Lapin kullan kimallus

vuoden 1999 elokuva

Lapin kullan kimallus on vuonna 1999 ensi-iltansa saanut, Åke Lindmanin ohjaama suomalainen elokuva, joka kertoo 1800-luvun lopun Lapin kultaryntäyksestä. Sen pääosissa ovat Pirkka-Pekka Petelius ja Vesa Vierikko. Elokuvan ensi-ilta oli Savonlinnan elokuvajuhlilla Olavinlinnassa 6. elokuuta 1999. Siitä tehtiin myös kolmiosainen 158 minuutin pituinen televisiosarja, joka esitettiin ensimmäistä kertaa Yle TV1:llä 26. marraskuuta – 10. joulukuuta 2001.lähde?

Lapin kullan kimallus
Elokuvan juliste, Marita Liulia, 1999.
Elokuvan juliste, Marita Liulia, 1999.
Ohjaaja Åke Lindman
Käsikirjoittaja Heikki Vuento
Tuottaja Hanna Hemilä
Säveltäjä Lasse Mårtenson
Kuvaaja Pauli Sipiläinen
Leikkaaja Pipsa Valavaara
Lavastaja Jukka Uusitalo
Tiina Tuovinen
Pääosat Vesa Vierikko
Pirkka-Pekka Petelius
Lasse Pöysti
Jarmo Mäkinen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Åke Lindman Film-Production Oy
Ensi-ilta 10. syyskuuta 1999
Kesto 120 minuuttia / 158 min (TV-versio)
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Martti Suosalo oli ehdolla roolistaan parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon saajaksi vuonna 2000.[1]

TaustaaMuokkaa

Ajastus Lapin vuosien 1869-1872 kultaryntäyksestä kertovasta elokuvasta syntyi Åke Lindmanin mieliin jo elokuvan Valkoinen peura (1952) kuvauksissa. Hän kuuli saamelaisten tarinoita "Kultalasta" ja hankki lisätietoa kirjallisuudesta ja kullankaivajia haastattelemalla. 1960-luvun alussa T.J. Särkkä hylkäsi Lindmanin ajatuksen liian kalliina. 1970-luvun alussa hän alkoi työstämään elokuvan käsikirjoitusta ultahistorian asiantuntijoiden Paavo Pitkäsen ja Herman Stigzeliuksen sekä Suomen elokuvasäätiön Kari Uusitalon kanssa. Tällöin hankkeen työnimenä oli "Kultalan kruunun stationi" ja ensimmäinen varsinainen elokuvakäsikirjoitus on päivätty 1983.[2]

1980-luvun alussa Yleisradio kiinnostui hankkeesta ja Lindman kävikin Lapissa etsimässä kuvauspaikkoja elokuvalle. Hanke eteni kuitenkin vasta vuosikymmenen lopussa jolloin Yleisradio alkoi hyväksyä sponsorirahoituksen tuotannoilleen. Lindman sai kuitenkin varmistettua riittävän rahoituksen elokuvan eteenpäin viemiseksi vasta 1994. Käsikirjoittajaksi kiinnitetty irlantilais-kanadalainen geologi-kirjailija Gerald Wilson teki vuosina 1995-1996 aiheesta useita käsikirjoitusversioita nimillä "Gold" ja "Shimmer of Gold". Elokuvasäätiö myönsi hankkeelle tuen 1997 ja lopulta käsikirjoittajaksi valikoitui säätiön ehdottama appilaissyntyinen Heikki Vuento. Vuento laatikin nopeasti käsikirjoitusversiot sekä elokuvaan että televisiosarjaan nimellä "Kultala".[2]

RoolitMuokkaa

 Pirkka-Pekka Petelius  Nils Lepistö  
 Vesa Vierikko  Jakob Ervast  
 Kaija Pakarinen  Aili Ervast  
 Jarmo Mäkinen  Edvard Manninen  
 Lasse Pöysti  Konrad Planting  
 Ismo Apell  Auren  
 Mats Långbacka  Konrad Lihr  
 Ville Haapasalo  Frans Björklund  
 Minna Turunen  Ralla-Kaisa  
 Martti Suosalo  Johan Kaweri  
 Asko Sahlman  Saarela  
 Risto Tuorila  Hermanni Kyrö  
 Irina Björklund  Rimma Kyrö  
 Riko Eklundh  Alarik Krook  
 Johan Simberg  kuvernööri Georg von Alfthan  
 Göran Schauman  kreivi Armfelt  
 Vesa Veijalainen  Nätynki, valtion retkikunnan jäsen  
 Ville Virtanen  Kymppi  
 Petri Johansson  Matias Erkkilä  
 Vesa Wallgren  Kursunki, kullankaivaja  
 Jarkko Mikkola  Sieppi, kullankaivaja  
 Aku Laitinen  kullankaivaja  
 Juhani Juustinen  väsyvä mies  

KuvauksetMuokkaa

Elokuvan kuvaukset alkoivat Ivalojoen jäidenlähdön kuvauksella jo toukokuussa 1995, mutta varsinaisesti kuvaamaan ryhdyttiin toukokuussa 1998. Ne jatkuivat kesällä ja syksyllä sekä talvella 1999. Norja-jakson kuvauksia tehtiin vielä toukokuussa 1999. Kuvauspäiviä oli yhteensä 67. Elokuvaa ei kuvattu alkuperäisessä Kultalassa vaan Kutturan kylän lähelle Ivalojoen varteen rakennettiin Kultalan kopio. Elokuvassa näytteli lähes 100 näyttelijää ja yli 300 avustajaa. Päärooleista Lasse Pöysti näytteli urallaan toiseksi viimeistä kertaa (viimeinen rooli oli elokuvassa Thomas vuonna 2008). Satu Silvo, jonka piti näytellä Ralli-Kaisaa, loukkaantui ja hänen tilalleen tuli Minna Turunen.

Inarin lisäksi kuvauksia tehtiin Sipoossa, Helsingissä, Sodankylässä, Kittilässä ja Tuusulassa.[2]

Elokuvan kanssa samaan aikaan kuvattiin kolmeosainen televisiosarja. Siinä oli elokuvaan nähden runsaasti lisämateriaalia kuten uusia henkilöitä, elokuvassa vain vilahtavia hahmoja ja heidän suhteidensa kehittelyjä. Tapahtumien järjestystä muutettiin jonkin verran ja erilaisille sivujuonille annettiin sarjassa enemmän aikaa. Sekä elokuvasta että televisiosarjasta leikattiin pois Göran Schaumanin esittämän kreivi Armfeltin osuus, puvustaja Marjatta Nissisen esittämä noita, joka kertoo Björklundille kultaesiintymän sijainnin, sekä Willem Wilhelmusin näyttelemä saksalainen kullankaivaja, joka tulee hulluksi Kultalan talvivahtina.[2]

EsityksetMuokkaa

Elokuvan ensi-ilta oli 10. syyskuuta yli 20 paikkakunnalla. Se oli kuitenkin esitetty jo ennen sitä elokuun alussa ivalolaisille, kittiläläisille ja sodankyläläisille avustajille sekä Savonlinnan elokuvafestivaalilla 6. elokuuta.

Elokuva sai teattereissa 193 600 katsojaa. Televisioensi-ilta sarjalle oli 26. marraskuuta 2001 ja televisiossa katsojia oli keskimäärin yli miljoona. Yle TV1 on uusinut sarjan useita kertoja.[2]

VastaanottoMuokkaa

Elokuva sai pääosin myönteisiä arvioita, tosin elokuvan lavastusta moitittiin. Mikael Fräntin (Helsingin Sanomat Nyt 10.9.1999) mukaan "(elokuvan) voima on hauskoissa ja traagisissa välähdyksissä, perustelluissa henkilökuvissa, viimeistellyissä näyttelijäsuorituksissa (Vierikko ja Petelius eivät voisi olla parempia) ja käsikirjoittaja Heikki Vuennon kielellisissä oivalluksissa". Antti Lindqvistin (TV-maailma 18/1999) mukaan "Elokuvan koskettavan kauniin, kodin kultaisuutta korostavan loppukuvan takia monet ärsyttävyydet onneksi unohtuvat". Kari Uusitalon (Hyvinkään Sanomat 8.11.1999) mukaan "Lapin kullan kimallus osoittaa että vanha ohjaajakonkari on yhä edelleen täydessä työvireessä". Aslak Aikio (Kansan Tahto 16.9.1999) moittii, että "leikkausvaiheessa ei ole skarpattu loppuun saakka. Avauskuvassa vilahtavat puhelinlangat ja kohtausten väliin on leikattu eri vuodenaikaan kuvattua luontokuvaa. Ei se varmaan suurinta osaa etelän ihmisistä haittaa, mutta yhtä kaikki antaa huolimattoman vaikutelman. Elokuvan pienet puutteet viimeistelyssä eivät kuitenkaan ole ratkaisevia. Kaikkinensa Lapin kullan kimallus on hyvin toimiva kokonaisuus". [2]

LähteetMuokkaa

  1. Lapin kullan kimallus Yle. 2015. Viitattu 17.3.2021.
  2. a b c d e f Lapin kullan kimallus (Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan.) Elonet. Viitattu 5.8.2022.