Wikipedia

Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta

Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, lyhenteenä Tataarien ASNT (ven. Тата́рская Автоно́мная Сове́тская Социалисти́ческая Респу́блика, Tatarskaja Avtonomnaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika, tat. Татарстан Автономияле Совет Социалистик Республикасы, Tatarstan Avtonomiyəle Sovyet Sotsialistik Respublikası, ﺗﺎﺗﺎﺭﺳﺗﺎن ﺋﺎۋﺗِوُﻧِوُﻣﻳﻪﻟئ ﺳِوُۋﺌﺖ ﺳِوُﺗﺳﻳﺎﻟﻳﺳﺗﻳﻙ ﺭﺌﺳﭘِوﺒﻟﻳﻜﺎﺳئِ) oli Neuvostoliitolle kuulunut autonominen neuvostotasavalta Venäjän SFNT:ssä. Se käsitti nykyisen Tatarstanin alueen.

Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
Татарская Автономная Советская Социалистическая Республика
Татарстан Автономияле Совет Социалистик Республикасы
ﺎﺗﺎﺭﺳﺗﺎن ﺋﺎۋﺗِوُﻧِوُﻣﻳﻪﻟئ ﺳِوُۋﺌﺖ ﺳِوُﺗﺳﻳﺎﻟﻳﺳﺗﻳﻙ ﺭﺌﺳﭘِوﺒﻟﻳﻜﺎﺳئِ
lippu vuodelta 1954 vaakuna


Kartta vuodelta 1928.

Valtiomuoto autonominen sosialistinen neuvostotasavalta (1920–1990)
sosialistinen neuvostotasavalta (1990–1991)
osa  Neuvostoliittoa
Pääkaupunki Kazan
  55°47′ N 49°10′ E
Pinta-ala
– yhteensä 67 836 km² km² 
Väkiluku 3, 641 742 (1989)
Historia
– Perustaminen 27. toukokuuta 1920
– Suvereenisuusjulistus 30. elokuuta 1990
Viralliset kielet tataari ja venäjä
Valuutta Neuvostoliiton rupla = 100 kopeekkaa (SUR)
Aikavyöhyke +3
– kesäaika +4
Tunnuslause Барлык илләрнең пролетарийлары, берләшегез!
Barlıq illərneñ proletariları, berləşegez!
(Kaikkien maiden työläiset, liittykää yhteen!)
Edeltäjät
Seuraaja Tatarstanin tasavalta

Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta perustettiin 27. toukokuuta 1920 osista Kazanin, Ufan, Samaran, Vjatkan ja Simbirskin kuvermentteja. Sen suurimmat väestöt koosti tataarit ja venäläiset.

Tataarien ASNT oli Kazanin kaanikunnan jälkeen ensimmäinen tataarilainen valtiomuodostuma. Filologi-toimittaja Azat Ahunovin mukaan suurin osa tataareista oli alkuun bolševikkien puolella heidän luvatessa toteuttaa tämän.[1] Stalinin aikakaudella he kokivat lopulta uskonnollista sortoa ja eri kulttuurillisia haasteita. Tästä huolimatta Neuvostovuosien katsotaan olevan tataarikulttuurin omanlainen renesanssin aikakausi.

Neuvostoliiton hajottua Tatarstan pyrki itsenäiseksi valtioksi, mutta siitä tuli osa Venäjän federaatiota.[2]

Väestö muokkaa

Tataarien ASNT:n väestön suurimmat etnisyydet vuonna 1926 olivat tataarit (48,7 %) ja venäläiset (43% ). Muita etnisiä ryhmiä olivat muiden muassa tšuvassit, ukrainalaiset, mordvalaiset, udmurtit, marit, baškiirit, valkovenäläiset ja juutalaiset. Asukasluku oli 1 204 595.[3] Vuonna 1989 asukasluku oli 3 641 742[4].

Vuosina 1920–1921 tapahtunut nälänhätä kosketti etenkin Volgan ja Uralin aluetta. On arvioitu, että sen seurauksesta menehtyi kokonaisuudessaan noin viisi miljoonaa ihmistä.[5]

Alueen tausta muokkaa

Pääartikkeli: Tatarstanin historia

Alkujaan 500-luvulla alueelle ilmestyivät bulgaarit, jotka 900-luvulle mennessä olivat muodostaneet vahvan valtion, jolla oli laajaa kaupankäyntiä sekä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian että Venäjän ruhtinaskuntien kanssa.[6]

1200-luvulla bulgaarit ja venäläiset joutuivat mongoli-tataarien hyökkäyksen kohteeksi. Tämän jälkeen syntyi Kultainen orda. Nykyiset tataarit täten muodostuivat mongoli-tataarien ja bulgaarien sekoittumisen seurauksena.[6]

Kazanin kaanikunta perustettiin 1438. Se päätyi Venäjän vallan alle vuonna 1552.[7]

Idel-Ural (1918) oli lyhytaikainen yritys luoda valtio alueelle.[8]

Historia ja hallinto muokkaa

 
"Vallankumouskomitean" puheenjohtaja Sahib-Garei Said-Galijev.

22. maaliskuuta vuonna 1920 Venäjän SFNT:n kansankomissaarien neuvoston puhemies V.I. Lenin sai Kremliin vieraakseen tataarilaisia poliitikkoja, kuten S. G. Said-Galijev. Aiheena oli tataarilaisen tasavallan perustaminen.[9] Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta perustettiin saman vuoden toukokuussa.[10] Leninin henkilökohtainen historia omaa juuria tataarien kulttuurikeskukseen-, nykyisen Tatarstanin pääkaupunkiin Kazaniin, jonka yliopistossa hän opiskeli ja radikalisoitui.[11]

Tasavallalla oli oma perustuslaki, lainsäädäntö- ja toimeenpanoviranomaiset, korkein oikeus, oikeus omaan lainsäädäntöönsä, kansalaisuus, alueen loukkaamattomuus, symbolit (vaakuna, lippu, pääkaupunki) ja muita "valtion ominaisuuksia". Tasavallalla oli edustajansa Neuvostoliiton ja Venäjän SFNT:n korkeimmissa hallintoelimissä.[10]

Tataarien ASNT:n valtiokoneiston elimet, kansankomissariaattien lukumäärä, niiden tehtävät ja alaisuudet kuuluivat Neuvostoliiton perustamiskongressin koollekutsumiseen saakka väliaikaiselle "vallankumouskomitealle". (Ревкому ТАССР).[12]

30. elokuuta 1990–7. helmikuuta 1992 tasavallan valtiomuoto oli sosialistinen neuvostotasavalta. (SNT). Tämän jälkeen perustettiin nykyinen Tatarstanin tasavalta.[13]

Kultuuri muokkaa

Tataarit kokivat Neuvostoaikana erinäisiä kulttuurillisia haasteita, kuten arabialaisen kirjaimiston muuttaminen kyrilliseksi ja kommunistihallituksen toteuttama "taiteen sisällönvalvonta". Tästä huolimatta sen on sanottu olleen merkittävä kulttuurillinen renesanssin aika. Tunnettuihin tekijöihin kuului muun muassa kirjailija Ğalimcan İbrahimov, näytelmäkirjailija Kərim Tinçurin, runoilija Hadi Taqtaş ja säveltäjät Salix Səydəşev, Soltan Ğabəşi, Nəcip Cihanov, Fərit Yarullin.[14] Tataarikirjailija Qawi Nəcmin Stalin-palkinnon saanut romaani Yazğı cillər tunnustettiin "monikansallisen neuvostokirjallisuuden suureksi saavutukseksi ja käännettiin 26:lle neuvostokansan kielelle".[15]

Neuvostoaikana tataarit olivat yksi harvoista vähemmistökansallisuuksista, joilla oli mahdollisuus jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen omalla äidinkielellään.lähde?

 
Tataarilainen kielitieteilijä-filologi Gabdulhai Ahatov (1927−1986) sai kunniamerkin "erinomaisista saavutuksista Neuvostoliiton korkeakoulutuksen alalla". Hän kuului Neuvostoliiton tiedeakatemian turkologien komiteaan.[16]

Tieteellinen kehitys Tatarstanissa Neuvostoaikana oli myös merkittävää. Uusia instituutteja ja tiedekuntia ilmestyi: muun muassa vuonna 1944 avattiin erityinen tataarin kielen ja kirjallisuuden laitos osana Kazanin yliopiston historiallista ja filologista tiedekuntaa; vuonna 1945 perustettiin Kazanin konservatorio.[17] 1940–1980-luvuilla tieteellisen ja tieteellis-pedagogisen henkilöstön määrä kasvoi valtavasti. Kazanin fysiikan koulu oli tieteen eturintamassa ja Kazanin kemistien koulusta tuli yksi tärkeimmistä organofosforiyhdisteiden tutkimuksen keskuksista. Sodan jälkeisenä aikana Kazanin lääketieteellinen koulu oli hyvin tunnettu.[18]

Vuonna 1928 julkaistiin Kazanissa kuvattu ensimmäinen tataarilainen elokuva, Bulat-Batyr.[19]

Uskonto muokkaa

Stalinin aikakauden taistelu uskontoa vastaan Tataarien ASNT:ssä (ja koko Neuvostoliitossa) käytiin sekä ideologisin menetelmin että vainoamalla kaikkien uskontojen papistoa. Ateistista propagandaa toteutti Taistelevien jumalattomien liitto, jonka määrä kasvoi jyrkästi 1930-luvun jälkipuoliskolla.[20] Vuoden 1937 raportin mukaan Tataarien ASNT:ssä "tukahdutetuista" 4173:sta venäläisiä oli 51,62% ja tataareja 38,89%.[21]

1. huhtikuuta 1939 Tatarstanissa toimi 890 moskeijaa ja 310 kirkkoa. Neuvostoviranomaiset 1939–1941 kannustivat uskonnollisten rakennusten sulkemista taloudellisin keinoin. 18. elokuuta 1939 hyväksyttiin Venäjän SFNT:n kansankomissaarien neuvoston päätös, jossa myönnettiin budjettivaroja entisten kirkkojen ja moskeijoiden rakennusten mukauttamiseen kouluiksi.[22]

Suuri isänmaallinen sota muutti Neuvostoliiton hallituksen ja muslimipapiston välistä suhdetta. Muslimipapisto Venäjän ortodoksisen kirkon johdolla kehotti jo vuonna 1941 uskovia tukemaan neuvostovaltaa taistelussa natseja vastaan. Muslimien henkisen keskushallinnon puheenjohtaja G. Z. Rasulev kirjoitti vetoomuksen "Kaikille muslimien seurakunnille", jossa hän Koraaniin ja Hadithiin viitaten kehotti muslimeja säästämään voimiaan tulevia taisteluita varten.[23]

15.–17. toukokuuta 1942 Majilis-Gulami (islamilaisten johtajien laajennettu kokous) kokoontui Ufassa. Se selitti uskoville, että voitto fasismista pelastaisi koko maailman (mukaan lukien muslimien sivilisaation) tuholta.[23] NKVD ryhtyi toimiin levittääkseen tätä vetoomusta muslimien keskuudessa. Syyskuun loppuun mennessä vetoomuksesta julkaistiin 4,5 tuhatta kappaletta tataarin ja kazakin kielillä, 3 tuhatta kappaletta uzbekiksi ja 2 tuhatta kappaletta kutakin tadžikiksi, turkmeeniksi ja kirgisiksi. 3. maaliskuuta 1943 G.Z. Rasulev ilmoitti lahjoittaneensa 50 000 ruplaa henkilökohtaisia varoja panssarivaunukolonnin rakentamiseen ja kehotti myös muita uskovaisia tekemään samoin. Sähkeen mukana oli henkilökohtainen kiitosviesti Leniniltä.[24]

Vuosina 1989–1991 monet aiemmin laittomat muslimiyhteisöt pystyivät rekisteröitymään. Tämän seurauksena laillisesti toimivien muslimiyhteisöjen määrä kasvoi merkittävästi. Tatarstanissa oli 1. tammikuuta 1986 vain 18 virallisesti toiminnassa olevaa moskeijaa ja muslimien palvontataloa, ja vuonna 1990 niitä oli jo 154.[25]

Tataarit ja Lenin muokkaa

Azat Ahunovin mukaan "Lenin ymmärsi, että tataarit ja muut kansalaisuudet on otettava huomioon, ja että asenteet heitä kohtaan on muututtava"[26]. Lenin myös kannattti tataarien aakkoston latinalaistamista[27]. Tataarit Ahunovin tulkitsemana olivat enimmäkseen bolševikkien puolella, koska he uskoivat näiden auttavan heitä muodostamaan "jonkinlaisen kansallisen kokonaisuuden". Ahunov tarkentaa: "Lokakuun vallankumousta pidettiin jatkona aiemmille keskusteluille. Periaatteessa, Tataarien ASNT täytti heidän tarpeensa ja kaikki meni kuten oli suunniteltu. Ongelmat lopulta alkoivat Stalinin aikakaudella, jolloin tataarit kärsivät uskonnollisesta sorrosta".[1] Tuolloin myös heidän-, kuten muidenkin Neuvostoliiton ei-venäläisten kansojen kirjaimisto lopulta kyrillistettiin[27].

Lenin itse opiskeli Kazanin yliopistossa.[28] Tatarstanissa on lukuisia Leninin monumentteja.[29]

Talous muokkaa

Nykyisen Tatarstanin merkittävä energiateollisuus sai alkunsa vuonna 1931 perustetusta yhtiöstä "Tatenergo". Sodanjälkeisinä vuosina öljy- ja kaasuteollisuus kehittyi nopeasti. Vuonna 1950 Tatarstan tuotti 867 tuhatta tonnia öljyä. Vuodesta 1956 lähtien Tatarstan oli pitkään ollut johtavin tasavalta Neuvostoliiton öljyntuotannossa. Vuonna 1966 se tuotti 86 218 tuhatta tonnia - 32,5% kaikesta Neuvostoliitossa tuotetusta öljystä. Vuonna 1970 Tatarstan oli tuottanut 101,9 miljoonaa tonnia öljyä ja 3882 miljoonaa kuutiometriä kaasua. Myös Tatarstanin maatalous kehittyi; vuonna 1972 oli 583 kolhoosia ja 168 valtion maatilaa. Viljasadon bruttosato vuonna 1960 oli 2317,2 tuhatta tonnia ja 3340 tuhatta tonnia vuonna 1971.[30]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Азат Ахунов: «Мы хорошо знаем наших русских соседей» openuni.io. Viitattu 26.10.2023.
  2. ↑ ДЕКЛАРАЦИЯ: о вхождении Республики Татарстан в Содружество независимых государств web.archive.org. Viitattu 26.10.2023.
  3. ↑ Всесоюзная перепись населения 1926 года. Национальный состав населения по регионам РСФСР web.archive.org. Viitattu 26.10.2023.
  4. ↑ Всесоюзная перепись населения 1989 года. Национальный состав населения по регионам России demoscope.ru. Viitattu 26.10.2023.
  5. ↑ Famine of 1921-1922 soviethistory.msu.edu.
  6. ↑ a b Автономная Татарская Социалистическая Советская Республика istmat.org. Viitattu 9.11.2023.
  7. ↑ Historic and Architectural Complex of the Kazan Kremlin whc.unesco.org. Viitattu 9.11.2023.
  8. ↑ Arifulla, Ibrahim 1933: Idel-Ural. Piirteitä Volgan turkkilaisten vapaustaisteluista. – Kirjassa Tugan tel. Kirjoituksia Suomen tataareista. Toim. Kadriye Bedretdin. Suomen Itämainen Seura. Helsinki 2011
  9. ↑ Татарская Автономная Советская Социалистическая Республика web.archive.org. Viitattu 26.10.2023.
  10. ↑ a b Автономия tatarica.org. Viitattu 26.10.2023.
  11. ↑ Marek, Franz & Fischer, Ernst: Mitä Lenin todella sanoi. (Was Lenin wirklich sagte, 1969.). Suomentanut Erkki Murto. 2. painos (1. painos 1970). Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-02557-7. (s. 15)
  12. ↑ К 90-летию Татарской АССР web.archive.org. Viitattu 26.10.2023.
  13. ↑ История ТАССР web.archive.org.
  14. ↑ Развитие культуры и науки ТАССР в 1920-1930-е гг. web.archive.org. Viitattu 8.11.2023.
  15. ↑ Наджми Кави tatarica.org. Viitattu 8.11.2023.
  16. ↑ Ахатов Габдулхай Хурамович kpfu.ru. Viitattu 14.11.2023.
  17. ↑ Наука и культура web.archive.org. Viitattu 14.11.2023.
  18. ↑ Наука с середины 40-х до 80 годов web.archive.org. Viitattu 14.11.2023.
  19. ↑ Булат-Батыр tatarica.org. Viitattu 20.11.2023.
  20. ↑ Хайрутдинов Р. Р. Ликвидация культовых зданий в Татарской АССР в 1930-х годах // Каспийский регион: политика, экономика, культура. — 2014. — № 2 (39). — С. 54.
  21. ↑ Степанов А. Ф. Большой террор в Татарской АССР: массовая «кулацкая» операция по приказу НКВД СССР № 00447 (по материалам протоколов Республиканской тройки НКВД) // История сталинизма: репрессированная российская провинция. Материалы международной научной конференции. Смоленск, 9 — 11 октября 2009 года. — М.: РОССПЭН, 2011. — С. 188.
  22. ↑ Khairutdinov R.R. Liquidation of religious buildings in the Tatar Autonomous Soviet Socialist Republic in the 1930s // Caspian region: politics, economics, culture. - 2014. - No. 2 (39). — s. 55.
  23. ↑ a b Akhmadullin V. A.Patriotic activities of the spiritual administrations of Muslims during the Great Patriotic War. - M.: Islamic Book, 2015. - s. 14 - 15.
  24. ↑ Ахмадуллин В. А. Патриотическая деятельность духовных управлений мусульман в годы Великой Отечественной войны. — М.: Исламская книга, 2015. — С. 16.
  25. ↑ Fasikhova M. Muslim religious organizations in the Republic of Tatarstan in the 1960-1980s // Islam in the Soviet and post-Soviet space: history and methodological aspects of research. Proceedings of the All-Russian Conference “Islam in the Soviet and Post-Soviet Space: Forms of Survival and Existence”, Kazan, May 2003. Compiled and edited by R. M. Mukhametshin. - Kazan: Institute of History of the Academy of Sciences of the Republic of Tatarstan, 2004. - S. 86, 89.
  26. ↑ Ленин и татары. К 95-летию со дня кончины вождя пролетариата dzen.ru. Viitattu 15.11.2023.
  27. ↑ a b Faller, Helen M.: Chapter 3. Creating Soviet People: The Meanings of Alphabets books.openedition.org. 2011. Viitattu 18.1.2024.
  28. ↑ Marek, Franz & Fischer, Ernst: Mitä Lenin todella sanoi. (Was Lenin wirklich sagte, 1969.). Suomentanut Erkki Murto. 2. painos (1. painos 1970). Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-02557-7. (s. 15)
  29. ↑ Ленин жил. Ленин жив?»: человек, изменивший XX век, и памятники ему в Татарстане business-gazeta.ru. 2021. Viitattu 15.11.2023.
  30. ↑ Татарская Автономная Советская Социалистическая Республика web.archive.org. Viitattu 8.11.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tataarien_autonominen_sosialistinen_neuvostotasavalta&oldid=22120505”