Minna Turunen
Minna Aurora Turunen (s. 22. huhtikuuta 1969 Lahti) on suomalainen näyttelijä. Turunen on valmistunut Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalta 1994.
Minna Turunen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Minna Aurora Turunen |
Syntynyt | 22. huhtikuuta 1969 Lahti |
Ammatti | näyttelijä |
Lapset | Roope Salminen |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Svensk Filmdatabas | |
Turunen toimi vuosina 2001–2002 myös radiojuontajana Kiss FM:n aamutiimissä, mutta sai sieltä potkut vuoden 2002 tammikuussa.[1][2]
Ura
muokkaaTurunen oli 1990- ja 2000-luvun vaihteessa yksi Suomen eturivin näyttelijöistä. Hän esiintyi muun muassa elokuvissa Vares – yksityisetsivä ja Romanovin kivet sekä tv-sarjoissa Klubi ja Haluatko filmitähdeksi?. Vuonna 2002 hän toimi Jussi-gaalan juontajana. Turusen viimeinen televisiorooli oli Salatut elämät -sarjassa vuonna 2007, jossa hän esitti Sannamaija Pekkarisen vastanäyttelijänä Taru Saaristoa.[3]
Yksityiselämä
muokkaaMinna Turusen ja Eppu Salmisen poika on näyttelijä ja juontaja Roope Salminen (s. 1989).[4][5] Turunen ja Salminen erosivat sittemmin.[6] Turunen katosi julkisuudesta 2000-luvun lopulla. Vuonna 2017 hän kertoi julkisuudessa saaneensa aivovamman ja myöhemmin vuonna 2018 kertoi sairastavansa Alzheimerin tautia.[3]
Filmografia
muokkaaElokuvat | ||
---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli |
1988 | Ihmiselon ihanuus ja kurjuus | — |
1989 | Kotia päin | Annette |
1993 | Romanovin kivet | tulkki |
1994 | Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat | 2. vastaanottovirkailija |
1995 | Muusikon valinta | — |
1999 | Lapin kullan kimallus | Ralla-Kaisa |
2001 | Ken tulta pyytää | paloaseman hälytyskeskuksenhoitaja |
2002 | Umur | Umur |
2004 | Vares – yksityisetsivä | Ifigenia Multanen |
Televisio | ||
---|---|---|
Vuosi | Sarja | Rooli |
1990–1991 | Ruusun aika | sairaanhoitaja Jonna Joki |
1992 | Kuudesti laukeava | useita |
1993 | Lapinlahden Linnut Show | useita |
1995 | Rapman | — |
Hanhivaara: Jäähyväiset ilman suudelmia | Sari Veikkola | |
Takaisin kotiin | — | |
1998 | Tuliportaat | Carola Jarvis |
1998–1999 | Klubi | Janita Westin |
2003 | Haluatko filmitähdeksi? | juontaja |
2006 | Mogadishu Avenue | Irina Totkunen |
2007 | Salatut elämät | Taru Saaristo |
- Ääninäyttelijänä
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Lähteet
muokkaa- ↑ Minna Turunen katosi julkisuudesta, ja esiin nousi hälyttäviä tietoja – tämä Roope Salmisen äidin nykytilanteesta tiedetään Ilta-Sanomat. 25.9.2024. Viitattu 29.9.2024.
- ↑ Minna Turunen ei masentunut radiopotkuistaan Ilta-Sanomat. 26.1.2002. Viitattu 29.9.2024.
- ↑ a b Minna Turunen katosi julkisuudesta, ja esiin nousi hälyttäviä tietoja – tämä Roope Salmisen äidin nykytilanteesta tiedetään Ilta-Sanomat. 4.1.2025. Viitattu 11.2.2025.
- ↑ Seppälä, Aila: Kipeästä äitisuhteestaan avautuva Roope Salminen: ”Verisukulaisuus ei ole ihmisen elämässä Se Juttu” Iltalehti. 2.4.2015. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 6.3.2017.
- ↑ Roope Salminen täyttää vuosia – sai parhaan lahjan jo yöllä MTV Uutiset. 11.12.2015. Helsinki: MTV Oy. Viitattu 9.2.2022.
- ↑ Uljas, Tellervo: Roope Salminen: ”Isä on ollut minulle suurin tuki läpi elämäni” (julkaistu Eevan numerossa 11/2015) Apu. 26.8.2016. Helsinki: A-lehdet Oy. Viitattu 28.4.2021.