Jani Volanen
Jani Kristian Volanen (s. 1. marraskuuta 1971 Helsinki) on suomalainen näyttelijä ja ohjaaja-käsikirjoittaja.[1]
Jani Volanen | |
---|---|
![]() Jani Volanen esiintymässä Juha Lehtolan näytelmässä Loppuun asti lystikkäät vuonna 1993. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1. marraskuuta 1971 Helsinki |
Ammatti | näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja |
Puoliso | Pirjo Lonka |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1986– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Volanen opiskeli Teatterikorkeakoulussa 1989–1994 ja näytteli KOM-teatterissa 1994–1998.[1] Hän on ollut vuodesta 1994 osa Julmahuvi-ryhmää, johon kuuluvat myös Tommi Korpela, Janne Reinikainen, Jukka Rasila ja Petteri Summanen.[2]
Vuodesta 2002 Volanen on näytellyt ja ohjannut Q-teatterissa.[1] Hänet tunnetaan myös yhtenä Putous-viihdeohjelman luojista.[3] Volanen on näytellyt lukuisissa elokuvissa. Hän on voittanut kaksi parhaan miessivuosan Jussia, vuonna 2008 roolistaan elokuvassa Miehen työ[4] ja vuonna 2017 elokuvasta Jättiläinen. Hän teki myös Pasila-animaatiosarjaan useita äänirooleja, mukaan lukien sarjan päähahmon Kyösti Pöystin. Volaselle tyypillinen rooli on epämiellyttävä, rikollinen ja persoonallisuushäiriöinen mieshenkilö.
Vuonna 2017 Volanen aloitti Rabbit Filmsillä draamapäällikkönä.[5] Vuonna 2019 hän ohjasi ja käsikirjoitti Ylelle mustan huumorin komediasarjan M/S Romantic.
Yksityiselämä
muokkaaVolasen puoliso on näyttelijä Pirjo Lonka. Heillä on vuonna 2014 syntynyt tytär.[6] Volasella on poika aiemmasta liitostaan näyttelijä Mari Perankosken kanssa.[7]
Filmografia
muokkaaNäyttelijänä
muokkaaElokuvat | ||
---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli |
1990 | Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva | vartiomies Räikkönen |
1991 | Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet | sotamies Räikkönen |
1992 | Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät | alikersantti Räikkönen |
1993 | Romanovin kivet | Henrik |
1994 | Vääpeli Körmy – taisteluni | porttivahti Räikkönen |
1997 | Vääpeli Körmy ja kahtesti laukeava | |
1998 | Tulennielijä | klovni |
1999 | Silmä silmästä | Sulo Salo / Kalevi Salo |
Rakastin epätoivoista naista | baarimikko | |
2004 | Vares – yksityisetsivä | tarjoilija pubissa (ääni) |
2006 | Matti | Nipa |
Saippuaprinssi | Tintti | |
2007 | Miehen työ | Olli |
Sooloilua | toimituspäällikkö | |
2008 | Putoavia enkeleitä | nuori lääkäri |
2009 | Kielletty hedelmä | Ilari |
Toinen Jalka Haudasta | pappi | |
2012 | Hulluna Saraan | Eikka |
2014 | Schönefeld Boulevard[8] | Leif |
2015 | Elämältä kaiken sain | Kake |
Häiriötekijä | Veli | |
2016 | Jättiläinen | Pekka Perä |
2017 | Napapiirin sankarit 3 | Tommi |
2018 | Suomen hauskin mies | Hjalmar Kalm |
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja | Pekka | |
2019 | Koirat eivät käytä housuja | Pauli |
2020 | Teräsleidit | Ville |
Eden | Asko | |
2022 | Pahanhautoja | Tinjan isä |
2024 | Perhoset | Petri Mustonen[9] |
2025 | Täydelliset vieraat |
Televisio | ||
---|---|---|
Vuosi | Sarja | Rooli |
1986 | Joulukalenteri | arkistotonttu |
1991 | Häkkilinnut | Petri |
1992 | Tapulikylä | Mikko Rissanen |
1994 | Tasavallan vahtimestarit | tsuppari |
Varokaa putoavia esineitä | vahtimestari | |
1995–1996 | Toini ja Heikki Haaman show | useita |
1997 | Vuoroin vieraissa | Harri |
Ota ja omista | Lennart | |
1999 | Äkkiä Anttolassa | useita |
2000 | Julmahuvi esittää: Mennen tullen | saksalainen |
Sikanautaa | useita | |
2000–2003 | Kaverille ei jätetä | useita |
2001 | Operaatio Interheil | Antti Sahlberg |
2002 | Kylmäverisesti sinun | Akseli |
2003 | Remontti | Rami |
Ranuan Kummit | raivoava miesautoilija | |
2004 | Headhunters | Petri |
2005 | Firma | Elias |
NDA – Salassapitosopimus | Max | |
2006 | Ranuan Kummien Nousu ja Tuho | oma itsensä |
2007 | Maan mitta | Juha Kemppi |
2008 | Kymenlaakson laulu | miesasiakas |
Suojelijat | Rami | |
Ylikävely | pappi | |
2009 | Ihmebantu | useita |
2009–2010 | Helppo elämä | Lampinen |
2010 | Kallio | Kari |
2011 | Virta | Petri Kivelä |
2012 | Helsingin herra | Ode |
2014 | Brändärit | Erich Tamminen |
2014–2015 | Syke | Paul |
2016 | Kynsin hampain | JJ Pasanen |
2018 | Karppi | Usko Bergdahl |
2018 | Bullets | Jaska Lahti |
Lyhyt- / televisioelokuva | ||
---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli |
1989 | Tanssit lähestyy, Riku | Riku |
1991 | Suklaasydän | ujo poika |
1992 | Tapporahat | poika |
1995 | Ruuvimies | Tommi Makola |
Paatti | isi | |
Let’s Play Zeus | karannut varusmies | |
1997 | Ristin juurella | Hessu |
The Joyboys Story | Yanee | |
2008 | Jungle of Dreams | Max |
2009 | Kukkulan kuningas | Hans |
2010 | Potilas | vartija |
2012 | Poliisi selvittää | poliisi |
2021 | Poke | poke |
Käsikirjoittajana
muokkaa- Elokuva / televisiosarja
- Toini ja Heikki Haaman show (1995–1996)
- The Joyboys Story (1997)
- Studio Julmahuvi (1998)
- Jerico 2000 (1999)
- Mennen tullen (2000–2001)
- Rumble (2002)
- Ranuan kummit (2003)
- Sairaskertomuksia[10] (2004)
- Ranuan Kummien Nousu ja Tuho (2006)
- Ihmebantu (2009)
- Putous (2010)
- Häiriötekijä (2015)
- M/S Romantic (2019)
- Poke (2021)
- Munkkivuori (2022)
Ohjaajana
muokkaa- Elokuva / televisiosarja / teatteri
- Studio Julmahuvi (1998)
- Jerico 2000 (1999)
- Mennen tullen (2000–2001)
- Rumble (2002)
- Ranuan kummit (2003)
- Ranuan Kummien Nousu ja Tuho (2006)
- Ihmebantu (2009)
- Putous (2010)
- Häiriötekijä (Q-Teatteri) (2013)
- Jälkeenjäävät (Q-Teatteri) (2015)
- M/S Romantic (2019)
- Munkkivuori (2022)
Teatterirooleja
muokkaa- Aarresaari, Suomen Kansallisteatteri (Markus Packalen, 1988) - Jim Hawkins
- Oliver Twist, Helsingin Kaupunginteatteri (Kari Heiskanen, 1991) - Oliver Twist
- Grande Finale, Suomen Valtionteatteri (Kari Väänänen, 1992) - Reino Unido
- Papin erhe, Teatteri Baccus (Seppo Halttunen, 1992) - useita rooleja
- Verta kissan kurkulla, Helsingin Kaupunginteatteri (Maarit Ruikka, 1992)
- Syntipukki, Teatteri Baccus (Pentti Kotkaniemi, 1993)
- Kalju laulajatar, NeOn-Teatteri (Maarit Ruikka, 1993) - Palopäällikkö
- Bronks, KOM-Teatteri (Maarit Ruikka, 1994) - Raimo Kallio
- Isänmaallinen ilta, KOM-Teatteri (Pekka Milonoff, 1994)
- Elefanttimies, KOM-Teatteri (Pekka Milonoff, 1995) - John Merrick
- Rikos ja rakkaus, KOM-Teatteri (Pekka Milonoff, 1995) - useita rooleja
- Budapest Bengal Tigers, KOM-Teatteri (Reko Lundan, 1996)
- Juoksuaika, KOM-Teatteri (Harri Virtanen, 1996) - Matukka
- Kolme muskettisoturia, Q-Teatteri (Maarit Ruikka, 1997) - D'Artagnan
- Rikos ja rangaistus, KOM-Teatteri (Pekka Milonoff, 1997) - Raskolnikov
- Berlin Alexanderplatz, Q-Teatteri (Antti Hietala, 2002) - Franz Biberkopf
- Hamlet, Ryhmäteatteri (Mika Myllyaho, 2003) - Hamlet
- Riivaajat, Q-Teatteri (Antti Hietala, 2004) - Pjotr Verhovenski[11]
- Paniikki, Ryhmäteatteri (Mika Myllyaho, 2005) - Max[12]
- Variatio Delectat - Paha tahto, Q-Teatteri (Antti Hietala, 2006) - Bosse/Peter Kurten[13]
- Tuntematon sotilas, Ryhmäteatteri (Mika Myllyaho, 2007) - Lammio/Tyhmä[14]
- Macbeth, Q-Teatteri (Antti Hietala, 2008) - Duncan/ Malcolm[15]
- Corto Maltesen seikkailut, Q-teatteri (Fiikka Forsman, 2011) - Rasputin[16]
- Tulipunainen Hevonen, Q-Teatteri (Antti Hietala, 2012) - Kosti/Timo[17]
- Häiriötekijä, Q-Teatteri - ohjaus, 2013[18]
- Kirsikkapuisto, Suomen Kansallisteatteri (Mika Myllyaho, 2013) - Lopahin[19]
- Ihanat ihmiset, Q-Teatteri (Antti Hietala, 2014) - Mies[20]
- Jälkeenjäävät, Q-teatteri - ohjaus, 2015[21]
- Kevyttä mielihyvää, Q-teatteri (Antti Hietala, 2016) Tuomo/Jan
Palkinnot
muokkaaVolanen ja ohjelmat, joiden tekoon hän osallistui, ovat menestyneet monissa kilpailuissa, kuten Venla, Kultainen TV, Kultainen Venla, Jussi ja Kultainen ruusu.
Venla
muokkaa- Studio Julmahuvi, paras komediasarja (1999)
- Ranuan Kummit, paras komediasarja (2004)
- Ranuan Kummien Nousu Ja Tuho, paras komediasarja (2007)
- Ihmebantu, paras komediasarja (2010)
Kultainen TV
muokkaa- Ihmebantu, paras komediasarja (2010)
Kultainen Venla
muokkaa- M/S Romantic, vuoden ohjaaja (fiktio) (2020)
- M/S Romantic, vuoden käsikirjoittaja (yhdessä Tommi Korpelan kanssa) (2020)
- M/S Romantic, vuoden draamasarja (2020)
- Munkkivuori, vuoden ohjaaja (fiktio) (2022)[22]
- Munkkivuori, vuoden käsikirjoittaja (2022)[22]
- Munkkivuori, vuoden draamasarja (2022)[22]
Jussi
muokkaa- Miehen työ, paras miessivuosa (2008)
- Jättiläinen, paras miessivuosa (2017)
- Poke, paras lyhytelokuva (käsikirjoitus ja päärooli) (2021)
Sehsüchte-festivaali, Potsdam
muokkaa- Kukkulan Kuningas, paras näyttelijä[23]
Cinefiesta, Puerto Rico
muokkaa- Potilas, paras miesnäyttelijä[24]
Kultainen ruusu
muokkaa- Joyboys Story, pronssinen ruusu komediaohjelmien sarjassa (1997) Julma Huvi -ryhmälle, johon Volasen lisäksi kuuluvat Petteri Summanen, Jukka Rasila ja Janne Reinikainen. Joyboys Storyn kuvasi Jari Pollari ja tuotti MTV Viihde.[25][26]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Kuka kukin on 2015, s. 1021. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ Julmahuvi-ryhmä Julmahuvi.net. Viitattu 12.9.2015.
- ↑ Sarhimaa, Jutta: Putouksen kehittäjä: sketsihahmokilpailu oli parodia – suomalaiset ottivat sen tosissaan Helsingin Sanomat. 11.9.2015. Viitattu 12.9.2015.
- ↑ Jani Volanen Elonetissä.
- ↑ Jani Volanen loikkaa Rabbit Filmsin matkaan Markkinointi & Mainonta. Viitattu 2.2.2017.
- ↑ Pirjo Lonka ja Jani Volanen saivat vauvan Me Naiset. 7.3.2014. Viitattu 12.9.2015.
- ↑ Sininen hääpuku säväytti! Iltasanomat. 10.7.2006. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 12.9.2015.
- ↑ Schönefeld Boulevard RBB-Online. 12.11.2014. Viitattu 12.9.2015. (saksaksi)
- ↑ Vuorela, Birgitta: Perhoset-komediaa kuvataan Seinäjoella – elokuvan käsikirjoittaja Anna Brotkinia naurattaa se, miten vakavasti suhtaudumme itseemme 14.7.2023. Yle. Viitattu 18.8.2023.
- ↑ Sairaskertomuksia, Telvis.fi
- ↑ Riivaajat Helsingissä - Ihmisen arvoitus; Turun Sanomat 26.2.2004
- ↑ Ryhmä-teatterissa on syksyllä Paniikki; Turun Sanomat 15.6.2005
- ↑ Q-teatteri aloittaa syksyn Pahalla tahdolla; Kaleva 1.9.2006
- ↑ Tuntematon sotilas vetää Suomenlinnan täyteen; Turun Sanomat 1.6.2007
- ↑ Elina Knihtilä on Q-teatterin Macbeth; Turun Sanomat 9.8.2008
- ↑ Corto Maltese hyppää sarjakuvasta teatteriin; TS 10.2.2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Lahko kätkee pahan rakkauspuheella; 18.9.2012 Satakunnan Kansa (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Q-teatterin häiriötekijä: Nauru jää vinoon; Demari 13.3.2013
- ↑ Tiina Weckström ja Jani Volanen Kansallisteatterin Kirsikkapuistoon HS.fi. 13.8.2013. Viitattu 12.9.2015.
- ↑ Meri, Lauri: Ihanat ihmiset on syksyn tyylikkäin draama HS.fi. 20.9.2014. Viitattu 12.9.2015.
- ↑ Viitaniemi, Tuula: Q-teatterin loistava Jälkeenjäävät kysyy, kenen elämää me elämme 18.9.2015. Yle. Viitattu 19.9.2015.
- ↑ a b c Körkkö, Hilla: Jani Volasen Munkkivuori sai eniten Kultainen Venla -palkintoja. Helsingin Sanomat, 20.1.2023. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.1.2023.
- ↑ Kukkulan kuningas, Suomen elokuvasäätiö (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Potilas (The Patient), Crowdme.com (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Forssen, Anne: Joyboys Story voitti pronssiruusun Montreux'ssa MTV3. 30.4.1997. Viitattu 15.2.2020.
- ↑ Jokelainen, Jarkko: Komediaohjelma Joyboys Story palkittiin Montreaux'ssä Helsingin Sanomat. 3.5.1997. Viitattu 15.2.2020.
Aiheesta muualla
muokkaa- Jani Volanen Elonetissä.
- Jani Volanen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)