Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (elokuva)
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus on Matti Kassilan ohjaama elokuva vuodelta 1988. Se pohjautuu F.E. Sillanpään samannimiseen romaaniin vuodelta 1945.
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus | |
---|---|
Elokuvan julisteen suunnitteli Markko Taina. |
|
Ohjaaja | Matti Kassila |
Käsikirjoittaja | Matti Kassila F. E. Sillanpään romaanin pohjalta |
Tuottaja | Päivi Hartzell |
Säveltäjä | Jukka Linkola |
Kuvaaja | Kari Sohlberg |
Leikkaaja | Irma Taina |
Lavastaja | Ensio Suominen |
Pääosat |
Lasse Pöysti Liisa-Maija Laaksonen Tuula Nyman Antti Litja |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Neofilmi Oy |
Levittäjä |
Finnkino Europa Vision VLMedia |
Ensi-ilta | 16. joulukuuta 1988 |
Kesto | 96 min |
Alkuperäiskieli | Suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuvan pääosassa on kirjailija Martti Hongisto (Lasse Pöysti) joka lähtee tapaamaan nuoruudenrakastettuaan Annaa (Liisamaija Laaksonen), ja muistelemaan mennyttä nuoruuttaan. Samalla Hongiston vaimo (Tuula Nyman) haeskelee miestään ravintoloista.
Elokuvan muissa rooleissa nähdään Esko Roine, Olavi Ahonen, Rauni Ikäheimo, Pia Hattara ja Leo Lastumäki. Elokuvassa piipahtaa myös lapsena Jasper Pääkkönen. Elokuva palkittiin neljällä Jussi-palkinnolla vuonna 1989.
Jussi-palkinnot
muokkaa- Paras naispääosa (Liisamaija Laaksonen)
- Paras naissivuosa (Tarja Keinänen)
- Paras lavastus (Ensio Suominen)
- Paras musiikki (Jukka Linkola)
Vastaanotto
muokkaaElokuva sai monenlaisia arvioita. Uuden Suomen Heikki Eteläpään mielestä se oli ”keskitetty, kompakti ja tyylivarma, niin sanoakseni yhtä puuta alusta loppuun”.[1] Helsingin Sanomien Helena Ylänen sanoi myönteisiäkin asioita sisältäneessä ensi-ilta-arvostelussaan ”kiukuttelevansa” elokuvaa vastaan siinä, että kiintoisien aiheiden ja asioiden lisäksi siitä ei löydy yhtenäistä tematiikkaa, ohjaajan näkemystä eikä tyylillistä johtolankaa, joka nivoisi kohtaukset kokonaisuudeksi: ”Kohtausten rakentelun tuoksinassa sisäinen viritys on unohtunut. Huudetaan vuorosanoja, jotka käsikirjoitukseen on kirjattu, muistamatta etteivät sanat ole sielun peili.”[2]
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus sai teatterikierroksellaan 39 815 katsojaa, mikä oli viidenneksi eniten vuoden 1988 kotimaisista ensi-illoista[3].
Lähteet
muokkaa- ↑ Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (elokuva) Elonet.
- ↑ Ylänen, Helena: Kirjailijan jäähyväiset muusalle. (Elokuvan arvostelu.) Helsingin Sanomat, 17.12.1988, s. 24. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1988 Elokuvauutiset. Viitattu 2.4.2019.