Vares – Uhkapelimerkki

Lauri Törhösen ohjaama elokuva vuodelta 2012

Vares – Uhkapelimerkki on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut suomalainen rikoselokuva, jonka on ohjannut Lauri Törhönen. Elokuvan pääosassa nähdään Antti Reini. Elokuva sai murska-arvostelut. Esko Rautakorpi Ylestä hämmästelee elokuvan epäloogisuutta ja muutenkin kehnosti toteutettua kokonaisuutta.[2]

Vares – Uhkapelimerkki
Ohjaaja Lauri Törhönen
Käsikirjoittaja Mika Karttunen
Perustuu Reijo Mäen romaaniin Uhkapelimerkki
Tuottaja
Säveltäjä
Kuvaaja Jari Mutikainen
Leikkaaja Kimmo Kohtamäki
Lavastaja Antti Nikkinen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Solar Films
Ensi-ilta
Kesto 98 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Katsojat 53 545[1]
Edeltäjä Vares – Kaidan tien kulkijat
Seuraaja Vares – Pimeyden tango
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Elokuva julkaistiin DVD:lle ja Blu-raylle 15. lokakuuta 2012.

Rooleissa

muokkaa
 Antti Reini  Jussi Vares  
 Maria Järvenhelmi  Anna Huttunen  
 Ilkka Heiskanen  komisario Hautavainio  
 Jasper Pääkkönen  Kyypakkaus  
 Risto Kaskilahti  Timo Petterson  
 Minna Haapkylä  Sole Sulavesi  
 Eppu Salminen  Juhani Luusalmi  
 Matti Onnismaa  pastori Alanen  
 Mikko Leppilampi  toimittaja Ruuhio  
 Sari Puumalainen  Suski Petterson  
 Jouko Puolanto  von Knorr  
 Kaarina Hazard  Selma Natunen  
 Jarkko Tamminen  Topi Penkki  
 Jevgeni Haukka  Stahanov  
 Tommi Eronen  Keronimo  
 Kristo Salminen  Erkki Sariola  
 Tuula Amberla  Maria Rodriques  
 Maarit Peltomaa  Irene  
 Teijo Eloranta  Pettinen  

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.