Avaa päävalikko

Kielletty hedelmä (elokuva)

Dome Karukosken ohjaama elokuva vuodelta 2009

Kielletty hedelmä on suomalainen vuonna 2009 valmistunut Dome Karukosken ohjaama ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama elokuva.

Kielletty hedelmä
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Dome Karukoski
Käsikirjoittaja Aleksi Bardy
Tuottaja Aleksi Bardy
Säveltäjä Adam Nordén
Kuvaaja Tuomo Hutri
Leikkaaja Harri Ylönen
Pääosat Amanda Pilke
Marjut Maristo
Joel Mäkinen
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Helsinki-filmi
Ensi-ilta Suomi 13. helmikuuta 2009
Saksa 8. helmikuuta 2009lähde?
Kesto 104 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 400 000 euroa
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Elokuva kertoo kahdesta vanhoillislestadiolaisesta nuoresta tytöstä Raakelista ja Mariasta, jotka lähtevät kesäksi Helsinkiin kokeilemaan erilaista elämää kuin mihin ovat tottuneet. Maalaistalossa, isossa lestadiolaisperheessä kasvaneet tytöt saavat kokea millaiselta vapaus tuntuu. Elokuva on kasvutarina ja kuvaus elämänvalinnoista uskonnollisuuden ja vapauden ristipaineessa.

Elokuva on kuvattu Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa ja Kempeleessä sekä Helsingissä.

RooleissaMuokkaa

 Marjut Maristo  … Raakel  
 Amanda Pilke  … Maria  
 Joel Mäkinen  … Toni  
 Jarkko Niemi  … Jussi  
 Olavi Uusivirta  … Johannes  
 Timo Tikka  … Luukas  
 Malla Malmivaara  … Eeva  
 Jani Volanen  … Ilari  
 Jarkko Nyman  … Lefa  
 Minka Kuustonen  … Katja  

VastaanottoMuokkaa

MTV.fi
Outi Heiskanen
      [1]
V2.fi
Jari Tapani Peltonen
      [2]

Jussi-palkinnot ja -ehdokkuudetMuokkaa

Elokuva sai parhaan naissivuosan (Amanda Pilke) Jussi-palkinnon vuonna 2010. Lisäksi elokuva oli ehdolla vuoden parhaaksi elokuvaksi.

LähteetMuokkaa

  1. Heiskanen, Outi: Kielletty hedelmä MTV.fi. 13.2.2009. Viitattu 24.2.2017.
  2. Peltonen, Jari Tapani: Kielletty hedelmä V2.fi. 10.2.2009. Viitattu 24.2.2017.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.