajiksi.

Jatko-osat

muokkaa

Elokuvan jatko-osa V2 – Jäätynyt enkeli ilmestyi vuonna 2007. Vuonna 2011 ilmestyivät Vares – Pahan suudelma, Vares – Huhtikuun tytöt ja Vares – Sukkanauhakäärme ja vuonna 2012 elokuvat Vares – Kaidan tien kulkijat, Vares – Uhkapelimerkki ja Vares – Pimeyden tango. Vuonna 2015 ilmestyi jatko-osa Vares – Sheriffi.

Näyttelijät

muokkaa
 Juha Veijonen  Jussi Vares  
 Laura Malmivaara  Eeva Sunila  
 Jorma Tommila  Antero Kraft  
 Samuli Edelmann  Mikko Koitere  
 Jari Halonen  Karl E. Miesmann  
 Pekka Valkeejärvi  Jari "Hillosilmä" Munck  
 Kari Hietalahti  Tetsuo Sinkkonen  
 Minna Turunen  Ifigenia Multanen  
 Markku Peltola  kirjailija Luusalmi  
 Jasper Pääkkönen  Jarmo/Jartza/Pitsapoika  
 Santeri Kinnunen  Touko Reiman  
 Georges Copeloussis  Gennadi Antipov  
 Sulevi Peltola  pornokauppias Viljanen  
 Svante Martin  poliisipäällikkö Bo Bergström  
 Tuula Nyman  Jarmon äiti  
 Heli Sutela  Lissu  
 Oiva Lohtander  Werneri Ahokas  
 Pauliina Hukkanen  Pirre, Koitereen vaimo  
 Topias Tanska  Jaakko, Koitereen poika  
 Jouko Klemettilä  Pappi  
 Pekka Huotari  Lehtosuo, saattovartija  
 Tommi Korpela  Uusniitty, saattovartija  
 Tero Jartti  Vanki suihkussa  
 Petri Manninen  Vanki suihkussa  
 Niko Saarela  Sotapoliisi  
 Jani Volanen  Tarjoilija pubissa (äänirooli)  
 Jussi Lampi  Pitkä mies  
 Niko Rajala  Pitkän miehen kaveri  

Tiivistetyt tuotantotiedot

muokkaa

Elokuva on kuvattu täysin digitaalisena teräväpiirtona. [2]

  Käsikirjoitus    Pekka Lehtosaari  
  Ohjaus    Aleksi Mäkelä  
  Kuvaus    Antti Hellstedt  
  Lavastus    Sattva-Hanna Toiviainen  
  Musiikki    Kalle Chydenius  
  Leikkaus    Kimmo Taavila  
  Puvustus    Nina Puumalainen  
  Ääni    Jyri Rahkonen  
  Tuottajat    Markus Selin  

Arvioita

muokkaa

Turun Sanomien Tapani Maskula sanoo Aleksi Mäkelän mieltyneen televisiosarjoista tuttuun tapaan seurata eri päähenkilöitä 10–15 kerrallaan, minkä avulla yksinkertainen juoni saadaan näyttämään dynaamisemmalta. Mainoksista taas ovat Maskulan mukaan peräisin päähenkilöitä luonnehtivat ”tyhjäpäiset” tekstiplanssit pysäytyskuvineen, jotka katkaisevat kerronnan tempon. Elokuvan valopilkkuna on hänestä Jari Halonen esittämässä äkkipikaista ja häiriintynyttä sadistia Miesmannia. Muilta osin Maskula on melko tyly: ”Yksityisetsivä Vares on kauttaaltaan kehnoa, nuhruista, änkyttävää ja halvan makuista korvikeviihdettä aitojen jenkkirymistelyjen rinnalla. Sen vauhtijaksot supistuvat yhden poliisiauton kuperkeikkaan, aiheeseen olennaisesti liittyvistä tappeluista puolestaan puuttuu sähäkkä iskevyys ja väkivallasta verinen realistisuus.”[3]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa