Thrash metal

metallimusiikin tyylilaji
(Ohjattu sivulta Trash metal)

Thrash metal on metallimusiikin tyylilaji, joka sai alkunsa 1980-luvun alussa. Sen tärkein edeltäjä brittiläisen heavy metalin uusi aalto, jonka tekniseen ulosantiin ja vahvoihin kitaravalleihin yhdistettiin hardcore punkin energisyys ja nopeus. Näin siitä kehittyi musiikin tyylisuuntaus, jolle ovat ominaisia nopea tempo ja raskaat kitarariffit. Suosituimmillaan thrash metal oli 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa.

Thrash metal
Alkuperä NWOBHM
speed metal
hardcore punk
Alkuperämaa  Kanada
 Yhdistynyt kuningaskunta
 Yhdysvallat
 Saksa
 Brasilia
Kehittymisen
ajankohta
1980–1985
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara
sähköbasso
rummut
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
death metal
black metal
grindcore
heavy hardcore
metalcore
crossover thrash
Groove metal

Ensimmäisiä thrash metaliksi luokiteltavia yhtyeitä olivat 1980-luvun alun black metal -yhtyeet, kuten Venom, Mercyful Fate, Bathory ja Hellhammer. Tyylilaji kehittyi nykyiseen muotoonsa lähinnä Yhdysvalloissa ja Saksassa. Huomattava vaikutus oli varsinkin ”thrash metalin neljäksi suureksi” nimitetyillä Anthraxilla, Megadethilla, Metallicalla ja Slayerillä, jotka kaikki toimivat Kaliforniassa.

Historia muokkaa

Tausta muokkaa

 
Motörheadin nopeatempoinen ja suoraviivainen musiikki innoitti ensimmäisiä thrash metal -yhtyeitä.[1]

Heavy metal syntyi 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, mutta rhythm and bluesin vaikutus kuului yhä selkeänä varhaisten metalliyhtyeiden musiikissa. 1970-luvun lopulla ilmaantui kuitenkin Saxonin, Def Leppardin ja Iron Maidenin kaltaisia yhtyeitä, joiden myötä heavy metal kehittyi omaleimaiseksi musiikinlajiksi. Suosituimmillaan metallimusiikki oli 1980-luvulla, jolloin se jakaantui kaupallisemmaksi pop- tai glam metaliksi sekä hyökkäävämmäksi speed- ja thrash metaliksi. Jälkimmäiselle oli ominaista kielteinen suhtautuminen popvaikutteiseen valtavirran metallimusiikkiin ja puhdasoppisuutta korostava asenne.[2] Thrash metal eriytyi 1980-luvun alussa hardcore punkista ja brittiläisen heavy metalin uudesta aallosta.[3] Suuri vaikutus oli varsinkin brittiyhtye Motörheadilla ja sen albumilla Ace of Spades (1980).[4]

Äärimetallin varhaisista edustajista merkittävin oli brittiläinen Venom.[5] Joel McIver (2006) pitää yhtyeen kappaletta ”Witching Hour” (1981) ensimmäisenä thrash metal -kappaleena, sillä siinä esiintyi ensimmäistä kertaa lajityypille ominainen nopeatempoinen rumpukomppi, jossa virveliä lyödään kaksi kertaa useammin kuin perinteisissä rock- ja heavy metal -kompeissa. Vastaavaa komppia oli tosin jo aiemmin käytetty hardcore punkissa laajasti,[6] mutta Venomin tuotannossa se yhdistyi heavy metalille ominaiseen tuplabasarivyörytykseen, hyökkäviin voimasointuihin ja kitarariffeihin sekä yliluonnollisiin sanoituksiin.[7] Myös tanskalainen Mercyful Fate, ruotsalainen Bathory ja sveitsiläinen Hellhammer innoittivat thrash metalia. Ne ”äänittivät pelottavia, vihaisia albumeja, jotka yhdistivät paholaismaisen kuvaston kengännauhabudjettiin luoden synkän, viimeistelemättömän äänimaailman.”[8]

Hardcore-yhtyeiltä thrash metal omaksui äärimmäisen nopeat tempot ja tee se itse -estetiikan.[3] Dischargen ja Black Flagin kaltaiset yhtyeet olivat niille tärkeitä esikuvia.[9] Kun valtavirran heavy metal oli 1980-luvulla popvaikutteista ja kaupallista, kehitti thrash metal metallimusiikkia yhä hyökkäävämpään ja teknisesti haastavampaan suuntaan.[3] Suuntauksen merkittävimmät yhtyeet olivat pohjoisamerikkalaisia ja saksalaisia.[10]

Läpimurto ja vakiintuminen muokkaa

 
Metallica vuonna 2017.

Suosituinta thrash metal oli Yhdysvalloissa, missä lajityypin epäkaupallisuus ja kotikutoisuus vetosivat suurkaupunkien nuorisoon.[3] San Franciscon ja Oaklandin ympäristöön syntyi elinvoimainen thrash metal -alakulttuuri.[11] Tyylilajin tekivät suosituksi ”thrashin neljä suurta” eli Anthrax, Megadeth, Metallica ja Slayer.[12] Metallican Kill ’Em All ja Slayerin Show No Mercy (kumpikin 1983) veivät metallimusiikkia yhä nopeampaan ja hyökkäävämpään suuntaan.[9] Metallican kiihtyviin tempoihin vaikutti rumpali Lars Ulrichin taipumus hermoilla konserteissa, mikä sai hänet soittamaan sovittua nopeammin.[13] Muita merkittäviä San Franciscon ympäristön thrash-yhtyeitä olivat Exodus, Vio-lence, Testament ja Death Angel.[11] Alakulttuurilla ei missään vaiheessa ollut merkittävää julkaisu- tai fanzine-toimintaa, vaan sen suosio rakentui paikallisten yhtyeiden ja niiden konsertoinnin ympärille.[14]

Uudella lajityypillä ei aluksi ollut vakiintunutta nimeä. Varhaiset thrash-yhtyeet kutsuivat usein musiikkiaan speed metaliksi (’vauhtihevi’) tai power metaliksi (’voimahevi’) sen nopeatempoisuuden ja kiihkeyden vuoksi.[15] Tuottaja Brian Slagel on arvellut jonkun sanfranciscolaisen keksineen sanaparin thrash metal joskus vuosien 1982–1983 tienoilla.[16] Painetussa muodossa se esiintyi todennäköisesti ensimmäistä kertaa Kerrangissa alkuvuodesta 1984, kun lehdessä arvosteltiin Anthraxin ja Exciterin musiikkia.[15] Englannin sana thrash on suomeksi ’piestä’, ’rökittää’, ’antaa selkään’.[17] Britannian rocklehdistössä lajityyppiin suhtauduttiin aluksi pilkallisesti.[18]

Thrash metalista eriytyi 1980-luvun mittaan muita äärimetallin suuntauksia. Yhdysvaltalaiset Death ja Possessed kehittivät death metaliksi kutsutun tyylin, jossa sävellykset ovat perinteistä metallimusiikkia monimutkaisempia, tempot erittäin nopeita ja laulu matalaa murinaa.[9] Samoin ilmaantui thrash ja black metalia yhdistelleitä yhtyeitä, joiden sanoituksissa käsiteltiin saatananpalvontaa ja rienattiin kristinuskoa. Saksassa suuntauksen merkittäviä yhtyeitä olivat Sodom, Kreator ja Destruction, Brasiliassa vaikutusvaltaisimpia olivat Sepultura, Sarcófago ja Vulcano.[19] Power metalilla tarkoitetaan nykyään nopeatempoista ja melodista metallimusiikkia, joka sekoittaa thrash-vaikutteita perinteiseen heavy metaliin. Sen tunnettuja edustajia ovat Helloween, Iced Earth ja Gamma Ray.[20] Speed- ja thrash metalia käytetään tutkimuskirjallisuudessa yleensä synonyymeinä.[21]

Moni thrash-yhtye sai 1980-luvun jälkipuoliskolla levytyssopimuksen isolta levy-yhtiöltä.[14] Seuraavan vuosikymmenen alussa thrash saavutti suurta kaupallista menestystä ja löi itsensä läpi metallimusiikin valtavirrassa.[22] Metallicasta tuli eräs Yhdysvaltain suosituimmista yhtyeistä, ja myös Megadeth ylsi huomattavaan levymyyntiin.[14] Metallican Metallica (1991) saavutti Billboardin listan kärkisijan,[23] Megadethin Countdown to Extinction (1992) pääsi sijalle 2[24] ja sekä Anthraxin[25] että Slayerin albumit 10 suosituimman joukkoon.[26] Lisäksi Testament[27] ja Sepultura saavuttivat sijoja top 100 -listalla.[28]

Suosion lasku muokkaa

 
Slayer vuonna 2007.

Kasvaneen suosion myötä monet thrash-yhtyeet alkoivat 1990-luvun alussa viedä musiikkiaan kaupallisempaan suuntaan.[29] Neljästä suuresta vain Slayer pysyi uskollisena alkuperäiselle imagolleen ja tyylilleen. Samaan aikaan synkän ja alakuloisen metallimusiikin, kuten death ja doom metalin, suosio kasvoi, kun taas perinteinen rehvakas ja humoristinen rock-musiikki oli menettänyt suosiotaan.[30] Thrash metalin suosio kääntyi laskuun[31] ja Yhdysvallat menetti vähitellen asemansa metallimusiikin tärkeimpänä maana, kun eri puolilla maailmaa syntyi omintakeisia alakulttuureja ja äärimetallin tyylikirjo laajeni.[32] San Franciscon seudun omaleimainen thrash-kulttuuri ja -musiikkityyli katosivat.[14] Saksa sen sijaan on vielä 2000-luvullakin pysynyt äärimetallin tärkeänä markkina-alueena.[33]


Suomessa muokkaa

 
Stone vuonna 2013.

Suomalaisista thrash metal -yhtyeistä merkittävin ja parhaiten tunnettu on Stone. Varsinkin yhtyeen kahta ensimmäistä albumia Stone (1988) ja No Anaesthesia! (1989) pidetään merkittävimpinä Suomen thrash metalin uranuurtajajulkaisuina. Stone hajosi virallisesti vuonna 1992, ja sen jäseniä liittyi myöhemmin muihin yhtyeisiin, kuten Suburban Tribe, Amorphis ja Children of Bodom. Stonen musiikkia on kuitenkin julkaistu uudelleen ja yhtye on jatkanut satunnaista konsertointia aina 2000-luvulle saakka.lähde?

Erityisesti 1980-luvun lopulla Pohjois-Suomessa thrash metal oli suosittua ja paikallisesti esiintyviä yhtyeitä oli runsaasti. Jotkut yhtyeet, kuten Airdash ja A.R.G., levyttivät suurille levy-yhtiöille, mutta esimerkiksi Crematory, Mengele (myöhemmin nimillä Insomnia ja Wengele), Maple Cross, National Napalm Syndicate ja Sacred Crucifix olivat merkittäviä paikallisia vaikuttajia Oulun läänin ja Etelä-Lapin alueella.[34]

Suomalaiset thrash metal -yhtyeet toimivat kuitenkin lähinnä harrastepohjalta ja alkuaikojen julkaisut olivat lähes poikkeuksetta omakustanteita. Thrash metal oli monille soittajille lähinnä tapa viettää aikaa ystävien keskuudessa ja demonauhojen kansainvälinen vaihto keino pitää yhteyttä samanhenkisten ihmisten kanssa.lähde?

Ominaispiirteet muokkaa

Metallimusiikin tärkein soitin on sähkökitara, jonka säröinen ja äänekäs soittotapa ilmaisee voimaa, kiihkeyttä ja ponnistelua.[35] Tyypillisen thrash metal -kappaleen rungon muodostavat nopea rumpukomppi sekä yhden tai kahden kielen kitarariffi, jossa hyödynnetään palm mute -tekniikkaa ja voimasointuja.[36] Sävellykset koostuvat perättäisistä riffeistä ja melodian merkitys on pieni.[35] Useimmin käytetyt sävellajit ovat fryyginen ja lokrinen, joiden avulla kappaleeseen luodaan synkkä ja uhkaava tunnelma.[37] Usein kitara viritetään alavireeseen, jolloin soitto kuulostaa raskaammalta. Useimmin käytetty tahtilaji on 4/4 ja tempot ovat nopeita.[38]

Laulu on säröistä ja epämelodista.[38] Monet 1980-luvun thrash-yhtyeet käsittelivät sanoituksissaan Saatanaa ja okkultismia. Toisaalta esimerkiksi Anthraxin John Bush ja Metallican Kirk Hammett pitivät saatanallisia sanoituksia epä-älyllisinä, mielikuvituksettomina ja tahattoman koomisina. Nykyään kristinuskon vastaisuus on pitkälti kadonnut thrash metalista.[39] Black- ja thrash metalin erotti myös se, että varhaiset black metal -yhtyeet olivat amatöörimäisiä soittajia kun taas thrash metal oli teknisesti haastavaa musiikkia ja sävellykset monimutkaisia.[40]

Alarekisterin kitarariffien päälle soitetaan tyypillisesti tilutussooloja. Sanoituksissa ilmaistaan tyypillisesti nihilistisiä näkökulmia. Aiheet käsittelevät usein yhteiskunnallisia ongelmia, ja sanastossa hyödynnetään väkivaltaista kuvastoa.lähde? Type O Negativen keulahahmo Peter Steele on kuvaillut thrash metalia ”urbaaniksi tuhomusiikiksi” ja ”rapin kalpeakasvoiseksi serkuksi”. Osa thrash-yhtyeistä – tunnetuimpana Anthrax – alkoikin 1990-luvulla yhdistellä musiikkiinsa hip hopin aineksia ja räpättyä laulua.[31]

Häilyvät genrerajat muokkaa

Death metal muokkaa

Pääartikkeli: Death metal

Thrash metalia voidaan pitää death metalin edeltäjänä. Suurimpana erona näiden kahden tyylin välillä on laulutyyli. Death metal -laulajien matala ja kuolinkorinaa muistuttava murinalaulu on tyylilajin tavaramerkki, kun taas thrash metal -laulajat voivat laulaa joko jonkin verran puhtaammin ja paremminkin huutaen tai karjuen. Muun muassa Slayerin Tom Arayan vokalisointitekniikka oli huutopainotteista laulua, joka saattoi vaikuttaa murinalauluun. Myös usein death metallissa käytetään enemmän blast beatia, kuin thrash metalissa, jossa rumpuja soitetaan useammin nopeasti hakaten, etenkin 1980- ja 1990-luvun thrashissa. Genre-raja on kuitenkin häilyvä, ja useissa lähteissä ja lehdistössä käytetään myös yhdistelmätermiä deathrash tai death-thrash. Erityisesti Sepulturan yhteydessä termi deathrash esiintyi useasti 1990-luvun alkupuolella.lähde?

Post-thrash muokkaa

Pääartikkeli: Post-thrash

1990-luvun alussa thrash metal kehittyi post-thrashiksi. Riffittelevä, välillä hidas- tai keskitempoinenkin ja raskas musiikki tunnetaan myös nimillä groove metal ja neo thrash. Sen edustajia olivat muun muassa yhdysvaltalainen Pantera (Cowboys from Hell ja sen jälkeiset albumit) sekä Sepultura 1990-luvun levytyksineen. Myös takavuosien thrash metal -yhtye Anthraxin materiaali oli 1990-luvulla hyvin post-thrash -tyyppistä. Overkill-yhtyeen uusi tuotanto on myös groove metal -vaikutteista. Post-thrash on 2000-luvun metalcoren suurimpia vaikuttajia.lähde?

Speed metal muokkaa

Pääartikkeli: Speed metal

Käsitteet thrash metal ja speed metal ovat niin ikään hyvin häilyviä. Vaikka molemmat termit ovat kiistatta olleet käytössä jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien, niiden välillä ei ole selkeää rajaa. Asiaa on yritetty määritellä siten, että thrash metal on speed metalliakin raskaampaa, äärimmäisempää ja aggressiivisempaa musiikkia. Speed metalissa korostuvat enemmän perinteisen heavy metalin vaikutteet. Joissain thrash metal -yhtyeissä laulajalla on tapana ”rääkyä” tai ”öristä”, kun taas speed metalissa turvaudutaan useammin puhtaaseen lauluun korkeita kirkaisuja hyödyntäen. Thrash metal on yleensä myös synkkätunnelmaista, kun taas speed metal -kappaleiden sanoitukset ovat toisinaan humoristisia ja hyväntuulisia. Käytännössä speed metalia ja thrash metalia on kuitenkin usein käytetty synonyymeinä. Thrash metalin ja speed metalin ”yhdistämistä” esiintyy, esimerkkinä yhdysvaltalainen Razormaze.lähde?

Black metal muokkaa

Pääartikkeli: Black metal

Monet 1980-luvun äärimetalliyhtyeet sekoittivat black ja thrash metalia. Rienaavia sanoituksia ja kristinuskon vastaista kuvastoa viljelleitä thrash-yhtyeitä olivat esimerkiksi Sodom, Kreator, Destruction, Slayer, Sepultura ja Sarcófago, mutta iän ja soittotaitojen karttuessa useimmat niistä siirtyivät 1990-luvun alkuun mennessä maanläheisempiin aiheisiin. Tilalle ilmaantui uusia yhtyeitä, jotka esittävät 1980-luvun henkistä black thrashia. Niistä tunnetuimpia ovat ruotsalaiset Bestial Mockery ja Nifelheim, norjalaiset Aura Noir ja Vulture Lord, australialaiset Deströyer 666 ja Gospel of the Horns sekä japanilaiset Abigail ja Sabbat.[19]

Groove metal muokkaa

Groove metal yhdistää eri genrejä, kuten thrash metalia, heavy metalia, death metalia ja hardcorea. Pantera-yhtye on yleensä luokiteltu tähän genreen ja yhtyeen Cowboys from Hell -albumia pidetään groove metalin vaikuttajana. Groove metal on melko samanlaista kuin thrash metal, mutta tempo on hitaampi. Hitaammasta temposta huolimatta groove metal on hyvin aggressiivista ja saa yleisön helposti moshaamaan. Groove metal -yhtyeitä ovat muun muassa Pantera, Lamb of God, Mastodon, Machine Head ja Sepultura.lähde?

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Kahn-Harris, Keith: Extreme Metal. Music and Culture on the Edge. Oxford: Berg, 2007. ISBN 1-84520-399-2. (englanniksi)
  • McIver, Joel: Justice For All: The Truth About Metallica. London / New York / Paris / Sydney / Copenhagen / Berlin / Madrid / Tokyo: Omnibus Press, 2006. ISBN 1-84449-828-X. Internet Archive (viitattu 26.2.2023). (englanniksi)
  • Moynihan, Michael & Søderlind, Didrik: Lords of Chaos. The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground. Venice, California: Feral House, 1998. ISBN 0-922915-48-2. Internet Archive. (englanniksi)
  • Salmenpohja, Ilkka: Babylon. Tutkielma paholaisesta, saatananpalvonnan myytistä ja rock-musiikista. Kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 2000. Verkkoversio (Internet Archive).
  • Walser, Robert: Running with the Devil. Power, Gender, and Madness in Heavy Metal Music. Hanover, N.H.: University Press of New England, 1993. ISBN 0-8195-5252-6. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. Patterson, Dayal: How Motörhead influenced extreme metal Metal Hammer. 2.2.2016. Viitattu 26.2.2023. (englanniksi)
  2. Kahn-Harris 2007, s. 2.
  3. a b c d Speed/Thrash Metal AllMusic. Viitattu 26.2.2023. (englanniksi)
  4. McIver 2006, s. 57.
  5. Kahn-Harris 2007, s. 2–3.
  6. McIver 2006, s. 51–52.
  7. Salmenpohja 2000, s. 42–43; McIver 2006, s. 51–52.
  8. McIver 2006, s. 53, 56.
  9. a b c Kahn-Harris 2007, s. 3.
  10. Patterson 2013, s. 66.
  11. a b Kahn-Harris 2007, s. 102.
  12. Walser 1993, s. 14.
  13. McIver 2006, s. 61.
  14. a b c d Kahn-Harris 2007, s. 103.
  15. a b McIver 2006, s. 58.
  16. McIver 2006, s. 59.
  17. thrash. Sanakirja.fi, Kielikone Oy 2023. Viitattu 26.2.2023.
  18. McIver 2006, s. 58–59.
  19. a b Patterson 2013, s. 58–68.
  20. Mciver 2006, s. 58; Kahn-Harris 2007, s. 22.
  21. Kahn-Harris 2007, s. 2, 31.
  22. Walser 1993, s. 15.
  23. Chart History: Metallica. Billboard. Viitattu 26.2.2023.
  24. Chart History: Megadeth. Billboard. Viitattu 26.2.2023.
  25. Chart History: Anthrax. Billboard. Viitattu 26.2.2023.
  26. Chart History: Slayer. Billboard. Viitattu 26.2.2023.
  27. Chart History: Testament. Billboard. Viitattu 26.2.2023.
  28. Chart History: Sepultura (17.11.2021 arkistoitu versio). Billboard. Viitattu 26.2.2023.
  29. Moynihan & Søderlind 1998, s. 26; McIver 2006, s. 211.
  30. McIver 2006, s. 211.
  31. a b Moynihan & Søderlind 1998, s. 26.
  32. Kahn-Harris 2007, s. 105.
  33. Kahn-Harris 2007, s. 116.
  34. Nikula, Jone: Rauta-aika. Suomimetallin historia 1988–2002, s. 56–58. Helsinki: Johnny Kniga, 2002. ISBN 951-0-27367-8.
  35. a b Kahn-Harris 2007, s. 31–32.
  36. McIver 2006, s. 51.
  37. Kahn-Harris 2007, s. 31.
  38. a b Kahn-Harris 2007, s. 32–33.
  39. McIver 2006, s. 55.
  40. McIver 2006, s. 56.

Aiheesta muualla muokkaa