Karuselli
 |
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia. |
Karuselli on huvittelulaite, jossa keskeistä on horisontaalinen pyörivä liike. Perinteinen karuselli koostuu pystyakselin ympäri pyörivästä alustasta sekä sille asetelluista erilaisista istuimista. Tyypillisesti matkustajat ratsastavat puusta tai nykyään useimmiten lasikuidusta valmistetuilla eläimillä, jotka liikkuvat ylös ja alas laukkamaista liikettä matkien. Tavallisin karusellieläin on hevonen, ja iloinen karusellimusiikki on erottamaton osa laitetta. Karuselliksi voidaan myös kutsua mitä tahansa pyörivää alustaa tai muuta laitetta, jota ihmiset käyttävät ympäri pyörimiseen huvittelutarkoituksessa.
Sana karuselli on alun perin tarkoittanut turkkilaisten ja arabien harjoittamaa ratsastuspeliä, josta ranskalaiset kehittivät carrouseliksi kutsumansa eräänlaiset turnajaiset.
Karusellityypit
Hitaat, perinteiset karusellit on tyypillisesti koristeltu eläimin, joiden selkään matkustajat istuvat. Hitaan pyörimisnopeuden vuoksi turvavöitä ei tarvitse käyttää ja laitteet ovat mieluisia ja turvallisia myös pienille lapsille. Karusellieläimet saattavat myös laukata eli liikkua hiukan pystysuunnassa. Karusellien luvatussa maassa Yhdysvalloissa laitteelle on useita nimityksiä rakenteen mukaan. Esimerkiksi flying horses ("lentävät hevoset") on karuselli, jossa hevoset on kiinnitetty katosta sivusuunnassa joustaviin tankoihin. Mitä nopeammin karuselli pyörii, sitä enemmän matkustajat ovat kallellaan samaan tapaan kuin ketjukaruselleissa, joissa pyörivään sienenmuotoiseen runkoon on kiinnitetty ketjujen varassa roikkuvia istuimia.
Nykyisissä huvipuistoissa perinteisiä hevosilla, elefanteilla ja hilpeällä musiikilla varusteltuja karuselleja tavallisempia ovat uudenaikaiset nopeat laitteet, jotka myös voidaan määritellä karuselleiksi. Niissä on usein vaunuja, joissa kussakin istuu useampi henkilö. Nämä vaunut saattavat itse laitteen pyörimisen lisäksi liikkua ylös ja alas, pyöriä myös oman akselinsa ympäri tai jopa kääntyä ylösalaisin. Tällaisissa karuselleissa on luonnollisesti oltava vahvat turvalaitteet.
Alkeellisia karuselleja ovat myös esimerkiksi lasten leikkikentillä tavattavat pyörivät levyt, joissa on kaiteet kiinni pitämistä varten ja joihin vauhtia otetaan työntämällä tai potkimalla.
Historia
Karusellilla on ihmisten huvitusvälineenä monituhatvuotinen historia, sillä pyöriminen erilaisissa tätä tarkoitusta varten suunnitelluissa kojeissa on kuulunut todennäköisesti monien varhaisten kulttuurien hauskanpitotapoihin. Näistä alkeellisista puurakennelmista laite on kehittynyt nykyajan sähkökäyttöisiksi huvipuistolaitteiksi. Eläimet tulivat mukaan karuselliin 1600-luvun Ranskassa, jossa aatelisnuorukaiset harjoittelivat turnajaisia varten keskitolpan ympäri pyörivillä puuhevosilla. Höyrykoneen keksiminen mahdollisti suurempien väkijoukkojen pyörittämisen, ja teollistumisen myötä laite sai nykyisen muotonsa. Kukoistukseensa karusellitaide nousi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taloudellisen hyvinvoinnin aikana Yhdysvalloissa, jonne eurooppalaiset maahanmuuttajat veivät kotimaidensa karuselliperinteet.
Euroopan vanhin yhä toimiva karuselli sijaitsee Prahassa (Letná Park). Helsingin Linnanmäen vuonna 1896 Hollannissa valmistettu Karuselli on huvipuiston vanhin laite.
Karusellin esihistoria
Mainintoja varhaisista karuselleista on jo Bysantin valtakunnan ajoilta. Ensimmäiset karusellit koostuivat keskitolppaan sidotuista koreista, joissa matkustajat istuivat; tällaista laitetta kuvaa bysanttilainen etsaus vuodelta 500 eaa. Laitteita pyöritettiin käsipelillä, ja joskus matkustajien tavoitteena oli potkaista pyörittäjältä hattu päästä. Samanlaisia huvituksia on ollut jo muinaisilla meksikolaisilla ja intialaisilla. Atsteekit puolestaan pyörivät köysien varassa korkean tolpan ympäri petolintujen höyheniin sonnustautuneina. Turkkilaisten vallan alla olleessa nykyisessä Bulgarialle kuuluvassa Plovdivin kaupungissa esiteltiin karuselli 17. toukokuuta 1620, ja englantilainen Peter Mundy kuvaili tätä ihmisvoimin toimivaa kummallista laitetta näin:
- Se koostuu suuresta pyörästä, jonka ulkosivuun on kiinnitetty pieniä istuimia. Kun lapset ovat istuutuneet, pyörä pannaan liikkeelle, ja he pyörivät ympäri vaakatasossa.
Sana karuselli tulee alun perin italiasta (garosello) ja espanjasta (carosella). Se merkitsi arabialaisten ja turkkilaisten hevosmiesten 1100-luvulla harjoittamaa peliä, jota eurooppalaiset ristiretkeläiset ihmettelivät. Pelissä ratsastajat heittelivät toisilleen hajustetulla vedellä täytettyjä savipalloja. Taitamattoman pelaajan saattoi pelin jälkeen erottaa tuoksun perusteella päiväkausia. Ristiretkeläisten mukana peli tuli tunnetuksi myös Euroopassa, ennen kaikkea Ranskassa, jossa sitä kutsuttiin nimellä carrousel. Siitä kehkeytyi turnajaisten kaltainen suosittu tapahtuma, jossa ottelijat mittelivät taitojaan hevosen käsittelyssä ja tarkkuudessa. Carrouselin kohokohta oli kilpailu, jossa ratsastajat lävistivät peitsillään tolppiin kiinnitettyjä pieniä renkaita täydessä vauhdissa. Tämä valtava spektaakkeli järjestettiin Pariisissa Tuileries'n ja Louvren välisellä aukiolla, joka on tänäkin päivänä nimeltään Place du Carrousel. Vastaavia tapahtumia pidettiin myös muutamissa muissa Euroopan maissa.
1600-luvun loppupuolella keksittiin peliin uusi harjoitusmuoto, josta tuntemamme karuselli sai alkunsa. Hevosen tai palvelijan pyörittämään paaluun kiinnitettiin puisia hevosia, joiden selässä nuorukaiset ratsastivat renkaita lävistäen ja valmistautuen siten carrousel-peliin. Laite yleistyi nopeasti kun huomattiin, että siinä ympäri pyöriminen olikin myös aatelisnaisten ja varsinkin lasten suosiossa. Tässä vaiheessa karusellihevosilla ei usein ollut lainkaan jalkoja.
Nykykarusellin synty
Karuselleja alkoi ilmestyä eri puolille Eurooppaa ja Yhdysvaltoihinkin keksintö rantautui viimeistään 1800-luvulla. Laite oli pian etenkin Ranskassa yleinen huvitteluväline ja esimerkiksi poliittisten pilapiirrosten aihe. Hevosten lisäksi mukaan otettiin muita hahmoja, laitteesta kehitettiin käsiveivin avulla toimivia tai matkustajien itsensä poljettavia versioita ja kiinnitystangot siirtyivät hevosten selästä vatsapuolelle. Renkaansieppaus oli toisinaan vielä mukana; karusellimatkustaja saattoi halutessaan keihästää renkaita pienellä peitsellä tai pyydystää niitä käsin (ja ansaita siten ilmaisen uuden kierroksen). Laitteen nimityksiä olivat Yhdistyneessä kuningaskunnassa roundabout, galloper tai tilt, Ranskassa caroussel tai manège de chevaux de bois ("puuhevosmaneesi"), Alankomaissa stoomcaroussel, Italiassa torneo, Saksassa Karussel ja Yhdysvalloissa flying horses, carousel, whirligig, carry-us-all, flying Dutchmen, hobby horses, steam circus, steam riding gallery tai merry-go-round.
Ensimmäiset höyrykäyttöiset karusellit ilmestyivät Eurooppaan 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tekniikkaa kehitteli muun muassa britti Frederick Savage. Näistä ensimmäinen otettiin tiettävästi käyttöön englantilaisessa Boltonin kaupungissa 1. tammikuuta 1863. Karusellin oli rakentanut Thomas Bradshaw, ja pyörivä liike siirrettiin siihen todennäköisesti hihnojen välityksellä höyrykoneesta. Tehokkaampien pyöritysmekanismien avulla laite kasvoi kokoa, ja myös nykyajan karuselleille tyypillinen laukkaa jäljittelevä vertikaalinen ylös-alas -liike tuli mukaan. Savage esitteli myös uudenlaisen karusellityypin, switchbackin. Se koostui vaunuista jotka liikkuivat ympyränmuotoisella, kahdelta sivulta kohotetulla radalla vuoroin ylä-, vuoroin alamäkeen.
Saksassa joitakin karuselleja ilmestyi huvipuistoihin jo ennen vuotta 1850, mutta laitteille ei ollut erityisempää kysyntää. Vähitellen alan pioneerien kuten Michael Dentzelin rinnalle nousi uusia karuselliyrityksiä, joista Fritz Bothmann oli ensimmäinen vuonna 1883. Hänen luomuksensa olivat yksinkertaisempia, halvempia ja kevyempiä kuin brittikilpailijoiden. Vielä vuosisadan lopullakin karusellit saattoivat olla hevosen tai ihmisen pyöritettäviä; muussa tapauksessa höyrykoneen piippu pisti usein esiin karusellin keskitolpasta. Suurempi pyörityskapasiteetti mahdollisti raskaammat laitteet, ja karusellit hukutettiin kaiverruksiin ja muihin koristeisiin.
Eräs kuriositeetti oli karusellien vastakkainen pyörimissuunta Isossa-Britanniassa. Saarivaltiossa renkaansieppaus ei jostakin syystä ollut suosittua, ja kun muut vanhan ja uuden maailman karusellit pyörivät vastapäivään, jotta oikea käsi jäisi ulkoreunalle, hyrräsivät englantilaiset karusellit myötäpäivään. Tämän vuoksi myös englantilaiset karusellieläimet olivat vasemmalta sivultaan tyylitellympiä päinvastoin kuin amerikkalaiset ja mannereurooppalaiset virkaveljensä. Ne olivat usein myös useamman matkustajan istuttavia. Ranskalaiset karusellitaiteilijat erikoistuivat eläinhahmoihin kuten lehmiin, sikoihin, jäniksiin tai kirahveihin ja varustivat usein kokonaisen laitteen ainoastaan yhdellä eläinlajilla. Saksalaiset puolestaan pysyttelivät hillitymmällä linjalla kuin koristekaiverruksia tuhlailevat britit ja ranskalaiset. Myös hollantilaiset omaksuivat karusellin viihdykkeekseen. Hollantilaisen stoomcarousselin tyypillinen piirre oli usein ylenpalttisin kaiverruksin koristeltu jyhkeä julkisivu, jonka läpi kulkiessaan matkustajat ostivat lipun laitteeseen.
Kulta-aika Yhdysvalloissa
Karusellin suosio kasvoi vuosisadan vaihteessa ja koki todellisen kultakauden 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten taloudellisen hyvinvoinnin aikana luksustuotteiden ja -palvelujen kuten huvipuistojen yleistyessä. Kysynnän myötä kasvoi myös tuotanto ja karusellitehtailu sai vauhtia myös Yhdysvalloissa, kun se aiemmin se oli ollut esimerkiksi maanviljelijöiden talviajan puhdetyötä. Ensimmäinen patentti alalle myönnettiin vuonna 1850.
Saksasta muuttanut Gustav A. Dentzel, Michael Dentzelin poika, teki karusellialalla ensimmäisiä kokeiluja. Vuonna 1870 hän pystytti ensimmäisen täyskokoisen karusellinsa Philadelphiaan, ja sen valtava menestys innoitti Dentzelin lähtemään kiertueelle huvilaitteensa kanssa. Kiertueen tuoma julkisuus lisäsi laitteiden menekkiä ja uusia yrityksiä syntyi. Uusista tehtailijoista ensimmäinen oli tanskalainen Charles I. D. Looff, huonekalutehtaan työntekijä, joka huvitteli valmistamalla kotonaan puisia eläimiä ja kokoamalla niistä karusellin. Sekä Dentzelin että Looffin yritykset menestyivät ja kehittivät kumpikin omintakeisen kaiverrustyylin, jotka ovat vaikuttaneet Yhdysvaltain karusellituotantoon tähän päivään asti. Dentzelin karuselleille olivat tyypillisiä aistikkaat mutta realistisemmat hahmot, kun Looffin tuotokset olivat mielikuvituksellisempia ja eloisampia. Vielä kolmaskin, yksinkertaisempi tyyli kehittyi maatalousnäyttelyiden siirrettävien karusellien pohjalta.
Vuonna 1883 Allan Herschell kehitti yhdessä James Armitagen kanssa ensimmäisen karusellin, jossa keskitolppa korvattiin pyörivällä lattialla. Tämä laite oli myös ensimmäisiä, johon kuuluivat pienet hilpeitä säveliä soittavat mekaaniset urut. Herschellin alkuperäinen yritys Armitage Herschell Company teki konkurssin investoituaan liikaa kiinteistöihin, kun pankit kieltäytyivät ottamasta mittavia voittoja talletukseen. Uusi yritys oli aluksi Herschell-Spillman Company ja myöhemmin Allan Herschell Company, joista jälkimmäinen on karuselliyrityksistä ehkä tunnetuin vuosisadan vaihteessa perustetun Philadelphia Toboggan Companyn ohella. 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa palattiin myös jonkun verran perinteisiin hevoskaruselleihin erilaisten vaunujen, villieläinten ja muiden mielikuvituksellisten kokeilujen sijaan, sillä huomattiin lasten kapuavan mieluiten juuri hevosen selkään. Karusellitaiteilijoiden ammattikunnasta tuli yhä valikoituneempi joukko lahjakkaita käsityöläisiä. Gustav Dentzelin seuraajana jatkoi hänen poikansa William H. Dentzel. Muita kuuluisia karusellinvalmistajia olivat Marcus Illions, Salvatore Cernigliaro, Daniel C. Muller, Frank Carretta, Charles Carmel ja John Zalar.
Karusellien kulta-aikaa kesti Yhdysvalloissa noin puoli vuosisataa 1880-luvulta 1930-luvulle. Tänä aikana maassa rakennettiin noin 6 000 karusellia, joista jäljellä on enää 200. Sekä laitteiden taiteellinen että tekninen taso kehittyi, sillä Dentzelin ensimmäistä höyrykäyttöistä karusellia paranneltiin lukuisilla uudistuksilla. Karuselleista tuli sähkökäyttöisiä, ja uusi kampimekanismi pehmensi laukkaavaa liikettä. Toisin kuin luultiin, olivat lähes kaikki karusellit Yhdysvalloissa valmistettuja, sillä korkeat tullit ja kuljetuskustannukset tekivät laitteiden tuonnin Euroopasta kannattamattomaksi. Poikkeuksena oli Coney Islandilla Brooklynissa vuodesta 1911 sijainnut valtava saksalainen El Dorado -karuselli, jonka saama huomio sai jotkut yhdysvaltalaisetkin valmistajat tavoittelemaan eksoottisuutta väittämällä laitteidensa olevan saksalaisia. Karuselleja kuljetettiin kuitenkin jonkin verran Eurooppaan sekä maihin joissa omaa tuotantoa ei ollut, esimerkiksi Filippiineille, Etelä-Afrikkaan, Japaniin, Australiaan ja Singaporeen.
Karusellien kolmas sukupolvi
Puukarusellien valtakausi alkoi horjua, kun hahmojen valmistukseen alettiin käyttää muun muassa alumiinia. Tähän vaikutti osaltaan myös ensimmäisen maailmansodan aiheuttama materiaalipula. 1930-luvun suuri lama, toisen maailmansodan mukanaan tuoma tuotantoresurssien puute sekä uudet keksinnöt kuten lasikuitu romahduttivat lopullisesti käsintehtyjen puukarusellien valmistuksen. Lasikuitu syrjäytti lopulta kaikki muut materiaalit karusellieläinten raaka-aineena, mutta muotoilussa toistetaan kuitenkin usein yhä vanhojen mestarikäsityöläisten kädenjälkeä. Viime aikoina on syntynyt myös joitakin uusia puuta raaka-aineenaan käyttäviä karuselliyrityksiä.
Uusi tekniikka on mahdollistanut karusellien pyörimisnopeuden kasvattamisen entistä päätähuimaavammaksi. Näillä laitteilla, joissa matkustajat tyypillisesti pyörivät vaakatason lisäksi kaikissa muissakin mahdollisissa suunnissa, ei ole entisajan karusellien kanssa juuri muuta yhteistä kuin pyörivä liike, ja niiden karuselliudesta voidaankin olla erimielisiä. Useimpien nykyisten huvipuistojen laitevalikoimaan kuuluu kuitenkin yhä myös vanha kunnon eläinkaruselli samoin kuin sen serkku ketjukaruselli.
Tyylilajit
Yhdysvaltain karusellimestarien kaiverrustyyleistä erotetaan kolme päähaaraa:
- Philadelphian style: Philadelphialainen koulukunta oli erityisesti saksalaisten maahanmuuttajien suosiossa. Tyypillisiä piirteitä ovat eläinten suuri koko ja realistisuus. Gustav Dentzelin yritys suosi philadelphialaista tyyliä, ja tätä edusti myös Daniel C. Muller.
- Coney Island style: Coney Island -hahmot ovat philadelphialaisia hoikempia ja tyylitellympiä. Hevoset on usein koristeltu koruin ja harjat hulmuavat mielikuvituksellisesti. Coney Island -tyyliä edustivat muun muassa Charles Looff, Marcus Illions ja Charles Carmel.
- County Fair style: Tämä kahden suuremman koulukunnan pikkuveli kehittyi maatalousnäyttelyjen ja muiden kiertävien messujen ja tapahtumien tarpeisiin. Hahmot ovat siksi pieniä, kevyitä ja helposti kuljetettavia. Tällaisia siirrettäviä karuselleja valmistivat ainakin Herschell-Spillman Company sekä C.W. Parker Company.
Karusellihahmot
Karusellimatkustajien istuimiksi kaiverrettujen eläinten ja taruolentojen kirjo on laaja. Ensimmäisissä karuselleissa käytettiin yleensä tavallisia pieniä puuistuimia, mutta ranskalaisten karuselliin omaksumat hevoset saavuttivat laajan suosion ja saivat karusellinvalmistajat hyödyntämään laitteissa myös muuta eläinkuntaa. Karuselleissa on tavattu ainakin käärmeitä, lohikäärmeitä, strutseja, riikinkukkoja, karhuja, sikoja, leijonia, merenneitoja, kentaureja, tiikereitä, apinoita, lehmiä, kanoja, sarvikuonoja, sammakoita, vuohia, kameleita, merihirviöitä, aaseja, hylkeitä, kauriita, kenguruja, puhveleita, kirahveja, koiria, kissoja, jäniksiä, haikaroita, seeproja, elefantteja, kaloja ja joutsenia. Erikoisuutena eläimet saattoivat toisinaan äännellä tai niillä saattoi olla liikkuvia osia, esimerkiksi kieli, raajat tai pää. Useimmiten ne tyytyivät kuitenkin vain liikkumaan hiukan pystysuunnassa. Tämän laukkaliikkeen aikaansaamiseksi patentoitiin monia ratkaisuja, ja aina vain uusia keksittiin olemassa olevien patenttien kiertämiseksi.
Puu oli perinteisten karusellien valtakaudella karusellieläinten pääraaka-aine. Valmistuksessa käytettiin etenkin poppelia ja lehmusta. Satulat ja muut koristeet saattoivat olla myös esimerkiksi lasia, sinkkiä tai tinaa ja hevosten harjat ja hännät olivat usein aitoa hevosen jouhta. Kun karusellien koko kasvoi ja eläimiä tarvittiin yhä enemmän (60–70 hevosen karusellit eivät olleet mitenkään tavattomia), niiden jalat tai vartalot saatettiin tuottaa koneellisesti. Päät kaiverrettiin yleensä kuitenkin käsin. Matkustajista vanhimpia, nuorimpia ja mukavuudenhaluisimpia varten useimmissa karuselleissa oli myös muutama vaunu, jotka saatettiin muotoilla esimerkiksi autoiksi, gondoleiksi tai roomalaisiksi kilpavaunuiksi. Näiden kaivertajana erityisen tunnetuksi tuli Philadelphia Toboggan Companyn Marcus Illions.
Karusellimusiikki
Musiikki oli mukana karuselleissa sen syntyhetkistä lähtien jo ranskalaisten hevoshuveissa, josta laite sai nimensä. Jo ennen mekaanisen musiikin aikakautta karusellitunnelmaa saatettiin kohottaa elävällä musiikilla. Tyypillinen karusellimusiikki on tunnelmaltaan hilpeää.
Karuselleihin rakennettavat sisäiset mekaaniset urut alkoivat yleistyä 1880-luvun puolivälissä. Kuten itse karusellit, myös urut olivat aluksi käsin veivattavia. Niiden toiminta perustui samaan tekniikkaan kuin esimerkiksi posetiivien: rei'itettyihin kartonki- tai paperiliuskoihin. Karuselliurkujen koko sekä repertuaarin laajuus paranivat mekaanisen musiikin kehityksen myötä, esimerkiksi kun rei'itetyt paperirullat keksittiin korvata yhteen nidotuilla kartonkiliuskoilla. Urut oli usein koristeltu kaiverruksin, ja niihin saattoi kuulua pieniä liikkuvia soittoniekkoja tai muita hahmoja.
Euroopassa mekaanisia urkuja valmistettiin etenkin Ranskassa ja Saksassa. Yhdysvaltalaiset karusellivalmistajat tuottivat urkunsa aluksi Euroopasta, mutta tullien nousu teki tuonnista kannattamatonta ja omaa urkuteollisuutta tarvittiin. Yhdysvaltalaisista urkujen valmistajista tunnetuin oli Rudolph Wurlitzer.
Lähteet
- Fried, Frederick: A Pictorial History of the Carousel, New York 1964.
- http://carouselmagic.com/history.htm – Karusellin historiaa (englanniksi)
Aiheesta muualla
- (englanniksi) http://www.carouselmuseum.com/ – Karusellitietoutta, lyhyet kuvaukset esimerkiksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista karusellinvalmistajista.
- (englanniksi) http://www.carousels.com/ – Englanninkielinen karusellisivusto.
