Riivaajat

Fjodor Dostojevskin romaani
Tämä artikkeli käsittelee romaania. Riivaajat on myös elokuva.

Riivaajat (ven. Бесы, Besy) on Fjodor Dostojevskin romaani vuodelta 1872. Se on poliittinen aateromaani ja pamfletti, jonka roolihahmot edustavat lähes kaikkia Dostojevskin aikalaisia puhuttaneita aatteita: radikalismia, nihilismiä, idealismia, sosialismia, despotismia, anarkismia, totalitarismia, ateismia, materialismia ja yhteiskunta-utopismia. Sekä slavofiili- että zapadnikki-aate ovat myös romaanissa esillä.[1]

Riivaajat, ensipainoksen kansilehti 1873, Pietari

Tausta muokkaa

Romaani kuvaa elämää Venäjän keisarikunnassa 1800-luvun lopulla. Vallankumousmielialan noustessa Venäjällä vastakkaiset ideologiat törmäävät toisiinsa. Dostojevski kritisoi sekä vasemmistolaisia heidän demonisista ideoistaan että konservatiiveja heidän kyvyttömyydestään käsitellä muita ajatuksia ja näiden sosiaalisia vaikutuksia.

Dostojevski kuvaa eurooppalaisen yhteiskunta-ajattelun ääriliikkeisiin perehtyneen kumouksellisen venäläisnuorison toimintaa ja jatkaa näin Ivan Turgenevin Isien ja lasten herättämää ja Nikolai Tšernytševskin Mitä on tehtävä? -romaanin kiihdyttämää keskustelua. Dostojevski itse kutsui romaania ”venäläisen radikalismin historialliseksi tutkielmaksi”. Radikaalipiirit tuomitsivat sen antinihilistisenä romaanina.[1]

Juoni muokkaa

Kirjassa on neljä päähenkilöä, joiden avulla Dostojevski kuvaa Venäjän poliittista kaaosta 1800-luvun loppupuolella: Verhovenski, Šatov, Stavrogin ja Kirillov.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat maaseutukaupunkiin, jossa kokoontuu joukko kumouksellisia Pjotr Verhovenskin johdolla. Verhovenski kerää ympärilleen kumouksellisten ryhmän ja saa heidät uskomaan, että he ovat osa suurempaa kansainvälistä järjestöä. Järjestön kuvitteelliseksi johtajaksi hän esittelee Nikolai Stavroginin. Tämä on nuori kyyninen radikaali, joka manipuloi ihailevat toverinsa omien ideoidensa toimeenpanijoiksi. Kumouksellisten ydinryhmä edustaa vallankumouksellisten perustyyppejä, joita Dostojevski kuvaa purevan ironisesti. Heitä ovat pedantti teoreetikko, käytännön streategisti, kirkasotsainen idealisti, naiivi myötäilijä, kyyninen opportunisti, rettelöitsijä ja rikollinen.[1]

Kahden nuoren ”nihilistin”, Stavroginin ja Verhovenskin, vastakohdaksi asettuvat heidän turgenevilaista ”isien” sukupolvea edustavat vanhempansa. Nuoren Verhovenski isä Stepan Trofimovitš on romantiikan kirjallisen ja esteettisen kasvatuksen saanut 1840-lukulainen idealisti, joka kuten Dostojevski antaa ymmärtää, uskoo kristinuskon sijasta idealistiseen humanismiiin. Stepan Trofimovitšilla on pitkään jatkunut kiduttava suhde ”hyväntekijäänsä” Varvara Petrovnaan, Stavroginin äitiin. Tämä on Dostojevskin parodia turgenevilaisesta ”vahvan naisen” ja ”heikon miehen” suhteesta. Ivan Turgenevista itsestään Dostojevski piirtää ironisen muotokuvan romaanin kirjailijahahmossa Karmazinovissa.[1]

Šarov ja Kirillov uhrataan kumouksellisen toiminnan nimissä. Šatov murhataan ja Kirillov ajetaan itsemurhaan. Tämän juoniaineksen Dostojevski otti suoraan aikalaistapahtumista. Aikansa tunnetuimpia vallankumouksellisia ollut Sergei Netšajev oli murhauttanut poliittiseen ryhmäänsä kuuluvan opiskelijan, jotta kollektiivinen vastuu saisi ryhmän jäsenet pysymään hänelle lojaaleina. Myös Riivaajissa Šatovin murhan tarkoitus on sitoa ydinryhmä toisiiinsa kollektiivisella syyllisyydellä. Itsemurha on romaanin yksi tärkeä teema. Kirillovin teorian mukaan ajatus kivusta ja epätietoisuus tuonpuoleisesta estää ihmistä tekemästä itsemurhaa. Kivun pelon moni voittaa mutta ei epätietoisuuden aiheuttamaa pelkoa. Se joka voittaa pelon, on Jumalan kaltainen.[1]

Myös Stavrogin päätyy itsemurhaan, hänen suurin rikoksensa on pedofilia. Ensijulkaisusta vuosina 1871–1872 Russkie vetsnik (ven. Русский вестник) -lehdessä poistettiin luku ”Tihonin luona”, jossa Stavrogin tunnustaa ortodoksimunkille raiskanneensa lapsen. Se jätettiin pois myös neuvostokauden painoksista sekä ensimmäisistä suomennoksista 1928 ja 1962: luku ilmestyi ensimmäisen kerran vasta vuoden 1979 suomennoksessa.[1]

Romaanin kolmannessa osassa Dostojevski karnevalisoi vallankumouksellisten toiminnan: todellisen vallankumouksen ja yhteiskunnallisten muutosten sijasta ryhmä saa aikaiseksi ainoastaan tulipalon ja sekasortoa provinssikaupungissa.[1]

Analyysi muokkaa

Dostojevskin vakavamman arvion mukaan kumouksellisen toiminnan tulos on kuitenkin myös murha ja kaksi itsemurhaa. Romaanin motto on Luukkaan evankeliumin (Luuk. 8:23-26) kertomus riivatusta miehestä, josta riivaajat siirtyvät sikoihin, ja siat juoksevat jyrkänteen yli järveen ja hukkuvat.[1]

Romaania voi lukea allegorisella tasolla kertomuksena Stavroginista ja Verhovenskista riivaajina tai riivattuina: heidän ympärilleen kokoontuu joukko pienempiä riivaajia tai kumousideologian riivaamia, jotka on tuomittu juoksemaan jyrkänteen yli tuhoon.[1]

Henkilöt muokkaa

  • Nikolai Vsevolodovitš Stavrogin; kyyninen nuori radikaali, pedofiili, rikkaan maanomistajan poika, Stepan Trofimovitšin oppilas
  • Pjotr Stepanovitš Verhovenski; organisaattori ja manipulaattori, Stavroginin ihailija
  • Ivan Pavlovitš Šatov; slavofiili, joka uskoo Jumalaan, Varvara Petrovnan kuolleen miespalvelijan poika, Stepan Trofimovitšin oppilas
  • Aleksei Niljitš Kirillov; eristäytynyt idealistinen ja individualistinen askeetti, ateisti
  • Stepan Trofimovitš Verhovenski; Pjotr Verhovenskin isä, riippuvuussuhteessa Varvara Petrovnaan
  • Varvara Petrovna Stavrogina; Stavroginin äiti, varakas ja vaikutusvaltainen maanomistaja
  • Semjon Jegorovitš Karmazinov; kirjailija, joka ratsastaa menneellä maineellaan, nihilisti
  • Jelizaveta Nikolajevna Tušina (Liza); varakas nuori nainen, Varvara Petrovnan ystävän tytär, Stepan Trofimovitšin oppilas, sidoksissa Stavroginiin
  • Darja Pavlovna Šatova (Daša); Ivan Šatovin sisar, Varvara Petrovnan suojatti ja Stepan Trofimovitšin oppilas, Stravroginin vastentahtoinen uskottu ja 'hoivaaja'
  • Marija Timofejevna Lebjadkina; Nikolai Stavroginin salattu aviovaimo, lapsenkaltainen mieleltään häiriintynyt ja fyysisesti vammainen 'pyhä houkka'
  • kapteeni Lebjadkin; Marijan juoppo ’runoilija’-veli, joka hoitaa sisartaan korvausta vastaan ja kavaltaa hoitoon tarkoitetut rahat itselleen
  • Šigaljev, historioitsija ja yhteiskuntateoreetikko, intellektuaali
  • kuvernööri Andrei Antonovitš von Lembke ja hänen vaimonsa Julia Mihailovna von Lembke; Stravroginin ja Verhovenskin tahdottomia pelinappuloita
  • munkki Tihon, ainoa joka tuntee Stavroginin mielen pohjia myöten

Suomennokset muokkaa

  • Riivaajat: romaani 1-3. Suomentaja Ida Pekari, Otava 1928. 2. painos 2004.
  • Riivaajat: 1-3. Suomentaja Ida Pekari, Otava 1962.
  • Riivaajat: 1-3. Suomentaja Ida Pekari, Otava 1979.
  • Riivaajat. 1-3. Suom. Lea Pyykkö 1982, Karisto. 2. painos 1989, 3. painos 1992, 4. painos 1998.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 4. Suuret kertojat: 1840-1890. Fjodor Dostojevski ja Leo Tolstoi. Dostojevski: hyvän ja pahan problematiikka”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 327–329. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.